In memoriam

Tornitouhua-piirros Ruotuväki-lehden numerosta 18/2015.

Taannoisessa blogitekstissä käsittelin vakavia pilakuvia. Yleisin vakavien pilakuvien muoto Suomessa ovat olleet muistokuvat. Merkkihenkilön kuollessa tai jonkun suuren katastrofin sattuessa (Estonia, kouluammuskelut) on tehty piirrosten muuten humoristisesta linjasta sävyltään selvästi eroava, vakavahenkinen piirros.
Minulle piirrosuran ensimmäinen muistopiirroksen teko tuli vastaan nyt. Ruotuväki-lehden pitkäaikainen toimitussihteeri ja uutispäällikkö Juha Heikkinen kuoli äkillisesti 62-vuotiaana.
Heikkinen oli Ruotuväessä koko sen ajan, kun minä olen lehteen piirtänyt. (Tornitouhua-sarja alkoi ilmestyä vuoden 1999 alusta). Vaikka itse asiassa tapasin hänet näinä vuosina vain muutamia kertoja kasvokkain, viimeisen kerran jo useampia vuosia sitten, hän oli se henkilö, jolle piirrokseni lehteen lähetin. Hän oli siis se henkilö, joka useimmin on saanut jännittää piirrosteni valmistumista ajoissa.
Anteeksi, sanoinko valmistumista ajoissa? Tarkoitin siis tietysti sanoa, että kun piirroksia on, öh... hiottu paremmaksi vielä aivan viime tinkaan saakka. Köh, köh.
Tämän takia olin jo mielessäni ajatellut, että kun Heikkinen jää eläkkeelle, minun on muistettava häntä jonkinlaisella piirroksella kiitokseksi pitkäpinnaisuudesta. Mutta näin ei siis kuitenkaan käynyt, vaan olikin tehtävä muistokuva.
Koska kyseessä oli henkilö, joka tunnettiin lähinnä lehden toimituksen sisällä, mutta ei niinkään sen ulkopuolella, koitin rakentaa kuvan, jolla olisi jonkinlainen tuplamerkitys: niin että muistokuva-roolia ei olisi piirroksessa väännetty rautalangasta, vaan että se pikemminkin olisi kuvassa näkyvillä rivien välissä asian tunteville.


*  *  *


Army cartoon done in the memory of the late editor-in-chief of the paper, Juha Heikkinen (1952–2015).

Nopea luonnos, työläs kuva

Tornitouhua-piirros, tussi ja vesiväri paperille, 28 x 16 cm.

Joskus nopea idealuonnos voi johtaa tuntikausien puurtamiseen, ennen kuin käsissä on valmis piirros.
Tämän Ruotuväki-lehden Tornitouhua-piirroksen (julkaistu numerossa 13/2014) suhteen ero on erityisen dramaattinen. Sangen pitkälle työstetyn kuvan taustalla on nimittäin näinkin yksinkertainen muistiinpano ideasta:

Kun teen projekteja, joissa idealuonnokset esitellään asiakkaalle ennen lopullisen kuvan tekoa, ovat luonnokseni ymmärrettävästi sangen pitkälle puunattuja. Mutta kun kyseessä on vain idean tallentaminen omaa myöhempää käyttöä varten, huomaan taantuvani lähes tikku-ukkotasolle...
Huomaatko olennaisen eron julkaistun työn ja luonnoksen välillä? Kuva on matkan varrella kääntynyt peilikuvaksi. Tämä on hiukan kummallinen seikka, jonka huomaan tapahtuvan sangen usein. Uskoisin sen johtuvan siitä, että vitsikuvaa katsottaessa, länsimaisessa lukusuunnassa vasemmalta oikealle, pitäisi ensin tulla jonkinlainen pohjustus tilanteelle ja vasta sen jälkeen se kuvan varsinainen juju. Näin saadaan yhdenkin kuvan sisään perinteinen vitsin kerrontarakenne (set up => punchline).
Mutta kuvaa ideoitaessa ymmärrettävästi se pääidea, juju, on keksittävä ensin. Joten usein käy niin, että se tallentuu paperille ensimmäisenä, siis kuvan vasempaan reunaan. Ja useimmiten näissä tilanteissa on helppo huomata, että idea toimii paremmin, jos kuvan järjestyksen kääntää toisin päin.
Lopulliseen kuvaan päätin lisätä vielä yhden hahmon, joka repliikillään pohjustaa tilannetta.

Luonnostelen piirrokset ensin lyijykynällä. Olen huomannut, että minulla lyijykynäpiirrokseen muodostuu tavallaan kolme "layeria", käyn kuvan läpi kolmeen kertaan. Ensimmäisenä tulee kuvan pääelementtien nopea sommittelu. Tämä tapahtuu hyvin vauhdikkaasti, kuta kuinkin idealuonnoksen kaltaisilla tikku-ukoilla, palloilla ja palkeilla. Tämän päälle rakentuu kuvan tarkempi hahmottelu, jossa etsitään hahmojen anatomiaa ja asentoja, taustan elementtien tarkempaa määrää. Lopuksi teen luonnokseen vähän tummemmalla lyijykynällä ikään kuin "lopullisen" viivan, jonka perusteella sitten tussaan piirroksen siveltimellä ja pullomusteella.
Jos käytän paksua vesivärikartonkia, teen lyijykynäpiirroksen suoraan lopulliselle paperille ja tussaan sen päälle. Tällöin lyijykynäpiirros pyyhkiytyy tussaamisen jälkeen olemattomiin. Tämän kuvan maalasin kuitenkin niin ohuelle Archesin vesiväripaperille, että sen pinta ei olisi kestänyt lyijykynäluonnostelua ja sen kumittamista. Sen takia tein luonnoksen ihan tavalliselle kopiopaperille ja tussasin kuvan sitten lopulliselle paperille valopöydän avulla. Näin myös lyijykynäpiirros jäi talteen.

Tornitouhua-piirrosten haasteena on, miten piirtää selkeästi jäsentyviä ja helposti luettavia kuvia maastopukuisista hahmoista metsässä – kun todellisuudessahan sen maastokuvion tehtävänä on juuri sulauttaa kohde maastoon niin hyvin, että se ei erotu taustastaan.
Tässä tapauksessa tausta oli sen verran monimutkainen, siihen muodostui niin monia eri syvyystasoja, että kuvasta tuli vielä paljon työläämpi, kuin itsekään olin ajatellut. Pelkkään kuvan värittämiseen meni kokonainen työpäivä ja lyijykynäluonnostelu ja tussaus tuli vielä siihen päälle.

* * *

The initial concept sketch doesn't always reveal how much work is involved in turning that into a finished picture. This army cartoon was particularly laborious, the painting alone took a whole day. Note also, how the idea sketch is a mirror image of the finished cartoon. I've noticed that this happens to me quite often.

Iso aivastus

Miltä näyttää, jos aivastaisi niin kovaa, että vaatteista lentävät kuviot irti?
Olen pilapiirtäjä, joten minun työnäni on pohtia tällaisia asioita.
(Kyllä, välillä tämä havainto ihmetyttää minua itseänikin.)
Piirros Ruotuväki-lehden Tornitouhua-sarjaan, jota olen piirtänyt vuodesta 1999.
(Kuva: tussi ja vesiväri paperille, 16 x 28 cm.)

* * *

What would it look like if you sneezed so hard the patterns on your clothes would fall off?
I'm a cartoonist, so it's my actual job to think about stuff like this.
Cartoon for the Finnish army newspaper Ruotuväki, ink and watercolor on paper.