Musta Pekka -kortit piirsi Bo Bjurström

Musta Pekka / Pekka-peli -kortteja on yhä myynnissä. Nykyään niitä valmistaa Peliko.

Kotimaisen käyttötaiteen historia on alan näkyvimpienkin teosten osalta huonosti tunnettua. Kuvat ovat voineet olla jatkuvassa käytössä vuosikymmeniä, mutta niiden tekijöiden nimet eivät ole tallentuneet muistiin. Jukka Vesterisen tuore kirja Piirtäjän elämänviivat – Osmo "Omppu" Omenamäki 75 vuotta (julkaisija Tarusto / Alfamer) tarjoaa sivulauseessa napakan listauksen aiheesta muistin tueksi:

- Elovena-tytön ensimmäisen version piirsi vuonna 1925 Joel Räsänen
- Sisu-askin logon ja klassisen ilmeen suunnitteli vuonna 1928 Arnold Tilgmann
- Koskenlaskija-juuston tunnuskuvan piirsi Veikko Sipinen

Aiemmin tässä blogissa kerroin, että Afrikan tähti -pelin kansikuvan maalasi Seppo Heinonen.
Samaan listaan voisi lisätä myös muutamat ikoniset kirjankannet:

- Tuntemattoman sotilaan kannen piirsi (kuten kaikki tietävät? joohan?) Martti Mykkänen
- Kalle Päätalon Iijoki-sarjan kaikki 26 kansikuvaa laati Matti Louhi
- Sinuhe, egyptiläisen tunnetuimman kannen teki Björn Landström (mutta mihin painokseen?)

Musta Pekka -kortit piirsi alunperin Bo Bjurström.

Landström johdatti minut sattumalta uuden tällaisen löydön äärelle. Minulle selvisi, että Musta Pekka -pelikortit, ruotsiksi Svarte Petter (nykyään poliittisesti korrektimmin "Pekka-peli", Petter-spel) on kuvittanut Bo Bjurström.
En tiedä, voiko Pekka-kortteja nimittää aivan "ikonisiksi", mutta ainakin ne ovat kuvina olleet yhtäjaksoisessa käytössä monen sukupolven ajan. Alkuperäiset kortit tehtiin ilmeisesti 1930-luvun lopulla.
Mainitsin Bjurströmin (1916–1993) Kuvittaja-lehden 3/2015 Björn Landströmiä käsittelevässä artikkelissa. Landström meni tuttavansa Bjurströmin somistamoon töihin 30-luvun puolivälissä ja tämä suositteli Landströmille lähtöä opiskelemaan Tukholman mainoskouluun, niin kuin oli itse tehnyt. Landström noudatti neuvoa ja kuvaili Tukholmassa opiskelua merkittävimmäksi elämänsä suuntaa ohjanneeksi kokemukseksi. Landströmhän tunnetaan erityisesti laiva-aiheisten kirjojen kirjoittajana ja kuvittajana.
Landström ja Bjurström pysyivät hyvinä ystävinä koko elämänsä ajan.

Bo Bjurström vietti suurimman osan työurastaan Tampereella. Hän toimi ensin Tempo- ja Otra-tavaratalojen mainospäällikkönä ja Tampereen Kivipainon taiteellisena johtajana – siellä ollessaan hän laati Musta Pekka -kortit. Sodan jälkeen hän perusti A-mainos Oy:n ja työskenteli siinä vuoteen 1976 asti.
Eläkkeellä Bjurström muutti Kardragiin, Porvoon saaristoon, lapsuutensa kesien maisemiin ja ryhtyi vapaaksi taiteilijaksi. Bjurström, joka signeerasi työnsä BoB, maalasi viimeisinä vuosinaan yli kolme sataa teosta ja piti niistä useita näyttelyitä.
Porvoon Kulttuuritalo Grandiin on tulossa tämän kuun lopulla Bo Bjurströmin 100-vuotisnäyttely. Se on nähtävillä 28.11. – 22.12.2015.

Bo Bjurström.

*  *  *


The card game Musta Pekka, later retitled Pekka-peli, in production since the late 1930's, was originally illustrated by Bo Bjurström (1916–1993).

Kuka oli Eero Einari Nurmela?

Eero-Einari Nurmelan kuvituspiirros, 1970. Huomaa tärisevä ääriviiva ja roisketekniikan käyttö.

Parin viime vuoden kuluessa olen saanut käsiini useamman originaalin taitavalta piirtäjältä, josta on saatavilla valitettavan vähän tietoja. Eero Einari Nurmela signeerasi työnsä etunimillään Eero-Einari (vaihdellen väliviivalla tai ilman), nimimerkillä EN-la, tai sotavuosina ilmeisesti myös pelkällä puumerkillä EN ja vuosiluvulla. Hänen elinvuosikseen mainitaan 1910–1992, mutta paljon muuta hänestä ei sitten löydykään.
Nurmela tuntuu oudon unohdetulta, siihen nähden, että hän vaikuttaa monipuoliselta ja teknisesti taitavalta tekijältä.

Eero-Einari Nurmela: kansikuva Sotilashuumoria -pokkariin, Valitut Palat 1975.

Ensimmäinen löytöni oli Nurmelan mahdollisesti tunnetuin työ (?) – kansi Valittujen Palojen Sotilashuumoria-vihkoseen vuodelta 1975. Tämä pokkarikokoinen vitsikirja on Nurmelan kokonaan kuvittama ja helposti löydettävissä antikvariaateista. Originaali paljastaa, että painetun kannen värit on reprottu todella pieleen: sävyt ovat alkuperäistyössä jotain aivan muuta.

"Sananparsipiirros" / pilakuva miestenlehteen, 1973.

Samassa yhteydessä löytyi myös kaksi muuta, mielenkiintoista työtä: pin-up-tyylisiä vitsikuvia. Niitä on ilmeisesti käytetty kuvittamaan pornahtavia suomalaisia sananparsia. Epäselvää kuitenkin on, onko kuvat tehty suoraan tähän tarkoitukseen vai itsenäisinä töinä: kuvilla ja teksteillä ei tunnu olevan paljoa yhteistä.
Onko nämä julkaistu jossain miestenlehdessä? Ja onko silloin kansanperinnettä käytetty alastonkuvien oikeutuksena? "Eivät nämä ole rivoja, nämähän ovat arvokasta historiaa!"
Playboy-lehti oli kansainvälisesti tunnettu laadukkaiden neliväristen pilakuvien julkaisija. Nurmelan piirrokset on tehty teknistä taitoa osoittaen samassa hengessä – ja Playboy-tyttöihin verrattuna hänen naiskuvansa on kotoisen rehevä.

Sananparsipiirros, 1968.

Aivan kiistatta miestenlehdessä on julkaistu, hiukan muokattuna versiona, tämä piirros koreilevasta upseerista. Myös sen tekstinä on sananparsi: "Komiast kylän kohral."
Julkaistu versio (johon on lisätty koira talutushihnassa ja tuunattu hiukan kuvan valöörejä) tuli originaalin mukana, tiiviisti liimattuna kehyksen nurjalle puolelle. Nurkassa on havaittavissa palstan nimi: "Vanha virsi, uusi sävel".
Vaan mikä lehti on kyseessä? Minun oli uteliaisuuttani revittävä sivu irti ja kurkistettava nurjalle puolelle. Lehden nimeä ei löytynyt, mutta siellä oli kylläkin miestenlehden "kirjepalsta", joka mm. tiesi valistaa, että tippuri ei tartu, kun tarpeeksi nopeasti sutaisee. Kiitos tiedosta!

Kuvitus Kajastus-lehteen, 1970.

Herkempää puolta Nurmelan tuotannosta edustaa tämä, näkövammaisten Kajastus-lehteen tehty kuvitus. Se myös näyttää, mikä minua Nurmelan kuvissa viehättää: suomalaisista aikalaisistaan poiketen hän on minusta suorastaan poikkeuksellisen rohkeasti käyttänyt lehtipiirroksissaan sangen modernistisia tekniikoita: tussilaveerausta märälle paperille (ks. tytön hiukset ylläolevassa kuvassa), roiskeita (sivulla ylimpänä oleva kuva miehestä keinutuolissa), "tarkoituksella tärisevää" ääriviivaa ja hyvin rosoista siveltimen jälkeä. Nämä tekniikat olivat suuressa huudossa eurooppalaisten ja amerikkalaisten aikakauslehtien piirroksissa 60-luvulta alkaen (pioneerinaan etenkin Ronald Searle, jonka piirrokset saivat paljon jäljittelijöitä), mutta Suomessa ne ovat olleet lehtipiirroksissa harvinaisia, etenkin sellaisissa humoristisissa kuvissa, kuin mitä Nurmela teki.

Vakavampihenkinen, tyylitellympi kuvituspiirros EN-la puumerkillä, 1970.

Kuka siis oli Eero Einari Nurmela? Onko hän jäänyt unohduksiin kenties sen takia, että hänen piirroksiaan julkaistiin niinkin ala-arvoisissa paikoissa, kuin miestenlehdissä?
Ja mistä nämä hänen työnsä ovat juuri nyt putkahtaneet markkinoille? Ovatko ne peräisin hänen perikunnaltaan, vai ovatko ne olleet jonkun aikaisemman keräilijän hallussa? Kehyksissä olevista töistä tulee sellainen olo, että ne olisivat tekijän itsensä kehystämiä. Ja niihin liittyykin sitten yksi kritiikki, jonka Nurmelasta voi sanoa: vaikka hän olikin taitava piirtäjä, niin taiteen konservaattorina hänestä ei voida puhua. Työt on järjestään kehystetty materiaaleilla, jotka eivät ole arkistokelpoisia, ja jotka aiheuttavat piirroksille vahinkoa.
Karmivin esimerkki on mainittu Sotilashuumoria-pokkarin kansikuva: työn marginaalit on leikattu irti ja kuvan nurja puoli on kauttaaltaan hyvin myrkyllisen näköisten liimatahrojen peitossa. Minun rohkeuteni ei vielä ole riittänyt yrittämään niiden poistamista, sillä tuntuu, että se vaatisi koko kuvan uittamista liuotinaineissa – mikä tuskin tekisi maalipinalle kovin hyvää.

* * *

Eero-Einari Nurmela  seems to have been a versatile, talented illustrator, but so far I have been able to find little information about him. I'd be curious to learn more.

Tunnista oikea Pohjola

Lautapelin kansikuvan originaali. Guassi illustration boardille, 50 x 41 cm.

Viime viikolla kerroin Afrikan tähti -pelin kansikuvan myynnistä kirjamessuilla. Mainitsin, että Hagelstamin antikvariaatti oli myynyt osastollaan pelikuvitusten originaaleja jo muutamaa vuotta aikaisemmin.
Ostin tuolloin yhden originaalin, joka erottui joukosta muista poikkeavan realistisella mainoskuvitustyylillä. Totesin, että harvoinpa tulee Suomessa vastaan tilaisuutta hankkia tuontyyppistä teosta kokoelmiinsa.
En ole saanut selville, mihin peliin tämä kuva liittyy.
(Oheinen skannaus on tehty kahdessa osassa ja skannerin automatiikka sääti omapäisesti sävyjä niin, että kuvan vasemman laidan värit näyttävät nyt paljon saturoituneemmilta, kuin kuvan oikea laita. Näin ei tietenkään tapahdu alkuperäistyössä.)
Kuva myös havainnollistaa sitä salapoliisintyötä, jota Suomessa on tehtävä saadakseen selville käyttökuvan tekijöitä. Kuka on tämän kuvan piirtänyt?

Ohessa lähikuva piirroksen signeerauksesta. Siinä näyttäisi lukevan J. Pohjola.
Edellisessä blogissa mainitsemani Teuvo Termosen neliosainen kirjasarja Suomalaista postikorttitaidetta (Osat 1–3 Oy Kaj Hellman Ltd. 1983, 1984, 1987, osa 4 Suomen postikorttiyhdistys Apollo ry, 2006) on ollut suureksi avuksi harrastuksessani.
Perinteisesti monet suomalaiset kuvittajat signeerasivat työnsä tyylitellyllä puumerkillä. Jos ei valmiiksi tiedä, mitä merkki tarkoittaa, sen selvittäminen pelkästään päättelemällä voi olla hyvinkin vaikeaa. Termonen on listannut teoksiinsa yli 440 suomalaista postikorttitaiteilijaa ja näyttää näiden puumerkit. Monet näistä taiteilijoista ovat tehneet myös muita kuvitustöitä, myös pilakuvia ja sarjakuvia.
Tämän kuvan kohdalla tulee kuitenkin ongelmia.

Tunnista oikea Pohjola. Onko keskellä olevan kortin tekijä vasemmalla vai oikealla?

Kirjasarjan osassa 2 Termonen esittelee taidegraafikko Jouko Pohjolan (1920–1975), jonka kerrotaan toimineen taide- ja mainosgraafikkona ja aikakauslehtien kuvittajana. Tämän puumerkiksi kerrotaan nimikirjaimet JP, joko pölkkykirjaimin tai lennokkaammin tyyliteltynä.
Osassa 4 taas esitellään Pertti Pohjola (1931–1995), joka työskenteli Elannon mainososastolla. Tämän signeeraus korteissa on P.P. – mutta Termonen arvioi myös selkeästi tämän pelikuvan kaltaisen signeerauksen viittaavaan nimenomaan Pertti Pohjolaan.
Termosen esimerkkikortissa (yllä, keskellä) signeerauksen alkukirjain on samankokoinen koukero kuin sukunimen ensimmäinen kirjain. Minulla olevassa pelioriginaalissa on selvästi sama signeeraus, mutta siinä alkukirjain on paljon selvemmin hahmotettavissa J:ksi. Joten jos on valittava kahden Pohjolan väliltä, niin silloin minusta tämän pelikuvituksen tekijä, ja sen muodoin myös tämän signeerauksen haltija, paljon todennäköisemmin olisi Jouko Pohjola, kuin Pertti Pohjola.
Vai onko kyseessä vielä kolmas eri henkilö? Pieneenkin maahan mahtuu saman nimisiä ja samoilla nimikirjaimilla varustettuja taiteilijoita. Meillä on esim. ollut piirtäjinä Teemu Kunnas ja Tauno Kunnas.
Itse puolestani rupesin signeeraamaan kuvitukseni sukunimellä, sen jälkeen kun Jarkko Vehniäinen alkoi profiloitua sarjakuvantekijänä, joka käyttää signeerauksena nimikirjaimia JV.

Afrikan tähti -pelin kansikuva Kirjamessuilla

Seppo Heinonen: Afrikan tähti -pelin kansikuvan alkuperäinen guassimaalaus.

Tämän vuotisten Helsingin kirjamessujen suurimmasta yllätyksestä piirroskeräilijälle ei ollut mitään epäilystä. Hagelstamin antikvariaatin messuosastolla oli lasivitriinissä Afrikan tähti -pelin kannen originaali. Siis tuon kaikkien suomalaisten tunteman kuvan alkuperäinen, käsintehty maalaus. Melkoisen ikoninen pala suomalaista käyttökuvan historiaa. Melkein kuin olisi nähnyt Tuntemattoman sotilaan kansikuvan originaalin.
Netistä löytyy useampikin artikkeli Afrikan tähdestä (alkaen wikipediasta). Huomataan kertoa, että pelin suunnitteli Kari Mannerla vain 19-vuotiaana ja se julkaistiin 1951. Kansikuvan piirtäjästä ei vain tunnu löytyvän mitään mainintaa.
Kannen on piirtänyt Seppo Heinonen. Hänen signeerauksensa löytyy kuvasta mustan toteemin kyljestä oikealta puolelta.

Seppo Heinosen piirtämä postikortti. Huomaa kanojen keltaisen pinnan yhtäläisyys Afrikan tähden karttakuvaan.

Teuvo Termosen toimittama kirja Suomalaista postikorttitaidetta osa 4 (Suomen postikorttiyhdistys Apollo ry, 2006) tietää kertoa, että Heinonen on syntynyt 1932 ja että tämä työskenteli Tilgmann Oy:ssa vuosina 1957-1961. Tilgmann oli Afrikan tähden alkuperäinen kustantaja. (Mistä tietysti nousee kysymys, että onko tämä kansikuva ollut käytössä pelissä alusta lähtien, vaiko onko lisätty siihen vasta tuolloin, 50-luvun lopulla?)
Tilgmannin jäljiltä myös suuri määrä yhtiölle tehtyjen kuvitusten originaaleja on päätynyt keräilijöiden käsiin. Jo 70–80-lukujen taitteessa myytiin postimyyntihuutokaupoissa satoja Tilgmannin painamien postikorttien alkuperäistöitä.

Seppo Heinosen piirtämä postikortti.

Tässä joukossa on myös Heinosen töitä. Hän teki postikortteja hauskasti tuon ajan henkisellä, modernilla lastenkirja- / mainoskuvitustyylillä. Pari näistä originaaleista olen itse nähnyt ja niissä Heinosen nimen ensi kertaa tavannut. Hänen signeerauksensa monissa kuvissa on neliön sisällä oleva H-kirjain.
Hagelstam esitteli kirjamessuilla suuren määrän pelikuvitusten originaaleja jo pari vuotta sitten. Mukana oli niin pelilautojen, kuin pelien kansienkin originaaleja, sekä muutamia töitä, joiden käyttötarkoitus jäi epäselväksi. Olivatko ne tarkoitettu julisteiksi, vai kiiltokuviksi, vai miksi. Mukana oli myös muita Heinosen töitä. Nämä olivat kuitenkin kaikki unohduksiin jääneitä pelejä, joista ei tullut samanlaista kestohittiä kuin Afrikan tähdestä.

Vielä yksi Seppo Heinosen maalaama postikortti.

Afrikan tähteä on myyty yli neljä miljoonaa kappaletta Suomessa ja muissa Pohjoismaissa. Siinä on käytetty tuota samaa kansikuvaa nyt siis ainakin 50 vuotta, ellei sitten koko pelin historian ajan. On vaikea keksiä montakaan muuta kotimaista käyttökuvaa, joka olisi yhtä laajalti tunnettu ja joka olisi ollut jatkuvassa käytössä, muuttumattomana, yhtä pitkän ajan. Kuten jo alussa totesin, Martti Mykkäsen Tuntemattoman sotilaan kansi tulee lähinnä mieleen. Eloveena-tyttökin on maalattu uudelleen vuosikymmenten myötä.
Joka tapauksessa puhutaan siis näin ikonisesta teoksesta. On ainutlaatuista, että tämän tason kuvan originaali on päätynyt jonkun keräilijän yksityiskokoelmiin.
Kauppa nimittäin kävi: messujen päätöspäivänä sunnuntaina, vain hetkeä yllä olevan valokuvan ottamisen jälkeen, teos lähti jonkun ostajan matkaan.
Kyllä tuosta joku sai melkoista kiinnostusta herättävän taulun saa olohuoneensa seinälle!

Kaltoinkohdeltu kansallisaarre

Erkki Tanttu (1907–1985) muistetaan varmaan parhaiten sananparsipiirroksista ja Rymy-Eetu-sarjakuvasta. Mutta omana aikanaan hänen arvostetuimmaksi työkseen nostettiin vuonna 1961 julkaistu Seitsemän veljeksen kuvitus, josta on sittemmin otettu monia uusintapainoksia.
Seitsemän veljestä on suomenkielisen kirjallisuuden merkittävimpiä teoksia ja Tantun piirrokset siihen ehkä teoksen merkittävin kuvitus. Kuvitelkaa siis hämmästykseni, kun löysin tämän: Tantun kirjalle tekemän mainosjulisteen originaalin. Jo painettu juliste sinänsä on kirjakeräilijöiden keskuudessa harvinainen ja arvokas löytö – mutta tässä on sen guasseilla maalattu alkuperäistyö.
"It belongs to a museum!" huutaa nuori Indiana Jones Viimeisen ristiretken alkujaksossa. Minulla oli vähän samankaltaisia reaktioita: eikö tämän luulisi olevan kansallisesti sen verran merkittävä teos, että sen paikka olisi Ateneumissa? Tai edes... yhtään missään museossa?
Sillä karu totuus on ollut jotain aivan muuta. Teos on nimittäin aika surkeassa kunnossa:

Maalaus on iso. Se on tehty 1:1 kokoon, eli on mitoiltaan hulppeat 70 x 100 cm. Se on maalattu tukevalle pahville – mutta on kärsinyt melkoisia vaurioita. Maalia on sekä lohkeillut irti, että liuennut johonkin märkään. Työ kupruilee alalaidasta niin pahasti, että nykyisellään sitä olisi mahdoton kehystää.
Näyttää siltä, että hankalan isoa teosta on säilytetty pystyssä, jossakin ei kovin arkistokelpoisessa paikassa. (Vintti, ulkovarasto... autotalli?) Se on päässyt kostumaan ja sitten lysähtänyt oman painonsa alla.
Kuva olisi restauroinnin tarpeessa. Minulle on kerrottu, että pahvi olisi mahdollista oikaista kostuttamalla sitä varovasti nurjalta puolelta ja asettamalla painoa päälle. Mutta kuka sen uskaltaisi tehdä? Minua ainakin vähän hirvittäisi kokeilla.
Kaikeksi onneksi työ on sentään ylipäätään säilynyt. Se on seikkaillut omilla teillään yli 50 vuotta, julkaisemisestaan lähtien.
Kysyin teoksesta Markku Tantulta, Erkin pojalta. Hän antoi siitä sangen sykähdyttävän todistajanlausunnon: "Muistan katselleeni, kun isä maalasi tuota."
Siitä lähtien työ on ollut kateissa. Se ei ilmeisesti koskaan palannut painosta sen paremmin kustantajalle kuin taiteilijallekaan. Ilmeisesti sen perään ei sitten myöskään kyselty – se oli sille ajalle tyypillistä suhtautumista käyttökuvaan. Tanttu itsekin kuulemma suhtautui ylenkatseisesti nimenomaan juuri tällaisiin mainoskuviin, vaikka muuten suuren osan töistään säilyttikin.
Ja – vaikka sitä onkin vaikea varastoida, säilymisen kannalta onnekasta on myös se, että kuva on niin iso. Koska sen tyyli on voimakkaasti yksinkertaistettu, on kuva olennaisilta osiltaan säilynyt, vaikka se onkin kärsinyt pientä pintavauriota. Parin metrin päästä ei vahinkoja edes huomaa.
Mikä sekin jo kertoo, että tämä työ ansaitsisi olla esillä isomman mittakaavan huoneessa, kuin mihin minun kämpässäni on mahdollisuuksia.

* * *

Erkki Tanttu (1907–1985) was a well-known Finnish cartoonist and illustrator in the mid-20th century. In his day, his most acclaimed project was his illustrated edition of Aleksis Kivi's The Seven Brothers, published in 1961. This is the original painting for an ad poster for that book. The painting hasn't been stored properly and has sustained some conciderable damage: it has been exposed to humidity and has slightly collapsed under its own weight.
The painting was lost for fifty years: after publication, it was apparently never returned either to the artist or the publisher. The artist's son remembers watching his father paint the picture, but had never seen it since.
Luckily the artwork has survived at all and, despite the damage, the core of the image itself is still intact.