Värikuvia livenä

Kirjoitin syksyllä blogissa tapahtumavisualisoinnista, livepiirtämisestä erilaisissa tilaisuuksissa. Kevään mittaan olen taas tehnyt pari tällaistakin keikkaa.
Maaliskuussa kävin tekemässä piirroksia Liikenneviraston sidosryhmätilaisuudessa.

Teemana oli Liikenne nyt – yhteistyössä enemmän. Puhumassa olivat viraston oman väen lisäksi mm. TeliaSonera Finlandin kehitysjohtaja Jouni Sintonen, Rajavartiolaitoksen osastopäällikkö, lippueamiraali Markku Hassinen, Lemminkäinen Infran johtaja Jaakko Kivi ja Finnairin toimitusjohtaja Pekka Vauramo.

Luentovisualisointi Finnairin toimitusjohtaja Pekka Vauramon puheenvuoroon.

Syksyllä kirjoitin, että olin viime kesästä alkaen tehnyt ensimmäisiä kokeiluja nelivärisistä livepiirroksista. Tällä linjalla jatkoin tälläkin kerralla: kaikki tapahtuman piirrokset syntyivät värillisinä, katsojien silmien edessä tyhjästä paperista alkaen. Ilman ennakkovalmistelua, suoraan tilaisuuden aiheista improvisoiden.

Liikenneviraston ja TeliaSoneran Liikennelabra-projekti.

Tämä nopea väritekniikka tuntuu sopivan minun kädenjälkeeni hyvin. Jostain syystä se, että lyhyessä ajassa on saatava entistäkin enemmän aikaiseksi (ääriviivapiirroksen lisäksi myös värit), tuntuu tekevän minun viivapiirroksistani sopivasti rennompia ja tehokkaampia.
Odotan kiinnostuneena, mihin tämä tekniikka kehittyy, jos tällaisia keikkoja pääsee tekemään lisää.

*  *  *

Live cartoons done at an event for the Finnish Transport Agency.

Kaksi piirrosta vaaleista

Pilapiirros, Ilta-Sanomat 18.4.2015.

Pilapiirros, Ilta-Sanomat 18.4.2015.

Vaaliviikonloppuna 18.–19.4. minulla oli Ilta-Sanomissa kaksi piirrosta. Tiesin ennakolta, että tarjolla oleva tila oli matala ja leveä, joten päätin tehdä kaksi erillistä kuvaa, mutta että niiden olisi oltava kuvallisesti tarpeeksi selkeitä, jotta niistä saisi selvää myös pienessä koossa.

Idealuonnos. Lyijykynä paperille, 7 x 9 cm.

Toisen piirroksen idea saapui aika lailla valmiina. Toista piti hiukan enemmän kehitellä.
Kuten idealuonnoksille aika usein käy, päätin kääntää toisen kuvan peilikuvaksi siitä, mitä se oli ensimmäisessä luonnoksessa.

Kaksi idealuonnosta, kumpikin noin 7 x 8 cm.

Katsoin pari mallikuvaa siitä, millainen on darts-heittäjien asento. Kaikissa kuvissa heittäjä katsoi vasemmalle. No niinpä tietysti: sillä tavalla oikeakätinen heittäjä on kameraan päin, toiseen suuntaan heitettäessä hän olisi katsojaa kohden selin. Käänsin siis kuvan toisin päin, jotta asetelma olisi lajille enemmän tyypillinen.

Luonnoksia mallikuvista.

Oikeassa darts-heittoasennossa tikka on kämmenen sisällä. Mutta tässä minulle tuli huoli piirroksen pienestä julkaisukoosta. Koska tikka on siinä kuvan olennaisin juju, pelkäsin, että oikeaoppisesti kämmenen sisälle sijoitettuna se ei ehkä rekisteröityisi katsojan silmään tarpeeksi tehokkaasti. Ajattelin, että jos tikan silhuetti piirtyisi kuva-alan taustaa vasten, se ehkä hahmottuisi paremmin. Joten siis tutkimustyön tulos oli piirtäjälle tyypillinen: lopulta lähdekuvat oli heitettävä hiiteen ja rakennettava sen sijaan hatusta pilakuva-asento, joka ei vastaa todellisuutta...

Valmis lyijykynäluonnos, 17 x 28 cm.

Valmis tussipiirros, 17 x 28 cm.

Tällä kertaa kummassakin piirroksessa siirsin vielä hieman kuvien asettelua tussausvaiheessa valopöydällä.

Valmis lyijykynäluonnos, 17 x 28 cm.

Harmaasävyskannaus valmiista tussipiirroksesta ennen korjauksia, 17 x 28 cm.

Tarkoitukseni ei ollut tehdä kuviin sen tyyppisiä roiske-efektejä kuin joissain edellisissä piirroksissa on ollut. Mutta lopulta päädyin toisessa piirroksessa niitä kuitenkin käyttämään. Koska en ollut siihen varautunut, en ollut käyttänyt tälle välineelle parasta mahdollista paperia: niin ronskiin tussin ja valkoisen guassin käyttöön se oli vähän liian heppoista. Tussi imeytyi paikoin paperin läpi ja se uhkasi kupruilla.
Tällä kertaa päällimmäisin tekstuurikerros on tehty töpöttelemällä valkoista guassia paperille sienen avulla.


*  *  *


Two cartoons for the election weekend Ilta-Sanomat (Apr. 18–19).

Monitulkintainen Ansu

Pop-taiteilijat lainasivat pilakuvien ja sarjakuvien kerrontakeinoja maalaustaiteen käyttöön. Mutta historia tuntee vain muutamia pilapiirtäjiä, jotka ovat töissään tehneet saman siirtymän toiseen suuntaan: siirtyneet pilakuvista, yksioikoisesta käyttötaiteesta enemmän galleriataiteen suuntaan.

Kyse onkin jossain määrin päinvastaisista pyrkimyksistä: siinä missä galleriataide tarkoituksella pyrkii monitulkintaisuuteen ja saamaan katsojat pohtimaan merkitystään, pilapiirrosten perinteisenä ajatuksena on ollut viestittää sanomansa mahdollisimman selkeästi ja iskevästi. Pilakuvien viesti kiteytyy humoristiseen piikkiin, jonka tulisi olla niin terävä ja yksiselitteinen kuin mahdollista. (*)

Vain muutamat tekijät, sellaiset kuin Saul Steinberg, Ronald Searle, Quino ja Sempé, ovat pyrkineet luomaan kuvia, jotka selkeästi ovat pilapiirroksia, mutta joissa yksioikoisen humoristinen sanoma ei silti ole mikään itsestäänselvyys. Suomessa tähän vähälukuiseen joukkoon kuului, oikeastaan ainoana lajissaan, Ansu, eli Antero Halla (1936–2007).

(*) Juuri tämä ristiriita saattaa olla yksi osasyy siihen, miksi pilapiirroksilla, huumorisarjakuvilla ja komedialla laajemminkin on kestänyt niin kauan tulla hyväksytyksi "oikeana taiteena". Taidemaailmassa on perinteisesti arvostettu monitulkintaisuutta – huumorin parhaan tehon saavuttaminen taas vaatii yleensä sen karsimista pois. Aina välillä näkee, että huumoria kuitenkin arvioidaan tämän monitulkintaisuuden mittapuun mukaan, edellytetään, että hyvä teos ei saisi olla liian yksiselitteinen. Silloin minusta syyllistytään siihen, että käytetään arviointiin aivan väärää mittatikkua, joka ei tähän ilmaisumuotoon sovellu.

Ansun äärimmäiseen pelkistykseen pyrkivä tussiviiva oli selvää sukua Steinbergille. Tämän tavoin Ansu myös hyödynsi töissään kollaasimaisesti käyttöesineitä, kirjekuoria, leimoja, informaatiografiikkaa. Yhteistä on myös tapa assosioida yhteyksiä kuvallisten elementtien välillä lajityyppi- ja mittakaavaeroista piittaamatta: Ansun kuvissa viivakoodipalkista tulee haitari, sormenjäljestä aivot ja silmälasin pyöreät sangat rinnastuvat polkupyörään.

Steinbergia tiukemmin Ansu kuitenkin kuvissaan pitäytyi pilakuvien totutussa mekaniikassa sikäli, että ne rakenteellisesti aina tuntuivat perustuvan kahden erilaisen asian rinnastamiseen. Mutta siinä missä pilakuvan perinteinen tehtävä on käyttää tätä kontrastia huumorin synnyttämiseen, Ansun kuvissa humoristinen tulkinta oli vain yksi mahdollisuus muiden joukossa.

Valokuva Olavi Järven kirjassa Parhaat pilapiirtäjämme (1979).

Oulussa 1936 syntynyt Halla opiskeli Ateneumin graafisella osastolla 1958-62. Opiskeluaikanaan hän löysi ilmaisumuodokseen pilapiirtämisen ja aloitti uransa kolmiruutuisella sarjakuvalla Lennu Tekniikan Maailmassa vuosina 1964–67. Sen jälkeen piirrokset pelkistyivät yhteen kuvaan. Ansu teki niitä säännöllisesti Suomen Kuvalehteen 1974–76 ja 1977 alkaen Helsingin Sanomiin. Sarjakuvien pariin Ansu palasi piirtämällä Ilta-Sanomien kuukauden kotimaisen kesäkuussa 1989. Valtion taiteilijaeläkkeen hän sai 1997. 
Ansun piirrokset olivat aiheiltaan ajattomia mietelmiä. Kuvaavasti hän itse totesi pilapiirrosten olevan kuva-aforismeja ja sarjakuvien kuvanovelleja. Hän totesi myös työtavoistaan, että kuvista on riisuttava pois kaikki epäolennainen. Kuvan teknisen toteutuksen tulisi myös nousta kuvan aiheesta, eikä piirtäjän omista maneereista tai mieltymyksistä.

Yhteistä kaikille Ansun kuville on tekstittömyys. Ne tekivät niistä myös luontevasti kansainvälisiä. Ansulla oli lukuisia omia ja yhteisnäyttelyitä eri puolilla maailmaa. Hänen töistään julkaistiin kolme kokoelmakirjaa, joista ensimmäinen, 1979 ilmestynyt Go-go, palkittiin Belgian kansainvälisillä pilapiirrosfestivaaleilla vuoden parhaana pilapiirroskirjana. Ansun töitä palkittiin lisäksi ainakin myös Saksassa, Italiassa ja Japanissa.

Tämän kuvan idea ei aukene minulle. Jotain samankaltaisista koiran ja huonekalujen jaloissa?

Ansu ei ehkä koskaan saanut osakseen sellaista huomiota, jotka hänen työnsä olisivat ansainneet. Uran etenemistä ja maailmanvalloitusta saattoi osaltaan hidastaa myös se, että hänenkin kohtalokseen näytti koituvan niin monen taiteilijan turma, alkoholi.

Minulla on kokoelmissani kolme Ansun originaalia.

(Perustuu Sarjainfoon kirjoittamaani muistokirjoitukseen, 2007.)

*  *  *

Ansu, Antero Halla (1936–2007) did aphoristic cartoons in a style clearly influenced by Saul Steinberg.

Nostalgiaa, vai myötähäpeää?

Pilapiirros Ilta-Sanomissa 22.11.2014.

Millaisiin tilanteisiin piirroksen tekeminen voi johtaa?
Marraskuun lopulla tein pilakuvan liittyen David Hasselhoffiin ja Berliinin muuriin.
Kuinka ollakaan, vuoden vaihteen jälkeen Hasselhoff tuli sattumalta Suomeen kuvaamaan omaa tv-ohjelmaa.
Asiat johtivat toiseen ja minulle tarjottiin tilaisuutta osallistua mukaan. Ensin palloteltiin ajatusta, josko olisin tullut tekemään jonkun piirroksen ihan itse ohjelmaan kameroiden eteen. Viime hetkessä tuotantotiimin suunnitelmat kuitenkin muuttuivat ja tästä luovuttiin. Mutta minulle annettiin kuitenkin liput kutsua muutama kaveri mukaan seuraamaan sarjan ensimmäisen jakson kuvauksia.
Meidät istutettiin aivan yleisön eturiviin. Kamerat tuijottelivat meitä useaan otteeseen – mutta lopulta itse tv:stä tulleessa jaksossa naamani armeliaasti vilahtaa vain pariin lyhyeen kertaan.
Hasselhoffin Twitteriin postaamassa yleisöselfiessä sen sijaan pönötän aivan etualalla:

Hesarin arvio luonnehti Hasselhoffin showta sekoitukseksi nostalgiaa ja myötähäpeää. Siltä se tuntui myös yleisön joukossa. Koko keikan läpi päässä tasapainotteli, että onko tämä tavallaan myös hiukan siistiä – vaiko ainoastaan pikkuisen noloa ja vaivaannuttavaa.
Hasselhoff on osoittanut, että kykenee suhtautumaan julkisuuskuvaansa itseironisesti, mikä on hyvä asia. Mutta myös nojaa tähän niin raskaasti, että tyylilaji menee överiksi täyden kitschin puolelle, mitä vähän vierastan.
No, joka tapauksessa: minä olin paikalla selvää päämäärää varten. Kysyin tuottajilta, että kun en kerran päässyt mukaan itse ohjelmaan, niin kai nyt sentään onnistuu, että saan moikata lapsuuden sankaria nimmarin verran. Ja näin kävikin. Nauhoitusten päätteeksi The Hoff kutsui yleisöstä halukkaita ottamaan kanssaan selfieitä.
Minä olin varustautunut ennakkoon ja mukanani oli valokuva ja musta huopakynä.

The Hoff signeerasi rintakarvansa. Kuinka se olisikaan voinut olla muuten?

Tv-shown läpi istuminen oli siis minulle lähinnä välttämätön paha, että sain nimmarin. (Kyllä: olen tässä sen verran vanhemman polven edustaja, että minulle nimmari on merkittävämpi asia kuin kaverikuva).
Tv-showsta en vieläkään oikein tiedä mitä ajatella – mutta tätä nimmaroitua kuvaa kehtaan kuitenkin vilpittömästi pitää ihan siistinä juttuna. Kuten aiemmassa kirjoituksessani totesin, oli se Ritari Ässä minun ikäluokalleni kuitenkin hetken aikaa oikeasti aika kova juttu. Joten tässä siis nostalgia kuitenkin voittaa sen myötähäpeän...
Mutta erityisen hauskaksi tapauksen kuitenkin tekee se, että se lähti liikkeelle tekemästäni piirroksesta. Tein pilakuvan sattumalta päähän putkahtaneesta aiheesta ja paria kuukautta myöhemmin sain tavata sen kohteen.

P.S. Olimme katsomassa shown ensimmäistä jaksoa. Se sisälsi lukuisia viittauksia sekä Ritari Ässään että Baywatchiin, KITT-auton, bändin soittamassa Knight Rider -tunnaria (soittajien ilmeet tekivät selväksi, että olivat suostuneet mukaan nimenomaan siksi, että saivat tilaisuuden soittaa tämän biisin), sekä Hasselhoffin esittämässä ainoan hittinsä Looking for Freedomin. Jos nämä olivat kaikki mukana jo ensimmäisellä kerralla, niin mitä ihmettä jäi jäljelle shown seuraaviin osiin??

*  *  *

After doing a cartoon about David Hasselhoff last November, I got a chance to meet him at a tv show taping and get his autograph.

Kevyttä kenttätutkimusta

Ronald Westrén-Dollin päiväämätön kuvituspiirros.

Kävelen sisään antikvariaattiin. Oven päällä seinällä roikkuu mustavalkoinen piirros. Sitä olisi voinut luulla painokuvaksi, mutta valkoinen korjauslakka erottui selvästi kellastuneesta paperista ja paljasti työn originaaliksi.
Työn on signeerannut on Ronald Westrén-Doll (1927–1980). Olin juuri hiljattain kuullut hänestä hurjia tarinoita hänet muistavilta kollegoilta. Uudessa Kuvalehdessä ja sen jälkeen Apu-lehdessä taittajana ja piirtäjänä toiminut, "Ronckiksi" kutsuttu Westrén-Doll oli jäänyt työtoverien mieleen kovana viinamäen miehenä, jopa aikana jolloin runsaskin alkoholin käyttö oli lehtialalla arkipäiväistä. Viinan viemänä taitava piirtäjä joutui sairaseläkkeelle jo nelikymppisenä.
Yksi hänestä kerrottu tarina oli, että Apu-lehden aikoinaan hänellä oli työhuoneessaan tapana heitellä puukkoa työhuoneen oveen. Arvattavin seurauksin: lopulta joku sisääntulija avasi oven juuri kun veitsi oli ilmassa. Vakavalta onnettomuudelta vältyttiin täpärästi, mutta jälkikäteen oli silti vähän vaikea selittää, että kyseessä ei ollut tarkoituksellinen hyökkäys ovesta tulijaa vastaan.

Westrén-Dollin piirros Olavi Järven kirjassa Parhaat pilapiirtäjämme (1979).

Alkoholi tuntuu värittäneen tämän löytämäni piirroksen matkaa itse taiteilijan jälkeenkin. Kysyn antikvariaatin pitäjältä, mikä taulu tämä on. Hän sanoo, että ei tiedä muuta, kuin että joku oli halunnut luopua siitä paria viiniryyppyä vastaan. Hän puolestaan voisi myydä sen "parin viinipullon hinnalla" eteenpäin. Tämä sopi minulle.
Alalle tyypilliseen tapaan piirroksessa ei ole tietoa, mihin tarkoitukseen se on tehty. Ainoastaan sen verran painomerkintöjä, että näkee, että se on julkaistu jossain. "16.10. ap" siinä lukee. Se lienee kuvan deadline, mutta ei vielä auta paljoa eteenpäin.
Sattumalta tällä kertaa kuitenkin piirroksen tunnistaminen onnistuu helposti.

Ilmari Turjan kirja Suuressa maassa ja pienessä (1957).

Netti kertoo Westrén-Dollin kuvittaneen noin tusinan verran kirjoja. Kun kuva on selvästi Kauko-itään liittyvä, katson Kansalliskirjaston tietokannasta, löytyykö Westrén-Dollin nimellä joku tämmöiseen aihepiiriin sopiva teos.
Löytyy. Ilmari Turjan kirja Suuressa maassa ja pienessä (1957), joka sisältää tekstejä hänen Kiinan-matkaltaan.
Uskon olevani oikeilla jäljillä. Etsin teoksen Helsingin kaupunginkirjaston tietokannasta ja jalkaudun pääkirjastoon Pasilaan, jolla on kirja varastossa. Etsitty piirros löytyy kirjasta saman tien. Koko tutkimustyö vie yhteensä alle puoli tuntia.

Westrén-Dollilta on Turjan kirjassa kymmenkunta piirrosta. Ne ovat tyyliltään hyvin vaihtelevia, joten oletan, että ne on tehty kuhunkin tekstiin erikseen, eikä kootusti tätä kirjaa varten. Joten voisi siis arvata, että kirjan jutut on ensin julkaistu yksitellen Uudessa kuvalehdessä, jonka päätoimittaja Turja oli.
Kävi siis hyvä tuuri. Vaikka piirroksessa ei ole julkaisumerkintää, eikä edes vuosilukua, sattumalta sen pystyi kuitenkin löytämään helposti. Useinkaan se ei ole yhtä helppoa. Laajan tuotannon tehneen piirtäjän merkkaamattoman piirroksen julkaisupaikan etsintä voi usein olla aivan silkkaa epätoivoista hakuammuntaa.

P.S. Westrén-Dollista löytyy valokuva Olavi Järven kirjasta Parhaat pilapiirtäjämme (joka ei aina lähdeteoksena ole valitettavasti tiedoiltaan kovin luotettava). Roncki näyttää kuvassa hurjalta kaverilta: kuin junarosvolta Villin lännen etsintäkuulutuksessa.

*  *  *

I picked up a cheap drawing by Ronald Westrén-Doll in a bookshop. It had no exact publication markings, but this time luckily identifying the drawing proved quite easy: it only took me half an hour to place it into a travel book by Ilmari Turja, published in 1957.

Trolliarmeija

Trolliarmeija. Pilakuva, Ilta-Sanomat 7.3.2015. Tussipiirros paperille ja Photoshop.

Viikonlopun Ilta-Sanomissa oli minulta piirros informaatiosodankäynnin trolliarmeijasta.
Mediassa on ollut useita juttuja siitä, kuinka Venäjä pyrkii aktiivisesti levittämään vaikutusvaltaansa myös tiedonvälityksessä ja kuinka Pietarissa on tarkoitusta varten kokonainen oma trollitehdas. Ajattelin, että piirtäjälle trolliarmeijan visualisoiminen on aika itsestään selvä, herkullinen kuva-aihe. En ole kuitenkaan nähnyt aihetta meillä vielä käsiteltävän ainakaan isoimpien lehtien muissa pilakuvissa, joten päätin tarttua siihen itse, silläkin uhalla, että samankaltainen idea saattaa olla jo jossain muuallakin nähty.

Idealuonnos. Lyijykynä paperille, 7 x 10 cm.

Kuva-aihe ilmaantui aika lailla suoraan valmiina päähän. Tein siitä pienen, karkean layout-luonnoksen, jossa etsin hahmoille sopivia asentoja ja paikkoja. Luonnoksesta näkee, että kuvan oikean reunan rajaa on kokeiltu useampaan paikkaan. Kokeilin eri vaihtoehtoja tälle vielä kuvan tussausvaiheessakin.
Tätä luonnosta tehdessä muovautui näppiksen ääressä olevan peikon asento ja "näppäinote", joka huvitti minua itseäni.
Luonnoksen päällä olevat henkselit eivät tarkoita idean hylkäämistä, vaan minulla yleensä päinvastoin, että idea on toteutettu: olen tottunut käyttämään tätä tapaa piirroksen siirtämiseen luonnoksesta isolle paperille. Vedän molempien päälle ruksit ja se auttaa hieman paremmin hahmottamaan kuvan sisäisiä mittasuhteita, mikä elementti tulee mihinkin paikkaan.

Malliluonnoksia erilaisista peikkotyypeistä.

Katsoin peikoille mallia ruotsalaisen John Bauerin satukuvituksista ja englantilaisen Paul Kidbyn Discworld-kirjoihin tekemistä kuvista. Päädyin lopulta kuitenkin itse vähän yksinkertaisempiin hahmoihin – ja kuvaa tussatessa sitten puskikin näköjään vahvasti läpi 80-luvun supersankarisarjakuvien vaikutus (mielessä oli myös Paul Chadwickin sarjakuvahahmo Concrete).

Lyijykynäluonnos paperille, 39 x 25 cm.

Olin syksyllä käyttänyt Ukraina-aiheisessa piirroksessa roiske-efektejä ja pidin itse siitä, miltä lopputulos näytti. Joten pohdin, sopisiko jotain vastaavaa myös tämän kuvan taustalle. Sitä silmällä pitäen piirsin kuvan isompaan kokoon, kuin mitä tämän tyyppinen kuva-aihe ehkä tyypillisesti minulla olisi vaatinut. Tein sen A3-arkille tavallisen A4:n sijaan – musteen roiskiminen tarvitsee paljon työskentelytilaa. Mutta luulen, että tässä tapauksessa myös kuvan muut yksityiskohdat hyötyivät isommasta koosta.
Tussasin kuvan valopöydällä luonnoksesta erilliselle paperiarkille. Pääsin myös hyödyntämään valopöydän etuja: päätin vielä tässä vaiheessa siirtää kuvan rajoja puoli senttiä oikealle, jotta etummaisena olevan hahmon nuijan ja selän ääriviivojen yhtymäkohta mahtui kuvaan mukaan. Se on pieni detalji, mutta kokemuksesta tiedän, että sellainen auttaa kuvan jäsentymistä yllättävän paljon.

Valmis tussipiirros. Pullomuste ja valkoinen guassi paperille, 39 x 25 cm.

Päädyin tällä kertaa yhdistelemään kuvan taustaan roiskeita, hivenen drybrush-siveltimenvetoja, sekä ennen kaikkia sormenjälkiä. Note to self, sekä tiedoksi kaikille, joita kiinnostaa kokeilla tätä kotona: jos levität mustetta sormiisi, muista sen jälkeen pestä kätesi hyvin huolellisesti, ellet sen jälkeen halua kiroillen löytää mustia sormenjälkiä kodin kaikilta vaaleilta pinnoilta.
Ja tekstiileistä.
Ja kirjoista.
Ja käyttämättömistä papereista.

P.S. Nyt näitä kuvia katsoessa huomaan, että tussatessa etummaisen peikon toinen korva on näköjään kadonnut jonnekin. Hups. Taistelussa saatu vamma, kenties?

*  *  *

A troll army. A cartoon published in Ilta-Sanomat, March 7, 2015.

I thought that Russia employing an army of internet trolls was an obvious thing to visualize, but since I didn't find a lot of cartoons already commenting on the issue, I decided to do one myself.

Ammattilainen ei ideaa odottele

Arvo "Tiikeri" Tigerstedtin originaalipiirros, tehty vappuaattona 1953.

"Luominen on 90% perspiraatiota, 10% inspiraatiota." Kun on deadline, niin silloin ammattilainen toimittaa tavaraa julkaistavaksi, oli sen tekoon sitten löytynyt varsinaista innostusta tai ei.
Aina silloin tällöin näkee piirroksia, joista huomaa, että nyt on tekijällä ollut todella kiire, tai ideat vähissä. Harvinaisen suorasukaisesti sen tekee tämä Helsingin Sanomien urheilusivujen piirtäjä Tiikerin (Arvo Tigerstedt, 1899-1969) piirros vuodelta 1953. Siinä Tiikeri sanoo suoraan lukijalle, että istuu vappuaattona töissä ilman ideaa, mutta mieli tekisi jo lähteä. Joten mikä neuvoksi? Ei muuta kuin kynä käteen ja hommiin. Alkaen sivun vasemmasta yläkulmasta Tiikeri alkaa jammailla mitä-sylki-suuhun-tuo -periaatteella vappuaiheisia tekstejä ja kuvia. Sitten kun hän pääsee tarpeeksi lähelle oikeaa alanurkkaa, hän päättäväisesti toteaa, että no niin, sivu on riittävän täynnä, eli piirros on valmis.
Ostin tämän Tiikerin sivun (pilkkahinnalla) eräästä huutokaupasta. Minua huvittaa ajatus, että kaikista Tiikerin piirroksista joku oli päättänyt kehystää tauluksi nimenomaan juuri tämän kiirerykäisyn.
Minulle tämä Tiikerin luonnosteleva tapa yhdistää tekstiä ja kuvaa tuo jotenkin mieleen tämän ajan omaelämäkerralliset sarjakuvablogit – ei kiireisyytensä takia, vaan tavassa, jolla se kuvaa piirtohetken välittömiä tunnelmia hyvin suoraan ja spontaanisti.

Arvo "Tiikeri" Tigerstedt, Helsingin Sanomien urheilusivujen pitkäaikainen pilapiirtäjä.

Huutokauppaan liittyy minulla myös eräs aiempi muisto Tiikeristä. Katselin erään toisen huutokaupan näyttelyssä Paasikivestä tehtyä karikatyyriä, jonka oli signeerannut Michael Tigerstedt. En juuri silloin varmaksi muistanut, mikä oli Tiikerin etunimi.
Asiaa pohtiessani huomasin, että sattumalta näyttelyyn oli samaan aikaan tutustumassa myös Wenzel Hagelstam. No siinähän on mies, jonka maineensa perusteella pitäisi tietää kaikki suomalaisesta taidehistoriasta, ajattelin. Rohkenin lähestyä häntä asiassa.

Wenzel ei tiennyt (tietenkään, tekee mieli sarkastisesti sanoa) mistään pilapiirtäjästä. ”Mutta tunnen kyllä hyvin Tigerstedtien suvun”, hän lisäsi auttavasti.

Näytin Paasikiven karikatyyrin ja sen signeerauksen. Sanoin, että muistaakseni Tiikerin nimi ei ollut Michael. ”Muistelisin, että hänellä olisi ollut suomenkielinen etunimi. Että se olisi ollut Arvo, tai jotain sinne päin.”

”Suomenkielinen etunimi?” Hagelstam hämmästeli. ”Ei, se ei kyllä kuulosta ainakaan niiltä Tigerstedteiltä, jotka minä tunnen.”

Tarkistin asian heti kotiin päästyäni. Tiikerin nimi siis tosiaankin oli Arvo Tigerstedt. Alleviivaanko tapauksen merkityksen huomauttamalla, että minä siis tiesin – noh, ainakin tässä asiassa – suomalaisesta piirroshistoriasta enemmän kuin Hagelstam?

Mikä vain osoittaa, että käyttökuvien historian tuntemus on tässä maassa sellaista autiomaata, että ei juuri ole ulkoisia auktoriteetteja, joiden tietämykseen voisi turvata. 

Jos joku asia tällä alalla kiinnostaa, pitää varautua siihen, että tieto siitä on kaivettava esiin itse.