Piirtämässä televisiossa

Piirtämässä Teknavi-ohjelmassa 26.11. Huomaa taustalla sohvan takana lattialla oleva taulu.

Sain marraskuun lopulla osallistua pienen pätkän tekemiseen Teknavi-tv-ohjelmaan. Tekniikkaa käsittelevän ohjelman tässä jaksossa (keskiviikko 26.11.) puhuttiin uusista, isonäyttöisistä älypuhelimista. Ohjelman väki halusi mukaan jonkun ammattipiirtäjän testaamaan laitteen piirrosominaisuuksia.
Osio, jossa minä olen mukana, on katsottavissa täällä. Sivulla on kaksi videoklippiä: ylemmässä on alustuksena puhelimen yleisesittely, alemmassa se pätkä, jossa minä piirrän.

Paperille nopeasti tekemäni piirros.

Parin minuutin videopätkän tekemiseen käytettiin hyvä tovi, mutta lopputulos näyttää myös ihan hyvältä. Tykkään erityisesti kynieni ja siveltimieni tunnelmallisista lähikuvista!

* * *

Piirroksen teksti oli suunnilleen: "Nättöä piti kyllä vähän hiekkapaperoida, ennen kuin maali alkoi ottaa kunnolla kiinni."

I got to do a short tv clip for the tech program Teknavi. The clip can be viewed here, the second of the two videos on the page.

Ritari Ässän auto, ennen ja nyt

Pilapiirros Ilta-Sanomissa 22.11.2014.

Marraskuun alussa uutisoitiin laajalti Berliinin muurin murtumisen 25-vuotispäivästä ja siihen liittyvistä juhlallisuuksista. Niin laajalti, että esiin kaivettiin jälleen, vaihtelevalla ironisuusasteella, kuinka David Hasselhoff vaikutti muurin murtumiseen. Ainakin omasta mielestään.
Berliinin tapahtumat kun sattuivat sijoittumaan samoihin aikoihin kun Hasselhoffin laulu-ura ja hänen tunnetuin biisinsä oli... "Looking for Freedom". Uuden vuoden aattona 1989 Hasselhoff piti konsertin Berliinissä, jossa lauloi kappaleen muurilla.
Tästä saivat alkunsa lukuisat "Hasselhoff on valtavan suosittu Saksassa" läpät.
Yhden tarinan mukaan joitain vuosia sitten Hasselhoff oli tarjonnut joitain muistoesineitä berliiniläiseen museoon, koska oli ollut osallisena muurin murtumisessa. Berliiniläisten reaktio oli ollut lähinnä "ai, olitko?"

Idealuonnos. Lyijykynä paperille, n. 5 x 7 cm.

Sain näitä miettiessäni todella pöhkön piirrosidean ja luonnostelin sen nopeasti talteen. Ensin ajattelin, että taisi olla liian hölmö juttu piirrettäväksi, mutta sitten huomasin palaavani yhä uudelleen sen ääreen ja hihitteleväni itsekseni. Totesin, että ei se nyt voi olla pilakuvalle huono merkki että tekijää naurattaa, joten päätin tehdä kuvan valmiiksi.
Kuten tavallista, alkuun päästyäni upposin piirroksen nyhräämiseen todella syvälle ja väkersin sen täyteen yksityiskohtia. Piirsin kuvaan itäpuolelle Trabantin ja tein sen näyttämään korostetun pieneltä jenkkikaaraan verrattuna. Piirsin vielä taustalle berliiniläisiä taloja... ja siinä vaiheessa kuva olikin jo niin täynnä tavaraa, että uhkasi käydä sekavaksi. Värittäminen kestikin sitten tavallista pitempään, kun kuvaan piti uudelleen saada jotain selkeyttä.

Tussipiirros paperille, 28 x 17 cm.

No niin. Ollaanpa sitten alun ironisoinnin jälkeen rehellisiä. Luonnollisestikin suurin ilo tätä piirrosta tehdessä oli päästä hyvällä syyllä piirtämään Ritari Ässän auto.
Olen ikäluokkaa, joka meni kouluun syksyllä 1984. Meille Ritari Ässä oli välituntileikeissä ainakin hetken aikaa ihan vilpittömästi ja puhtain sydämin aika kova juttu. (Päähuomio ja innostus taisi keskittyä siihen puhuvaan autoon). Sarjan diddidi-dii tunnaria rallateltiin pitkin pihoja.
Mutta hassua kyllä, tajusin merkittävimmän yhteyden, vasta kun olin jo piirtänyt kuvan valmiiksi. Mieleen tuli, että hetkinen: minähän olen piirtänyt tätä autoa ennenkin.
Tein ensimmäiset itse muistamani sarjakuvat vuonna 1986. Aloin piirtämään yksittäiskappaleena omaa sarjakuvalehteä. Sitä valmistui vuoden aikana viisi numeroa. Vuoden päätösnumerossa alkaa "uutena sarjana" Ritari Ässä.
Kiinnittäkää huomiota kuvaan auton sisältä. Siihen on poimittu kojelaudan jännimmät jutut: tv-ruutu ja merkkivalo, joka vilkkui auton puhuessa.

8-vuotiaana piirtämäni Ritari Ässä -sarjakuva. Sivukoko A5.

Tarinalle tuli vielä yllättävämpi jälkikirjoitus. Olen tässä blogissa kirjoittanut sekä omista piirroksistani, että keräilyharrastuksistani. Tämä esimerkki osoittaa, kuinka läheisesti ne voivat kietoutua yhteen.
Olen aina ollut aktiivinen elokuvamusiikin harrastaja. Joten tehdessäni tätä piirrosta Ritari Ässän tunnari soi luonnollisestikin päässäni taukoamatta. Lopulta minun oli kaivettava se esiin YouTubesta.
Videossa oli kommentti, joka kiinnitti huomioni: "Säveltäjä Stu Phillips, tänään 85 vuotta!"
Yllätyin, että todellako, niin vanha. Etsin tekijästä lisää tietoa. Vaikka olinkin kuullut nimen aikaisemmin, en ollut hahmottanut, että kyseessä on sama henkilö, joka on tehnyt myös toisen, hyvin erilaisen, ikonisen tv-tunnarin, Taisteluplaneetta Galacticaan. Etenkin yllätti, että omaan aikaansa niin uusmuotisen syntikka-pop-biisin säveltäjä oli jo sen tehdessään yli viisikymppinen.
Säveltäjälle löytyi jopa omat vanhat nettisivut, mutta niitä oli viimeksi päivitetty vuonna 2011. Ei näyttänyt hyvältä. Taisi olla jo liian myöhäistä tavoittaa tätä vanhaa herraa.
Laitoin kuitenkin piruuttani sähköpostia – ja herra vastasi jo parin tunnin päästä.
Kysyin nimmaria (nettisivut olivat tarjonneet signeerattuja Knight Rider -soundtrack-levyjä, mutta ne olivat loppuneet). Säveltäjä sanoi, että hänellä on vielä tunnarin nuotteja jäljellä. Semmoisen hän voisi lähettää – jos minä toimittaisin hänelle palautuskuoren ja postimerkit.

Ei mennyt kuin seuraavaan aamuun, kun selailin uutisotsikoita ja siellä oli kuolleita-osastossa: Ritari Ässän ja Taisteluplaanetta Galactican... tuottaja, Glen A. Larson! Sydämeni hypähti melkoisesti lauseen alusta: ei voi olla totta, näinkö kävi, mikä ajoitus...
Larson on kylläkin merkitty myös tunnaribiisien toiseksi tekijäksi, mutta minulle ei ole selvinnyt, osallistuiko hän oikeasti aktiivisesti niiden tekoon, vai halusiko vain päästä osalliseksi rojalteista, kuten teki Star Trekin Gene Roddenberry, änkemällä oman sarjansa tunnariin sanoituksen, jota ei missään koskaan käytetty.

* * *

Cartoon in Ilta-Sanomat, Nov. 22, 2014.

I did this cartoon to commemorate the 25th anniversary of the fall of the Berlin Wall... but also, really, to get a chance to draw the Knight Rider car. I had already drawn comics about it when I was 8 years old.

Älä lue tekstiä

Kosti Meriläisen pilapiirros. Tussi ja vesiväri paperille, 25 x 29 cm, 1929.

Minulla on kokoelmissa kaksi Kosti Meriläisen pilapiirrosta 1920-luvulta.
Meriläinen (1886-1938) kuului Jalmari Ruokokosken pahamaineisiin boheemipiireihin. Tätä henkeä on havaittavissa toisessa piirroksessa, jossa ilmeestä päätellen juopunut, tai muuten vaan röyhkeästi käyttäytyvä herra jututtaa trendikkäästi pukeutunutta neitokaista. (Ja katsokaa kuinka lyhyt hame! Polvet näkyvät, pöyristyttävää!)
Ajan turhauttavaan tapaan piirros ei sisällä mitään merkintää siitä, missä kuva on julkaistu, tai minkälainen teksti siihen on liittynyt. Asiayhteyden päättely pelkän kuva-aiheen perusteella on aika toivotonta. Todennäköisesti kuva on kuitenkin julkaistu mustavalkoisena ja väritetty vasta siinä vaiheessa kun se on myyty, tai lahjoitettu jollekulle? Tätäkään ei tiedä varmaksi.

Kosti Meriläisen pilapiirros, tussi paperille, 18 x 22 cm, 1922.

Toinen piirros on mustavalkoinen ja paljastaa Meriläisen ihan kelvollisen hyväksi piirtäjäksi: taustan viivoitus on lennokasta ja myös koristaa kuvaa pelkän tilan täyttämisen lisäksi.
Tässäkään kuvassa ei ole merkintää julkaisupaikasta, mutta nurjalta puolelta löytyy kuvan teksti.
Jos pilapiirrosten teksteillä on ollut historiallinen kehityssuunta, niin se on ollut selkeästi lyhyempään suuntaan. Vuosisadan alussa tekstinä oli usein kokonainen vitsi. Sen jälkeen etenkin Amerikassa nähtiin paljon kuvia, joissa oli kaksi repliikkiä, toteamus ja vastaus (mallia "he said / she said"). Nykyisin yritetään tiivistää asia yhteen repliikkiin.

Kuvateksti piirroksen nurjalla puolella.

Tuntuu, että etenkin ruotsalaisissa vanhoissa pilakuvissa tekstit ovat mahdottoman pitkiä. Niissä pitää juurta jaksaen selittää missä ollaan ja kuka tekee mitäkin – teksti maalailee siis sellaisetkin asiat, jotka kuvan pitäisi tuoda muutenkin esille.
Tässä Meriläisen kuvassa teksti on pitkä ja hyvin puiseva.

Talonpoika tulee kerran asioille kauppias Guseffin luo. Ollakseen vähän hienotunteisempi kysäsee (sic) hän, josko kauppias Piseff on kotosalla.
Konttoristi: "Ei täällä asu ketään sen nimistä. Täällä asuu kauppias Guseff".
"No olkoon Kuseff sitte!" karjasee (sic) ukko suuttuneena.

Kaikki tämä selitys, jotta päästään pikkutuhmaan kömpelöön alatyylin vitsiin?
Joopa joo. Ehkä olisi ollut onnellisemmassa asemassa, jos tämänkin kuvan vitsiä olisi joutunut arvailemaan pelkän piirroksen perusteella.

* * *

Old Finnish originals often don't contain any markings about where the work was published, or even what the caption is. In the case of a nicely drawn cartoon by Kosti Merilainen, the reverse side contains the caption, but reveals it to be so lame that I would've almost prefered not to know it.

Kaksi kuvaa Ruotsista ja sukellusveneistä

Pilapiirros Ilta-Sanomissa 25.10.2014. Tämä on kuvan "nettiversio", jossa on pienemmät puhekuplat kuin printtilehdessä.

Ennen kuun vaihdetta minulla oli Ilta-Sanomien viikonloppunumerossa (25.10.2014) ei vain yksi, vaan kaksi pilapiirrosta liittyen Ruotsin sukellusvene-etsintöihin.

Pilapiirros Ilta-Sanomissa 25.10.2014. Myös tämä on puhekupliltaan pienempi versio kuin printtilehdessä.

Olin aluksi tekemässä vain yhtä kuvaa. Pyörittelin aihetta paperilla ja päädyin ideaan, jossa kommentoidaan sitä, miten Venäjän uhittelulla on ollut sähköistävä vaikutus myös Itämerta ympäröivien maiden puolustuspoliittiseen keskusteluun.

Mallikuvia laivastopiirrosta varten.

Ilta-Sanomien viikonloppusivuilla on erilainen valikoima piirroksia joka viikko, joten niiden keskinäisistä mittasuhteista riippuu, paljonko tilaa millekin osalle jää. Nyt sain tiedon, että tarjolla olisikin aiemmista kuvista poiketen matala, koko sivun levyinen tila. Se sopisi paremmin stripille, kuin pilakuvalle.

Laivastokuvan lyijykynäluonnos, isommin puhekuplin. Lyijykynä paperille, 28 x 17 cm.

Tunsin, että minulla oleva idea ei oikein taipuisi stripin muotoon. Siihen jäisi turhaa tilaa, joka olisi jotenkin täytettävä – mikä näyttäisi helposti tyhjäkäynniltä. Joten ehdotin sen sijaan, että tekisin toisenkin samanmallisen pilakuvan ja molemmat julkaistaisiin vierekkäin, pienemmässä koossa.
Arvelin, että kuva kyllä kestäisi pienemmässäkin koossa. Enemmän olin huolissani puhekuplien teksteistä: menisivätkö ne niin pieneksi, että lukeminen olisi hankalaa. Päätin pelata varman päälle ja tehdä ne tavallista isompaan kokoon printtiversiota varten. (Tein kuvista myös "nettiversion", jonka laitoin jakoon Twitteriin, jossa tekstit ovat normaalissa koossa).

Idealuonnos, 27.7.2014. Lyijykynä paperille, 5 x 7 cm.

Mutta nyt tuli tehtäväksi toinenkin kuva, eikä aikaa ollut paljoa. Kävin läpi aiempia idealuonnoksiani – tässäpä hyvin havainnollistava esimerkki siitä, miksi kaikki ideat kannattaa aina merkitä heti muistiin ja laittaa talteen! – ja löysin kesällä tekemäni luonnoksen. Se oli alunperin liittynyt toiseen aiheeseen, mutta tajusin, että pystyisin soveltamaan kuvaideaa nyt tähän käyttöön.
Halusin toiseen kuvaan huolestuneemman näkökulman, kuin ensimmäiseen kuvaan: meillä Suomessa on ikäänkuin automaattisena reaktiona naureskella ruotsalaisille ja pitää heidän huolenaiheitaan hysteerisinä ylilyönteinä. Halusin kuvalla huomauttaa, että näiden huolien takana on kuitenkin vakava tosiasia: sotilaallisen tilanteen kiristyminen Itämeren alueella.

Päivitetty idealuonnos, 23.10.2014. Lyijykynä paperille, 5 x 7 cm.

Mikä parasta, kuva-aihe oli sen verran yksinkertainen, että sen toteuttaminen oli mahdollista myöskin käytettävissä olevassa ajassa.
Periskooppikuva syntyi siis täysin yllättäen, ylimääräisenä lisänä laivastokuvalle. Mutta nyt jälkeenpäin olen siihen melkein noista kahdesta tyytyväisempi.

* * *

A planned cartoon about the Swedish hunt for Russian submarines suddenly turned into two separate cartoons, published in the same weekend edition of Ilta-Sanomat (Oct. 25, 2014).

Tunnista oikea Pohjola

Lautapelin kansikuvan originaali. Guassi illustration boardille, 50 x 41 cm.

Viime viikolla kerroin Afrikan tähti -pelin kansikuvan myynnistä kirjamessuilla. Mainitsin, että Hagelstamin antikvariaatti oli myynyt osastollaan pelikuvitusten originaaleja jo muutamaa vuotta aikaisemmin.
Ostin tuolloin yhden originaalin, joka erottui joukosta muista poikkeavan realistisella mainoskuvitustyylillä. Totesin, että harvoinpa tulee Suomessa vastaan tilaisuutta hankkia tuontyyppistä teosta kokoelmiinsa.
En ole saanut selville, mihin peliin tämä kuva liittyy.
(Oheinen skannaus on tehty kahdessa osassa ja skannerin automatiikka sääti omapäisesti sävyjä niin, että kuvan vasemman laidan värit näyttävät nyt paljon saturoituneemmilta, kuin kuvan oikea laita. Näin ei tietenkään tapahdu alkuperäistyössä.)
Kuva myös havainnollistaa sitä salapoliisintyötä, jota Suomessa on tehtävä saadakseen selville käyttökuvan tekijöitä. Kuka on tämän kuvan piirtänyt?

Ohessa lähikuva piirroksen signeerauksesta. Siinä näyttäisi lukevan J. Pohjola.
Edellisessä blogissa mainitsemani Teuvo Termosen neliosainen kirjasarja Suomalaista postikorttitaidetta (Osat 1–3 Oy Kaj Hellman Ltd. 1983, 1984, 1987, osa 4 Suomen postikorttiyhdistys Apollo ry, 2006) on ollut suureksi avuksi harrastuksessani.
Perinteisesti monet suomalaiset kuvittajat signeerasivat työnsä tyylitellyllä puumerkillä. Jos ei valmiiksi tiedä, mitä merkki tarkoittaa, sen selvittäminen pelkästään päättelemällä voi olla hyvinkin vaikeaa. Termonen on listannut teoksiinsa yli 440 suomalaista postikorttitaiteilijaa ja näyttää näiden puumerkit. Monet näistä taiteilijoista ovat tehneet myös muita kuvitustöitä, myös pilakuvia ja sarjakuvia.
Tämän kuvan kohdalla tulee kuitenkin ongelmia.

Tunnista oikea Pohjola. Onko keskellä olevan kortin tekijä vasemmalla vai oikealla?

Kirjasarjan osassa 2 Termonen esittelee taidegraafikko Jouko Pohjolan (1920–1975), jonka kerrotaan toimineen taide- ja mainosgraafikkona ja aikakauslehtien kuvittajana. Tämän puumerkiksi kerrotaan nimikirjaimet JP, joko pölkkykirjaimin tai lennokkaammin tyyliteltynä.
Osassa 4 taas esitellään Pertti Pohjola (1931–1995), joka työskenteli Elannon mainososastolla. Tämän signeeraus korteissa on P.P. – mutta Termonen arvioi myös selkeästi tämän pelikuvan kaltaisen signeerauksen viittaavaan nimenomaan Pertti Pohjolaan.
Termosen esimerkkikortissa (yllä, keskellä) signeerauksen alkukirjain on samankokoinen koukero kuin sukunimen ensimmäinen kirjain. Minulla olevassa pelioriginaalissa on selvästi sama signeeraus, mutta siinä alkukirjain on paljon selvemmin hahmotettavissa J:ksi. Joten jos on valittava kahden Pohjolan väliltä, niin silloin minusta tämän pelikuvituksen tekijä, ja sen muodoin myös tämän signeerauksen haltija, paljon todennäköisemmin olisi Jouko Pohjola, kuin Pertti Pohjola.
Vai onko kyseessä vielä kolmas eri henkilö? Pieneenkin maahan mahtuu saman nimisiä ja samoilla nimikirjaimilla varustettuja taiteilijoita. Meillä on esim. ollut piirtäjinä Teemu Kunnas ja Tauno Kunnas.
Itse puolestani rupesin signeeraamaan kuvitukseni sukunimellä, sen jälkeen kun Jarkko Vehniäinen alkoi profiloitua sarjakuvantekijänä, joka käyttää signeerauksena nimikirjaimia JV.

Afrikan tähti -pelin kansikuva Kirjamessuilla

Seppo Heinonen: Afrikan tähti -pelin kansikuvan alkuperäinen guassimaalaus.

Tämän vuotisten Helsingin kirjamessujen suurimmasta yllätyksestä piirroskeräilijälle ei ollut mitään epäilystä. Hagelstamin antikvariaatin messuosastolla oli lasivitriinissä Afrikan tähti -pelin kannen originaali. Siis tuon kaikkien suomalaisten tunteman kuvan alkuperäinen, käsintehty maalaus. Melkoisen ikoninen pala suomalaista käyttökuvan historiaa. Melkein kuin olisi nähnyt Tuntemattoman sotilaan kansikuvan originaalin.
Netistä löytyy useampikin artikkeli Afrikan tähdestä (alkaen wikipediasta). Huomataan kertoa, että pelin suunnitteli Kari Mannerla vain 19-vuotiaana ja se julkaistiin 1951. Kansikuvan piirtäjästä ei vain tunnu löytyvän mitään mainintaa.
Kannen on piirtänyt Seppo Heinonen. Hänen signeerauksensa löytyy kuvasta mustan toteemin kyljestä oikealta puolelta.

Seppo Heinosen piirtämä postikortti. Huomaa kanojen keltaisen pinnan yhtäläisyys Afrikan tähden karttakuvaan.

Teuvo Termosen toimittama kirja Suomalaista postikorttitaidetta osa 4 (Suomen postikorttiyhdistys Apollo ry, 2006) tietää kertoa, että Heinonen on syntynyt 1932 ja että tämä työskenteli Tilgmann Oy:ssa vuosina 1957-1961. Tilgmann oli Afrikan tähden alkuperäinen kustantaja. (Mistä tietysti nousee kysymys, että onko tämä kansikuva ollut käytössä pelissä alusta lähtien, vaiko onko lisätty siihen vasta tuolloin, 50-luvun lopulla?)
Tilgmannin jäljiltä myös suuri määrä yhtiölle tehtyjen kuvitusten originaaleja on päätynyt keräilijöiden käsiin. Jo 70–80-lukujen taitteessa myytiin postimyyntihuutokaupoissa satoja Tilgmannin painamien postikorttien alkuperäistöitä.

Seppo Heinosen piirtämä postikortti.

Tässä joukossa on myös Heinosen töitä. Hän teki postikortteja hauskasti tuon ajan henkisellä, modernilla lastenkirja- / mainoskuvitustyylillä. Pari näistä originaaleista olen itse nähnyt ja niissä Heinosen nimen ensi kertaa tavannut. Hänen signeerauksensa monissa kuvissa on neliön sisällä oleva H-kirjain.
Hagelstam esitteli kirjamessuilla suuren määrän pelikuvitusten originaaleja jo pari vuotta sitten. Mukana oli niin pelilautojen, kuin pelien kansienkin originaaleja, sekä muutamia töitä, joiden käyttötarkoitus jäi epäselväksi. Olivatko ne tarkoitettu julisteiksi, vai kiiltokuviksi, vai miksi. Mukana oli myös muita Heinosen töitä. Nämä olivat kuitenkin kaikki unohduksiin jääneitä pelejä, joista ei tullut samanlaista kestohittiä kuin Afrikan tähdestä.

Vielä yksi Seppo Heinosen maalaama postikortti.

Afrikan tähteä on myyty yli neljä miljoonaa kappaletta Suomessa ja muissa Pohjoismaissa. Siinä on käytetty tuota samaa kansikuvaa nyt siis ainakin 50 vuotta, ellei sitten koko pelin historian ajan. On vaikea keksiä montakaan muuta kotimaista käyttökuvaa, joka olisi yhtä laajalti tunnettu ja joka olisi ollut jatkuvassa käytössä, muuttumattomana, yhtä pitkän ajan. Kuten jo alussa totesin, Martti Mykkäsen Tuntemattoman sotilaan kansi tulee lähinnä mieleen. Eloveena-tyttökin on maalattu uudelleen vuosikymmenten myötä.
Joka tapauksessa puhutaan siis näin ikonisesta teoksesta. On ainutlaatuista, että tämän tason kuvan originaali on päätynyt jonkun keräilijän yksityiskokoelmiin.
Kauppa nimittäin kävi: messujen päätöspäivänä sunnuntaina, vain hetkeä yllä olevan valokuvan ottamisen jälkeen, teos lähti jonkun ostajan matkaan.
Kyllä tuosta joku sai melkoista kiinnostusta herättävän taulun saa olohuoneensa seinälle!

Kolme pistettä Conradista

Conrad käytti pilakuvissaan tehokkaasti hyväksi infografiikan parodiointia.

 

Ihmiset varoittelevat minua Paul Conradista. Kun kerron ihailevani tämän piirroksia ja koitan kysellä, millainen hän on henkilönä, muotoillaan vastaus yleensä hyvin huolellisesti.

”Tiedän myös ihmisiä, jotka... tulevat hänen kanssaan toimeen ihan hyvin”, sommittelee sanojaan Jim Borgman.

”Hän on... melkoinen tyyppi”, luonnehtii puolestaan Mike Peters. Tämä saa vaimon vieressä naurahtamaan sarkastisesti. ”No todellakin!”

Yleinen mielipide tuntuu pitävän Conradia kärttyisänä ja mielipiteiltään jyrkkänä vanhana jääränä. Mutta tähän hänen julkinen maineensakin perustuu: Conrad (1924-2010) oli aikakautensa maineikkaimpia poliittisia pilapiirtäjiä. Hän voitti kuvillaan peräti kolme Pulitzer-palkintoa ja tuli tunnetuksi erityisesti Watergate-skandaalin aikaisista piirroksistaan, joilla hyökkäsi presidentti Nixonia vastaan. Tämä tuotti hänelle paikan Nixonin ylläpitämällä ”vihollisten listalla”. 

Conradin kuvat vaihtelivat teknisesti taiturimaisesta, yksityiskohtaisesta piirtämisestä äärimmäiseen pelkistykseen.

Conradin työnantajan, Los Angeles Timesin, päätoimittaja mainittiin samassa paperissa, mutta tämän ranking-listaus oli ylempänä. Conrad kertoo ilkikurisesti käyneensä tämän johdosta kysymässä, suostuisiko päätoimittaja vaihtamaan listasijoituksensa yhteen hänen Pulitzeriinsa.

Vaikka tapaus olikin tavallaan huvittava, ennen muuta se kuitenkin kiukutti Conradia. Häntä hävetti, että maalla oli presidentti, joka käytti aikaansa vihamiestensä luettelointiin.

Aikakausi tarjosi siis piirtäjälle isoja aiheita, joihin tarttua – ja jyrkkien mielipiteiden voimakas ilmaiseminen oli Conradin leipälaji.

”Aamulla herään äreänä. Sitten luen päivän lehdet ja raivostun. Sitten rupean piirtämään”, tiivistää Conrad pilapiirtäjän ammatinkuvan.

Yksinkertainen kuva, mutta vaikea toteuttaa: sommitelma on rakennettu hyvin taitavasti, jotta siitä välittyy aidon orgaanisen tuntuinen muoto. Se ei ole ollenkaan niin helppoa, kuin miltä näyttää.

Löysin Conradin piirrokset joskus opiskeluaikoinani. Ne tekivät minuun suuren vaikutuksen.

Samoin kun Suomessa monet pilapiirtäjät ovat pitkään olleet kiinni Kari Suomalaisen piirrostyylissä, myöskin Amerikassa alan vaikutteet ovat aika suppeita: siellä on laajalti jäljitelty Pat Oliphantin (s. 1935) siveltimenjälkeä. Kun tutustuin Conradin tuotantoon, en voinut kuin hämmästellä, miksi hänellä ei samaan tapaan ollut liutaa jäljittelijöitä, sillä hänen kuvansa näyttivät aivan erilaisilta ja tyystin omaperäisiltä.

Conrad on teknisesti taitava piirtäjä, jonka kuvat voivat olla viimeisteltyjä ja yksityiskohtaisia, asettelultaan taidokkaita ja viivaltaan dynaamisia. Mutta ainutlaatuista hänen tuotannolleen on, että toisinaan kuvat saattavat myös olla äärimmäisen minimalistisia.

USA:n valtionvelka. Kuvan piirtämisen jälkeen summa on peräti satakertaistunut: tätä kirjoitettaessa summa lähestyy 18.000.000.000.000 dollaria.

”Apartheid: mustavalkoinen tutkielma”, kuuluu erän piirroksen teksti. Kuvassa on musta miehen silhuetti, joka on täynnä valkoisia luodinreikiä. ”Mikroskooppinäkymä öljyä syövästä bakteerista”, kertoo toinen kuva. Ensi näkemältä se esittää petrimaljassa olevia mikrobirihmastoja. Lähempi tarkastelu paljastaa niiden olevan autoja.

Valtionvelkaa Conrad kuvasi vain kirjoittamalla sen silloisen, nykyaikaan verrattuna mitättömän, määrän suurin numeroin. Loputtoman nollajonon ylle on piirretty pieni hahmo: moottoripyöräilijä, joka yrittää tehdä selvästi mahdottoman surmanhypyn.

Watergate. Pilakuvan pelkistämisen mestariteos.

Ja sitten se ylittämätön mestariteos: kruununa monien vihaisten Watergate-piirrosten sarjalle äärimmilleen pelkistetty silhuettikuva, jossa ääninauhasta kietoutuu hirttosilmukka.

Conradin Watergate-kuvista on koottu kirja ”The King and Us” (1974). Siinä piirroksia on höystetty poiminnoilla Valkoisen talon keskustelunauhojen transkripteistä. Tämän johdosta Richard Nixon on kannessa leikillisesti mainittu teoksen toiseksi tekijäksi.

Minulla on kirjasta kappale, jonka Conrad on aikanaan omavaltaisesti signeerannut molempien tekijöiden nimissä. ”Nixonin” omiste kuuluu: ”Tämä kirja ei ole muuta kuin kasa valheita – valheita –VALHEITA!”

Omiste pilakuvakirjassa.

 

Minulle Paul Conradin piirrokset opettivat, mikä arvo on sillä, että ilmaisumuotoa käytetään vaihtelevan monipuolisesti: yhtenä päivänä kuva voi olla yksityiskohtainen ja esittävä, seuraavana päivänä taas todella minimalistinen, sitä seuraava vaikka informaatiografiikkaparodia. Tällöin siitä muodostuu myös eräänlaista leikkiä piirtäjän ja lukijoiden välillä: yleisön mielenkiinto pysyy paremmin yllä, kun ei koskaan voida etukäteen arvata, miltä seuraavan päivän piirros tulee näyttämään.

Tästä johtuen halusin yrittää päästä tapaamaan Conradin myös itse, varoituksista huolimatta. Kaikkien kanssa toimeen tulevan Mike Petersin ja toisen sarjakuva–pilapiirtäjän, Conradin läheisesti tuntevan Bill Schorrin, kautta tämä lopulta onnistui.

Luonnos CONartist-pilakuvakirjan kansikuvaksi, 1993.

Jo valmiiksi äkäisenä pidetty Conrad oli minun Los Angelesiin saapuessani ikämies, 85-vuotias, ja sen verran seniori-kunnossa, että oli muuttanut jonkinlaiseen hoivayhteisöön: ei varsinaisesti vanhainkotiin, mutta valvottuun asuntoon, jossa oli käytössä sairaanhoitaja.

Suoraselkäisenä ja jäntevänä hän kuitenkin tulee avaamaan minulle oven itse. Hänen suussaan on piippu ja olemus muutenkin kuin karikatyyri jostain menneestä aikakaudesta: puhetapansa ja käytöksensä puolesta hän voisi olla jonkun vanhan komediasarjan kitkerä naapurin setä.

Hän katsoo minua tiukasti, polttelee hetken piippuaan ja toteaa sitten ensi sanoinaan: ”Etkös sinä ole piirtäjäksi aika painava?”

En voi muuta kuin purskahtaa nauramaan.

”Eikö olekin aikamoinen tapaus”, nauraa Bill Schorr, kun kuvailen tilanteen jälkikäteen puhelimessa.

Nyt minullakin on antaa oma lisäni Conradia koskevien luonnehdintojen joukkoon.

”Kyllä”, sanon, ”hän oli... juuri täsmälleen sellainen, kuin kaikki lupailivatkin hänen olevan.”

John F. Kennedy. Conradin originaali vuodelta 1962. Piirros on vastoin kaikkia taiteen ja järjen sääntöjä päällystetty kontaktimuovilla. Onko tarpeen edes sanoa, että niin EI saisi tehdä?

Conradin originaaleja liikkuu keräilymarkkinoilla vain vähän ja nekin yleensä hänen uransa alkuvuosilta. Sitäkin valitettavampaa, että ne muutamat piirrokset jotka minä olen tavannut, ovat kaikki olleet tavalla tai toisella vaurioituneita. Ensimmäisessä minun kokoelmaani tulleessa Conradin originaalissa oli suunnilleen kaikki viat, mitä paperisessa teoksessa voi olla: kosteusvaurioita, hometta, jopa omistuskirjoituksen muste oli liuennut tahraksi. Mutta tämänkin ylitti seuraava löytö: ostin pari Conradin originaalia keräilijältä, jolla oli ollut tuhoisan omaperäinen tapa säästää piirrosten esillepanossa. Kalliin kehystämisen sijaan hän oli – päällystänyt originaalit ryppyisesti kontaktimuovilla.

Kun on keräilijänä kaiken nähnyt, niin silloin todellakin on saanut nähdä kaikenlaista.

(laajennettu versio Sarjainfossa 2/2011 julkaistusta artikkelista.)

* * *

Because his work has inspired me a lot, I wanted to meet Paul Conrad, despite the warnings that he was a cantankerous old grump. I did so shortly before he died, and he proved to be everything everyone had told me he was.

Conrad's originals seem to be rare on the collectors' market. That makes it an even greater shame, that all of the ones I've seen have been damaged one way or another. Most outrageously, couple of the ones I have in my collection have been very amateurishly laminated with contact paper, in an apparent attempt to save money in framing!