Välinpitämättömyyden meri

Pilapiirros, Ilta-Sanomat 5.9.2015

Viikonlopun Ilta-Sanomissa (5.–6.9.2015) oli tekemäni piirros Eurooppaa kuohuttavasta ja jakavasta pakolaiskriisistä.
Tämä kuva tuskin suurempia selittelyjä aiheensa puolesta kaipaa, puhukoon se itse puolestaan.

Idean kehittelyä.

Yliopistossa tein sekä kandin työni että graduni pilapiirroksista. Haastattelin keväällä 2001 (merkittävästi siis ennen syyskuun yhdettätoista päivää ja sitä seuranneita Lähi-idän sotia) silloisia Helsingin Sanomien, Ilta-Sanomien ja Iltalehden pilapiirtäjiä.
Tuolloin vielä Hesarissa olleen Terho Ovaskan piirroksia pidettiin latteina ja hampaattomina. Tavatessa hän osoittautui kuitenkin mielenkiintoisemmaksi tapaukseksi, kuin olisi voinut töidensä perusteella olettaa. Henkilökohtaisesti keskusteltaessa nimittäin kävi ilmi, että Terholla oli paljonkin ajatuksia maailman asioista – mutta jotenkin hän ei sitten saanut kiteytettyä sanottavaansa yhtä terävästi paperille.
Erityisesti hän koki jonkinlaista yleistä maailmantuskaa, tunsi pienuutta ihmiskunnan kärsimyksen edessä. Hänestä tuntui, että maailman ongelmat ovat niin suuria, että niistä on vaikea saada mitään otetta paperilla. Ja silloin kun yrittää, hän valitteli, se ymmärretään helposti väärin.
"Jos minä piirrän pienen, nälkäisen mustan afrikkalaispojan, niin vaikka tarkoitan ilmaista piirroksella, että se pyytää apua, niin aina on ihmisiä, jotka luulevat, että teen siitä pilkkaa. Koska se on pilakuvassa", Terho harmitteli.

Terho Ovaska harmitteli, että hänen pilapiirroksiaan ei osata ottaa koskaan vakavasti.

Gradussani esitin, että osasyynä tähän ongelmaan on se, että suomalaisessa perinteessä pilakuvat ovat olleet suurimmalta osin humoristisia (sehän tulee esille jo itse termistä pilakuva). Rinnastin tämän amerikkalaiseen ja brittiläiseen pilapiirrosperinteeseen, joissa on enemmän totuttu siihen, että vakavan aiheen kohdalla myös sitä käsittelevä piirros voi olla vakava.
Toiseksi esitin, että meillä tätä ongelmaa on korostanut Kari Suomalaisen piirrosten liiallinen jäljittely. Karin piirrostyyli oli äärimmäisen pelkistetty ja loppuaikoja kohden yhä voimakkaammin karrikoitu, jopa naivistinen. Sen puitteissa on tosiaan hyvin vaikea käyttää muuta kuin humoristista äänilajia.
(On huomionarvoista, että kun Kari itse silloin tällöin teki vakavahenkisempiä kuvia, hän vaihtoi tuolloin yleensä piirrostyylinsä toisenlaiseksi).
Otin graduuni rinnastavaksi esimerkiksi amerikkalaisen Jim Borgmanin piirroksen, joka onnistuu siinä, mitä Terho piti vaikeana: se esittää afrikkalaisten lasten kärsimystä pilapiirroksessa, sellaisella tavalla, että kenellekään ei varmasti tule mieleen, että kuvan kohteista tehdään pilaa.
Jim Borgman tunnetaan meillä Jere-sarjakuvan piirtäjänä. Hänen humoristisemmat pilapiirroksensa on piirretty Jereä hyvin lähellä olevalla tyylillä.
Borgman kykenee siis mukauttamaan piirrostyyliään aiheen mukaan: saman, tunnistettavan kädenjäljen puitteissa hän pystyy tarvittaessa tekemään sekä kevyempiä, että vakavahenkisempiä kuvia.

Jim Borgmanin vakava pilapiirros, 1994.

Borgmanin luonnosmainen, rosoinen viiva on hyvin erilaista kuin minun oma kädenjälkeni. Siitä huolimatta se on ollut minulla opiskeluajoista lähtien mielessä esikuvana siitä, miten vakavia aiheita tulisi piirroksessa käsitellä.
En pysty itse arvioimaan, onnistuinko tämän kertaisen piirroksen kanssa tässä päämäärässä – tekemään kuvan, joka on samaan aikaan karrikoitu, mutta silti sävyltään vakava, eikä humoristinen – mutta ainakin se oli yritys siihen suuntaan.


*  *  *


A sombre cartoon about the Mediterranean refugee crisis for Ilta-Sanomat (Sept. 5, 2015).

Uhkaavat polkupyörät

Pilapiirros, Ilta-Sanomat, 22.8.2015.

Viikonlopun 22.–23.8.2015 Ilta-Sanomissa oli tekemäni pilapiirros pyöräilijöiden ja autoilijoiden välisistä jännitteistä. Se liittyi edellisen viikonlopun tapaukseen, jossa bussi kiilasi pyöräilijöiden mielenosoituksen sekaan Helsingissä, ja etenkin sitä seuranneeseen nettikeskusteluun. Sekä Helsingin Sanomien että Ilta-Sanomien uutisessa tapauksesta suurin osa nettikommentoijista tuntui ottavan autoilijoiden puolen ja pitävän pyöräilijöitä suorastaan salakavalana uhkana ja vaarana itselleen. Minusta tämä asetelma oli hyvin kummallinen – ja etenkin se, että autoilijat kokivat tarpeelliseksi ilmaista kantansa asiasta lähes raivoisalla kiihkeydellä.
Viikon vanha uutinen sai traagisella tavalla lisää ajankohtaisuutta siitä, että viikonlopun lehdissä uutisoitiin myös koulutytön jäämisestä auton alle Helsingissä perjantaina.

Mallipiirroksia, A4, lyijykynä ja kuitukärkikynä.

Piirroksellisesti aihe oli haastava, sillä se vaati autojen ja polkupyörien piirtämistä. Molemmat ovat minulle vaikeita kohteita. Nykyiset autot ovat niin pyöreäkulmaisia, että niiden muotoa on jotenkin hyvin vaikea hahmottaa oikein. Miten piirtää kulma, joka ei olekaan siinä, missä sen luulisi olevan? (Siksi minun piirroksissani autot tapaavat näyttää enemmän 80-lukulaisilta, eli ne ovat muodoltaan todellista kulmikkaampia).
Polkupyörä taas on täynnä ohuita, kapeita muotoja. Jotenkin niiden mittasuhteita on myös vaikea kuvata oikein: pyöristä pakkaa tulemaan aina rakenteeltaan todellista vantterampia.

André Franquin: (vas.) mallipiirroksia kirjasta Die Kunst des Andre Franquin, (oik.) Mustat sivut.

Suuri esikuvani André Franquin osasi piirtää molempia mestarillisesti. Jopa niin, että nämä mekaaniset esineetkin olivat täynnä persoonallisuutta, suorastaan ilmeikkyyttä.
En edes yrittänyt lähteä tällä kertaa tavoittelemaan tämän tason karrikointia, mutta nämä kuvat olivat joka tapauksessa mielessäni tätä piirrosta tehdessä.
(Eräs Franquinin pääteoksista, mustan huumorin klassikko Mustat sivut, on muuten vuosien tauon jälkeen jälleen saatavilla suomeksi, vieläpä aiempaa täydellisempänä laitoksena).

Idealuonnos, lyijykynä.

Idea ilmaantui kuvallisesti aika valmiina, joten tein jo heti ensimmäisestä idealuonnoksesta aika pitkälle työstetyn. Hain jo sen tekemistä varten netistä mallikuvia autoista ja luonnostelin niitä. Halusin piirtää city-maasturin, mutta lisätä sen muotoon järeämmän maastoajoneuvon kulmikkuutta. Lisäsin autoon jämerämmän puskurin ja kattovaloja.
Hetken pallottelin myös ajatusta lisätä kuvaan vielä lisää kommentoivan tekstilaatikon, mutta päädyin kuitenkin selkeyden vuoksi jättämään sen pois.

Lopullisen piirroksen lyijykynäluonnos.

Selailin lauantaina lehtiä parissakin paikassa pääkaupunkiseudulla. Niissä kuvan värit ovat painossa heilahtaneet parikin milliä väärään paikkaan. Satuin käymään viikonloppuna Lappeenrannassa, joten ostin lehden sunnuntaina sieltä. Siinä värit olivat kohdallaan ja tulos näytti paljon paremmalta. Lehdet painetaan eri puolille Suomea eri paikoissa: tällä kertaa eteläkarjalaiset saivat käsiinsä paremmin painettuja lehtiä kuin pääkaupunkilaiset.

Lopullinen tussipiirros. Sivellin ja pullomuste, Micron-kuitukärkikynät.

*  *  *


Cartoon done for Ilta-Sanomat, the weekend of Aug. 22-23, 2015.

Kaksi piirrosta vaaleista

Pilapiirros, Ilta-Sanomat 18.4.2015.

Pilapiirros, Ilta-Sanomat 18.4.2015.

Vaaliviikonloppuna 18.–19.4. minulla oli Ilta-Sanomissa kaksi piirrosta. Tiesin ennakolta, että tarjolla oleva tila oli matala ja leveä, joten päätin tehdä kaksi erillistä kuvaa, mutta että niiden olisi oltava kuvallisesti tarpeeksi selkeitä, jotta niistä saisi selvää myös pienessä koossa.

Idealuonnos. Lyijykynä paperille, 7 x 9 cm.

Toisen piirroksen idea saapui aika lailla valmiina. Toista piti hiukan enemmän kehitellä.
Kuten idealuonnoksille aika usein käy, päätin kääntää toisen kuvan peilikuvaksi siitä, mitä se oli ensimmäisessä luonnoksessa.

Kaksi idealuonnosta, kumpikin noin 7 x 8 cm.

Katsoin pari mallikuvaa siitä, millainen on darts-heittäjien asento. Kaikissa kuvissa heittäjä katsoi vasemmalle. No niinpä tietysti: sillä tavalla oikeakätinen heittäjä on kameraan päin, toiseen suuntaan heitettäessä hän olisi katsojaa kohden selin. Käänsin siis kuvan toisin päin, jotta asetelma olisi lajille enemmän tyypillinen.

Luonnoksia mallikuvista.

Oikeassa darts-heittoasennossa tikka on kämmenen sisällä. Mutta tässä minulle tuli huoli piirroksen pienestä julkaisukoosta. Koska tikka on siinä kuvan olennaisin juju, pelkäsin, että oikeaoppisesti kämmenen sisälle sijoitettuna se ei ehkä rekisteröityisi katsojan silmään tarpeeksi tehokkaasti. Ajattelin, että jos tikan silhuetti piirtyisi kuva-alan taustaa vasten, se ehkä hahmottuisi paremmin. Joten siis tutkimustyön tulos oli piirtäjälle tyypillinen: lopulta lähdekuvat oli heitettävä hiiteen ja rakennettava sen sijaan hatusta pilakuva-asento, joka ei vastaa todellisuutta...

Valmis lyijykynäluonnos, 17 x 28 cm.

Valmis tussipiirros, 17 x 28 cm.

Tällä kertaa kummassakin piirroksessa siirsin vielä hieman kuvien asettelua tussausvaiheessa valopöydällä.

Valmis lyijykynäluonnos, 17 x 28 cm.

Harmaasävyskannaus valmiista tussipiirroksesta ennen korjauksia, 17 x 28 cm.

Tarkoitukseni ei ollut tehdä kuviin sen tyyppisiä roiske-efektejä kuin joissain edellisissä piirroksissa on ollut. Mutta lopulta päädyin toisessa piirroksessa niitä kuitenkin käyttämään. Koska en ollut siihen varautunut, en ollut käyttänyt tälle välineelle parasta mahdollista paperia: niin ronskiin tussin ja valkoisen guassin käyttöön se oli vähän liian heppoista. Tussi imeytyi paikoin paperin läpi ja se uhkasi kupruilla.
Tällä kertaa päällimmäisin tekstuurikerros on tehty töpöttelemällä valkoista guassia paperille sienen avulla.


*  *  *


Two cartoons for the election weekend Ilta-Sanomat (Apr. 18–19).

Nostalgiaa, vai myötähäpeää?

Pilapiirros Ilta-Sanomissa 22.11.2014.

Millaisiin tilanteisiin piirroksen tekeminen voi johtaa?
Marraskuun lopulla tein pilakuvan liittyen David Hasselhoffiin ja Berliinin muuriin.
Kuinka ollakaan, vuoden vaihteen jälkeen Hasselhoff tuli sattumalta Suomeen kuvaamaan omaa tv-ohjelmaa.
Asiat johtivat toiseen ja minulle tarjottiin tilaisuutta osallistua mukaan. Ensin palloteltiin ajatusta, josko olisin tullut tekemään jonkun piirroksen ihan itse ohjelmaan kameroiden eteen. Viime hetkessä tuotantotiimin suunnitelmat kuitenkin muuttuivat ja tästä luovuttiin. Mutta minulle annettiin kuitenkin liput kutsua muutama kaveri mukaan seuraamaan sarjan ensimmäisen jakson kuvauksia.
Meidät istutettiin aivan yleisön eturiviin. Kamerat tuijottelivat meitä useaan otteeseen – mutta lopulta itse tv:stä tulleessa jaksossa naamani armeliaasti vilahtaa vain pariin lyhyeen kertaan.
Hasselhoffin Twitteriin postaamassa yleisöselfiessä sen sijaan pönötän aivan etualalla:

Hesarin arvio luonnehti Hasselhoffin showta sekoitukseksi nostalgiaa ja myötähäpeää. Siltä se tuntui myös yleisön joukossa. Koko keikan läpi päässä tasapainotteli, että onko tämä tavallaan myös hiukan siistiä – vaiko ainoastaan pikkuisen noloa ja vaivaannuttavaa.
Hasselhoff on osoittanut, että kykenee suhtautumaan julkisuuskuvaansa itseironisesti, mikä on hyvä asia. Mutta myös nojaa tähän niin raskaasti, että tyylilaji menee överiksi täyden kitschin puolelle, mitä vähän vierastan.
No, joka tapauksessa: minä olin paikalla selvää päämäärää varten. Kysyin tuottajilta, että kun en kerran päässyt mukaan itse ohjelmaan, niin kai nyt sentään onnistuu, että saan moikata lapsuuden sankaria nimmarin verran. Ja näin kävikin. Nauhoitusten päätteeksi The Hoff kutsui yleisöstä halukkaita ottamaan kanssaan selfieitä.
Minä olin varustautunut ennakkoon ja mukanani oli valokuva ja musta huopakynä.

The Hoff signeerasi rintakarvansa. Kuinka se olisikaan voinut olla muuten?

Tv-shown läpi istuminen oli siis minulle lähinnä välttämätön paha, että sain nimmarin. (Kyllä: olen tässä sen verran vanhemman polven edustaja, että minulle nimmari on merkittävämpi asia kuin kaverikuva).
Tv-showsta en vieläkään oikein tiedä mitä ajatella – mutta tätä nimmaroitua kuvaa kehtaan kuitenkin vilpittömästi pitää ihan siistinä juttuna. Kuten aiemmassa kirjoituksessani totesin, oli se Ritari Ässä minun ikäluokalleni kuitenkin hetken aikaa oikeasti aika kova juttu. Joten tässä siis nostalgia kuitenkin voittaa sen myötähäpeän...
Mutta erityisen hauskaksi tapauksen kuitenkin tekee se, että se lähti liikkeelle tekemästäni piirroksesta. Tein pilakuvan sattumalta päähän putkahtaneesta aiheesta ja paria kuukautta myöhemmin sain tavata sen kohteen.

P.S. Olimme katsomassa shown ensimmäistä jaksoa. Se sisälsi lukuisia viittauksia sekä Ritari Ässään että Baywatchiin, KITT-auton, bändin soittamassa Knight Rider -tunnaria (soittajien ilmeet tekivät selväksi, että olivat suostuneet mukaan nimenomaan siksi, että saivat tilaisuuden soittaa tämän biisin), sekä Hasselhoffin esittämässä ainoan hittinsä Looking for Freedomin. Jos nämä olivat kaikki mukana jo ensimmäisellä kerralla, niin mitä ihmettä jäi jäljelle shown seuraaviin osiin??

*  *  *

After doing a cartoon about David Hasselhoff last November, I got a chance to meet him at a tv show taping and get his autograph.

Kolme pistettä Conradista

Conrad käytti pilakuvissaan tehokkaasti hyväksi infografiikan parodiointia.

 

Ihmiset varoittelevat minua Paul Conradista. Kun kerron ihailevani tämän piirroksia ja koitan kysellä, millainen hän on henkilönä, muotoillaan vastaus yleensä hyvin huolellisesti.

”Tiedän myös ihmisiä, jotka... tulevat hänen kanssaan toimeen ihan hyvin”, sommittelee sanojaan Jim Borgman.

”Hän on... melkoinen tyyppi”, luonnehtii puolestaan Mike Peters. Tämä saa vaimon vieressä naurahtamaan sarkastisesti. ”No todellakin!”

Yleinen mielipide tuntuu pitävän Conradia kärttyisänä ja mielipiteiltään jyrkkänä vanhana jääränä. Mutta tähän hänen julkinen maineensakin perustuu: Conrad (1924-2010) oli aikakautensa maineikkaimpia poliittisia pilapiirtäjiä. Hän voitti kuvillaan peräti kolme Pulitzer-palkintoa ja tuli tunnetuksi erityisesti Watergate-skandaalin aikaisista piirroksistaan, joilla hyökkäsi presidentti Nixonia vastaan. Tämä tuotti hänelle paikan Nixonin ylläpitämällä ”vihollisten listalla”. 

Conradin kuvat vaihtelivat teknisesti taiturimaisesta, yksityiskohtaisesta piirtämisestä äärimmäiseen pelkistykseen.

Conradin työnantajan, Los Angeles Timesin, päätoimittaja mainittiin samassa paperissa, mutta tämän ranking-listaus oli ylempänä. Conrad kertoo ilkikurisesti käyneensä tämän johdosta kysymässä, suostuisiko päätoimittaja vaihtamaan listasijoituksensa yhteen hänen Pulitzeriinsa.

Vaikka tapaus olikin tavallaan huvittava, ennen muuta se kuitenkin kiukutti Conradia. Häntä hävetti, että maalla oli presidentti, joka käytti aikaansa vihamiestensä luettelointiin.

Aikakausi tarjosi siis piirtäjälle isoja aiheita, joihin tarttua – ja jyrkkien mielipiteiden voimakas ilmaiseminen oli Conradin leipälaji.

”Aamulla herään äreänä. Sitten luen päivän lehdet ja raivostun. Sitten rupean piirtämään”, tiivistää Conrad pilapiirtäjän ammatinkuvan.

Yksinkertainen kuva, mutta vaikea toteuttaa: sommitelma on rakennettu hyvin taitavasti, jotta siitä välittyy aidon orgaanisen tuntuinen muoto. Se ei ole ollenkaan niin helppoa, kuin miltä näyttää.

Löysin Conradin piirrokset joskus opiskeluaikoinani. Ne tekivät minuun suuren vaikutuksen.

Samoin kun Suomessa monet pilapiirtäjät ovat pitkään olleet kiinni Kari Suomalaisen piirrostyylissä, myöskin Amerikassa alan vaikutteet ovat aika suppeita: siellä on laajalti jäljitelty Pat Oliphantin (s. 1935) siveltimenjälkeä. Kun tutustuin Conradin tuotantoon, en voinut kuin hämmästellä, miksi hänellä ei samaan tapaan ollut liutaa jäljittelijöitä, sillä hänen kuvansa näyttivät aivan erilaisilta ja tyystin omaperäisiltä.

Conrad on teknisesti taitava piirtäjä, jonka kuvat voivat olla viimeisteltyjä ja yksityiskohtaisia, asettelultaan taidokkaita ja viivaltaan dynaamisia. Mutta ainutlaatuista hänen tuotannolleen on, että toisinaan kuvat saattavat myös olla äärimmäisen minimalistisia.

USA:n valtionvelka. Kuvan piirtämisen jälkeen summa on peräti satakertaistunut: tätä kirjoitettaessa summa lähestyy 18.000.000.000.000 dollaria.

”Apartheid: mustavalkoinen tutkielma”, kuuluu erän piirroksen teksti. Kuvassa on musta miehen silhuetti, joka on täynnä valkoisia luodinreikiä. ”Mikroskooppinäkymä öljyä syövästä bakteerista”, kertoo toinen kuva. Ensi näkemältä se esittää petrimaljassa olevia mikrobirihmastoja. Lähempi tarkastelu paljastaa niiden olevan autoja.

Valtionvelkaa Conrad kuvasi vain kirjoittamalla sen silloisen, nykyaikaan verrattuna mitättömän, määrän suurin numeroin. Loputtoman nollajonon ylle on piirretty pieni hahmo: moottoripyöräilijä, joka yrittää tehdä selvästi mahdottoman surmanhypyn.

Watergate. Pilakuvan pelkistämisen mestariteos.

Ja sitten se ylittämätön mestariteos: kruununa monien vihaisten Watergate-piirrosten sarjalle äärimmilleen pelkistetty silhuettikuva, jossa ääninauhasta kietoutuu hirttosilmukka.

Conradin Watergate-kuvista on koottu kirja ”The King and Us” (1974). Siinä piirroksia on höystetty poiminnoilla Valkoisen talon keskustelunauhojen transkripteistä. Tämän johdosta Richard Nixon on kannessa leikillisesti mainittu teoksen toiseksi tekijäksi.

Minulla on kirjasta kappale, jonka Conrad on aikanaan omavaltaisesti signeerannut molempien tekijöiden nimissä. ”Nixonin” omiste kuuluu: ”Tämä kirja ei ole muuta kuin kasa valheita – valheita –VALHEITA!”

Omiste pilakuvakirjassa.

 

Minulle Paul Conradin piirrokset opettivat, mikä arvo on sillä, että ilmaisumuotoa käytetään vaihtelevan monipuolisesti: yhtenä päivänä kuva voi olla yksityiskohtainen ja esittävä, seuraavana päivänä taas todella minimalistinen, sitä seuraava vaikka informaatiografiikkaparodia. Tällöin siitä muodostuu myös eräänlaista leikkiä piirtäjän ja lukijoiden välillä: yleisön mielenkiinto pysyy paremmin yllä, kun ei koskaan voida etukäteen arvata, miltä seuraavan päivän piirros tulee näyttämään.

Tästä johtuen halusin yrittää päästä tapaamaan Conradin myös itse, varoituksista huolimatta. Kaikkien kanssa toimeen tulevan Mike Petersin ja toisen sarjakuva–pilapiirtäjän, Conradin läheisesti tuntevan Bill Schorrin, kautta tämä lopulta onnistui.

Luonnos CONartist-pilakuvakirjan kansikuvaksi, 1993.

Jo valmiiksi äkäisenä pidetty Conrad oli minun Los Angelesiin saapuessani ikämies, 85-vuotias, ja sen verran seniori-kunnossa, että oli muuttanut jonkinlaiseen hoivayhteisöön: ei varsinaisesti vanhainkotiin, mutta valvottuun asuntoon, jossa oli käytössä sairaanhoitaja.

Suoraselkäisenä ja jäntevänä hän kuitenkin tulee avaamaan minulle oven itse. Hänen suussaan on piippu ja olemus muutenkin kuin karikatyyri jostain menneestä aikakaudesta: puhetapansa ja käytöksensä puolesta hän voisi olla jonkun vanhan komediasarjan kitkerä naapurin setä.

Hän katsoo minua tiukasti, polttelee hetken piippuaan ja toteaa sitten ensi sanoinaan: ”Etkös sinä ole piirtäjäksi aika painava?”

En voi muuta kuin purskahtaa nauramaan.

”Eikö olekin aikamoinen tapaus”, nauraa Bill Schorr, kun kuvailen tilanteen jälkikäteen puhelimessa.

Nyt minullakin on antaa oma lisäni Conradia koskevien luonnehdintojen joukkoon.

”Kyllä”, sanon, ”hän oli... juuri täsmälleen sellainen, kuin kaikki lupailivatkin hänen olevan.”

John F. Kennedy. Conradin originaali vuodelta 1962. Piirros on vastoin kaikkia taiteen ja järjen sääntöjä päällystetty kontaktimuovilla. Onko tarpeen edes sanoa, että niin EI saisi tehdä?

Conradin originaaleja liikkuu keräilymarkkinoilla vain vähän ja nekin yleensä hänen uransa alkuvuosilta. Sitäkin valitettavampaa, että ne muutamat piirrokset jotka minä olen tavannut, ovat kaikki olleet tavalla tai toisella vaurioituneita. Ensimmäisessä minun kokoelmaani tulleessa Conradin originaalissa oli suunnilleen kaikki viat, mitä paperisessa teoksessa voi olla: kosteusvaurioita, hometta, jopa omistuskirjoituksen muste oli liuennut tahraksi. Mutta tämänkin ylitti seuraava löytö: ostin pari Conradin originaalia keräilijältä, jolla oli ollut tuhoisan omaperäinen tapa säästää piirrosten esillepanossa. Kalliin kehystämisen sijaan hän oli – päällystänyt originaalit ryppyisesti kontaktimuovilla.

Kun on keräilijänä kaiken nähnyt, niin silloin todellakin on saanut nähdä kaikenlaista.

(laajennettu versio Sarjainfossa 2/2011 julkaistusta artikkelista.)

* * *

Because his work has inspired me a lot, I wanted to meet Paul Conrad, despite the warnings that he was a cantankerous old grump. I did so shortly before he died, and he proved to be everything everyone had told me he was.

Conrad's originals seem to be rare on the collectors' market. That makes it an even greater shame, that all of the ones I've seen have been damaged one way or another. Most outrageously, couple of the ones I have in my collection have been very amateurishly laminated with contact paper, in an apparent attempt to save money in framing!

Tomista on moneksi

Pilapiirros Ilta-Sanomiin, 4.10.2014.

Viime viikonlopun Ilta-Sanomissa (4.10.2014) oli taas tekemäni pilapiirros. Ja ei: ei ole tarkoitus, että kaikki piirtämäni kuvat piikittelisivät nimenomaan Venäjää – se suunta nyt vain on tarjonut viime aikoina niin paljon aiheita, mihin tarttua.
Tämä piirros oli edellisiä kevytmielisempi. Sen pohjana on tuttavieni facebook-keskustelusta poimimani sanaleikki, Rosatom of Finland. Tartuin siihen, kun sitä kautta sai herkullisesti yhdistettyä kaksi asiaa: keskustelun Fennovoiman yhdinvoima-hankkeen Venäjä-riippuvuuden järkevyydestä, sekä Venäjällä lietsotun homofobian.

Pertti Jarlalle lähetetty idealuonnos Fingerpori-stripiksi. Lyijykynä, 6 x 14 cm.

En kuitenkaan ensimmäisenä lähtenyt tekemään itse pilakuvaa: idea oli minusta niin suoran fingerporimainen, että tarjosin sitä ensin Pertti Jarlalle. Hän innostui ideasta aluksi, mutta totesi pohdittuaan, että ehkä se kuitenkin on hänelle liian päivänpoliittinen. Sarjakuvastripeillä voi parhaimmillaan olla pilapiirroksia pidempi elinkaari, joten sitä silmällä pitäen on tietysti järkevää, että ne eivät sisällä liian suoraa ajankohtaiskommentaaria.
Jarla ehdotti, että minun kannattaisi käyttää idea itse. Niinpä leiskasin idean uudelleen, stripin sijaan samaan muotoon aiempien pilakuvieni kanssa.

Uusittu layout-luonnos pilakuvan formaattiin. Lyijykynä, 7 x 11 cm.

Koska näin ollen aika idean synnystä piirroksen julkaisuun venyi, kävi sitten niin, että Alivaltiosihteeri ehti saman sanaleikki-idean kanssa ulos jo päivää aikaisemmin. Ja sitten sain kuulla, että itse asiassa Bisquit oli sivunnut aihetta pakinassaan jo 19.9.
Sinänsä tässä ei ollut sen suurempaa ongelmaa, sillä kaikki käytöt olivat aika erityyppisiä: Alivaltiosihteeri ketjutti useita sanaleikkejä aiheesta (Rosatom of Finland, Rosatom & Jerry, Rosatom Hanks), Bisquit taas liikkui klassisemmilla vesillä, viitaten Aleksis Kiven Nummisuutareihin.
Mutta tämä kuitenkin osoittaa ongelman, jonka takia itse käytän sanaleikkejä piirrosten pääpointtina vain harvakseltaan: sanaleikeillä "ei ole isää" – semmoisen idean saatua on hirveän vaikea arvioida, onko kyseessä omaperäinen ajatus, vai onko sama juttu keksitty jo tuhat kertaa aikaisemmin. Tai keksitäänkö sitä samaan aikaan monessa paikassa muualla. Erityisen riskialttiiksi tämän tekee, että Suomessa on jo niin monia pitkän uran tehneitä humoristeja, joiden tuotanto nojaa suurelta osin, ellei kokonaan, nimenomaan sanaleikeille.
Tämän vuoksi itse olen käyttänyt sanaleikkejä mieluummin enemmän höysteenä kuin kuvien kantavina ideoina.
(Tämä ei muuten ole kritiikkiä Pertti Jarlaa kohtaan: hän on itse saanut kierrettyä tämän ongelman sillä, että hän on onnistunut kohottamaan oman sarjansa sanaleikit kokonaan uudelle, kierolle tasolle).
 

Valmiin kuvan lyijykynäluonnos. Lyijykynä, 28 x 18 cm.

Varsinaisen kuvan luonnosversiossa huomasin, että Tom of Finland -hahmo olisi parempi siirtää kuvassa keskemmälle. Tämä oli tarkoitus tehdä tussausvaiheessa valopöydällä, mutta viimeistelin kuvan kuvan niin kiireessä, että unohdin ja tussasin sen samaan paikkaan kuin lyijykynäversiossakin. Niinpä oli turvauduttava Photoshopiin ja siirrettävä hahmon paikkaa koneella.
Olen jo useamman vuoden ajan pilakuvissani ja sarjakuvissani koittanut leikkiä kerrontatekniikoilla, jotka nuoruudessani tulivat samanaikaisesti vastaan Bill Wattersonin Lassissa ja Leevissä ja mm. Frank Millerin supersankarisarjakuvissa: että ruutuja ei ole sijoitettu vain mekaaniseen tasariviin, vaan että ne leijuvat toistensa päällä, edessä ja takana. Ja että ruutujen painotuksia voi vaihdella esim. erilaisilla ruutukehyksillä. Etenkin Watterson käytti paljon värillisiä ruutureunoja.
Värillisen ruutureunan käyttö tuli tähän piirroksen siis ikään kuin kerrontatekniikan kautta. Mutta se, mitä väriä päädyin siinä käyttämään, nousi kuvan aiheesta. Tosin Wattersonin hengessä: hänen esikuvansa mukaan olen muutenkin yrittänyt käyttää näissä enemmän yllättäviä, räväköitä värivalintoja.


* * *

A political cartoon in last weekend's Ilta-Sanomat (Oct. 4, 2014) combined commentary on Finland's nuclear industry's connections with Russia and Russia's anti-gay propaganda and legislation.

Toinen Ukraina-piirros Ilta-Sanomissa

 

Viikonlopun Ilta-Sanomissa (6.–7.9.2014) oli toinen minun tekemäni pilapiirros Ukrainan tilanteessa. Vastapainona edelliselle kuvalle parin viikon takaa, tämänkertainen piirros oli sävyltään vakava ja pyrki välittämään sanottavansa puhtaasti kuvallisin keinoin. Minulle siis hiukan uudenlaisia haasteita.

Idealuonnos. Lyijykynä paperille, 6 x 8 cm.

Piirros lähti jälleen liikkeelle pienestä idealuonnoksesta. Koska idea sinänsä oli valmis, tällä kertaa ei tarvittu enempää apuluonnoksia. Mutta koska kuvan hahmo tuli etualalle suureen kokoon – ja, mikä merkittävämpää, en tällä kertaa tehnyt kuvaa kauheassa kiireessä – hifistelin sen verran, että otin käsien asentoa varten muutamia valokuvia malliksi.

Kuvan oli tarkoitus välittää voimakas viesti. Sattuikin sitten niin, että tein sitä minulle aika poikkeuksellisen tunnekuohun vallassa. (Yleensä piirtäminen on minulle enemmänkin kuin meditointia: paras jälki syntyy rauhallisena. Jos pulssi alkaa kohota, niin keskittyminen hukkuu helposti.) Kuuntelin vielä taustalla Shostakovitsin Leningrad-sinfoniaa – en ollakseni tarkoituksella melodramaattinen, vaan koska sattumalta olen juuri lukemassa hänen muistelmiaan. 
(Shostakovits kirjoitti pääosan sinfoniasta piiritetyssä Leningradissa ja sen on yleensä ajateltu kuvaavan saksalaisten hyökkäystä. Säveltäjä itse kuitenkin kertoo myöhemmin, että ajatus teoksesta oli jo ajalta ennen sotaa ja itse asiassa se kuvaa pääasiassa Stalinin vainoja).

Valmiin kuvan ensimmäinen lyijykynäluonnos, lyijykynä paperille, 39 x 25 cm.

Musiikin tai aiheen vaikutusta, mutta ensimmäinen kuvan lyijykynäversio syntyi niin raskain vedoin, että minun oli piirrettävä se kertaalleen puhtaaksi, ennen kuin edes siirryin tussausvaiheeseen.

Valmiin kuvan toinen lyijykynäluonnos, lyijykynä paperille, 39 x 25 cm.

Tiesin, että kuva tullaan julkaisemaan lehdessä koko sivun levyisenä, joten halusin lisätä siihen jotain kiinnostavaa tekstuuria, jotta se kantaisi kuvallisesti sille annetun tilan. Pohdiskelin erityisesti, miten toteuttaa kuvan taustan. Päädyin tekemään musteroiskeita.

Valmis tussipiirros. Pullomuste ja valkoinen guassi paperille, 39 x 25 cm.

Halusin myös lisätä etualan hahmoon jotain sävyjä, jotta siitä tulisi vähän kiinnostavampi kuvallisesti. Päädyin tekemään kuvaan "toisen layerin", piirtämään kuvaan toiselle arkille varjoja. Eikö olisi ollut helpompaa ja nopeampaa vain tehdä se tietokoneella, kuulen sinun kysyvän? Kiitos kysymästä, kyllä tosiaankin olisi.

Varjostusarkki. Huopakynä paperille, 39 x 25 cm.

Koska piirros on pääosin puhtaasti visuaalinen, siitä oli helppo tehdä samalla myös englanninkielinen versio – piti muuttaa vain yksi kirjain.

* * *

This weekend's Ilta Sanomat (Sept. 6–7, 2014) published my second political cartoon about Ukraine. This one was somber in tone, and as I had the idea ready and several days to work on it, I took my time with the technical execution of the drawing.

Ilta-Sanomien pilapiirros Ukrainasta

Ilta-Sanomissa 16.8.2014 julkaistu piirros.

 
Viikonlopun Ilta-Sanomissa (16.8.2014) oli tekemäni pilapiirros Ukrainan tilanteesta. Viikonlopun aikana kuva levisi sosiaalisessa mediassa, niin että Twitterin kautta sitä nähtiin myös paikan päällä Ukrainassa.
Kuva syntyi poikkeuksellisen nopeasti perjantaina. Idea tuli kuunnellessani puolen päivän aikaan National Public Radion uutisia Yle Mondolta ja otsikoissa olivat toisaalta Ukrainan konflikti ja toisaalta Afrikan Ebola-epidemia, jota on mukana torjumassa Lääkärit ilman rajoja -järjestö. Kun nämä törmäytti yhteen, syntyi piirroksen idea aika lailla itsestään.

Pieni layout-luonnos ja mallikuvia.

Tulin maininneeksi ideasta Ilta-Sanomiin ja harmittelin, että ajankohtainen juttu ei taida enää viikonlopun lehteen ehtiä. Siellä oltiin kuitenkin toista mieltä: minulle annettiin neljä tuntia aikaa.
Se oli sen verran kireä aikataulu, että en edes ehtinyt jäädä stressaamaan, olisiko kuvan tekeminen siinä ajassa mahdollista vai ei – oli vaan ruvettava saman tien tekemään. Tein ensin nopean layout-hahmotelman ja sitten etsin netistä muutamia lähdekuvia malliksi. Sitten olikin vain heittäydyttävä suoraan itse piirroksen tekoon, ehtimättä murehtia sen enempää.

Lopullisen kuvan lyijykynäluonnos.

Lyijykynäpiirrosta tehdessäni keksin, että kun kuvassa tulee etualalle yhden kuorma-auton peruutuspeili, siitä voisi heijastua autokolonnan jatkuminen toiseen suuntaan. Jatkoin samaa ideaa myös vartiokopin ikkunoissa. Näin kuvaan sai lisättyä viitteen autojonon pituudesta, vaikka varsinaisessa kuvassa näkyy vain muutama auto.
Koska tykkään panostaa kuvieni huolelliseen tussaamiseen, on se minulla yleensä piirroksen työläin vaihe. Tässä kuvassa se jännitti eniten, sillä aikaa oli vain vähän ja kuva oli aika yksityiskohtainen.
Ilahduttavaa kyllä, työ eteni hyvin ja sain tehtyä aikarajan puitteissa huolellisemman tussipiirroksen, kuin olisin ehkä edes kuvitellut mahdolliseksi.

Lopullinen tussipiirros. Sivellin ja pullomuste paperille, 17 x 28 cm.

Aikaraja tuli sitten vastaan siinä, että kuvan väritys jäi karkeammaksi, kuin ehkä olisin halunnut. Lehti yllätti myös siinä, että kuva julkaistiin suuremmassa koossa, kuin olin ennakoinut: koko sivun levyisenä, lähes piirroskoossa. Hiukan punastelin sitä katsoessani, että toivottavasti kuva kantoi koko sen tilan, joka sille oli annettu.
Ilmeisesti kuva tavoitti yleisönsä: lehdestä otettua valokuvaa on jaettu sosiaalisessa mediassa, myös Ukrainassa. Laitan kiinnostuneille oheen kuvan myös englanninkielisillä teksteillä.

* * *

Last weekend's Ilta-Sanomat (Aug. 16, 2014) printed a cartoon of mine, relating to the situation in Ukraine. Over the weekend, a photo of the cartoon has been shared in social media, also reaching Ukraine itself.
The cartoon came about very quickly on Friday: I only had four hours to work on it, start to finish.
Here it is with English captions. You can also find it on Twitter, @jyrkivainio.

Cartoon published in Ilta-Sanomat, Aug. 16, 2014.