Musta Pekka -kortit piirsi Bo Bjurström

Musta Pekka / Pekka-peli -kortteja on yhä myynnissä. Nykyään niitä valmistaa Peliko.

Kotimaisen käyttötaiteen historia on alan näkyvimpienkin teosten osalta huonosti tunnettua. Kuvat ovat voineet olla jatkuvassa käytössä vuosikymmeniä, mutta niiden tekijöiden nimet eivät ole tallentuneet muistiin. Jukka Vesterisen tuore kirja Piirtäjän elämänviivat – Osmo "Omppu" Omenamäki 75 vuotta (julkaisija Tarusto / Alfamer) tarjoaa sivulauseessa napakan listauksen aiheesta muistin tueksi:

- Elovena-tytön ensimmäisen version piirsi vuonna 1925 Joel Räsänen
- Sisu-askin logon ja klassisen ilmeen suunnitteli vuonna 1928 Arnold Tilgmann
- Koskenlaskija-juuston tunnuskuvan piirsi Veikko Sipinen

Aiemmin tässä blogissa kerroin, että Afrikan tähti -pelin kansikuvan maalasi Seppo Heinonen.
Samaan listaan voisi lisätä myös muutamat ikoniset kirjankannet:

- Tuntemattoman sotilaan kannen piirsi (kuten kaikki tietävät? joohan?) Martti Mykkänen
- Kalle Päätalon Iijoki-sarjan kaikki 26 kansikuvaa laati Matti Louhi
- Sinuhe, egyptiläisen tunnetuimman kannen teki Björn Landström (mutta mihin painokseen?)

Musta Pekka -kortit piirsi alunperin Bo Bjurström.

Landström johdatti minut sattumalta uuden tällaisen löydön äärelle. Minulle selvisi, että Musta Pekka -pelikortit, ruotsiksi Svarte Petter (nykyään poliittisesti korrektimmin "Pekka-peli", Petter-spel) on kuvittanut Bo Bjurström.
En tiedä, voiko Pekka-kortteja nimittää aivan "ikonisiksi", mutta ainakin ne ovat kuvina olleet yhtäjaksoisessa käytössä monen sukupolven ajan. Alkuperäiset kortit tehtiin ilmeisesti 1930-luvun lopulla.
Mainitsin Bjurströmin (1916–1993) Kuvittaja-lehden 3/2015 Björn Landströmiä käsittelevässä artikkelissa. Landström meni tuttavansa Bjurströmin somistamoon töihin 30-luvun puolivälissä ja tämä suositteli Landströmille lähtöä opiskelemaan Tukholman mainoskouluun, niin kuin oli itse tehnyt. Landström noudatti neuvoa ja kuvaili Tukholmassa opiskelua merkittävimmäksi elämänsä suuntaa ohjanneeksi kokemukseksi. Landströmhän tunnetaan erityisesti laiva-aiheisten kirjojen kirjoittajana ja kuvittajana.
Landström ja Bjurström pysyivät hyvinä ystävinä koko elämänsä ajan.

Bo Bjurström vietti suurimman osan työurastaan Tampereella. Hän toimi ensin Tempo- ja Otra-tavaratalojen mainospäällikkönä ja Tampereen Kivipainon taiteellisena johtajana – siellä ollessaan hän laati Musta Pekka -kortit. Sodan jälkeen hän perusti A-mainos Oy:n ja työskenteli siinä vuoteen 1976 asti.
Eläkkeellä Bjurström muutti Kardragiin, Porvoon saaristoon, lapsuutensa kesien maisemiin ja ryhtyi vapaaksi taiteilijaksi. Bjurström, joka signeerasi työnsä BoB, maalasi viimeisinä vuosinaan yli kolme sataa teosta ja piti niistä useita näyttelyitä.
Porvoon Kulttuuritalo Grandiin on tulossa tämän kuun lopulla Bo Bjurströmin 100-vuotisnäyttely. Se on nähtävillä 28.11. – 22.12.2015.

Bo Bjurström.

*  *  *


The card game Musta Pekka, later retitled Pekka-peli, in production since the late 1930's, was originally illustrated by Bo Bjurström (1916–1993).

Julisteiden käsin maalatut luonnokset

Syksyn kuva-aiheisia kirjauutuuksia.

Olemme työhuoneella harmitelleet ulkomaisia kuvituskirjoja katsellessa, että Suomessa olisi useitakin käyttötaiteen tekijöitä, jotka hyvinkin ansaitsisivat töistään kirjan. Mutta valitettavasti täällä sellaiset markkina-alueen pienuudesta johtuen ovat hyvin harvinaista herkkua.
Siksi olikin ilahduttavaa nähdä, että syksyn kirjauutuudet toivat mukanaan peräti kolme teosta kuva-alan pitkän linjan veteraanien töistä.
Docendolta on tullut kirja nimeltä Suvaitsevaisuus Jarmo "Kätsy" Koivusen pilakuvista. Kätsyllä (s. 1938) tuli syksyllä täyteen 50 vuotta Ilta-Sanomien piirtäjänä. Kirja paljastaa, että hänelläkin piirrosten tyyli oli uran alkuvaiheessa niin eri näköinen, että niitä ei tietämättä tunnistaisi saman piirtäjän tekemiksi.
Tarusto / Alfamer on puolestaan julkaissut Jukka Vesterisen kirjoittaman kirjan Piirtäjän elämänviivat Osmo "Omppu" Omenamäen 75-vuotisjuhlan kunniaksi. Tämä ilahduttavan runsaalla kuva-aineistolla varustettu kirja osoittaa, että lähinnä postikorteistaan tunnettu Omenamäki on tehnyt hyvin laajan ja monipuolisen uran myös muun käyttötaiteen puolella: hän on tehnyt useita satoja kirjankansia ja myös mm. upean graafisia julisteita.
Kolmas suomalaista käyttötaidetta käsittelevä uutuuskirja puolestaan tulee niinkin kaukaa kuin Japanista.

Japanilainen PIE books ("pretty, impressive, entertaining") on julkaissut kirjan Erik Bruun – Finnish graphic designer. Teos sisältää osin samaa aineistoa kuin Grafian vuonna 2007 julkaisema Sulka ja kynä – Erik Bruunin julisteita ja käyttögrafiikkaa, mutta painottuu tätä enemmän Bruunin piirrettyihin töihin. Grafian kirjassa käsitellään laajalti myös Bruunin valokuvapohjaisia suunnittelutöitä.
(Söderströms muuten julkaisi saman kirjan ruotsiksi vuonna 2010 nimellä Fjädern och pennan. Bruun itse pitää tämän laitoksen värejä suomenkielistä versiota parempina. Vihje: jos tämä alunperin kallis kuvateos kiinnostaa, mutta puuttuu hyllystä, niin sitä varten kannattaa ehkä matkustaa Suomenlinnaan. Kirjoja on nimittäin ollut myynnissä kahvila Jääkellarissa paljon ovh:ta halvemmalla.)
Japanilaiset olivat keväällä viettäneet viikon Bruunin työhuoneella, käyden läpi hänen arkistojaan ja valokuvaten materiaalia.Sama aineisto kiehtoi minuakin: olin katsellut Grafian julkaisemaa kirjaa useaan otteeseen, mutta en aina ollut ymmärtänyt kaikkea näkemääni. Olin utelias saamaan tietää lisää.

Erik Bruunin käsin maalaamia luonnoksia Jaffa-julisteiksi.

Bruunin työt ovat kiinnostavia tapauksia kaltaiselleni käyttötaiteen alkuperäispiirrosten keräilijälle. Useimmista hänen tunnetuimmista töistään ei nimittäin ole olemassa "originaalia" sanan varsinaisessa merkityksessä. Bruunin kuuluisat mainosjulisteet kun on alunperin painettu litografioina, eli siis kivipainossa. Niissä Bruun useimmiten piirsi lopullisen kuvan suoraan painolaatalle.
Sekä Grafian kirja, että tämä uusi japanilainen kirja, kuitenkin paljastivat, että näiden valmiiden painotöiden pohjalla oli silti myös käsin paperille tehtyjä versioita. Guassilla maalattuja "luonnoksia". Käytän lainausmerkkejä, sillä vaikka osa kirjoihin kuvatuista luonnoksista on todella sangen karkeatekoisia (niitä löytyy etenkin tästä japanilaisesta kirjasta), niin osa puolestaan taas näyttää täysin valmiilta kuvilta, teksteineen kaikkineen.
Halusin tietää aiheesta lisää. Asian järjestämiseen meni yli kaksi vuotta (kiinnostukseni oli virinnyt siis jo paljon ennen tätä japanilaisten kirjaa), mutta lopulta sain kuin sainkin audienssin vierailla Bruunien upeassa kodissa Suomenlinnassa.

Jaffa-juliste, jonka guassilla maalattua luonnosta sain pidellä käsissäni.

Hämmästyttävän vireässä kunnossa ollut Bruun, 89, esitteli erilaisia luonnoksiaan. Niitä oli ainakin kolmea eri päätyyppiä: Pieniä, noin postikortin kokoisia idealuonnoksia, joissa tekstit oli yleensä mallinnettu vain viitteellisesti. Vähän suurempia, noin A4-kokoisia luonnoksia, jotka olivat jo hyvin viimeistellyn näköisiä: kuva-aiheet oli tehty huolellisesti ja tekstit kuvattu tarkasti paikoilleen käsin.
Tämän tasoisina luonnoksina – toisin sanoen siis käsintehtyinä maalauksina – sain pidellä käsissäni mm. yhtä kuuluisaa Jaffa-julistetta ja "lohilentokone"-julistetta, jonka valmista versiota on käytetty myös japanilaisen kirjan kannessa. Molemmissa oli jo luonnosversiossa mukana yllättävän pitkälti valmiin julisteen yksityiskohdat ja tekstuurit.
Hämmentävin oli kuitenkin kolmas luonnostyyppi: ne, jotka kirjassa olivat näyttäneet täysin valmiilta julisteilta. Sitä ne tavallaan olivatkin: Bruun paljasti, että joihinkin projekteihin, etenkin sellaisiin, jotka eivät olleet tilaustöitä, vaan joita hän itse yritti saada myytyä asiakkaalle, hän oli tehnyt käsin myös mallin valmiista julisteesta. Eli siis maalannut kuvan käsin 70 x 100 cm julistekokoon.
(Minullahan on yksi tämän kaltainen työ Erkki Tantulta, 70 x 100 kokoon maalattu Seitsemän veljeksen mainosjuliste).

Valmiiseen 70 x 100 cm julistekokoon maalattu "luonnos".

Niin, minähän olin tietenkin liikkeellä myös tällä reissulla keräilymielessä. Ja sainkin myös hankittua kokoelmiini komean lisän. Sain esimerkit Bruunin kahdesta luonnostyypistä: postikortin kokoisesta idealuonnoksesta ja A4-kokoisesta viimeistellymmästä luonnoksesta.
Molemmat on tehty vuonna 1971 ja olivat esityksiä luonnonsuojeluaiheiseksi julistesarjaksi. Nämä julisteet olivat Bruunin oma idea, eikä niitä koskaan toteutettu valmiiksi asti.
Tällaista käsityötä siis vaati jo pelkästään ideoiden esittelyyn julistegraafikon homma aikana ennen tietokoneita.

Kaksi käsintehtyä luonnosta ympäristöaiheiseksi julistesarjaksi vuodelta 1971.

*  *  *


Erik Bruun (b. 1926) is a Finnish graphic designer with a long and varied career, but best known for his iconic poster designs.
Most of Bruun's illustrated posters were printed as lithographs, so they don't have "original drawings" as such. Bruun developed such a close working relationship with the printers, that he would draw the finished image directly on the printing plates himself.
The closest thing to a paper original he'd have would be idea sketches, or prelims. These would vary in size and precision: he could just do postcard-sized rough sketches, or more elaborate letter sheet size sketches. For a few projects, he would also hand-paint a full size mock-up of the finished poster.

Pilapiirtäjien vihaamat lastenkirjat

John Tennielin "luonnos" pääministeri Disraelin muistokuvaan, 1881.

Kirjoitin aiemmin Punch-lehden piirtäjistä Linley Sambournesta ja Bernard Partridgesta. Totesin, että he edustivat ensimmäistä piirtäjäsukupolvea, jonka oli mahdollista saada piirroksensa painettua fotomekaanisesti, siis paperilta valokuvattuina. Ensimmäistä sukupolvea, joilta näin muodoin on olemassa varsinaisia "originaalipiirroksia".
Minulla on kuitenkin myös, eräänlaisena piirrosoriginaalien keräilyn loogisena alkupisteenä, kokoelmissa eräs työ heidän maineikkaalta edeltäjältään.

Sir John Tenniel (1820–1914) noin vuonna 1904. Kuva: National Portrait Gallery.

John Tenniel (1820–1914) toimi Punch-lehden piirtäjänä yli viisikymmentä vuotta, alkaen vuodesta 1850. Lehti oli perustettu vuonna 1840 ja antoi pian ilmestymisensä jälkeen englannin kieleen sen nykymerkityksen sanalle cartoon. Alunperin termi tarkoittaa maalauksen tai freskon luonnosta. Vuonna 1845 rakennettiin Englannin parlamenttitalo ja pidettiin suunnittelukilpailu seinämaalauksista rakennusta koristamaan. Punch-lehti tarjosi aiheeseen oman satiirisen versionsa: tässä meidän cartoonimme parlamentille.
Tenniel siis piirsi pilakuvia ennen fotomekaniikkaa. Hänen piirroksensa painettiin kaiverruksina – joku painoalan käsityöläinen siis toteutti varsinaisen painolaatan annetun luonnoksen pohjalta. Minulla on lyijykynäluonnos Tennielin piirrokseen, joka on tehty pääministeri Benjamin Disraelin kuoleman johdosta vuonna 1881. (Disraelin arvonimenä oli Beaconsfieldin jaarli, joten siksi tuo on se nimi, joka on piirrokseen merkitty). Painetusta, kaiverretusta lopputuloksesta minulla on vain huonolaatuinen, kuvapankista löytynyt kuva.

Tennielin piirroksen painettu versio.

En ole täysin varma, miten Tenniel työskenteli: antoiko hän kaivertajalle tosiaankin paperille tehdyn luonnoksen, vai olisiko hän mahdollisesti luonnostellut suoraan kaiverrettavalle levylle. Siinä tapauksessa tämä lyijykynäpiirros saattaisi olla vasta jälkeenpäin tehty toisinto – sellaisiakin Tennielin tiedetään nimittäin tehneen. Ainakaan kuvassa ei nykymielessä ole mitään "luonnosmaista": siinä on piirretty jokikinen sävytysviiva tarkasti paikoilleen, lyijykynä ei missään vaiheessa ole tehnyt siksakkia, tai pelkistänyt sävytystä pelkäksi valööripinnaksi, tyyliin "tämänsävyistä aluetta tänne taustalle".
Alkuperäisyyteen viittaisi myös se, että saadessani taulun käsiini sen taakse oli kiinnitetty, ei vain kellastunut, vaan rusehtunut paperi, jossa luki "original sketch for Punch". Käsiala näyttäisi olevan Tennielin itsensä – ja paperin väri näyttää uskottavasti siltä, että päiväyksensä mukaisesti se tosiaan on ollut kiinni taulun takana vuodesta 1881 asti.

Kehystytin kuvan uudelleen ja halusin myös tämän kuvan otsikon ja Tennielin signeerauksen mukaan lasin alle. Pohdin, että en kyllä pysty irrottamaan lappua puisesta taustalevystä. Entä pystyisinkö jotenkin leikkaamaan puulevyä pienemmäksi hajottamatta sitä lastuiksi?
Vastaus: levy oli niin hapertunutta, että, yllättävää kyllä, sitä pystyi leikkaamaan Fiskarsin saksilla.

Vaikka Tenniel tekikin monikymmenvuotisen uran pilapiirtäjänä, se ei kuitenkaan ole se syy, miksi maailma tuntee hänen nimensä ja kynänjälkensä vielä tänäkin päivänä. Ei: kaikki Tennielin pilapiirrokset ovat jääneet sen varjoon, että lehtitöidensä sivussa hän tuli myös kuvittaneeksi kaksi pientä lastenkirjaa. Ne nimittäin olivat Liisa ihmemaassa (1865) ja Liisa peilimaailmassa (1871).
Mikä erikoisinta, puolta vuosisataa myöhemmin Tennielin seuraaja koki lähes täysin samanlaisen kohtalon. 

Ernest Shepard (1879–1976) noin vuonna 1970.

Linley Sambournen ja Bernard Partridgen jälkeen Punchin pääpiirtäjäksi nousi vuosiksi 1945–1954 Ernest Shepard (1879–1976). Myös hän piirsi poliittisia pilapiirroksia yli viidenkymmenen vuoden ajan – ja myös hänellä koko muu tuotanto jäi parin lastenkirjakuvituksen varjoon. Shepardilla nuo kirjat olivat Nalle Puh (1926), Nalle Puh rakentaa talon (1928) ja Kaislikossa suhisee (1931).
Shepardin sanotaan vanhoilla päivillään – ja hän eli todella vanhaksi, lähes satavuotiaaksi – olleen hyvin nyreä siitä, että kaikki kiinnittivät huomiota vain Puh-kuviin ja sivuuttivat hänen muut työnsä.
Myös Ernest Shepardilta, jonka Puh-piirrosten hinnat lasketaan sadoissa tuhansissa punnissa, minulla on yksi originaalipiirros. Tämä ei tietenkään ole Puhista, mutta kuitenkin samalta aikakaudelta, jolloin hän kuvitti nuo lastenkirjojen tulevat klassikot.
Minulla oleva piirros on kuvitus vuodelta 1933 olevaan kirjaan Everybody's Lamb, joka on kokoelma Charles Lambin (1775–1834) kirjoituksia.

Ernest Shepardin kuvitusoriginaali vuodelta 1933. Piirros teokseen Everybody's Lamb.

Shepardin kuollessa hänen todettiin olleen viimeinen jäljellä ollut vuosisadan vaihteen klassisen tussipiirrostyylin jatkaja. Ja tussipiirroksissa hän todellakin on omimmillaan: minusta on suuri sääli, että useimmiten hänen Puh-kuviaan näkee hänen vanhalla iällään värittäminä versioina. Niissä on pilattu alkuperäisten mustavalkoisten kuvien herkkyys.

Jälkikirjoitus. Kun Lontoossa toiminut (sittemmin jo ovensa sulkenut) pilapiirrosgalleria piti vuonna 2006 näyttelyn Shepardin poliittisista pilakuvista, he antoivat näyttelylle nimeksi "Mies joka vihasi Puhia".


*  *  *


Original art from two artists who both drew political cartoons for over fifty years, but whose all other work was overshadowed by illustrations done for children's books. John Tenniel (1820–1914) illustrated Alice in Wonderland (1865) and Ernest Shepard (1979–1976) illustrated Winnie the Pooh (1926) and Wind in the Willows (1931).

Mainossarjakuvia 1920-luvulta

Topi Vikstedt... alle nelikymppisenä.

Tämän blogin ensimmäinen teksti käsitteli Topi Vikstedtiä, 1920-luvun maineikkainta suomalaista piirtäjää. Sarjainfossa 2/2015 on Ville Hännisen kirjoittama artikkeli Vikstedtissä. Siinä minua hätkähdytti etenkin valokuva, jota en ollut ennen nähnyt. Vikstedt näyttää kuvassa reilusti yli viisikymppiseltä. Se on huomionarvoista, koska hän kuoli 39-vuotiaana.
Nuorena (1891–1930) kuoleminen ei ehkä sittenkään tullut täytenä yllätyksenä, jos keho uupui ja ikääntyi tuommoista tahtia.

Originaali on signeerattu 1926, mutta sarjakuva löytyy painettuna Suomen Kuvalehden numerosta 21/1927.

Sarjainfon artikkeli mainitsee Otavan Pienen tietosanakirjan (1925–1928) mainoskuvitukset. Kyseessä oli lyhennetty, populäärimpi versio Otavan ja WSOY:n yhdessä julkaisemasta arvovaltaisesta Tietosanakirjasta (1909–1922).
Pientä tietosanakirjaa markkinoimaan kehitettiin oma mainoshahmo, Tohtori Tietovalta. Tämä esiintyi Vikstedtin piirtämissä mainoksissa mm. Suomen Kuvalehdessä. Mainoksia ilmestyi lehdessä viikoittain ja ne olivat muodoltaan hyvin vaihtelevia: välillä yksittäisiä kuvia, välillä sarjakuvia. Kirjalle tehtiin jopa mainosjingle, jonka nuotit painettiin mainokseen.
Mainossarjakuvien tekstit riimitteli pakinoitsija Olli, Väinö Nuorteva (1889–1967).
Minulla on kolmen Tohtori Tietovalta -mainossarjakuvan alkuperäispiirrokset. Kuten niistä näkyy, mainostuksessa mentiin sangen reteällä meiningillä: epätoivoinen mies on tekemässä itsemurhaa, kunnes tieto ( = kirjan ostaminen) pelastaa hänet ahdingosta.

Mainossarjakuva Suomen Kuvalehden joulunumerosta 51–52/1925.

Toisessa sarjakuvassa muistellaan tiedonhankinnan vaikeutta eri aikakausina. Tässä Vikstedtin piirrostaito nousee hienovaraisesti esiin kiireisenkin piirrosjäljen alta: antiikin Kreikkaa ja keskiaikaa käsittelevät piirrokset (ruudut 2–4) sisältävät tyylillisiä viiteitä kuvaamiensa aikakausien taidehistoriaan.
Kahdesta sarjakuvasta olen löytänyt julkaistut versiot selaamalla vanhoja Suomen Kuvalehtiä Kansalliskirjastossa. Kolmatta sarjakuvaa en ole löytänyt, se on kenties julkaistu jossain muualla. Olisin utelias saamaan selville, mitä sarjakuvan tekstit sanovat, sillä sarjakuvan kakkosrivi viittaa selvästikin piirroshistorian hahmoihin. Toisen rivin ensimmäisessä ruudussa on Eric Vasströmin Uuden Suomen Matti, 20-luvulla ilmestynyt, ensimmäinen suosittu suomalainen piirrossankari. Toisessa ruudussa puolestaan näyttäisi olevan Adamson, ruotsalaisen Oscar Jacobssonin (1889–1945) piirroshahmo, jota kopioitiin surutta myös Suomessa.
Mutta kuka on kolmannen ruudun hahmo? Joku taiteilija? Muu aikakauden merkkihenkilö?

*  *  *


Three original drawings to ads in the form of a comic strip, from the 1920's, by the cartoonist and illustrator Topi Vikstedt (1891–1930).

Tikkastelua

Toinen linja, Helsinki. Piirros luonnoskirjassa, A4, rapidograph ja sivellin, syksy 2007.

Henrik Tikkanen (1924–1984) oli lahjakas kuvittaja ja myöhemmin myös pirullisen teräväsanainen kirjailija. Lehtipiirtämisessä hänen vaikutuksensa oli Suomessa 70–80-luvuilla niin hallitseva (hänen tyyliään jäljiteltiin laajalti), että minun nuoruudessani 90-luvulla ja vuosituhannen vaihteessa elettiin jonkinlaista vastareaktion aikaa. Silloin Tikkaseen törmäsi helpommin kirjoittajana, kuin piirtäjänä.
Itse näin ensimmäistä kertaa suuremman valikoiman Tikkasen piirroksia vasta Amos Anderssonin museon näyttelyssä loppuvuodesta 2004. Ne innostivat etsimään lisää. Lyhyessä ajassa hankin käsiini useamman Tikkasen piirroskirjan ja ahmin läpi hänen omaelämäkerralliset "osoiteromaaninsa".

Etelä-Esplanadi, Helsinki. Henrik Tikkasen originaali, A3, mustetäytekynä, 1969.

Piirtäjänä Tikkasen omimmaksi aiheeksi tulivat kaupunkimaisemat. Niissä hän onnistuu tekemään jotain, mikä vaikuttaa mahdottomalta: hän kuvaa monimutkaisia, yksityiskohtaisia ja geometrisesti äärimmäisen säntillistä kohteita (eli siis taloja) viivalla, joka on hyvin pelkistävä ja luonnosmainen. Tikkasen viiva tärisee, pyörii ja poukkoilee. Miten se oikein onnistuu samalla tuntumaan niin autenttisen dokumentaariselta? Välittämään tunnelman, että juuri tuolta tuolla näyttää?

Kiinalainen ravintola Rovaniemellä. Piirros luonnoskirjassa, A4, rapidograph, 30.8.2006.

Tikkasen töiden löytäminen sattui osumaan minulla juuri sopivaan saumaan. Olin juuri samana vuonna 2004 ensimmäistä kertaa päässyt säännöllisen luonnoskirjatyöskentelyn makuun. En ollut koskaan taidetarvikeliikkeistä löytänyt oikein minun työtavoilleni sopivaa luonnoskirjaa, joten niiden käyttö ei ollut niin innostanut. Asia ratkesi vasta, kun kävin kirjansidontatyöpajassa, jossa omin käsin sidoin itselleni luonnoskirjan tavallisesta kopiopaperista. Totesin, että innostavinta minulle oli piirtää kirjaan kohtuullisen pikkutarkkaa jälkeä rapidografeilla.
Tikkasen piirrokset tarjosivat nyt sopivan uuden haasteen tälle tekniikalle. Tikkanen oli piirtänyt isompaan kokoon mustetäytekynällä. Pystyisinkö minä tekemään jotain vastaavaa rapidoilla?
Miltä näyttäisivät minun tekemäni kaupunkimaisemapiirrokset?

Rooma. Piirros luonnoskirjassa, A4, rapidograph ja kuivamustekynä, 23.4.2007.

Ensimmäisissä kaupunkikuvissani koitin jäljitellä suoraan Tikkasen lähestymistapaa: pelkistää ja piirtää pelkkää ääriviivaa ilman sävyjä.
Huomasin ilokseni, että homma toimi: jostain syystä suorien linjojen piirtäminen vapaalla kädellä ja perspektiivin hahmottaminen tuntui luonnistuvan minulta sangen helposti.
Seuraavana askeleena lisäsin kuviin hiukan mustia pintoja täytesiveltimellä. Totesin, että tämäkin sopi kuviin hyvin: silloin niistä tuli enemmän minun näköisiäni ja samalla ne saivat enemmän etäisyyttä Tikkaseen.

Korkeavuorenkatu 29, Helsinki. Piirros luonnoskirjassa, A4, rapidograph ja sivellin, 20.8.2006.

Mustilla pinnoilla voidaan myös jäsentää kuvaa ja nostaa siitä jonkin tietty alue erityisen huomion kohteeksi: katse etsiytyy kuvassa ensimmäisenä suurimman kontrastin kohtaan. Kaupunkikuvissa voidaan näin ikään kuin leikkiä "syväterävyyden" kanssa.

Töölönkatu 3, Helsinki. Piirros luonnoskirjassa, A4, rapidograph ja sivellin, 9.8.2007.

*  *  *

Some of my sketchbook work, inspired by the city landscape drawings of Henrik Tikkanen (1924–1984).

Dark Sarah

<a href="http://www.bloglovin.com/blog/14237625/?claim=hnp6rajtwzs">Follow my blog with Bloglovin</a>

Dark Sarah. Mallikuva hahmosta, marraskuu 2013.

Amberian Dawn -yhtyeestä noussut laulaja Heidi Parviainen on tehnyt uuden musiikillisen sooloprojektin nimellä Dark Sarah.

Itsetuotetun debyyttilevyn Behind the Black Veil tekoon kerättiin varoja mm. joukkorahoituksella. Pitkän puurtamisen jälkeen levy lopultakin ilmestyi toukokuussa.

Dark Sarah, Heidi Parviainen. Kuva: Mikaela Löfroth

Päädyin mukaan projektiin puhtaasti sisäpiirikytkennöillä: puolisoni Aurora on suunnitellut ja tehnyt Dark Sarahin esiintymisasuja. (Aurora kertoo kokemuksistaan promokuvien kuvaussessiossa omassa blogissaan, ja toisaalla tunnelmistaan leyvn julkkarikeikalla).

Heidi halusi rakentaa Dark Sarahin hahmolle "syntytarinan" ja mietti, että sen voisi kertoa sarjakuvan muodossa.

Dark Sarah -sarjakuva, helmikuu 2014.

Piirsin sarjakuvan normityylistäni poiketen, tavoitellen enemmän supersankarimaista jälkeä. (Selkeät kasarivaikutteet kertovat, millä vuosikymmenellä olen itse noita juttuja lukenut).
Ideat sarjakuvan julkaisuformaatista vaihtelivat CD:n kansilehtien ja julisteen välillä, joten yritin tehdä kuvia, jotka toimisivat useammassa koossa. Ja koska levy on suunnattu kansainvälisille markkinoille, koin selkeimmäksi tehdä sarjakuvasta kokonaan sanattoman.

Dark Sarah kuvailee tyylilajikseen "cinematic metal". Levyn biisit vaihtelevatkin elokuvamusiikkimaisista vaikutteista raskaampaan mättöön. Livenä levynjulkistuskeikalla meno oli suoremmin metallista tykitystä.

*  *  *

A comic I drew for the "cinematic metal" artist Dark Sarah.

Apu Lukemisto

Kuvitus Apu Lukemistoon, Jorma Lehtolan artikkeliin Korsnäx, kautta Teutateksen!

Uuteen Apu Lukemisto -lehteen kysyttiin "Asterix-tyyppistä kuvitusta". Piirrostyyliäni katsellessa ei paljon tarvitse arvailla, että Albert Uderzo on minulle aivan keskeisiä esikuvia. Joten olin välittömästi kiinnostunut.

Ensimmäinen lyijykynäluonnos, 10 x 14 cm.

Lehdessä on juttu Korsnäsin kunnasta, ruotsinkielisyyden linnakkeesta Etelä-Pohjanmaan rannikolla. Toimitukselta tuli valmis idea, että kuvitus muistuttaisi Asterix-albumien alun karttasivua: pieni sisukas rannikkokunta pitää sisukkaasti puoliaan suomenkielisen kulttuurin päälle vyörymistä vastaan.

Toinen lyijykynäluonnos, 20 x 24 cm.

Koska idea annettiin valmiina ja tuntui toimivalta, niin tehtäväksi jäi vain sen täydentäminen ja toteuttaminen. Kuvaan yritettiin tunkea mukaan niin paljon paikallisia ilmiöitä, kuin vain tila antoi myöten: pohjalaistalo, aurinkoportti, tuulimylly, tuulivoimala, minkkitarha ja juhannussalko.

Mallikuvia piirroksen eri elementteihin.

Apu Lukemisto on myynnissä Lehtipisteissä yli heinäkuun puolenvälin.
Lehden avustajien luettelo herätti minussa melkoisen hymähdyksen. Siinä lukee: "kuvittajat: Akseli Gallen-Kallela, Sanna Mander, Pertti Pasanen, Kathryn Rathke, Jyrki Vainio". Melkoinen yhdistelmä.
Lehdessä kun on jutut Gallen-Kallelasta, sekä Speden nuorena tekemistä pilakuvista.

*  *  *

An Asterix-inspired illustration done for the new magazine Apu Lukemisto.

Kevyttä kenttätutkimusta

Ronald Westrén-Dollin päiväämätön kuvituspiirros.

Kävelen sisään antikvariaattiin. Oven päällä seinällä roikkuu mustavalkoinen piirros. Sitä olisi voinut luulla painokuvaksi, mutta valkoinen korjauslakka erottui selvästi kellastuneesta paperista ja paljasti työn originaaliksi.
Työn on signeerannut on Ronald Westrén-Doll (1927–1980). Olin juuri hiljattain kuullut hänestä hurjia tarinoita hänet muistavilta kollegoilta. Uudessa Kuvalehdessä ja sen jälkeen Apu-lehdessä taittajana ja piirtäjänä toiminut, "Ronckiksi" kutsuttu Westrén-Doll oli jäänyt työtoverien mieleen kovana viinamäen miehenä, jopa aikana jolloin runsaskin alkoholin käyttö oli lehtialalla arkipäiväistä. Viinan viemänä taitava piirtäjä joutui sairaseläkkeelle jo nelikymppisenä.
Yksi hänestä kerrottu tarina oli, että Apu-lehden aikoinaan hänellä oli työhuoneessaan tapana heitellä puukkoa työhuoneen oveen. Arvattavin seurauksin: lopulta joku sisääntulija avasi oven juuri kun veitsi oli ilmassa. Vakavalta onnettomuudelta vältyttiin täpärästi, mutta jälkikäteen oli silti vähän vaikea selittää, että kyseessä ei ollut tarkoituksellinen hyökkäys ovesta tulijaa vastaan.

Westrén-Dollin piirros Olavi Järven kirjassa Parhaat pilapiirtäjämme (1979).

Alkoholi tuntuu värittäneen tämän löytämäni piirroksen matkaa itse taiteilijan jälkeenkin. Kysyn antikvariaatin pitäjältä, mikä taulu tämä on. Hän sanoo, että ei tiedä muuta, kuin että joku oli halunnut luopua siitä paria viiniryyppyä vastaan. Hän puolestaan voisi myydä sen "parin viinipullon hinnalla" eteenpäin. Tämä sopi minulle.
Alalle tyypilliseen tapaan piirroksessa ei ole tietoa, mihin tarkoitukseen se on tehty. Ainoastaan sen verran painomerkintöjä, että näkee, että se on julkaistu jossain. "16.10. ap" siinä lukee. Se lienee kuvan deadline, mutta ei vielä auta paljoa eteenpäin.
Sattumalta tällä kertaa kuitenkin piirroksen tunnistaminen onnistuu helposti.

Ilmari Turjan kirja Suuressa maassa ja pienessä (1957).

Netti kertoo Westrén-Dollin kuvittaneen noin tusinan verran kirjoja. Kun kuva on selvästi Kauko-itään liittyvä, katson Kansalliskirjaston tietokannasta, löytyykö Westrén-Dollin nimellä joku tämmöiseen aihepiiriin sopiva teos.
Löytyy. Ilmari Turjan kirja Suuressa maassa ja pienessä (1957), joka sisältää tekstejä hänen Kiinan-matkaltaan.
Uskon olevani oikeilla jäljillä. Etsin teoksen Helsingin kaupunginkirjaston tietokannasta ja jalkaudun pääkirjastoon Pasilaan, jolla on kirja varastossa. Etsitty piirros löytyy kirjasta saman tien. Koko tutkimustyö vie yhteensä alle puoli tuntia.

Westrén-Dollilta on Turjan kirjassa kymmenkunta piirrosta. Ne ovat tyyliltään hyvin vaihtelevia, joten oletan, että ne on tehty kuhunkin tekstiin erikseen, eikä kootusti tätä kirjaa varten. Joten voisi siis arvata, että kirjan jutut on ensin julkaistu yksitellen Uudessa kuvalehdessä, jonka päätoimittaja Turja oli.
Kävi siis hyvä tuuri. Vaikka piirroksessa ei ole julkaisumerkintää, eikä edes vuosilukua, sattumalta sen pystyi kuitenkin löytämään helposti. Useinkaan se ei ole yhtä helppoa. Laajan tuotannon tehneen piirtäjän merkkaamattoman piirroksen julkaisupaikan etsintä voi usein olla aivan silkkaa epätoivoista hakuammuntaa.

P.S. Westrén-Dollista löytyy valokuva Olavi Järven kirjasta Parhaat pilapiirtäjämme (joka ei aina lähdeteoksena ole valitettavasti tiedoiltaan kovin luotettava). Roncki näyttää kuvassa hurjalta kaverilta: kuin junarosvolta Villin lännen etsintäkuulutuksessa.

*  *  *

I picked up a cheap drawing by Ronald Westrén-Doll in a bookshop. It had no exact publication markings, but this time luckily identifying the drawing proved quite easy: it only took me half an hour to place it into a travel book by Ilmari Turja, published in 1957.

Tunnista oikea Pohjola

Lautapelin kansikuvan originaali. Guassi illustration boardille, 50 x 41 cm.

Viime viikolla kerroin Afrikan tähti -pelin kansikuvan myynnistä kirjamessuilla. Mainitsin, että Hagelstamin antikvariaatti oli myynyt osastollaan pelikuvitusten originaaleja jo muutamaa vuotta aikaisemmin.
Ostin tuolloin yhden originaalin, joka erottui joukosta muista poikkeavan realistisella mainoskuvitustyylillä. Totesin, että harvoinpa tulee Suomessa vastaan tilaisuutta hankkia tuontyyppistä teosta kokoelmiinsa.
En ole saanut selville, mihin peliin tämä kuva liittyy.
(Oheinen skannaus on tehty kahdessa osassa ja skannerin automatiikka sääti omapäisesti sävyjä niin, että kuvan vasemman laidan värit näyttävät nyt paljon saturoituneemmilta, kuin kuvan oikea laita. Näin ei tietenkään tapahdu alkuperäistyössä.)
Kuva myös havainnollistaa sitä salapoliisintyötä, jota Suomessa on tehtävä saadakseen selville käyttökuvan tekijöitä. Kuka on tämän kuvan piirtänyt?

Ohessa lähikuva piirroksen signeerauksesta. Siinä näyttäisi lukevan J. Pohjola.
Edellisessä blogissa mainitsemani Teuvo Termosen neliosainen kirjasarja Suomalaista postikorttitaidetta (Osat 1–3 Oy Kaj Hellman Ltd. 1983, 1984, 1987, osa 4 Suomen postikorttiyhdistys Apollo ry, 2006) on ollut suureksi avuksi harrastuksessani.
Perinteisesti monet suomalaiset kuvittajat signeerasivat työnsä tyylitellyllä puumerkillä. Jos ei valmiiksi tiedä, mitä merkki tarkoittaa, sen selvittäminen pelkästään päättelemällä voi olla hyvinkin vaikeaa. Termonen on listannut teoksiinsa yli 440 suomalaista postikorttitaiteilijaa ja näyttää näiden puumerkit. Monet näistä taiteilijoista ovat tehneet myös muita kuvitustöitä, myös pilakuvia ja sarjakuvia.
Tämän kuvan kohdalla tulee kuitenkin ongelmia.

Tunnista oikea Pohjola. Onko keskellä olevan kortin tekijä vasemmalla vai oikealla?

Kirjasarjan osassa 2 Termonen esittelee taidegraafikko Jouko Pohjolan (1920–1975), jonka kerrotaan toimineen taide- ja mainosgraafikkona ja aikakauslehtien kuvittajana. Tämän puumerkiksi kerrotaan nimikirjaimet JP, joko pölkkykirjaimin tai lennokkaammin tyyliteltynä.
Osassa 4 taas esitellään Pertti Pohjola (1931–1995), joka työskenteli Elannon mainososastolla. Tämän signeeraus korteissa on P.P. – mutta Termonen arvioi myös selkeästi tämän pelikuvan kaltaisen signeerauksen viittaavaan nimenomaan Pertti Pohjolaan.
Termosen esimerkkikortissa (yllä, keskellä) signeerauksen alkukirjain on samankokoinen koukero kuin sukunimen ensimmäinen kirjain. Minulla olevassa pelioriginaalissa on selvästi sama signeeraus, mutta siinä alkukirjain on paljon selvemmin hahmotettavissa J:ksi. Joten jos on valittava kahden Pohjolan väliltä, niin silloin minusta tämän pelikuvituksen tekijä, ja sen muodoin myös tämän signeerauksen haltija, paljon todennäköisemmin olisi Jouko Pohjola, kuin Pertti Pohjola.
Vai onko kyseessä vielä kolmas eri henkilö? Pieneenkin maahan mahtuu saman nimisiä ja samoilla nimikirjaimilla varustettuja taiteilijoita. Meillä on esim. ollut piirtäjinä Teemu Kunnas ja Tauno Kunnas.
Itse puolestani rupesin signeeraamaan kuvitukseni sukunimellä, sen jälkeen kun Jarkko Vehniäinen alkoi profiloitua sarjakuvantekijänä, joka käyttää signeerauksena nimikirjaimia JV.

Farlaine the Goblin

Tussi ja vesiväri paperille, 16 x 17 cm.

Eräs amerikkalainen tuttavani on alkanut julkaista omakustannesarjakuvaa nimeltä Farlaine the Goblin. En mainitse nimeä, koska hän on myös leikkimielisesti päättänyt kokeilla, pystyykö nettiaikakaudella tällaista toimintaa tekemään anonyymisti ja voisiko se jopa lisätä kiinnostusta herättävää mystiikkaa tekijän ympärille. Hän käyttää sarjan yhteydessä vain signeerausta "J". (Ei, tämä ei kuitenkaan ole minun salanimeni!)
Nyt sarjasta on ilmestynyt ensimmäinen kokooma-albumi. Kirjassa on mukana myös minun tekemäni kuva sarjan päähenkilöstä.

Farlaine on koko perheen fantasiasarjakuva. Sen päähenkilö on hiisi (vai peikko?), joka matkaa halki erilaisten maiden löytääkseen itselleen metsän, johon asettua asumaan. Jokaisessa tarinassa tutustutaan uuteen maahan. Farlainen matkakumppanina on hänen repussaan mukana kantama pieni puu.
Sarjakuvana Farlainen esikuvina ovat Luupäät, Don Rosan tuotanto ja eurooppalaiset huumori-seikkailut. Tekijä toivookin, että juuri tästä syystä se löytäisi lukijoita myös Euroopasta.
Sarjan sisällöstä löytyy tarkempi kuvaus esim. tästä sarjakuva-aiheisesta podcastista. (Sisältää myös eeppisen amerikkalaisen yrityksen ääntää minun nimeni. Laske oikeat äänteet!)

* * *

I did a small illustration of J's Farlaine the Goblin for the series's first paperback collection that's out now.