Sata vuotta huonoryhtisiä hunsvotteja

Hjalmar Löfving. Tussi, vesiväri ja rasvaliitu, 1921.

Jo yläasteella opin, miten piirtää ympärilläni näkemiä löysiä, huonoryhtisiä teinejä. Pää ja lantio työntyy eteen, selkä on kyyryssä ja painuu taakse, polvet ovat koukussa.

Myöhemmin olen saanut oppia, että tämä on ollut universaali tapa kuvata rappiollista nuorisoa pilakuvissa jo ainakin sadan vuoden ajan.

"Puhutko sinä ruotsia?" "Kyllähän minä ruotsia puhun, mutta minä en vaan muista niitä sanoja."

Hjalmar Löfvingin piirroksessa vuodelta 1921 rappionuoret notkuvat oudoissa vaatteissaan katulampun alla. He lienevät sakilaisia, vuosisadan alun nuorisojengiläisiä. Wikipedian määritelmässä sanotaan sakilaisten olleen "työläisnuoria, Helsingin nuorta rahvasta". Selkeästi epäilyttävää työväestöä esiintyy ainakin Alexander Paischeffin piirroksessa vuodelta 1915 - todellakin siis tasan sadan vuoden takaa. Huomaa yhtäläisyydet ryhdin kuvauksessa.

Ola "Fogeli" Fogelberg, piirros n. vuodelta 1920.

Monet piirtäjät ovat siis kuvanneet huonoa ryhtiä ennen minua. Mutta minua kiinnosti tämän kuvatun asennon yhtäläisyys S-kirjaimeen. Yhdessä varhaisessa Ruotuväki-lehden piirroksessa koitin sitten keksiä ilmiölle semioottisen selityksen. Tämä on Tornitouhua-sarjan 26. piirros, Ruotuväki-lehden numerosta 4/2000.

Olen aina epäillyt, mahtoikohan kukaan tajuta ideaa, vaikka koitin vielä alleviivata sitä vihreällä värillä...

Tornitouhua-piirros, Ruotuväki-lehti 4/2000. Tussi ja vesiväri paperille.

(Vastaus: Alkuaineissa S = rikki.) 

*  *  *

Suspicous youth has been depicted as having bad posture for at least a hundred years.

In memoriam

Tornitouhua-piirros Ruotuväki-lehden numerosta 18/2015.

Taannoisessa blogitekstissä käsittelin vakavia pilakuvia. Yleisin vakavien pilakuvien muoto Suomessa ovat olleet muistokuvat. Merkkihenkilön kuollessa tai jonkun suuren katastrofin sattuessa (Estonia, kouluammuskelut) on tehty piirrosten muuten humoristisesta linjasta sävyltään selvästi eroava, vakavahenkinen piirros.
Minulle piirrosuran ensimmäinen muistopiirroksen teko tuli vastaan nyt. Ruotuväki-lehden pitkäaikainen toimitussihteeri ja uutispäällikkö Juha Heikkinen kuoli äkillisesti 62-vuotiaana.
Heikkinen oli Ruotuväessä koko sen ajan, kun minä olen lehteen piirtänyt. (Tornitouhua-sarja alkoi ilmestyä vuoden 1999 alusta). Vaikka itse asiassa tapasin hänet näinä vuosina vain muutamia kertoja kasvokkain, viimeisen kerran jo useampia vuosia sitten, hän oli se henkilö, jolle piirrokseni lehteen lähetin. Hän oli siis se henkilö, joka useimmin on saanut jännittää piirrosteni valmistumista ajoissa.
Anteeksi, sanoinko valmistumista ajoissa? Tarkoitin siis tietysti sanoa, että kun piirroksia on, öh... hiottu paremmaksi vielä aivan viime tinkaan saakka. Köh, köh.
Tämän takia olin jo mielessäni ajatellut, että kun Heikkinen jää eläkkeelle, minun on muistettava häntä jonkinlaisella piirroksella kiitokseksi pitkäpinnaisuudesta. Mutta näin ei siis kuitenkaan käynyt, vaan olikin tehtävä muistokuva.
Koska kyseessä oli henkilö, joka tunnettiin lähinnä lehden toimituksen sisällä, mutta ei niinkään sen ulkopuolella, koitin rakentaa kuvan, jolla olisi jonkinlainen tuplamerkitys: niin että muistokuva-roolia ei olisi piirroksessa väännetty rautalangasta, vaan että se pikemminkin olisi kuvassa näkyvillä rivien välissä asian tunteville.


*  *  *


Army cartoon done in the memory of the late editor-in-chief of the paper, Juha Heikkinen (1952–2015).

Pilapiirtäjien vihaamat lastenkirjat

John Tennielin "luonnos" pääministeri Disraelin muistokuvaan, 1881.

Kirjoitin aiemmin Punch-lehden piirtäjistä Linley Sambournesta ja Bernard Partridgesta. Totesin, että he edustivat ensimmäistä piirtäjäsukupolvea, jonka oli mahdollista saada piirroksensa painettua fotomekaanisesti, siis paperilta valokuvattuina. Ensimmäistä sukupolvea, joilta näin muodoin on olemassa varsinaisia "originaalipiirroksia".
Minulla on kuitenkin myös, eräänlaisena piirrosoriginaalien keräilyn loogisena alkupisteenä, kokoelmissa eräs työ heidän maineikkaalta edeltäjältään.

Sir John Tenniel (1820–1914) noin vuonna 1904. Kuva: National Portrait Gallery.

John Tenniel (1820–1914) toimi Punch-lehden piirtäjänä yli viisikymmentä vuotta, alkaen vuodesta 1850. Lehti oli perustettu vuonna 1840 ja antoi pian ilmestymisensä jälkeen englannin kieleen sen nykymerkityksen sanalle cartoon. Alunperin termi tarkoittaa maalauksen tai freskon luonnosta. Vuonna 1845 rakennettiin Englannin parlamenttitalo ja pidettiin suunnittelukilpailu seinämaalauksista rakennusta koristamaan. Punch-lehti tarjosi aiheeseen oman satiirisen versionsa: tässä meidän cartoonimme parlamentille.
Tenniel siis piirsi pilakuvia ennen fotomekaniikkaa. Hänen piirroksensa painettiin kaiverruksina – joku painoalan käsityöläinen siis toteutti varsinaisen painolaatan annetun luonnoksen pohjalta. Minulla on lyijykynäluonnos Tennielin piirrokseen, joka on tehty pääministeri Benjamin Disraelin kuoleman johdosta vuonna 1881. (Disraelin arvonimenä oli Beaconsfieldin jaarli, joten siksi tuo on se nimi, joka on piirrokseen merkitty). Painetusta, kaiverretusta lopputuloksesta minulla on vain huonolaatuinen, kuvapankista löytynyt kuva.

Tennielin piirroksen painettu versio.

En ole täysin varma, miten Tenniel työskenteli: antoiko hän kaivertajalle tosiaankin paperille tehdyn luonnoksen, vai olisiko hän mahdollisesti luonnostellut suoraan kaiverrettavalle levylle. Siinä tapauksessa tämä lyijykynäpiirros saattaisi olla vasta jälkeenpäin tehty toisinto – sellaisiakin Tennielin tiedetään nimittäin tehneen. Ainakaan kuvassa ei nykymielessä ole mitään "luonnosmaista": siinä on piirretty jokikinen sävytysviiva tarkasti paikoilleen, lyijykynä ei missään vaiheessa ole tehnyt siksakkia, tai pelkistänyt sävytystä pelkäksi valööripinnaksi, tyyliin "tämänsävyistä aluetta tänne taustalle".
Alkuperäisyyteen viittaisi myös se, että saadessani taulun käsiini sen taakse oli kiinnitetty, ei vain kellastunut, vaan rusehtunut paperi, jossa luki "original sketch for Punch". Käsiala näyttäisi olevan Tennielin itsensä – ja paperin väri näyttää uskottavasti siltä, että päiväyksensä mukaisesti se tosiaan on ollut kiinni taulun takana vuodesta 1881 asti.

Kehystytin kuvan uudelleen ja halusin myös tämän kuvan otsikon ja Tennielin signeerauksen mukaan lasin alle. Pohdin, että en kyllä pysty irrottamaan lappua puisesta taustalevystä. Entä pystyisinkö jotenkin leikkaamaan puulevyä pienemmäksi hajottamatta sitä lastuiksi?
Vastaus: levy oli niin hapertunutta, että, yllättävää kyllä, sitä pystyi leikkaamaan Fiskarsin saksilla.

Vaikka Tenniel tekikin monikymmenvuotisen uran pilapiirtäjänä, se ei kuitenkaan ole se syy, miksi maailma tuntee hänen nimensä ja kynänjälkensä vielä tänäkin päivänä. Ei: kaikki Tennielin pilapiirrokset ovat jääneet sen varjoon, että lehtitöidensä sivussa hän tuli myös kuvittaneeksi kaksi pientä lastenkirjaa. Ne nimittäin olivat Liisa ihmemaassa (1865) ja Liisa peilimaailmassa (1871).
Mikä erikoisinta, puolta vuosisataa myöhemmin Tennielin seuraaja koki lähes täysin samanlaisen kohtalon. 

Ernest Shepard (1879–1976) noin vuonna 1970.

Linley Sambournen ja Bernard Partridgen jälkeen Punchin pääpiirtäjäksi nousi vuosiksi 1945–1954 Ernest Shepard (1879–1976). Myös hän piirsi poliittisia pilapiirroksia yli viidenkymmenen vuoden ajan – ja myös hänellä koko muu tuotanto jäi parin lastenkirjakuvituksen varjoon. Shepardilla nuo kirjat olivat Nalle Puh (1926), Nalle Puh rakentaa talon (1928) ja Kaislikossa suhisee (1931).
Shepardin sanotaan vanhoilla päivillään – ja hän eli todella vanhaksi, lähes satavuotiaaksi – olleen hyvin nyreä siitä, että kaikki kiinnittivät huomiota vain Puh-kuviin ja sivuuttivat hänen muut työnsä.
Myös Ernest Shepardilta, jonka Puh-piirrosten hinnat lasketaan sadoissa tuhansissa punnissa, minulla on yksi originaalipiirros. Tämä ei tietenkään ole Puhista, mutta kuitenkin samalta aikakaudelta, jolloin hän kuvitti nuo lastenkirjojen tulevat klassikot.
Minulla oleva piirros on kuvitus vuodelta 1933 olevaan kirjaan Everybody's Lamb, joka on kokoelma Charles Lambin (1775–1834) kirjoituksia.

Ernest Shepardin kuvitusoriginaali vuodelta 1933. Piirros teokseen Everybody's Lamb.

Shepardin kuollessa hänen todettiin olleen viimeinen jäljellä ollut vuosisadan vaihteen klassisen tussipiirrostyylin jatkaja. Ja tussipiirroksissa hän todellakin on omimmillaan: minusta on suuri sääli, että useimmiten hänen Puh-kuviaan näkee hänen vanhalla iällään värittäminä versioina. Niissä on pilattu alkuperäisten mustavalkoisten kuvien herkkyys.

Jälkikirjoitus. Kun Lontoossa toiminut (sittemmin jo ovensa sulkenut) pilapiirrosgalleria piti vuonna 2006 näyttelyn Shepardin poliittisista pilakuvista, he antoivat näyttelylle nimeksi "Mies joka vihasi Puhia".


*  *  *


Original art from two artists who both drew political cartoons for over fifty years, but whose all other work was overshadowed by illustrations done for children's books. John Tenniel (1820–1914) illustrated Alice in Wonderland (1865) and Ernest Shepard (1979–1976) illustrated Winnie the Pooh (1926) and Wind in the Willows (1931).

Mainossarjakuvia 1920-luvulta

Topi Vikstedt... alle nelikymppisenä.

Tämän blogin ensimmäinen teksti käsitteli Topi Vikstedtiä, 1920-luvun maineikkainta suomalaista piirtäjää. Sarjainfossa 2/2015 on Ville Hännisen kirjoittama artikkeli Vikstedtissä. Siinä minua hätkähdytti etenkin valokuva, jota en ollut ennen nähnyt. Vikstedt näyttää kuvassa reilusti yli viisikymppiseltä. Se on huomionarvoista, koska hän kuoli 39-vuotiaana.
Nuorena (1891–1930) kuoleminen ei ehkä sittenkään tullut täytenä yllätyksenä, jos keho uupui ja ikääntyi tuommoista tahtia.

Originaali on signeerattu 1926, mutta sarjakuva löytyy painettuna Suomen Kuvalehden numerosta 21/1927.

Sarjainfon artikkeli mainitsee Otavan Pienen tietosanakirjan (1925–1928) mainoskuvitukset. Kyseessä oli lyhennetty, populäärimpi versio Otavan ja WSOY:n yhdessä julkaisemasta arvovaltaisesta Tietosanakirjasta (1909–1922).
Pientä tietosanakirjaa markkinoimaan kehitettiin oma mainoshahmo, Tohtori Tietovalta. Tämä esiintyi Vikstedtin piirtämissä mainoksissa mm. Suomen Kuvalehdessä. Mainoksia ilmestyi lehdessä viikoittain ja ne olivat muodoltaan hyvin vaihtelevia: välillä yksittäisiä kuvia, välillä sarjakuvia. Kirjalle tehtiin jopa mainosjingle, jonka nuotit painettiin mainokseen.
Mainossarjakuvien tekstit riimitteli pakinoitsija Olli, Väinö Nuorteva (1889–1967).
Minulla on kolmen Tohtori Tietovalta -mainossarjakuvan alkuperäispiirrokset. Kuten niistä näkyy, mainostuksessa mentiin sangen reteällä meiningillä: epätoivoinen mies on tekemässä itsemurhaa, kunnes tieto ( = kirjan ostaminen) pelastaa hänet ahdingosta.

Mainossarjakuva Suomen Kuvalehden joulunumerosta 51–52/1925.

Toisessa sarjakuvassa muistellaan tiedonhankinnan vaikeutta eri aikakausina. Tässä Vikstedtin piirrostaito nousee hienovaraisesti esiin kiireisenkin piirrosjäljen alta: antiikin Kreikkaa ja keskiaikaa käsittelevät piirrokset (ruudut 2–4) sisältävät tyylillisiä viiteitä kuvaamiensa aikakausien taidehistoriaan.
Kahdesta sarjakuvasta olen löytänyt julkaistut versiot selaamalla vanhoja Suomen Kuvalehtiä Kansalliskirjastossa. Kolmatta sarjakuvaa en ole löytänyt, se on kenties julkaistu jossain muualla. Olisin utelias saamaan selville, mitä sarjakuvan tekstit sanovat, sillä sarjakuvan kakkosrivi viittaa selvästikin piirroshistorian hahmoihin. Toisen rivin ensimmäisessä ruudussa on Eric Vasströmin Uuden Suomen Matti, 20-luvulla ilmestynyt, ensimmäinen suosittu suomalainen piirrossankari. Toisessa ruudussa puolestaan näyttäisi olevan Adamson, ruotsalaisen Oscar Jacobssonin (1889–1945) piirroshahmo, jota kopioitiin surutta myös Suomessa.
Mutta kuka on kolmannen ruudun hahmo? Joku taiteilija? Muu aikakauden merkkihenkilö?

*  *  *


Three original drawings to ads in the form of a comic strip, from the 1920's, by the cartoonist and illustrator Topi Vikstedt (1891–1930).

Nuottien mukaan

Aivoutouksia, 2005. Lapin ylioppilaslehti, Vaasan ylioppilaslehti ja Otaniemen Polyteekkari-lehti.

Kun Charles M. Schulz kuoli alkuvuodesta 2000, Helsingissä oli sattumoisin juuri samaan aikaan Tennispalatsissa näytteillä hänen alkuperäispiirroksiaan. Vaikka olinkin nähnyt hänen originaalejaan jo sitä ennen, ne tarjosivat minulle ainakin yhden yllätyksen.

Schulz käytti sarjassaan silloin tällöin nuottipartituureja kuvallisen huumorin lähteenä. Nämä nuottisitaatit olivat paikoin hyvin monimutkaisia. Minä olin ilman muuta olettanut, että Schulz käytti nuotteina valokopioita tms. jäljennöksiä.

Näyttely todisti toisin: Tenavien nuottisitaatit oli kirjoitettu käsin.

Charles M. Schulz, Tenavat, 1975. Schulz kirjoitti sarjan musiikkisitaatit itse, omin käsin.

Tästä minä sain päähänpinttymän, että jahas: oikeiden tekijämiehesten kuuluu näköjään sitten osata tehdä piirroksiin nuottikirjoitusta käsin.

Muutamassa piirroksessa olenkin vuosien mittaan nuotteja käyttänyt. Tässäpä uutisväläys, yllätyksenä ei kellekään muulle kuin itselleni: siistin näköisen nuottikirjoituksen tekeminen on todella vaikeata!

Yritysviestintä yhteen ääneen. Kuvitus Diacorille, 2011.

Kerran tein Ruotuväki-lehden joulunumeroon koko sivuisen laajuisen sarjakuvan. Kun olin sanaleikkinä saanut päähäni, että Tiernapojista saisi nimenä väännettyä Tornipojat, niin minun oli sitten joku henkinen pakko tehdä tästä aiheesta armeijahenkinen mukaelma. Ja luonnollisesti (?) todistaakseni, että olin oikeasti miettinyt laulujen sanoitukset musiikkiin sopivaksi, minun oli tekstattava nuotit puhekupliin mukaan.

Järkevää tekemistä? Ei varmasti, mutta saipahan siihen ainakin kulutettua runsaasti aikaa.

Tornipojat, Ruotuväki-lehti 22/2004. Tämä oli aivan ensimmäisiä tietokoneella värittämiäni sarjakuvia.

Toisessa Tornitouhua-piirroksessa esitän niinikään hölmön sanaleikin: varusmies vastaa "viheltää"-komentoon (joka merkitsee ilmavaaraa, pommin vihellystä taivaalta alas) kirjaimellisesti rupeamalla viheltämään.

Halusin sisällyttää musiikkiin lisävitsin niille, jotka osaavat lukea nuotteja. Tarkoitus oli, että sotilas viheltäisi (tietysti) marssia elokuvasta Kwai-joen silta. Mutta tässä minulla kävi joku ajatusvirhe: koitin etsiä netistä kappaleen nuotteja, ja tämä pohjautuu ensimmäiseen versioon, jonka löysin. Mutta... eihän se kappale näin mene, tässähän on intervallit ihan pielessä, eikö niin?

Jos lopultakin joskus saisin koottua näistä armeijakuvista kirjan (kiinnostuneet kustantajat: ottakaa yhteyttä – kuvan lähettäneille varma vastaus) niin nämä nuotithan pitäisi ilman muuta korjata oikein.

Tornitouhua-piirros nro 116, Ruotuväki-lehti 2004.

P.S. Laitoin tämän postauksen alkuun piirroksen Aivoutouksia-sarjasta, koska kuvan repliikki sopi aiheeseen. Mutta siihen kätkeytyy toinenkin kytkös – jälleen esimerkki siitä, miten kuvan tekoon saa halutessaan tuhrattua hyvinkin paljon ylimääräistä aikaa ja energiaa.

Kun olin saanut kuvan idean, halusin, että maestrolla olisi joku partituuri sylissä. Ajattelin, että eikö olisi hauska lisäjuttu, jos partituurin pystyisi oikeasti tunnistamaan. Laitoin siihen tempomerkinnän Allegro ma non troppo, koska se on minusta aina kuulostanut jotenkin humoristiselta. Sitten menin kirjastoon etsimään jotain partituuria, jossa olisi tämmöinen merkintä. Aloitin Beethovenista, koska se tuntui ilmeisimmältä ja myös linkittyisi silloin nuottien kautta niihin Schulzin piirroksiin.

Ja kas: Beethovenin yhdeksännen sinfonian ensimmäinen osa on Allegro ma non troppo e un poco meastoso. Mutta: teos alkaa hiljaisuudesta. Ensimmäisellä sivulla on hädin tuskin nuotteja ollenkaan. Joten siitä ei oikein piirroksen visuaaliseksi elementiksi ole.
Jos nyt muistan oikein, niin taisin sitten karsia partituurin ensimmäisen sivun pois ja mukailla piirrokseen teoksen nuotteja toiselta sivulta alkaen. Silläkin sivulla on kuitenkin nuotteja vielä niin vähän, että tuskin kukaan piirroksen katsoja pystyi siitä teosta tunnistamaan...

Oh, well.

*  *  *

Inspired by Charles Schulz, I've occasionally used musical notation as part of my drawings. Suprise suprise, it turn out writing notes neatly is really difficult!

Tornitouhua, ajan kanssa

Tornitouhua-piirros Ruotuväki-lehteen, heinäkuu 2015. Pullotussi ja vesiväri paperille, 28 x 16 cm.

Aina silloin tällöin tunnen tarvetta heittäytyä nypertämään jotain piirrosta huomattavasti pitempään ja suuremmalla vaivalla, kuin idean kannalta olisi mitenkään täysin välttämätöntä. Näin kävi jälleen uusimman Ruotuväki-lehden Tornitouhua-piirroksen kanssa.
Käytin useita tunteja siihen, että saisin tehtyä kuvassa olevaan riimukiveen oikean näköisen tekstuurin. Ennen lopputulokseen pääsemistä olin tullut käyttäneeksi sekä pesusientä, muovista maskikalvoa, että myöskin nestemäistä maskikumia.
Oliko mikään tästä täysin välttämätöntä? Tuskin. Mutta jonkinlaista tyydytystä se väkertäminen silti tuotti.

Idealuonnos, lyijykynä paperille, 5 x 6 cm.

Käytän nykyään Tornitouhua-kuvissa lähinnä kahdenlaista paperia: tukevaa, 640-grammaista Fabrianon vesivärikartonkia, sekä Archesin ohuempaa, 300-grammaista paperia. Molemmista käytän sileintä saatavilla olevaa päällystevaihtoehtoa. Englanniksi termi on "hot pressed", ranskaksi "grain satiné". Molemmat ostan suurina irtoarkkeina.
Vaikka grammojen perusteella Archesin paperinkin pitäisi olla aika tukevaa, se on kuitenkin niin tiiviisti tehtyä, että on itse asiassa sangen ohutta. Jos sille maalaa sellaisenaan, paperi kupruilee ikävästi. Sen takia paperi onkin syytä ennen maalaamista pingottaa kostuttamalla ja liimapaperilla kiinnittämällä, mikä tietysti pidentää työaikaa. Jos deadline huohottaa niskaan, ei ole kivaa odotella paperin kuivumista. Mielellään paperin jättäisi pingottumaan yli yön.

Layout-luonnoksia, mallikuvia. Lyijykynä ja kuulakärkikynä paperille, 23 x 13 cm.

Archesin paperin ohuus mahdollistaa, oikeastaan jopa edellyttää, sen, että piirroksen voi luonnostella toiselle arkille ja tussata läpi valopöydällä. Se tarkoittaa, että se on silloin erityisen hyvä vaihtoehto monimutkaista piirtämistä vaativille kuville.
Fabrianon paksumpi paperi on nopeampikäyttöistä, sitä ei tarvitse pingottaa. Mutta se on niin paksua, että luonnosta ei pysty heijastamaan läpi: kaikki luonnostelu on tehtävä suoraan samalle arkille ja lyijykynäviivat pyyhittävä sitten pois tussatun kuvan alta. Tällöin vaarana on, että hinkkaa paperin pinnan maalausta ajatellen pilalle, sekä kuluttaa tussiviivat niin haaleiksi, että ne eivät skannatessa rekisteröidy tarpeeksi mustina.
Archesin paperi tavallaan siis mahdollistaa pidemmälle viedyn työskentelyn – mutta myös vaatii, että käytettävissä on enemmän aikaa. Tällä kertaa, keskellä heinäkuuta, sitä oli tarpeeksi.
Usein, etten sanoisi "normitapauksissa", piirrokset syntyvät sellaisessa kiireessä, että Fabriano on ainoa vaihtoehto.

Lopullisen piirroksen lyijykynäluonnos, 28 x 16 cm.

*  *  *

A recent watercolor cartoon for my series Tornitouhua, for the Finnish army newspaper Ruotuväki.

Lain varjolla

Pilapiirros, Ilta-Sanomat 30.5.2015.

Viikonlopun Ilta-Sanomissa (30.–31.5.2015) oli pilapiirros, jossa rinnastettiin huumepoliisi Jari Aarnion toimet tv-sarjaan The Shield – Lain varjolla.
Toistaako elämä fiktiota, vai osuuko fiktio tässä poikkeuksellisen hyvin kohteeseensa? Onko Vic Mackey Aarnion esikuva, vai pelottavan tarkka heijastuma?

Idealuonnoksia. Lyijykynä paperille, A4.

Idea Aarnion rinnastamisesta tv-sarjaan oli sangen selkeä. Tein sen perusteella kuitenkin kaikkiaan kuusi erilaista idealuonnosta, joissa samaa aihetta visualisoidaan hiukan eri tavoilla. Kaikissa idean kärkeä rakennetaan hiukan eri kautta, mutta päädytään suunnilleen samaan lopputulokseen.
Mietin vaihtoehtoja, joissa näytetään Aarnio soittamassa puhelua tai kommentoimassa asiaa muulla tavoin. Nämä kaikki vaihtoehdot olivat kuitenkin visuaalisesti aika staattisia – niissä kuva-aiheena oli lähinnä "puhuvia päitä".

Idealuonnos. Lyijykynä paperille, 7 x 9 cm.

Päädyin kuvavaihtoehtoon, jossa ollaan puhelinlinjan toisessa päässä ja näytetään sarjan tv-studio. Näin piirroksen kuva-aiheeseen saatiin enemmän eloa ja yksityiskohtia.
(Ja myös: The Shield -sarja päättyi vuonna 2008, joten sitä ei tehdä enää. Piirroksen kerronnallinen logiikka siis tavallaan on, että kuvan tapahtumat sijoittuisivat sarjan tekoaikaan, noin kymmenen vuoden taakse, jolloin kuvaukset olivat vielä käynnissä – ja Aarnio oli vielä vapaalla jalalla soittelemaan puheluita.)

Valmiin kuvan lyijykynäluonnos. 24 x 38 cm.

Piirtäessäni tv-studiota en malttanut aluksi olla hahmottelematta mukaan sisäpiirin vitsiä, lähinnä itselleni. Olen viime aikoina katsonut dvd:ltä uusintana vuosituhannen vaihteen sketsisarjaa Pulkkinen. Sen yhtenä hahmona on kiroileva äänimies Esko. Yritin luonnostella Eskoa mukaan kuvan taustalle,  mutta en oikein saanut sitä sovitettua mukaan, joten kuvan layoutin kokonaisedun nimissä jätin sitten lopulta äänimiehen pois.

Valmis tussipiirros. Sivellin ja pullomuste paperille, 24 x 38 cm.

*  *  *

A cartoon for Ilta-Sanomat (May 30) commenting on how the chief of the Finnish drug police has basically been doing a real-life re-enactment of the tv show The Shield.

Monitulkintainen Ansu

Pop-taiteilijat lainasivat pilakuvien ja sarjakuvien kerrontakeinoja maalaustaiteen käyttöön. Mutta historia tuntee vain muutamia pilapiirtäjiä, jotka ovat töissään tehneet saman siirtymän toiseen suuntaan: siirtyneet pilakuvista, yksioikoisesta käyttötaiteesta enemmän galleriataiteen suuntaan.

Kyse onkin jossain määrin päinvastaisista pyrkimyksistä: siinä missä galleriataide tarkoituksella pyrkii monitulkintaisuuteen ja saamaan katsojat pohtimaan merkitystään, pilapiirrosten perinteisenä ajatuksena on ollut viestittää sanomansa mahdollisimman selkeästi ja iskevästi. Pilakuvien viesti kiteytyy humoristiseen piikkiin, jonka tulisi olla niin terävä ja yksiselitteinen kuin mahdollista. (*)

Vain muutamat tekijät, sellaiset kuin Saul Steinberg, Ronald Searle, Quino ja Sempé, ovat pyrkineet luomaan kuvia, jotka selkeästi ovat pilapiirroksia, mutta joissa yksioikoisen humoristinen sanoma ei silti ole mikään itsestäänselvyys. Suomessa tähän vähälukuiseen joukkoon kuului, oikeastaan ainoana lajissaan, Ansu, eli Antero Halla (1936–2007).

(*) Juuri tämä ristiriita saattaa olla yksi osasyy siihen, miksi pilapiirroksilla, huumorisarjakuvilla ja komedialla laajemminkin on kestänyt niin kauan tulla hyväksytyksi "oikeana taiteena". Taidemaailmassa on perinteisesti arvostettu monitulkintaisuutta – huumorin parhaan tehon saavuttaminen taas vaatii yleensä sen karsimista pois. Aina välillä näkee, että huumoria kuitenkin arvioidaan tämän monitulkintaisuuden mittapuun mukaan, edellytetään, että hyvä teos ei saisi olla liian yksiselitteinen. Silloin minusta syyllistytään siihen, että käytetään arviointiin aivan väärää mittatikkua, joka ei tähän ilmaisumuotoon sovellu.

Ansun äärimmäiseen pelkistykseen pyrkivä tussiviiva oli selvää sukua Steinbergille. Tämän tavoin Ansu myös hyödynsi töissään kollaasimaisesti käyttöesineitä, kirjekuoria, leimoja, informaatiografiikkaa. Yhteistä on myös tapa assosioida yhteyksiä kuvallisten elementtien välillä lajityyppi- ja mittakaavaeroista piittaamatta: Ansun kuvissa viivakoodipalkista tulee haitari, sormenjäljestä aivot ja silmälasin pyöreät sangat rinnastuvat polkupyörään.

Steinbergia tiukemmin Ansu kuitenkin kuvissaan pitäytyi pilakuvien totutussa mekaniikassa sikäli, että ne rakenteellisesti aina tuntuivat perustuvan kahden erilaisen asian rinnastamiseen. Mutta siinä missä pilakuvan perinteinen tehtävä on käyttää tätä kontrastia huumorin synnyttämiseen, Ansun kuvissa humoristinen tulkinta oli vain yksi mahdollisuus muiden joukossa.

Valokuva Olavi Järven kirjassa Parhaat pilapiirtäjämme (1979).

Oulussa 1936 syntynyt Halla opiskeli Ateneumin graafisella osastolla 1958-62. Opiskeluaikanaan hän löysi ilmaisumuodokseen pilapiirtämisen ja aloitti uransa kolmiruutuisella sarjakuvalla Lennu Tekniikan Maailmassa vuosina 1964–67. Sen jälkeen piirrokset pelkistyivät yhteen kuvaan. Ansu teki niitä säännöllisesti Suomen Kuvalehteen 1974–76 ja 1977 alkaen Helsingin Sanomiin. Sarjakuvien pariin Ansu palasi piirtämällä Ilta-Sanomien kuukauden kotimaisen kesäkuussa 1989. Valtion taiteilijaeläkkeen hän sai 1997. 
Ansun piirrokset olivat aiheiltaan ajattomia mietelmiä. Kuvaavasti hän itse totesi pilapiirrosten olevan kuva-aforismeja ja sarjakuvien kuvanovelleja. Hän totesi myös työtavoistaan, että kuvista on riisuttava pois kaikki epäolennainen. Kuvan teknisen toteutuksen tulisi myös nousta kuvan aiheesta, eikä piirtäjän omista maneereista tai mieltymyksistä.

Yhteistä kaikille Ansun kuville on tekstittömyys. Ne tekivät niistä myös luontevasti kansainvälisiä. Ansulla oli lukuisia omia ja yhteisnäyttelyitä eri puolilla maailmaa. Hänen töistään julkaistiin kolme kokoelmakirjaa, joista ensimmäinen, 1979 ilmestynyt Go-go, palkittiin Belgian kansainvälisillä pilapiirrosfestivaaleilla vuoden parhaana pilapiirroskirjana. Ansun töitä palkittiin lisäksi ainakin myös Saksassa, Italiassa ja Japanissa.

Tämän kuvan idea ei aukene minulle. Jotain samankaltaisista koiran ja huonekalujen jaloissa?

Ansu ei ehkä koskaan saanut osakseen sellaista huomiota, jotka hänen työnsä olisivat ansainneet. Uran etenemistä ja maailmanvalloitusta saattoi osaltaan hidastaa myös se, että hänenkin kohtalokseen näytti koituvan niin monen taiteilijan turma, alkoholi.

Minulla on kokoelmissani kolme Ansun originaalia.

(Perustuu Sarjainfoon kirjoittamaani muistokirjoitukseen, 2007.)

*  *  *

Ansu, Antero Halla (1936–2007) did aphoristic cartoons in a style clearly influenced by Saul Steinberg.

Trolliarmeija

Trolliarmeija. Pilakuva, Ilta-Sanomat 7.3.2015. Tussipiirros paperille ja Photoshop.

Viikonlopun Ilta-Sanomissa oli minulta piirros informaatiosodankäynnin trolliarmeijasta.
Mediassa on ollut useita juttuja siitä, kuinka Venäjä pyrkii aktiivisesti levittämään vaikutusvaltaansa myös tiedonvälityksessä ja kuinka Pietarissa on tarkoitusta varten kokonainen oma trollitehdas. Ajattelin, että piirtäjälle trolliarmeijan visualisoiminen on aika itsestään selvä, herkullinen kuva-aihe. En ole kuitenkaan nähnyt aihetta meillä vielä käsiteltävän ainakaan isoimpien lehtien muissa pilakuvissa, joten päätin tarttua siihen itse, silläkin uhalla, että samankaltainen idea saattaa olla jo jossain muuallakin nähty.

Idealuonnos. Lyijykynä paperille, 7 x 10 cm.

Kuva-aihe ilmaantui aika lailla suoraan valmiina päähän. Tein siitä pienen, karkean layout-luonnoksen, jossa etsin hahmoille sopivia asentoja ja paikkoja. Luonnoksesta näkee, että kuvan oikean reunan rajaa on kokeiltu useampaan paikkaan. Kokeilin eri vaihtoehtoja tälle vielä kuvan tussausvaiheessakin.
Tätä luonnosta tehdessä muovautui näppiksen ääressä olevan peikon asento ja "näppäinote", joka huvitti minua itseäni.
Luonnoksen päällä olevat henkselit eivät tarkoita idean hylkäämistä, vaan minulla yleensä päinvastoin, että idea on toteutettu: olen tottunut käyttämään tätä tapaa piirroksen siirtämiseen luonnoksesta isolle paperille. Vedän molempien päälle ruksit ja se auttaa hieman paremmin hahmottamaan kuvan sisäisiä mittasuhteita, mikä elementti tulee mihinkin paikkaan.

Malliluonnoksia erilaisista peikkotyypeistä.

Katsoin peikoille mallia ruotsalaisen John Bauerin satukuvituksista ja englantilaisen Paul Kidbyn Discworld-kirjoihin tekemistä kuvista. Päädyin lopulta kuitenkin itse vähän yksinkertaisempiin hahmoihin – ja kuvaa tussatessa sitten puskikin näköjään vahvasti läpi 80-luvun supersankarisarjakuvien vaikutus (mielessä oli myös Paul Chadwickin sarjakuvahahmo Concrete).

Lyijykynäluonnos paperille, 39 x 25 cm.

Olin syksyllä käyttänyt Ukraina-aiheisessa piirroksessa roiske-efektejä ja pidin itse siitä, miltä lopputulos näytti. Joten pohdin, sopisiko jotain vastaavaa myös tämän kuvan taustalle. Sitä silmällä pitäen piirsin kuvan isompaan kokoon, kuin mitä tämän tyyppinen kuva-aihe ehkä tyypillisesti minulla olisi vaatinut. Tein sen A3-arkille tavallisen A4:n sijaan – musteen roiskiminen tarvitsee paljon työskentelytilaa. Mutta luulen, että tässä tapauksessa myös kuvan muut yksityiskohdat hyötyivät isommasta koosta.
Tussasin kuvan valopöydällä luonnoksesta erilliselle paperiarkille. Pääsin myös hyödyntämään valopöydän etuja: päätin vielä tässä vaiheessa siirtää kuvan rajoja puoli senttiä oikealle, jotta etummaisena olevan hahmon nuijan ja selän ääriviivojen yhtymäkohta mahtui kuvaan mukaan. Se on pieni detalji, mutta kokemuksesta tiedän, että sellainen auttaa kuvan jäsentymistä yllättävän paljon.

Valmis tussipiirros. Pullomuste ja valkoinen guassi paperille, 39 x 25 cm.

Päädyin tällä kertaa yhdistelemään kuvan taustaan roiskeita, hivenen drybrush-siveltimenvetoja, sekä ennen kaikkia sormenjälkiä. Note to self, sekä tiedoksi kaikille, joita kiinnostaa kokeilla tätä kotona: jos levität mustetta sormiisi, muista sen jälkeen pestä kätesi hyvin huolellisesti, ellet sen jälkeen halua kiroillen löytää mustia sormenjälkiä kodin kaikilta vaaleilta pinnoilta.
Ja tekstiileistä.
Ja kirjoista.
Ja käyttämättömistä papereista.

P.S. Nyt näitä kuvia katsoessa huomaan, että tussatessa etummaisen peikon toinen korva on näköjään kadonnut jonnekin. Hups. Taistelussa saatu vamma, kenties?

*  *  *

A troll army. A cartoon published in Ilta-Sanomat, March 7, 2015.

I thought that Russia employing an army of internet trolls was an obvious thing to visualize, but since I didn't find a lot of cartoons already commenting on the issue, I decided to do one myself.

Ritari Ässän auto, ennen ja nyt

Pilapiirros Ilta-Sanomissa 22.11.2014.

Marraskuun alussa uutisoitiin laajalti Berliinin muurin murtumisen 25-vuotispäivästä ja siihen liittyvistä juhlallisuuksista. Niin laajalti, että esiin kaivettiin jälleen, vaihtelevalla ironisuusasteella, kuinka David Hasselhoff vaikutti muurin murtumiseen. Ainakin omasta mielestään.
Berliinin tapahtumat kun sattuivat sijoittumaan samoihin aikoihin kun Hasselhoffin laulu-ura ja hänen tunnetuin biisinsä oli... "Looking for Freedom". Uuden vuoden aattona 1989 Hasselhoff piti konsertin Berliinissä, jossa lauloi kappaleen muurilla.
Tästä saivat alkunsa lukuisat "Hasselhoff on valtavan suosittu Saksassa" läpät.
Yhden tarinan mukaan joitain vuosia sitten Hasselhoff oli tarjonnut joitain muistoesineitä berliiniläiseen museoon, koska oli ollut osallisena muurin murtumisessa. Berliiniläisten reaktio oli ollut lähinnä "ai, olitko?"

Idealuonnos. Lyijykynä paperille, n. 5 x 7 cm.

Sain näitä miettiessäni todella pöhkön piirrosidean ja luonnostelin sen nopeasti talteen. Ensin ajattelin, että taisi olla liian hölmö juttu piirrettäväksi, mutta sitten huomasin palaavani yhä uudelleen sen ääreen ja hihitteleväni itsekseni. Totesin, että ei se nyt voi olla pilakuvalle huono merkki että tekijää naurattaa, joten päätin tehdä kuvan valmiiksi.
Kuten tavallista, alkuun päästyäni upposin piirroksen nyhräämiseen todella syvälle ja väkersin sen täyteen yksityiskohtia. Piirsin kuvaan itäpuolelle Trabantin ja tein sen näyttämään korostetun pieneltä jenkkikaaraan verrattuna. Piirsin vielä taustalle berliiniläisiä taloja... ja siinä vaiheessa kuva olikin jo niin täynnä tavaraa, että uhkasi käydä sekavaksi. Värittäminen kestikin sitten tavallista pitempään, kun kuvaan piti uudelleen saada jotain selkeyttä.

Tussipiirros paperille, 28 x 17 cm.

No niin. Ollaanpa sitten alun ironisoinnin jälkeen rehellisiä. Luonnollisestikin suurin ilo tätä piirrosta tehdessä oli päästä hyvällä syyllä piirtämään Ritari Ässän auto.
Olen ikäluokkaa, joka meni kouluun syksyllä 1984. Meille Ritari Ässä oli välituntileikeissä ainakin hetken aikaa ihan vilpittömästi ja puhtain sydämin aika kova juttu. (Päähuomio ja innostus taisi keskittyä siihen puhuvaan autoon). Sarjan diddidi-dii tunnaria rallateltiin pitkin pihoja.
Mutta hassua kyllä, tajusin merkittävimmän yhteyden, vasta kun olin jo piirtänyt kuvan valmiiksi. Mieleen tuli, että hetkinen: minähän olen piirtänyt tätä autoa ennenkin.
Tein ensimmäiset itse muistamani sarjakuvat vuonna 1986. Aloin piirtämään yksittäiskappaleena omaa sarjakuvalehteä. Sitä valmistui vuoden aikana viisi numeroa. Vuoden päätösnumerossa alkaa "uutena sarjana" Ritari Ässä.
Kiinnittäkää huomiota kuvaan auton sisältä. Siihen on poimittu kojelaudan jännimmät jutut: tv-ruutu ja merkkivalo, joka vilkkui auton puhuessa.

8-vuotiaana piirtämäni Ritari Ässä -sarjakuva. Sivukoko A5.

Tarinalle tuli vielä yllättävämpi jälkikirjoitus. Olen tässä blogissa kirjoittanut sekä omista piirroksistani, että keräilyharrastuksistani. Tämä esimerkki osoittaa, kuinka läheisesti ne voivat kietoutua yhteen.
Olen aina ollut aktiivinen elokuvamusiikin harrastaja. Joten tehdessäni tätä piirrosta Ritari Ässän tunnari soi luonnollisestikin päässäni taukoamatta. Lopulta minun oli kaivettava se esiin YouTubesta.
Videossa oli kommentti, joka kiinnitti huomioni: "Säveltäjä Stu Phillips, tänään 85 vuotta!"
Yllätyin, että todellako, niin vanha. Etsin tekijästä lisää tietoa. Vaikka olinkin kuullut nimen aikaisemmin, en ollut hahmottanut, että kyseessä on sama henkilö, joka on tehnyt myös toisen, hyvin erilaisen, ikonisen tv-tunnarin, Taisteluplaneetta Galacticaan. Etenkin yllätti, että omaan aikaansa niin uusmuotisen syntikka-pop-biisin säveltäjä oli jo sen tehdessään yli viisikymppinen.
Säveltäjälle löytyi jopa omat vanhat nettisivut, mutta niitä oli viimeksi päivitetty vuonna 2011. Ei näyttänyt hyvältä. Taisi olla jo liian myöhäistä tavoittaa tätä vanhaa herraa.
Laitoin kuitenkin piruuttani sähköpostia – ja herra vastasi jo parin tunnin päästä.
Kysyin nimmaria (nettisivut olivat tarjonneet signeerattuja Knight Rider -soundtrack-levyjä, mutta ne olivat loppuneet). Säveltäjä sanoi, että hänellä on vielä tunnarin nuotteja jäljellä. Semmoisen hän voisi lähettää – jos minä toimittaisin hänelle palautuskuoren ja postimerkit.

Ei mennyt kuin seuraavaan aamuun, kun selailin uutisotsikoita ja siellä oli kuolleita-osastossa: Ritari Ässän ja Taisteluplaanetta Galactican... tuottaja, Glen A. Larson! Sydämeni hypähti melkoisesti lauseen alusta: ei voi olla totta, näinkö kävi, mikä ajoitus...
Larson on kylläkin merkitty myös tunnaribiisien toiseksi tekijäksi, mutta minulle ei ole selvinnyt, osallistuiko hän oikeasti aktiivisesti niiden tekoon, vai halusiko vain päästä osalliseksi rojalteista, kuten teki Star Trekin Gene Roddenberry, änkemällä oman sarjansa tunnariin sanoituksen, jota ei missään koskaan käytetty.

* * *

Cartoon in Ilta-Sanomat, Nov. 22, 2014.

I did this cartoon to commemorate the 25th anniversary of the fall of the Berlin Wall... but also, really, to get a chance to draw the Knight Rider car. I had already drawn comics about it when I was 8 years old.

Kaksi kuvaa Ruotsista ja sukellusveneistä

Pilapiirros Ilta-Sanomissa 25.10.2014. Tämä on kuvan "nettiversio", jossa on pienemmät puhekuplat kuin printtilehdessä.

Ennen kuun vaihdetta minulla oli Ilta-Sanomien viikonloppunumerossa (25.10.2014) ei vain yksi, vaan kaksi pilapiirrosta liittyen Ruotsin sukellusvene-etsintöihin.

Pilapiirros Ilta-Sanomissa 25.10.2014. Myös tämä on puhekupliltaan pienempi versio kuin printtilehdessä.

Olin aluksi tekemässä vain yhtä kuvaa. Pyörittelin aihetta paperilla ja päädyin ideaan, jossa kommentoidaan sitä, miten Venäjän uhittelulla on ollut sähköistävä vaikutus myös Itämerta ympäröivien maiden puolustuspoliittiseen keskusteluun.

Mallikuvia laivastopiirrosta varten.

Ilta-Sanomien viikonloppusivuilla on erilainen valikoima piirroksia joka viikko, joten niiden keskinäisistä mittasuhteista riippuu, paljonko tilaa millekin osalle jää. Nyt sain tiedon, että tarjolla olisikin aiemmista kuvista poiketen matala, koko sivun levyinen tila. Se sopisi paremmin stripille, kuin pilakuvalle.

Laivastokuvan lyijykynäluonnos, isommin puhekuplin. Lyijykynä paperille, 28 x 17 cm.

Tunsin, että minulla oleva idea ei oikein taipuisi stripin muotoon. Siihen jäisi turhaa tilaa, joka olisi jotenkin täytettävä – mikä näyttäisi helposti tyhjäkäynniltä. Joten ehdotin sen sijaan, että tekisin toisenkin samanmallisen pilakuvan ja molemmat julkaistaisiin vierekkäin, pienemmässä koossa.
Arvelin, että kuva kyllä kestäisi pienemmässäkin koossa. Enemmän olin huolissani puhekuplien teksteistä: menisivätkö ne niin pieneksi, että lukeminen olisi hankalaa. Päätin pelata varman päälle ja tehdä ne tavallista isompaan kokoon printtiversiota varten. (Tein kuvista myös "nettiversion", jonka laitoin jakoon Twitteriin, jossa tekstit ovat normaalissa koossa).

Idealuonnos, 27.7.2014. Lyijykynä paperille, 5 x 7 cm.

Mutta nyt tuli tehtäväksi toinenkin kuva, eikä aikaa ollut paljoa. Kävin läpi aiempia idealuonnoksiani – tässäpä hyvin havainnollistava esimerkki siitä, miksi kaikki ideat kannattaa aina merkitä heti muistiin ja laittaa talteen! – ja löysin kesällä tekemäni luonnoksen. Se oli alunperin liittynyt toiseen aiheeseen, mutta tajusin, että pystyisin soveltamaan kuvaideaa nyt tähän käyttöön.
Halusin toiseen kuvaan huolestuneemman näkökulman, kuin ensimmäiseen kuvaan: meillä Suomessa on ikäänkuin automaattisena reaktiona naureskella ruotsalaisille ja pitää heidän huolenaiheitaan hysteerisinä ylilyönteinä. Halusin kuvalla huomauttaa, että näiden huolien takana on kuitenkin vakava tosiasia: sotilaallisen tilanteen kiristyminen Itämeren alueella.

Päivitetty idealuonnos, 23.10.2014. Lyijykynä paperille, 5 x 7 cm.

Mikä parasta, kuva-aihe oli sen verran yksinkertainen, että sen toteuttaminen oli mahdollista myöskin käytettävissä olevassa ajassa.
Periskooppikuva syntyi siis täysin yllättäen, ylimääräisenä lisänä laivastokuvalle. Mutta nyt jälkeenpäin olen siihen melkein noista kahdesta tyytyväisempi.

* * *

A planned cartoon about the Swedish hunt for Russian submarines suddenly turned into two separate cartoons, published in the same weekend edition of Ilta-Sanomat (Oct. 25, 2014).