Sibelius ja Andante festivo

Sibelius 150 -sarjakuva, Ilta-Sanomat 31.12.2015.

Koko vuoden 2015 joka puolelta päälle hyökynyt Sibelius 150 v. -juhlavuosi jatkoi vyörytystään vuoden viho viimeiseen päivään saakka. Minun piirtämäni sarjakuva aiheesta ilmestyi Ilta-Sanomissa uuden vuoden aattona 31.12. Lehdessä ilmestyi Sibelius-aiheinen sarjakuva joulukuun jokaisessa numerossa eri piirtäjien tekeminä.
Kun itse sain ajatuksesta kiinni, idea syntyi aika lailla valmiina: sisältö muuttui vain vähän ensimmäisestä luonnoksesta valmiiseen versioon. Tajusin nimittäin, että kertomalla omasta Sibeliuksen suosikkiteoksestani, Andante festivosta, voisin samalla nostaa esiin omaa sydäntäni lähellä olevan kulttuuripoliittisen pointin käyttötaiteen merkityksestä.

Sarjakuvan käsikirjoitus ja ensimmäinen layout-luonnos. Kyllä: käsialani on hyvin pientä piperrystä.

Minua itseäni on aina ärsyttänyt, jos taidetta arvostellaan yliolkaisesti pelkästään sen käyttötavan tai julkaisupaikan perusteella. Harrastan itse paljon elokuvamusiikkia ja olen usein esim. törmännyt sitä arvioitavan sillä perusteella, onko musiikki tehty hyvään vai huonoon elokuvaan, ei sillä perusteella, onko musiikki itse hyvää vai ei. (Tämäkin on tietysti edistystä siihen vielä vanhakantaisempaan käsitykseen, että se, että musiikki ylipäätään on tehty elokuvaan tekee siitä jo lähtökohtaisesti arvotonta).
Tämä sama kysymys liittyy tietysti olennaisesti myös itse käyttämiini ilmaisumuotoihin. Sarjakuvat, pilakuvat ja kuvitukset leimattiin historiassa pitkään arvottomiksi, koska niitä on arvioitu enemmän niiden käyttöympäristön perusteella, kuin teosten omilla ansioilla.
Minulle itselleni taas on selvää, että ainoa järkevä peruste taideteoksen arvioimiselle pitäisi olla teos itsessään. Yhtä lailla, kun on huonosti tehtyjä ja hyvin tehtyjä kuvia, on myös huonosti tehtyä ja hyvin tehtyä musiikkia, eikä tähän hyvyyteen tai huonouteen vaikuta se, onko teosta alunperin tehty johonkin "arvovaltaisena" pidettävään käyttötarkoitukseen vai ei.

Työstetympi layout-luonnos.

Koska sarjakuvan oli määrä kertoa tositapahtumista, minun oli hankittava sen tekemisen tueksi lähdemateriaalia. Tarkistuskierros osoittikin useamman luonnoksessa olevan seikan virheelliseksi. Radiolähetystä ei tehty Yleisradion, vaan Helsingin konservatorion (nyk. Sibelius-Akatemia) tiloissa. Eikä äänitystä ilmeisesti tallennettu kelanauhalle, vaan äänilevylle.
Olen aiemminkin arvellut, että en ehkä sovellu Hergén tai Don Rosan tyyppiseksi sarjakuvantekijäksi, jotka julistavat jokaisen pienimmänkin historiallisen tai maantieteellisen yksityiskohdan piirroksissaan olevan tutkitusti oikein. Sillä eikö niin pitkälle viety pedanttisuus ole piirtämisen kannalta pikkuisen tylsää ja rajoita tekemisen ilmeikkyyttä ja lennokkuutta?
Niinpä korjasin edellä mainitut kaksi seikkaa, jotka katsoin asiavirheiksi, mutta jätin entiselleen kaksi muuta kohtaa, joissa katsoin kuvan asettelun ja tunnelman faktoja tärkeämmäksi. Säynätsalon tehdasjuhlia ei nimittäin suinkaan vietetty ulkosalla, vaan paikkakunnan seuraintalolla – sillä niitä vietettiin joulukuun lopulla. Ja toisekseen – ja tämä tietysti saattaa olla puristille anteeksiantamatonta – Ainolassa piano on huoneessa toisin päin kuin piirroksessa!

 Sarjakuvan lyijykynäluonnos. Minulla tekstien lopulliseen sanamuodon määrittää, miten sanat asettuvat parhaiten riveille.

Sarjakuvassa mainittu äänite Andante festivosta Sibeliuksen itsensä johtamana on muuten kuunneltavissa Ylen elävässä arkistossa. Alan ammattilaiset ovat käyttäneet sellaisia kohteliaita kiertoilmaisuja kuten "Sibelius oli parempi säveltäjä kuin kapellimestari". Asia, jonka maallikkokin kuulee, on että Sibelius johtaa teoksen huomattavasti tavallista hitaammin. Siitä taas on kohteliaasti todettu, että "säveltäjän oikeudella Sibelius suhtautuu tahtimerkintöihin paikoin suurpiirteisesti".

Sarjakuvan valmis tussipiirros. Tällä kertaa myös osa ääriviivoista sai lopullisessa versiossa väriä.

*  *  *


A comic to celebrate the 150th anniversary of the composer Sibelius. Ilta-Sanomat, Dec. 31, 2015.

Älkää sotkeko ympyröitäni

Tornitouhua-piirros, Ruotuväki-lehti 20/2015. Pullotussi ja vesiväri paperille, 28 x 16 cm.

Sain idean armeijakuvaan siitä, että postimerkeissä on (tai no, siis oli ennen vanhaan) rei'ityksellä tehty repäisyreuna. Filatelisin termein perforoitu hammaste. Ajattelin, että armeijassa tietysti rei'ityksen voisi toteuttaa ampumalla sarjan rynnäkkökiväärillä. Niin että maalitaulusta saisi tehtyä postimerkin. 

Lyijykynäpiirros, 28 x 16 cm.

Helppo, hölmön kevyt idea. Mutta toteutuksessa kävi parikin ajatusvirhettä. Ensin, kuten lyijykynäluonnoksesta näkee, tein taulussa olevan reiän tarkalleen irtiolevan palan negatiiviksi. Niin että "postimerkin" hammastuksen kolojen kohdalla on taustassa nyppyjä. Paitsi että eihän se niin menisi, jos ajatuksena oli, että reiät on tehty ampumalla. Silloin taustapahvin reunassa olisi samanlainen kuvio kuin irtaantuneessa palasessa: molemmissa olisi reunassa reikien puolikkaat. Olin jo tussannut kuvan musteella, kun huomasin tämän. Oli yritettävä korjata asia hankalasti, maalaamalla peittävällä guassilla vesivärin päälle.

Ylärivi: renkaat niin kuin ne ovat piirroksessa. Alarivi: miten niiden olisi pitänyt mennä.

Toista virhettä en sitten huomannutkaan, ennen kuin kuva oli valmis. "Postimerkissä" ja taustassa on eri määrä renkaita. Tai ainakaan niiden kuviot eivät sovi yhteen. Olin luonnostellut kuvan rennosti lonkalta, enkä ollut suunnitellut sitä tarpeeksi huolellisesti. Jos olisin piirrosta laatiessa tehnyt tällaisen havainnekuvan, kuin nyt tässä, virhe olisi vältetty.

Kaikkihan te tietysti huomasitte tämän heti kuvan nähtyänne? 

Ette varmaankaan. Mutta siltikin jotenkin harmittaa!

Kuten viime aikojen keskustelu on jälleen osoittanut (tämä ja samaan aikaan toisella puolella poliittista kenttää tämä), pilakuvilla voi pahoittaa mielensä hyvin rajusti ja kovin monella eri tavalla.

Näköjään mielensä voi pahoittaa myös paljon mitättömämmällä tavalla, niitä itse piirtäessä.

Tussaamassa piirrosta valopöydällä.

*  *  *

The little things you notice only when the drawing is finished. Like that the circles on the target don't match.

Älä koskaan pyydä piirtäjää pitämään pöytäkirjaa

Kokouspapereita, 2012.

Olen aina ollut järjestöihminen. Koko ikäni olen ollut partiossa (kuten monet heille tekemäni sarjakuvat ja kuvituksetkin todistavat) ja myöhemmin olen toiminut monissa kuva-alan järjestöissä. Olin yhden kolmivuotiskauden Kuvittajat ry:n puheenjohtajana ja toisen hallituksessa. Usean vuoden ajan olin myös Suomen sarjakuvaseuran hallituksessa ja tällä hetkellä olen Sarjakuvantekijät ry:ssä. Ja koska kokoukset johtavat herkästi toisiin kokouksiin, näiden järjestöhommien kautta on ollut useita palavereita myös muiden järjestöjen ja eri yhteistyötahojen kanssa.

Kokouspapereita, 2012.

Onko sanalle "doodle" sopivaa suomenkielen vastinetta? En kouluvuosien jälkeen ole juurikaan piirustellut silkkaa tajunnanvirtaa mielikuvituksesta. Luennoilla sitä tuli tehtyä silkaksi ajankuluksi ja hereillä pysyäkseen, mutta kun piirtämisestä tulee ammatti, vapaa piirustelu karsiutuu helposti pois.
Asiaan vaikutti sekin, että kun rupesin pitämään säännöllistä luonnoskirjaa, otin siinä tehtäväksi nimenomaan silmän ja käden yhteispelin harjoittamisen, eli piirtämisen joko elävästä elämästä tai mallikuvasta.
Sarjakuvien ja pilapiirrosten luonnokset taas ovat tarkoitushakuista idean etsintää, joten nekään eivät ole ihan puhdasta doodlailua.

Kokouspapereita, 2011–2012.

Kokouksissa sen sijaan tulee piirusteltua ihan puhdasta tajunnanvirtaa. Haluaisin ajatella, että kyse ei ole (ainakaan pelkästään) kyllästymisestä tai ajatusten harhailusta: kouluvuosista saakka olen tottunut siihen, että ajattelen kynä kädessä. Kun pohdin jotain asiaa, kynä vaeltelee paperilla. Voisi ajatella, että piirrokset ovat pohdiskelun sivutuote. Tai sitten vaikkapa, että kun tietoinen mieli on keskittynyt johonkin muuhun, käsi saa kerrankin piirustella ihan oman halunsa mukaan.
Tämän takia en mielelläni käytä sinisiä kuulakärkikyniä, enkä koskaan kanna sellaista mukanani. Jos käsi haluaa piirustella, sillä on oltava saatavilla mustaa viivaa tekevä kynä.


*  *  *


I don't do pure doodles that often, but occasionally that happens in meetings.

Verkkokauppa pakolaisten hyväksi

Välinpitämättömyyden meri, alkuperäispiirros. Myynnissä hintaan 200 €.

Sarjakuvapiirtäjiltä ja kuvittajilta koottiin myyntiin muutamia alkuperäispiirroksia pop-up-verkkokauppaan pakolaisavun ja Punaisen ristin hyväksi. Kauppa löytyy osoitteesta taideteossa.com.
Myynnissä on töitä kotimaisilta alan kärkinimiltä. Mukana ovat Mari Ahokoivu, JP Ahonen, Maria Björklund, Terhi Ekebom, Jukka-Petteri Eronen, Roope Eronen, Aino Havukainen & Sami Toivonen, Petri Hiltunen, Pertti Jarla, Juho Juntunen, Satu Kettunen, Timo Kokkila, Kati Kovács, Anna Emilia Laitinen, Kivi Larmola, Kaisa Leka, Samuli Lintula, Eeva Meltio, Mikko Metsähonkala, Pauliina Mäkelä, Timo Mäkelä, Emmi Nieminen, Christer Nuutinen, Anni Nykänen, Kati Närhi, Jarkko Nääs, Pentti Otsamo, Milla Paloniemi, Ville Ranta, Joonas Rinta-Kanto, Kari Sihvonen, Samuli Siirala, Daniel Stolle, Tiitu Takalo, Tuomas Tiainen, Ville Tietäväinen, Petteri Tikkanen, Jukka Tilsa, Katja Tukiainen, Marko Turunen, Emmi Valve, Jarkko Vehniäinen, Amanda Vähämäki, Elina Warsta ja minä.

Pyöräkulkue, alkuperäispiirros. Myynnissä hintaan 250 €.

Kauppa on auki syyskuun loppuun. Ensimmäinen erä teoksia on myynyt nopeasti jo ensimmäisen päivän aikana, mutta niitä päivittyy sivuille kuun aikana lisää.
Minä laitoin mukaan mukaan pari Ilta-Sanomien pilapiirrosta. Mukana on luonnollisestikin viime viikkoinen pakolaiskriisi-aiheinen piirros, koska se käsittelee juuri käsillä olevaa tilannetta. Mukana on myös taannoinen pyöräkulkue-piirros.

Tässä linkki Ylen juttuun aiheesta ja tässä vastaava juttu Hesarissa.
(Kuten tavallista, kommentteja ei kannata lukea).


*  *  *


A group of cartoonists and illustrators set up a webshop selling original to benefit the victims of the refugee crisis. It can be found at taideteossa.com.

Mainossarjakuvia 1920-luvulta

Topi Vikstedt... alle nelikymppisenä.

Tämän blogin ensimmäinen teksti käsitteli Topi Vikstedtiä, 1920-luvun maineikkainta suomalaista piirtäjää. Sarjainfossa 2/2015 on Ville Hännisen kirjoittama artikkeli Vikstedtissä. Siinä minua hätkähdytti etenkin valokuva, jota en ollut ennen nähnyt. Vikstedt näyttää kuvassa reilusti yli viisikymppiseltä. Se on huomionarvoista, koska hän kuoli 39-vuotiaana.
Nuorena (1891–1930) kuoleminen ei ehkä sittenkään tullut täytenä yllätyksenä, jos keho uupui ja ikääntyi tuommoista tahtia.

Originaali on signeerattu 1926, mutta sarjakuva löytyy painettuna Suomen Kuvalehden numerosta 21/1927.

Sarjainfon artikkeli mainitsee Otavan Pienen tietosanakirjan (1925–1928) mainoskuvitukset. Kyseessä oli lyhennetty, populäärimpi versio Otavan ja WSOY:n yhdessä julkaisemasta arvovaltaisesta Tietosanakirjasta (1909–1922).
Pientä tietosanakirjaa markkinoimaan kehitettiin oma mainoshahmo, Tohtori Tietovalta. Tämä esiintyi Vikstedtin piirtämissä mainoksissa mm. Suomen Kuvalehdessä. Mainoksia ilmestyi lehdessä viikoittain ja ne olivat muodoltaan hyvin vaihtelevia: välillä yksittäisiä kuvia, välillä sarjakuvia. Kirjalle tehtiin jopa mainosjingle, jonka nuotit painettiin mainokseen.
Mainossarjakuvien tekstit riimitteli pakinoitsija Olli, Väinö Nuorteva (1889–1967).
Minulla on kolmen Tohtori Tietovalta -mainossarjakuvan alkuperäispiirrokset. Kuten niistä näkyy, mainostuksessa mentiin sangen reteällä meiningillä: epätoivoinen mies on tekemässä itsemurhaa, kunnes tieto ( = kirjan ostaminen) pelastaa hänet ahdingosta.

Mainossarjakuva Suomen Kuvalehden joulunumerosta 51–52/1925.

Toisessa sarjakuvassa muistellaan tiedonhankinnan vaikeutta eri aikakausina. Tässä Vikstedtin piirrostaito nousee hienovaraisesti esiin kiireisenkin piirrosjäljen alta: antiikin Kreikkaa ja keskiaikaa käsittelevät piirrokset (ruudut 2–4) sisältävät tyylillisiä viiteitä kuvaamiensa aikakausien taidehistoriaan.
Kahdesta sarjakuvasta olen löytänyt julkaistut versiot selaamalla vanhoja Suomen Kuvalehtiä Kansalliskirjastossa. Kolmatta sarjakuvaa en ole löytänyt, se on kenties julkaistu jossain muualla. Olisin utelias saamaan selville, mitä sarjakuvan tekstit sanovat, sillä sarjakuvan kakkosrivi viittaa selvästikin piirroshistorian hahmoihin. Toisen rivin ensimmäisessä ruudussa on Eric Vasströmin Uuden Suomen Matti, 20-luvulla ilmestynyt, ensimmäinen suosittu suomalainen piirrossankari. Toisessa ruudussa puolestaan näyttäisi olevan Adamson, ruotsalaisen Oscar Jacobssonin (1889–1945) piirroshahmo, jota kopioitiin surutta myös Suomessa.
Mutta kuka on kolmannen ruudun hahmo? Joku taiteilija? Muu aikakauden merkkihenkilö?

*  *  *


Three original drawings to ads in the form of a comic strip, from the 1920's, by the cartoonist and illustrator Topi Vikstedt (1891–1930).

Nuottien mukaan

Aivoutouksia, 2005. Lapin ylioppilaslehti, Vaasan ylioppilaslehti ja Otaniemen Polyteekkari-lehti.

Kun Charles M. Schulz kuoli alkuvuodesta 2000, Helsingissä oli sattumoisin juuri samaan aikaan Tennispalatsissa näytteillä hänen alkuperäispiirroksiaan. Vaikka olinkin nähnyt hänen originaalejaan jo sitä ennen, ne tarjosivat minulle ainakin yhden yllätyksen.

Schulz käytti sarjassaan silloin tällöin nuottipartituureja kuvallisen huumorin lähteenä. Nämä nuottisitaatit olivat paikoin hyvin monimutkaisia. Minä olin ilman muuta olettanut, että Schulz käytti nuotteina valokopioita tms. jäljennöksiä.

Näyttely todisti toisin: Tenavien nuottisitaatit oli kirjoitettu käsin.

Charles M. Schulz, Tenavat, 1975. Schulz kirjoitti sarjan musiikkisitaatit itse, omin käsin.

Tästä minä sain päähänpinttymän, että jahas: oikeiden tekijämiehesten kuuluu näköjään sitten osata tehdä piirroksiin nuottikirjoitusta käsin.

Muutamassa piirroksessa olenkin vuosien mittaan nuotteja käyttänyt. Tässäpä uutisväläys, yllätyksenä ei kellekään muulle kuin itselleni: siistin näköisen nuottikirjoituksen tekeminen on todella vaikeata!

Yritysviestintä yhteen ääneen. Kuvitus Diacorille, 2011.

Kerran tein Ruotuväki-lehden joulunumeroon koko sivuisen laajuisen sarjakuvan. Kun olin sanaleikkinä saanut päähäni, että Tiernapojista saisi nimenä väännettyä Tornipojat, niin minun oli sitten joku henkinen pakko tehdä tästä aiheesta armeijahenkinen mukaelma. Ja luonnollisesti (?) todistaakseni, että olin oikeasti miettinyt laulujen sanoitukset musiikkiin sopivaksi, minun oli tekstattava nuotit puhekupliin mukaan.

Järkevää tekemistä? Ei varmasti, mutta saipahan siihen ainakin kulutettua runsaasti aikaa.

Tornipojat, Ruotuväki-lehti 22/2004. Tämä oli aivan ensimmäisiä tietokoneella värittämiäni sarjakuvia.

Toisessa Tornitouhua-piirroksessa esitän niinikään hölmön sanaleikin: varusmies vastaa "viheltää"-komentoon (joka merkitsee ilmavaaraa, pommin vihellystä taivaalta alas) kirjaimellisesti rupeamalla viheltämään.

Halusin sisällyttää musiikkiin lisävitsin niille, jotka osaavat lukea nuotteja. Tarkoitus oli, että sotilas viheltäisi (tietysti) marssia elokuvasta Kwai-joen silta. Mutta tässä minulla kävi joku ajatusvirhe: koitin etsiä netistä kappaleen nuotteja, ja tämä pohjautuu ensimmäiseen versioon, jonka löysin. Mutta... eihän se kappale näin mene, tässähän on intervallit ihan pielessä, eikö niin?

Jos lopultakin joskus saisin koottua näistä armeijakuvista kirjan (kiinnostuneet kustantajat: ottakaa yhteyttä – kuvan lähettäneille varma vastaus) niin nämä nuotithan pitäisi ilman muuta korjata oikein.

Tornitouhua-piirros nro 116, Ruotuväki-lehti 2004.

P.S. Laitoin tämän postauksen alkuun piirroksen Aivoutouksia-sarjasta, koska kuvan repliikki sopi aiheeseen. Mutta siihen kätkeytyy toinenkin kytkös – jälleen esimerkki siitä, miten kuvan tekoon saa halutessaan tuhrattua hyvinkin paljon ylimääräistä aikaa ja energiaa.

Kun olin saanut kuvan idean, halusin, että maestrolla olisi joku partituuri sylissä. Ajattelin, että eikö olisi hauska lisäjuttu, jos partituurin pystyisi oikeasti tunnistamaan. Laitoin siihen tempomerkinnän Allegro ma non troppo, koska se on minusta aina kuulostanut jotenkin humoristiselta. Sitten menin kirjastoon etsimään jotain partituuria, jossa olisi tämmöinen merkintä. Aloitin Beethovenista, koska se tuntui ilmeisimmältä ja myös linkittyisi silloin nuottien kautta niihin Schulzin piirroksiin.

Ja kas: Beethovenin yhdeksännen sinfonian ensimmäinen osa on Allegro ma non troppo e un poco meastoso. Mutta: teos alkaa hiljaisuudesta. Ensimmäisellä sivulla on hädin tuskin nuotteja ollenkaan. Joten siitä ei oikein piirroksen visuaaliseksi elementiksi ole.
Jos nyt muistan oikein, niin taisin sitten karsia partituurin ensimmäisen sivun pois ja mukailla piirrokseen teoksen nuotteja toiselta sivulta alkaen. Silläkin sivulla on kuitenkin nuotteja vielä niin vähän, että tuskin kukaan piirroksen katsoja pystyi siitä teosta tunnistamaan...

Oh, well.

*  *  *

Inspired by Charles Schulz, I've occasionally used musical notation as part of my drawings. Suprise suprise, it turn out writing notes neatly is really difficult!

Tornitouhua, ajan kanssa

Tornitouhua-piirros Ruotuväki-lehteen, heinäkuu 2015. Pullotussi ja vesiväri paperille, 28 x 16 cm.

Aina silloin tällöin tunnen tarvetta heittäytyä nypertämään jotain piirrosta huomattavasti pitempään ja suuremmalla vaivalla, kuin idean kannalta olisi mitenkään täysin välttämätöntä. Näin kävi jälleen uusimman Ruotuväki-lehden Tornitouhua-piirroksen kanssa.
Käytin useita tunteja siihen, että saisin tehtyä kuvassa olevaan riimukiveen oikean näköisen tekstuurin. Ennen lopputulokseen pääsemistä olin tullut käyttäneeksi sekä pesusientä, muovista maskikalvoa, että myöskin nestemäistä maskikumia.
Oliko mikään tästä täysin välttämätöntä? Tuskin. Mutta jonkinlaista tyydytystä se väkertäminen silti tuotti.

Idealuonnos, lyijykynä paperille, 5 x 6 cm.

Käytän nykyään Tornitouhua-kuvissa lähinnä kahdenlaista paperia: tukevaa, 640-grammaista Fabrianon vesivärikartonkia, sekä Archesin ohuempaa, 300-grammaista paperia. Molemmista käytän sileintä saatavilla olevaa päällystevaihtoehtoa. Englanniksi termi on "hot pressed", ranskaksi "grain satiné". Molemmat ostan suurina irtoarkkeina.
Vaikka grammojen perusteella Archesin paperinkin pitäisi olla aika tukevaa, se on kuitenkin niin tiiviisti tehtyä, että on itse asiassa sangen ohutta. Jos sille maalaa sellaisenaan, paperi kupruilee ikävästi. Sen takia paperi onkin syytä ennen maalaamista pingottaa kostuttamalla ja liimapaperilla kiinnittämällä, mikä tietysti pidentää työaikaa. Jos deadline huohottaa niskaan, ei ole kivaa odotella paperin kuivumista. Mielellään paperin jättäisi pingottumaan yli yön.

Layout-luonnoksia, mallikuvia. Lyijykynä ja kuulakärkikynä paperille, 23 x 13 cm.

Archesin paperin ohuus mahdollistaa, oikeastaan jopa edellyttää, sen, että piirroksen voi luonnostella toiselle arkille ja tussata läpi valopöydällä. Se tarkoittaa, että se on silloin erityisen hyvä vaihtoehto monimutkaista piirtämistä vaativille kuville.
Fabrianon paksumpi paperi on nopeampikäyttöistä, sitä ei tarvitse pingottaa. Mutta se on niin paksua, että luonnosta ei pysty heijastamaan läpi: kaikki luonnostelu on tehtävä suoraan samalle arkille ja lyijykynäviivat pyyhittävä sitten pois tussatun kuvan alta. Tällöin vaarana on, että hinkkaa paperin pinnan maalausta ajatellen pilalle, sekä kuluttaa tussiviivat niin haaleiksi, että ne eivät skannatessa rekisteröidy tarpeeksi mustina.
Archesin paperi tavallaan siis mahdollistaa pidemmälle viedyn työskentelyn – mutta myös vaatii, että käytettävissä on enemmän aikaa. Tällä kertaa, keskellä heinäkuuta, sitä oli tarpeeksi.
Usein, etten sanoisi "normitapauksissa", piirrokset syntyvät sellaisessa kiireessä, että Fabriano on ainoa vaihtoehto.

Lopullisen piirroksen lyijykynäluonnos, 28 x 16 cm.

*  *  *

A recent watercolor cartoon for my series Tornitouhua, for the Finnish army newspaper Ruotuväki.

Dark Sarah

<a href="http://www.bloglovin.com/blog/14237625/?claim=hnp6rajtwzs">Follow my blog with Bloglovin</a>

Dark Sarah. Mallikuva hahmosta, marraskuu 2013.

Amberian Dawn -yhtyeestä noussut laulaja Heidi Parviainen on tehnyt uuden musiikillisen sooloprojektin nimellä Dark Sarah.

Itsetuotetun debyyttilevyn Behind the Black Veil tekoon kerättiin varoja mm. joukkorahoituksella. Pitkän puurtamisen jälkeen levy lopultakin ilmestyi toukokuussa.

Dark Sarah, Heidi Parviainen. Kuva: Mikaela Löfroth

Päädyin mukaan projektiin puhtaasti sisäpiirikytkennöillä: puolisoni Aurora on suunnitellut ja tehnyt Dark Sarahin esiintymisasuja. (Aurora kertoo kokemuksistaan promokuvien kuvaussessiossa omassa blogissaan, ja toisaalla tunnelmistaan leyvn julkkarikeikalla).

Heidi halusi rakentaa Dark Sarahin hahmolle "syntytarinan" ja mietti, että sen voisi kertoa sarjakuvan muodossa.

Dark Sarah -sarjakuva, helmikuu 2014.

Piirsin sarjakuvan normityylistäni poiketen, tavoitellen enemmän supersankarimaista jälkeä. (Selkeät kasarivaikutteet kertovat, millä vuosikymmenellä olen itse noita juttuja lukenut).
Ideat sarjakuvan julkaisuformaatista vaihtelivat CD:n kansilehtien ja julisteen välillä, joten yritin tehdä kuvia, jotka toimisivat useammassa koossa. Ja koska levy on suunnattu kansainvälisille markkinoille, koin selkeimmäksi tehdä sarjakuvasta kokonaan sanattoman.

Dark Sarah kuvailee tyylilajikseen "cinematic metal". Levyn biisit vaihtelevatkin elokuvamusiikkimaisista vaikutteista raskaampaan mättöön. Livenä levynjulkistuskeikalla meno oli suoremmin metallista tykitystä.

*  *  *

A comic I drew for the "cinematic metal" artist Dark Sarah.

Kuka kirjoittaa kuvat?

Asmo Alhon piirtämä ja ideoima Kieku ja Kaiku -originaali Kotilieden numeroon 16/1968.

Opiskeluaikoina muistan sanoneeni jollekulle, että nyt minun pitää mennä, täytyy kirjoittaa seuraava sarjakuva. "Ai", yllättyi seurassani ollut henkilö. "Sinä myös kirjoitat?" Tähän kolmas paikalla ollut henkilö huomautti: "Jyrkin kirjoittaminen tarkoittaa myös piirtämistä."
Termistö kirjoittamisesta ja piirtämisestä sarjakuvien ja kuvakirjojen suhteen voi edelleenkin olla alaa tuntemattomalle kuulijalle vaikea hahmottaa. Kuvien tekeminen on piirtämistä – mutta ennen kuin kuvan voi piirtää, siihen on keksittävä idea, on tiedettävä, mitä kuvassa tapahtuu. Sarjakuvien, pilakuvien ja kuvakirjojen ideoinnista puhutaan niiden kirjoittamisena. Tällöin suunnitellaan siis sekä kuvien sisältö, että niiden yhteyteen tulevat sanat. Näiden ideoiden muistiinmerkitseminen paperille saattaa sisältää sekä tekstiä että luonnosteltuja kuvia.

Asmo Alho. Valokuva Suomen Kuvalehden 45/1975 muistojutusta.

Kiintoisa esimerkki termistön harhaanjohtavuudesta on Kieku ja Kaiku, suomalaisen sarjakuvahistorian tunnetuimpia sarjoja. On yleisesti tiedossa, että Kiekua ja Kaikua piirsi Asmo Alho ja että sen "kirjoitti Mika Waltari". Lähempi perehtyminen aiheeseen kuitenkin osoittaa, että kuvio ei ollut aivan näin yksiselitteinen. Waltari kylläkin kirjoitti lopullisessa julkaistussa sivussa olleet tekstit (ne kuuluisat kolmitavuiset riimit), mutta kuvien sisällöt, itse sarjakuvien juonet, ideoi, eli siis kirjoitti, Asmo Alho itse. Sarjakuva-alalle aika poikkeuksellisessa järjestelyssä Asmo Alho ensin ideoi ja piirsi sarjakuvasivun valmiiksi, mutta jätti siihen tyhjät paikat tekstille, johon Waltari sitten muotoili, Alhon keksimän juonen pohjalta, riimitetyt värssyt.

Asmo Alho kirjoitti kuvien alle tekstit, joiden tarkoitus oli selittää jutun juoni Mika Waltarille.

Eräs kokoelmani aarteita on, että minulla on yhden Kieku ja Kaiku -sivun originaali. Siitä näkyy kiintoisalla tavalla, miten Alhon ja Waltarin yhteistyö on pelannut. Alho on itse tehnyt lyijykynällä tekstimerkintöjä kuvien alle, ilmeisesti selittääkseen Waltarille, mitä kuvissa tapahtuu. Mutta on kiintoisaa havaita, että nämä merkinnät tosiaan ovat vain selittämässä sarjakuvan juonta: niissä ei ole ehdoteltu mitään riimittelyideoita. Toisin sanoen voi siis perustellusti todeta, että Kiekua ja Kaikua kirjoittivat sekä Alho, että Waltari: Alho kirjoitti juttujen juonet, Waltari kirjoitti niiden päälle riimit.

Rymy-Eetuunkin lisättiin riimit, vaikka jutut toimivat myös ilman niitä. Originaali Radiokuuntelija-lehdestä 1956.

Riimitetyt tekstit roikkuivat mukana suomalaisessa sarjakuvassa pitkään. Toinen tunnettu esimerkki tästä on Rymy-Eetu. Mutta on kuitenkin kiintoisaa havaita, että Rymy-Eetun tekstit toimivat aivan eri tavoin kuin Kieussa ja Kaiussa.
Rymy-Eetut julkaistiin alun perin ilman tekstejä. Tekstit lisättiin mukaan vasta, kun sarjoista jouluisin koostettiin 16-sivuinen sarjakuvalehti. Tämä tarkoittaa, että tekstit ovat väkisinkin turhaa päälleymppäystä: koska sarjat julkaistiin aluksi ilman sanoja, se tarkoittaa, että ideoiden oli oltava niin selkeitä, että ne eivät selittäviä tekstejä avukseen tarvinneet.
Kieku ja Kaiku taas julkaistiin alun perinkin tekstien kanssa. Tämän myötä myös kuvat oli koko ajan suunniteltu toimimaan tekstin kanssa yhteistyössä. Kieun ja Kaiun tekstit ja kuvat ovat siis Rymy-Eetua tiukemmin sidoksissa toisiinsa: Kieku ja Kaiku -sivujen idea ei välttämättä välittyisi lukijalle ilman tekstiä.

Piirtämässä televisiossa

Piirtämässä Teknavi-ohjelmassa 26.11. Huomaa taustalla sohvan takana lattialla oleva taulu.

Sain marraskuun lopulla osallistua pienen pätkän tekemiseen Teknavi-tv-ohjelmaan. Tekniikkaa käsittelevän ohjelman tässä jaksossa (keskiviikko 26.11.) puhuttiin uusista, isonäyttöisistä älypuhelimista. Ohjelman väki halusi mukaan jonkun ammattipiirtäjän testaamaan laitteen piirrosominaisuuksia.
Osio, jossa minä olen mukana, on katsottavissa täällä. Sivulla on kaksi videoklippiä: ylemmässä on alustuksena puhelimen yleisesittely, alemmassa se pätkä, jossa minä piirrän.

Paperille nopeasti tekemäni piirros.

Parin minuutin videopätkän tekemiseen käytettiin hyvä tovi, mutta lopputulos näyttää myös ihan hyvältä. Tykkään erityisesti kynieni ja siveltimieni tunnelmallisista lähikuvista!

* * *

Piirroksen teksti oli suunnilleen: "Nättöä piti kyllä vähän hiekkapaperoida, ennen kuin maali alkoi ottaa kunnolla kiinni."

I got to do a short tv clip for the tech program Teknavi. The clip can be viewed here, the second of the two videos on the page.

Tomista on moneksi

Pilapiirros Ilta-Sanomiin, 4.10.2014.

Viime viikonlopun Ilta-Sanomissa (4.10.2014) oli taas tekemäni pilapiirros. Ja ei: ei ole tarkoitus, että kaikki piirtämäni kuvat piikittelisivät nimenomaan Venäjää – se suunta nyt vain on tarjonut viime aikoina niin paljon aiheita, mihin tarttua.
Tämä piirros oli edellisiä kevytmielisempi. Sen pohjana on tuttavieni facebook-keskustelusta poimimani sanaleikki, Rosatom of Finland. Tartuin siihen, kun sitä kautta sai herkullisesti yhdistettyä kaksi asiaa: keskustelun Fennovoiman yhdinvoima-hankkeen Venäjä-riippuvuuden järkevyydestä, sekä Venäjällä lietsotun homofobian.

Pertti Jarlalle lähetetty idealuonnos Fingerpori-stripiksi. Lyijykynä, 6 x 14 cm.

En kuitenkaan ensimmäisenä lähtenyt tekemään itse pilakuvaa: idea oli minusta niin suoran fingerporimainen, että tarjosin sitä ensin Pertti Jarlalle. Hän innostui ideasta aluksi, mutta totesi pohdittuaan, että ehkä se kuitenkin on hänelle liian päivänpoliittinen. Sarjakuvastripeillä voi parhaimmillaan olla pilapiirroksia pidempi elinkaari, joten sitä silmällä pitäen on tietysti järkevää, että ne eivät sisällä liian suoraa ajankohtaiskommentaaria.
Jarla ehdotti, että minun kannattaisi käyttää idea itse. Niinpä leiskasin idean uudelleen, stripin sijaan samaan muotoon aiempien pilakuvieni kanssa.

Uusittu layout-luonnos pilakuvan formaattiin. Lyijykynä, 7 x 11 cm.

Koska näin ollen aika idean synnystä piirroksen julkaisuun venyi, kävi sitten niin, että Alivaltiosihteeri ehti saman sanaleikki-idean kanssa ulos jo päivää aikaisemmin. Ja sitten sain kuulla, että itse asiassa Bisquit oli sivunnut aihetta pakinassaan jo 19.9.
Sinänsä tässä ei ollut sen suurempaa ongelmaa, sillä kaikki käytöt olivat aika erityyppisiä: Alivaltiosihteeri ketjutti useita sanaleikkejä aiheesta (Rosatom of Finland, Rosatom & Jerry, Rosatom Hanks), Bisquit taas liikkui klassisemmilla vesillä, viitaten Aleksis Kiven Nummisuutareihin.
Mutta tämä kuitenkin osoittaa ongelman, jonka takia itse käytän sanaleikkejä piirrosten pääpointtina vain harvakseltaan: sanaleikeillä "ei ole isää" – semmoisen idean saatua on hirveän vaikea arvioida, onko kyseessä omaperäinen ajatus, vai onko sama juttu keksitty jo tuhat kertaa aikaisemmin. Tai keksitäänkö sitä samaan aikaan monessa paikassa muualla. Erityisen riskialttiiksi tämän tekee, että Suomessa on jo niin monia pitkän uran tehneitä humoristeja, joiden tuotanto nojaa suurelta osin, ellei kokonaan, nimenomaan sanaleikeille.
Tämän vuoksi itse olen käyttänyt sanaleikkejä mieluummin enemmän höysteenä kuin kuvien kantavina ideoina.
(Tämä ei muuten ole kritiikkiä Pertti Jarlaa kohtaan: hän on itse saanut kierrettyä tämän ongelman sillä, että hän on onnistunut kohottamaan oman sarjansa sanaleikit kokonaan uudelle, kierolle tasolle).
 

Valmiin kuvan lyijykynäluonnos. Lyijykynä, 28 x 18 cm.

Varsinaisen kuvan luonnosversiossa huomasin, että Tom of Finland -hahmo olisi parempi siirtää kuvassa keskemmälle. Tämä oli tarkoitus tehdä tussausvaiheessa valopöydällä, mutta viimeistelin kuvan kuvan niin kiireessä, että unohdin ja tussasin sen samaan paikkaan kuin lyijykynäversiossakin. Niinpä oli turvauduttava Photoshopiin ja siirrettävä hahmon paikkaa koneella.
Olen jo useamman vuoden ajan pilakuvissani ja sarjakuvissani koittanut leikkiä kerrontatekniikoilla, jotka nuoruudessani tulivat samanaikaisesti vastaan Bill Wattersonin Lassissa ja Leevissä ja mm. Frank Millerin supersankarisarjakuvissa: että ruutuja ei ole sijoitettu vain mekaaniseen tasariviin, vaan että ne leijuvat toistensa päällä, edessä ja takana. Ja että ruutujen painotuksia voi vaihdella esim. erilaisilla ruutukehyksillä. Etenkin Watterson käytti paljon värillisiä ruutureunoja.
Värillisen ruutureunan käyttö tuli tähän piirroksen siis ikään kuin kerrontatekniikan kautta. Mutta se, mitä väriä päädyin siinä käyttämään, nousi kuvan aiheesta. Tosin Wattersonin hengessä: hänen esikuvansa mukaan olen muutenkin yrittänyt käyttää näissä enemmän yllättäviä, räväköitä värivalintoja.


* * *

A political cartoon in last weekend's Ilta-Sanomat (Oct. 4, 2014) combined commentary on Finland's nuclear industry's connections with Russia and Russia's anti-gay propaganda and legislation.

Ilta-Sanomien pilapiirros Ukrainasta

Ilta-Sanomissa 16.8.2014 julkaistu piirros.

 
Viikonlopun Ilta-Sanomissa (16.8.2014) oli tekemäni pilapiirros Ukrainan tilanteesta. Viikonlopun aikana kuva levisi sosiaalisessa mediassa, niin että Twitterin kautta sitä nähtiin myös paikan päällä Ukrainassa.
Kuva syntyi poikkeuksellisen nopeasti perjantaina. Idea tuli kuunnellessani puolen päivän aikaan National Public Radion uutisia Yle Mondolta ja otsikoissa olivat toisaalta Ukrainan konflikti ja toisaalta Afrikan Ebola-epidemia, jota on mukana torjumassa Lääkärit ilman rajoja -järjestö. Kun nämä törmäytti yhteen, syntyi piirroksen idea aika lailla itsestään.

Pieni layout-luonnos ja mallikuvia.

Tulin maininneeksi ideasta Ilta-Sanomiin ja harmittelin, että ajankohtainen juttu ei taida enää viikonlopun lehteen ehtiä. Siellä oltiin kuitenkin toista mieltä: minulle annettiin neljä tuntia aikaa.
Se oli sen verran kireä aikataulu, että en edes ehtinyt jäädä stressaamaan, olisiko kuvan tekeminen siinä ajassa mahdollista vai ei – oli vaan ruvettava saman tien tekemään. Tein ensin nopean layout-hahmotelman ja sitten etsin netistä muutamia lähdekuvia malliksi. Sitten olikin vain heittäydyttävä suoraan itse piirroksen tekoon, ehtimättä murehtia sen enempää.

Lopullisen kuvan lyijykynäluonnos.

Lyijykynäpiirrosta tehdessäni keksin, että kun kuvassa tulee etualalle yhden kuorma-auton peruutuspeili, siitä voisi heijastua autokolonnan jatkuminen toiseen suuntaan. Jatkoin samaa ideaa myös vartiokopin ikkunoissa. Näin kuvaan sai lisättyä viitteen autojonon pituudesta, vaikka varsinaisessa kuvassa näkyy vain muutama auto.
Koska tykkään panostaa kuvieni huolelliseen tussaamiseen, on se minulla yleensä piirroksen työläin vaihe. Tässä kuvassa se jännitti eniten, sillä aikaa oli vain vähän ja kuva oli aika yksityiskohtainen.
Ilahduttavaa kyllä, työ eteni hyvin ja sain tehtyä aikarajan puitteissa huolellisemman tussipiirroksen, kuin olisin ehkä edes kuvitellut mahdolliseksi.

Lopullinen tussipiirros. Sivellin ja pullomuste paperille, 17 x 28 cm.

Aikaraja tuli sitten vastaan siinä, että kuvan väritys jäi karkeammaksi, kuin ehkä olisin halunnut. Lehti yllätti myös siinä, että kuva julkaistiin suuremmassa koossa, kuin olin ennakoinut: koko sivun levyisenä, lähes piirroskoossa. Hiukan punastelin sitä katsoessani, että toivottavasti kuva kantoi koko sen tilan, joka sille oli annettu.
Ilmeisesti kuva tavoitti yleisönsä: lehdestä otettua valokuvaa on jaettu sosiaalisessa mediassa, myös Ukrainassa. Laitan kiinnostuneille oheen kuvan myös englanninkielisillä teksteillä.

* * *

Last weekend's Ilta-Sanomat (Aug. 16, 2014) printed a cartoon of mine, relating to the situation in Ukraine. Over the weekend, a photo of the cartoon has been shared in social media, also reaching Ukraine itself.
The cartoon came about very quickly on Friday: I only had four hours to work on it, start to finish.
Here it is with English captions. You can also find it on Twitter, @jyrkivainio.

Cartoon published in Ilta-Sanomat, Aug. 16, 2014.

20 vuotta julkaistuna piirtäjänä

Piirtämässä kuvia partioleirillä Sveitsissä kesällä 1994.

Tänään tulee täyteen 20 vuotta piirroksesta, josta katson julkaistun urani piirtäjänä alkaneen.
Kesällä 1994 olin 16-vuotias ja partion suurleirillä Sveitsissä. Piirtelin huvikseni kuvia kavereille leirin tapahtumista, etenkin leirillä jaettujen kangaskassien kylkiin. Huomasin, että huopakynä tarttui niihin mukavasti, niin että oli helppo tehdä niihin eräänlaista drybrush-sävytystä.
Eräänä päivänä meidän Suomi-osastollamme piipahti leirin lehden päätoimittaja. Niin kuin suomalaisillakin suurleireillä, kyseessä oli "oikea", paperille painettu päivittäinen sanomalehti.
Hän pyysi minua piirtämään kuvan heidän lehteensä. Leirillä oli tavoiteltu Guinnessin ennätystä rakentamalla maailman pisin riippusilta, joten tein piirroksen siitä.
Kuin sattumalta, minulla oli myös ammattimaiset piirrosvälineet rinkassa mukana. Edellisenä kesänä 1993 olin saanut kielikurssilla Englannissa käsiini ensimmäisen Winsor & Newton -siveltimeni. Olin talven aikana piirtänyt sillä pari kuvaa, mutta nyt loksahti kerralla monta palikkaa kohdalleen: piirsin ensimmäistä kertaa sarjakuvastripin siveltimellä ja se painettiin oikeaan sanomalehteen.
Lehdellä oli myös omakin piirtäjä, mutta hänen piirroksensa jäi sinä päivänä lehdestä väliin. (Se olisi pitänyt ehkä osata ottaa varhaisena opetuksena siitä, miten ihmisiä saatetaan tällä alalla kohdella...)
Muutamaa päivää myöhemmin ostin, samalla matkalla, uuden Winsor & Newtonin siveltimen. Series 7 -mallia, kokoa nolla. Se on ollut keskeisin piirtotyökaluni siitä lähtien.

Ensimmäinen julkaistu partio-sarjakuvani. Tussi ja korjauslakka paperille, 28 x 9 cm, 1.8.1994.

Päästyäni kotiin piirsin leirin tuomista ideoista syksyn aikana kymmenen strippiä lisää. Niiden avulla sain seuraavana keväänä ensimmäisen vakituisen julkaisupaikkani turkulaisessa Aamuset-lehdessä. Aamusten sarjaa ei ihmeemmin kannata muistella – mutta partio taas on säilynyt yhtenä piirrosteni kestoaiheena siitä lähtien. Samaisten partiostrippien voimalla olin nimittäin myös piirtäjänä kotimaisen Loisto-suurleirin lehdessä kesällä 1996 ja sieltä minut poimittiin tekemään sarjakuvaa Partio-lehteen.
Sarjani Närhivartio on ilmestynyt Partio-lehdessä siitä lähtien: tänä keväänä siitä ilmestyi sattumalta juuri sadas jakso. Sen yhteydessä lehdessä julkaistiin pieni haastattelu, joka on nähtävissä digimuodossa täällä. Myös useimmat näistä vuoden 1994 stripeistä on sittemmin nähty Partio-lehdessä.

* * *

Today marks the 20th anniversary of what I concider the start of my career as a pulished cartoonist. I was 16 years old and on a scouting jamboree in Switzerland. A strip of mine was printed in the camp newspaper. This was the first time I had drawn a comic strip with a brush – and my first public drawing featuring scouts. I have been drawing for the scouts ever since: this spring, my series Närhivartio in the Finnish scout magazine Partio featured its hundreth episode.