Musta Pekka -kortit piirsi Bo Bjurström

Musta Pekka / Pekka-peli -kortteja on yhä myynnissä. Nykyään niitä valmistaa Peliko.

Kotimaisen käyttötaiteen historia on alan näkyvimpienkin teosten osalta huonosti tunnettua. Kuvat ovat voineet olla jatkuvassa käytössä vuosikymmeniä, mutta niiden tekijöiden nimet eivät ole tallentuneet muistiin. Jukka Vesterisen tuore kirja Piirtäjän elämänviivat – Osmo "Omppu" Omenamäki 75 vuotta (julkaisija Tarusto / Alfamer) tarjoaa sivulauseessa napakan listauksen aiheesta muistin tueksi:

- Elovena-tytön ensimmäisen version piirsi vuonna 1925 Joel Räsänen
- Sisu-askin logon ja klassisen ilmeen suunnitteli vuonna 1928 Arnold Tilgmann
- Koskenlaskija-juuston tunnuskuvan piirsi Veikko Sipinen

Aiemmin tässä blogissa kerroin, että Afrikan tähti -pelin kansikuvan maalasi Seppo Heinonen.
Samaan listaan voisi lisätä myös muutamat ikoniset kirjankannet:

- Tuntemattoman sotilaan kannen piirsi (kuten kaikki tietävät? joohan?) Martti Mykkänen
- Kalle Päätalon Iijoki-sarjan kaikki 26 kansikuvaa laati Matti Louhi
- Sinuhe, egyptiläisen tunnetuimman kannen teki Björn Landström (mutta mihin painokseen?)

Musta Pekka -kortit piirsi alunperin Bo Bjurström.

Landström johdatti minut sattumalta uuden tällaisen löydön äärelle. Minulle selvisi, että Musta Pekka -pelikortit, ruotsiksi Svarte Petter (nykyään poliittisesti korrektimmin "Pekka-peli", Petter-spel) on kuvittanut Bo Bjurström.
En tiedä, voiko Pekka-kortteja nimittää aivan "ikonisiksi", mutta ainakin ne ovat kuvina olleet yhtäjaksoisessa käytössä monen sukupolven ajan. Alkuperäiset kortit tehtiin ilmeisesti 1930-luvun lopulla.
Mainitsin Bjurströmin (1916–1993) Kuvittaja-lehden 3/2015 Björn Landströmiä käsittelevässä artikkelissa. Landström meni tuttavansa Bjurströmin somistamoon töihin 30-luvun puolivälissä ja tämä suositteli Landströmille lähtöä opiskelemaan Tukholman mainoskouluun, niin kuin oli itse tehnyt. Landström noudatti neuvoa ja kuvaili Tukholmassa opiskelua merkittävimmäksi elämänsä suuntaa ohjanneeksi kokemukseksi. Landströmhän tunnetaan erityisesti laiva-aiheisten kirjojen kirjoittajana ja kuvittajana.
Landström ja Bjurström pysyivät hyvinä ystävinä koko elämänsä ajan.

Bo Bjurström vietti suurimman osan työurastaan Tampereella. Hän toimi ensin Tempo- ja Otra-tavaratalojen mainospäällikkönä ja Tampereen Kivipainon taiteellisena johtajana – siellä ollessaan hän laati Musta Pekka -kortit. Sodan jälkeen hän perusti A-mainos Oy:n ja työskenteli siinä vuoteen 1976 asti.
Eläkkeellä Bjurström muutti Kardragiin, Porvoon saaristoon, lapsuutensa kesien maisemiin ja ryhtyi vapaaksi taiteilijaksi. Bjurström, joka signeerasi työnsä BoB, maalasi viimeisinä vuosinaan yli kolme sataa teosta ja piti niistä useita näyttelyitä.
Porvoon Kulttuuritalo Grandiin on tulossa tämän kuun lopulla Bo Bjurströmin 100-vuotisnäyttely. Se on nähtävillä 28.11. – 22.12.2015.

Bo Bjurström.

*  *  *


The card game Musta Pekka, later retitled Pekka-peli, in production since the late 1930's, was originally illustrated by Bo Bjurström (1916–1993).

Julisteiden käsin maalatut luonnokset

Syksyn kuva-aiheisia kirjauutuuksia.

Olemme työhuoneella harmitelleet ulkomaisia kuvituskirjoja katsellessa, että Suomessa olisi useitakin käyttötaiteen tekijöitä, jotka hyvinkin ansaitsisivat töistään kirjan. Mutta valitettavasti täällä sellaiset markkina-alueen pienuudesta johtuen ovat hyvin harvinaista herkkua.
Siksi olikin ilahduttavaa nähdä, että syksyn kirjauutuudet toivat mukanaan peräti kolme teosta kuva-alan pitkän linjan veteraanien töistä.
Docendolta on tullut kirja nimeltä Suvaitsevaisuus Jarmo "Kätsy" Koivusen pilakuvista. Kätsyllä (s. 1938) tuli syksyllä täyteen 50 vuotta Ilta-Sanomien piirtäjänä. Kirja paljastaa, että hänelläkin piirrosten tyyli oli uran alkuvaiheessa niin eri näköinen, että niitä ei tietämättä tunnistaisi saman piirtäjän tekemiksi.
Tarusto / Alfamer on puolestaan julkaissut Jukka Vesterisen kirjoittaman kirjan Piirtäjän elämänviivat Osmo "Omppu" Omenamäen 75-vuotisjuhlan kunniaksi. Tämä ilahduttavan runsaalla kuva-aineistolla varustettu kirja osoittaa, että lähinnä postikorteistaan tunnettu Omenamäki on tehnyt hyvin laajan ja monipuolisen uran myös muun käyttötaiteen puolella: hän on tehnyt useita satoja kirjankansia ja myös mm. upean graafisia julisteita.
Kolmas suomalaista käyttötaidetta käsittelevä uutuuskirja puolestaan tulee niinkin kaukaa kuin Japanista.

Japanilainen PIE books ("pretty, impressive, entertaining") on julkaissut kirjan Erik Bruun – Finnish graphic designer. Teos sisältää osin samaa aineistoa kuin Grafian vuonna 2007 julkaisema Sulka ja kynä – Erik Bruunin julisteita ja käyttögrafiikkaa, mutta painottuu tätä enemmän Bruunin piirrettyihin töihin. Grafian kirjassa käsitellään laajalti myös Bruunin valokuvapohjaisia suunnittelutöitä.
(Söderströms muuten julkaisi saman kirjan ruotsiksi vuonna 2010 nimellä Fjädern och pennan. Bruun itse pitää tämän laitoksen värejä suomenkielistä versiota parempina. Vihje: jos tämä alunperin kallis kuvateos kiinnostaa, mutta puuttuu hyllystä, niin sitä varten kannattaa ehkä matkustaa Suomenlinnaan. Kirjoja on nimittäin ollut myynnissä kahvila Jääkellarissa paljon ovh:ta halvemmalla.)
Japanilaiset olivat keväällä viettäneet viikon Bruunin työhuoneella, käyden läpi hänen arkistojaan ja valokuvaten materiaalia.Sama aineisto kiehtoi minuakin: olin katsellut Grafian julkaisemaa kirjaa useaan otteeseen, mutta en aina ollut ymmärtänyt kaikkea näkemääni. Olin utelias saamaan tietää lisää.

Erik Bruunin käsin maalaamia luonnoksia Jaffa-julisteiksi.

Bruunin työt ovat kiinnostavia tapauksia kaltaiselleni käyttötaiteen alkuperäispiirrosten keräilijälle. Useimmista hänen tunnetuimmista töistään ei nimittäin ole olemassa "originaalia" sanan varsinaisessa merkityksessä. Bruunin kuuluisat mainosjulisteet kun on alunperin painettu litografioina, eli siis kivipainossa. Niissä Bruun useimmiten piirsi lopullisen kuvan suoraan painolaatalle.
Sekä Grafian kirja, että tämä uusi japanilainen kirja, kuitenkin paljastivat, että näiden valmiiden painotöiden pohjalla oli silti myös käsin paperille tehtyjä versioita. Guassilla maalattuja "luonnoksia". Käytän lainausmerkkejä, sillä vaikka osa kirjoihin kuvatuista luonnoksista on todella sangen karkeatekoisia (niitä löytyy etenkin tästä japanilaisesta kirjasta), niin osa puolestaan taas näyttää täysin valmiilta kuvilta, teksteineen kaikkineen.
Halusin tietää aiheesta lisää. Asian järjestämiseen meni yli kaksi vuotta (kiinnostukseni oli virinnyt siis jo paljon ennen tätä japanilaisten kirjaa), mutta lopulta sain kuin sainkin audienssin vierailla Bruunien upeassa kodissa Suomenlinnassa.

Jaffa-juliste, jonka guassilla maalattua luonnosta sain pidellä käsissäni.

Hämmästyttävän vireässä kunnossa ollut Bruun, 89, esitteli erilaisia luonnoksiaan. Niitä oli ainakin kolmea eri päätyyppiä: Pieniä, noin postikortin kokoisia idealuonnoksia, joissa tekstit oli yleensä mallinnettu vain viitteellisesti. Vähän suurempia, noin A4-kokoisia luonnoksia, jotka olivat jo hyvin viimeistellyn näköisiä: kuva-aiheet oli tehty huolellisesti ja tekstit kuvattu tarkasti paikoilleen käsin.
Tämän tasoisina luonnoksina – toisin sanoen siis käsintehtyinä maalauksina – sain pidellä käsissäni mm. yhtä kuuluisaa Jaffa-julistetta ja "lohilentokone"-julistetta, jonka valmista versiota on käytetty myös japanilaisen kirjan kannessa. Molemmissa oli jo luonnosversiossa mukana yllättävän pitkälti valmiin julisteen yksityiskohdat ja tekstuurit.
Hämmentävin oli kuitenkin kolmas luonnostyyppi: ne, jotka kirjassa olivat näyttäneet täysin valmiilta julisteilta. Sitä ne tavallaan olivatkin: Bruun paljasti, että joihinkin projekteihin, etenkin sellaisiin, jotka eivät olleet tilaustöitä, vaan joita hän itse yritti saada myytyä asiakkaalle, hän oli tehnyt käsin myös mallin valmiista julisteesta. Eli siis maalannut kuvan käsin 70 x 100 cm julistekokoon.
(Minullahan on yksi tämän kaltainen työ Erkki Tantulta, 70 x 100 kokoon maalattu Seitsemän veljeksen mainosjuliste).

Valmiiseen 70 x 100 cm julistekokoon maalattu "luonnos".

Niin, minähän olin tietenkin liikkeellä myös tällä reissulla keräilymielessä. Ja sainkin myös hankittua kokoelmiini komean lisän. Sain esimerkit Bruunin kahdesta luonnostyypistä: postikortin kokoisesta idealuonnoksesta ja A4-kokoisesta viimeistellymmästä luonnoksesta.
Molemmat on tehty vuonna 1971 ja olivat esityksiä luonnonsuojeluaiheiseksi julistesarjaksi. Nämä julisteet olivat Bruunin oma idea, eikä niitä koskaan toteutettu valmiiksi asti.
Tällaista käsityötä siis vaati jo pelkästään ideoiden esittelyyn julistegraafikon homma aikana ennen tietokoneita.

Kaksi käsintehtyä luonnosta ympäristöaiheiseksi julistesarjaksi vuodelta 1971.

*  *  *


Erik Bruun (b. 1926) is a Finnish graphic designer with a long and varied career, but best known for his iconic poster designs.
Most of Bruun's illustrated posters were printed as lithographs, so they don't have "original drawings" as such. Bruun developed such a close working relationship with the printers, that he would draw the finished image directly on the printing plates himself.
The closest thing to a paper original he'd have would be idea sketches, or prelims. These would vary in size and precision: he could just do postcard-sized rough sketches, or more elaborate letter sheet size sketches. For a few projects, he would also hand-paint a full size mock-up of the finished poster.

In memoriam

Tornitouhua-piirros Ruotuväki-lehden numerosta 18/2015.

Taannoisessa blogitekstissä käsittelin vakavia pilakuvia. Yleisin vakavien pilakuvien muoto Suomessa ovat olleet muistokuvat. Merkkihenkilön kuollessa tai jonkun suuren katastrofin sattuessa (Estonia, kouluammuskelut) on tehty piirrosten muuten humoristisesta linjasta sävyltään selvästi eroava, vakavahenkinen piirros.
Minulle piirrosuran ensimmäinen muistopiirroksen teko tuli vastaan nyt. Ruotuväki-lehden pitkäaikainen toimitussihteeri ja uutispäällikkö Juha Heikkinen kuoli äkillisesti 62-vuotiaana.
Heikkinen oli Ruotuväessä koko sen ajan, kun minä olen lehteen piirtänyt. (Tornitouhua-sarja alkoi ilmestyä vuoden 1999 alusta). Vaikka itse asiassa tapasin hänet näinä vuosina vain muutamia kertoja kasvokkain, viimeisen kerran jo useampia vuosia sitten, hän oli se henkilö, jolle piirrokseni lehteen lähetin. Hän oli siis se henkilö, joka useimmin on saanut jännittää piirrosteni valmistumista ajoissa.
Anteeksi, sanoinko valmistumista ajoissa? Tarkoitin siis tietysti sanoa, että kun piirroksia on, öh... hiottu paremmaksi vielä aivan viime tinkaan saakka. Köh, köh.
Tämän takia olin jo mielessäni ajatellut, että kun Heikkinen jää eläkkeelle, minun on muistettava häntä jonkinlaisella piirroksella kiitokseksi pitkäpinnaisuudesta. Mutta näin ei siis kuitenkaan käynyt, vaan olikin tehtävä muistokuva.
Koska kyseessä oli henkilö, joka tunnettiin lähinnä lehden toimituksen sisällä, mutta ei niinkään sen ulkopuolella, koitin rakentaa kuvan, jolla olisi jonkinlainen tuplamerkitys: niin että muistokuva-roolia ei olisi piirroksessa väännetty rautalangasta, vaan että se pikemminkin olisi kuvassa näkyvillä rivien välissä asian tunteville.


*  *  *


Army cartoon done in the memory of the late editor-in-chief of the paper, Juha Heikkinen (1952–2015).

Älä koskaan pyydä piirtäjää pitämään pöytäkirjaa

Kokouspapereita, 2012.

Olen aina ollut järjestöihminen. Koko ikäni olen ollut partiossa (kuten monet heille tekemäni sarjakuvat ja kuvituksetkin todistavat) ja myöhemmin olen toiminut monissa kuva-alan järjestöissä. Olin yhden kolmivuotiskauden Kuvittajat ry:n puheenjohtajana ja toisen hallituksessa. Usean vuoden ajan olin myös Suomen sarjakuvaseuran hallituksessa ja tällä hetkellä olen Sarjakuvantekijät ry:ssä. Ja koska kokoukset johtavat herkästi toisiin kokouksiin, näiden järjestöhommien kautta on ollut useita palavereita myös muiden järjestöjen ja eri yhteistyötahojen kanssa.

Kokouspapereita, 2012.

Onko sanalle "doodle" sopivaa suomenkielen vastinetta? En kouluvuosien jälkeen ole juurikaan piirustellut silkkaa tajunnanvirtaa mielikuvituksesta. Luennoilla sitä tuli tehtyä silkaksi ajankuluksi ja hereillä pysyäkseen, mutta kun piirtämisestä tulee ammatti, vapaa piirustelu karsiutuu helposti pois.
Asiaan vaikutti sekin, että kun rupesin pitämään säännöllistä luonnoskirjaa, otin siinä tehtäväksi nimenomaan silmän ja käden yhteispelin harjoittamisen, eli piirtämisen joko elävästä elämästä tai mallikuvasta.
Sarjakuvien ja pilapiirrosten luonnokset taas ovat tarkoitushakuista idean etsintää, joten nekään eivät ole ihan puhdasta doodlailua.

Kokouspapereita, 2011–2012.

Kokouksissa sen sijaan tulee piirusteltua ihan puhdasta tajunnanvirtaa. Haluaisin ajatella, että kyse ei ole (ainakaan pelkästään) kyllästymisestä tai ajatusten harhailusta: kouluvuosista saakka olen tottunut siihen, että ajattelen kynä kädessä. Kun pohdin jotain asiaa, kynä vaeltelee paperilla. Voisi ajatella, että piirrokset ovat pohdiskelun sivutuote. Tai sitten vaikkapa, että kun tietoinen mieli on keskittynyt johonkin muuhun, käsi saa kerrankin piirustella ihan oman halunsa mukaan.
Tämän takia en mielelläni käytä sinisiä kuulakärkikyniä, enkä koskaan kanna sellaista mukanani. Jos käsi haluaa piirustella, sillä on oltava saatavilla mustaa viivaa tekevä kynä.


*  *  *


I don't do pure doodles that often, but occasionally that happens in meetings.

Pilapiirtäjien vihaamat lastenkirjat

John Tennielin "luonnos" pääministeri Disraelin muistokuvaan, 1881.

Kirjoitin aiemmin Punch-lehden piirtäjistä Linley Sambournesta ja Bernard Partridgesta. Totesin, että he edustivat ensimmäistä piirtäjäsukupolvea, jonka oli mahdollista saada piirroksensa painettua fotomekaanisesti, siis paperilta valokuvattuina. Ensimmäistä sukupolvea, joilta näin muodoin on olemassa varsinaisia "originaalipiirroksia".
Minulla on kuitenkin myös, eräänlaisena piirrosoriginaalien keräilyn loogisena alkupisteenä, kokoelmissa eräs työ heidän maineikkaalta edeltäjältään.

Sir John Tenniel (1820–1914) noin vuonna 1904. Kuva: National Portrait Gallery.

John Tenniel (1820–1914) toimi Punch-lehden piirtäjänä yli viisikymmentä vuotta, alkaen vuodesta 1850. Lehti oli perustettu vuonna 1840 ja antoi pian ilmestymisensä jälkeen englannin kieleen sen nykymerkityksen sanalle cartoon. Alunperin termi tarkoittaa maalauksen tai freskon luonnosta. Vuonna 1845 rakennettiin Englannin parlamenttitalo ja pidettiin suunnittelukilpailu seinämaalauksista rakennusta koristamaan. Punch-lehti tarjosi aiheeseen oman satiirisen versionsa: tässä meidän cartoonimme parlamentille.
Tenniel siis piirsi pilakuvia ennen fotomekaniikkaa. Hänen piirroksensa painettiin kaiverruksina – joku painoalan käsityöläinen siis toteutti varsinaisen painolaatan annetun luonnoksen pohjalta. Minulla on lyijykynäluonnos Tennielin piirrokseen, joka on tehty pääministeri Benjamin Disraelin kuoleman johdosta vuonna 1881. (Disraelin arvonimenä oli Beaconsfieldin jaarli, joten siksi tuo on se nimi, joka on piirrokseen merkitty). Painetusta, kaiverretusta lopputuloksesta minulla on vain huonolaatuinen, kuvapankista löytynyt kuva.

Tennielin piirroksen painettu versio.

En ole täysin varma, miten Tenniel työskenteli: antoiko hän kaivertajalle tosiaankin paperille tehdyn luonnoksen, vai olisiko hän mahdollisesti luonnostellut suoraan kaiverrettavalle levylle. Siinä tapauksessa tämä lyijykynäpiirros saattaisi olla vasta jälkeenpäin tehty toisinto – sellaisiakin Tennielin tiedetään nimittäin tehneen. Ainakaan kuvassa ei nykymielessä ole mitään "luonnosmaista": siinä on piirretty jokikinen sävytysviiva tarkasti paikoilleen, lyijykynä ei missään vaiheessa ole tehnyt siksakkia, tai pelkistänyt sävytystä pelkäksi valööripinnaksi, tyyliin "tämänsävyistä aluetta tänne taustalle".
Alkuperäisyyteen viittaisi myös se, että saadessani taulun käsiini sen taakse oli kiinnitetty, ei vain kellastunut, vaan rusehtunut paperi, jossa luki "original sketch for Punch". Käsiala näyttäisi olevan Tennielin itsensä – ja paperin väri näyttää uskottavasti siltä, että päiväyksensä mukaisesti se tosiaan on ollut kiinni taulun takana vuodesta 1881 asti.

Kehystytin kuvan uudelleen ja halusin myös tämän kuvan otsikon ja Tennielin signeerauksen mukaan lasin alle. Pohdin, että en kyllä pysty irrottamaan lappua puisesta taustalevystä. Entä pystyisinkö jotenkin leikkaamaan puulevyä pienemmäksi hajottamatta sitä lastuiksi?
Vastaus: levy oli niin hapertunutta, että, yllättävää kyllä, sitä pystyi leikkaamaan Fiskarsin saksilla.

Vaikka Tenniel tekikin monikymmenvuotisen uran pilapiirtäjänä, se ei kuitenkaan ole se syy, miksi maailma tuntee hänen nimensä ja kynänjälkensä vielä tänäkin päivänä. Ei: kaikki Tennielin pilapiirrokset ovat jääneet sen varjoon, että lehtitöidensä sivussa hän tuli myös kuvittaneeksi kaksi pientä lastenkirjaa. Ne nimittäin olivat Liisa ihmemaassa (1865) ja Liisa peilimaailmassa (1871).
Mikä erikoisinta, puolta vuosisataa myöhemmin Tennielin seuraaja koki lähes täysin samanlaisen kohtalon. 

Ernest Shepard (1879–1976) noin vuonna 1970.

Linley Sambournen ja Bernard Partridgen jälkeen Punchin pääpiirtäjäksi nousi vuosiksi 1945–1954 Ernest Shepard (1879–1976). Myös hän piirsi poliittisia pilapiirroksia yli viidenkymmenen vuoden ajan – ja myös hänellä koko muu tuotanto jäi parin lastenkirjakuvituksen varjoon. Shepardilla nuo kirjat olivat Nalle Puh (1926), Nalle Puh rakentaa talon (1928) ja Kaislikossa suhisee (1931).
Shepardin sanotaan vanhoilla päivillään – ja hän eli todella vanhaksi, lähes satavuotiaaksi – olleen hyvin nyreä siitä, että kaikki kiinnittivät huomiota vain Puh-kuviin ja sivuuttivat hänen muut työnsä.
Myös Ernest Shepardilta, jonka Puh-piirrosten hinnat lasketaan sadoissa tuhansissa punnissa, minulla on yksi originaalipiirros. Tämä ei tietenkään ole Puhista, mutta kuitenkin samalta aikakaudelta, jolloin hän kuvitti nuo lastenkirjojen tulevat klassikot.
Minulla oleva piirros on kuvitus vuodelta 1933 olevaan kirjaan Everybody's Lamb, joka on kokoelma Charles Lambin (1775–1834) kirjoituksia.

Ernest Shepardin kuvitusoriginaali vuodelta 1933. Piirros teokseen Everybody's Lamb.

Shepardin kuollessa hänen todettiin olleen viimeinen jäljellä ollut vuosisadan vaihteen klassisen tussipiirrostyylin jatkaja. Ja tussipiirroksissa hän todellakin on omimmillaan: minusta on suuri sääli, että useimmiten hänen Puh-kuviaan näkee hänen vanhalla iällään värittäminä versioina. Niissä on pilattu alkuperäisten mustavalkoisten kuvien herkkyys.

Jälkikirjoitus. Kun Lontoossa toiminut (sittemmin jo ovensa sulkenut) pilapiirrosgalleria piti vuonna 2006 näyttelyn Shepardin poliittisista pilakuvista, he antoivat näyttelylle nimeksi "Mies joka vihasi Puhia".


*  *  *


Original art from two artists who both drew political cartoons for over fifty years, but whose all other work was overshadowed by illustrations done for children's books. John Tenniel (1820–1914) illustrated Alice in Wonderland (1865) and Ernest Shepard (1979–1976) illustrated Winnie the Pooh (1926) and Wind in the Willows (1931).

Verkkokauppa pakolaisten hyväksi

Välinpitämättömyyden meri, alkuperäispiirros. Myynnissä hintaan 200 €.

Sarjakuvapiirtäjiltä ja kuvittajilta koottiin myyntiin muutamia alkuperäispiirroksia pop-up-verkkokauppaan pakolaisavun ja Punaisen ristin hyväksi. Kauppa löytyy osoitteesta taideteossa.com.
Myynnissä on töitä kotimaisilta alan kärkinimiltä. Mukana ovat Mari Ahokoivu, JP Ahonen, Maria Björklund, Terhi Ekebom, Jukka-Petteri Eronen, Roope Eronen, Aino Havukainen & Sami Toivonen, Petri Hiltunen, Pertti Jarla, Juho Juntunen, Satu Kettunen, Timo Kokkila, Kati Kovács, Anna Emilia Laitinen, Kivi Larmola, Kaisa Leka, Samuli Lintula, Eeva Meltio, Mikko Metsähonkala, Pauliina Mäkelä, Timo Mäkelä, Emmi Nieminen, Christer Nuutinen, Anni Nykänen, Kati Närhi, Jarkko Nääs, Pentti Otsamo, Milla Paloniemi, Ville Ranta, Joonas Rinta-Kanto, Kari Sihvonen, Samuli Siirala, Daniel Stolle, Tiitu Takalo, Tuomas Tiainen, Ville Tietäväinen, Petteri Tikkanen, Jukka Tilsa, Katja Tukiainen, Marko Turunen, Emmi Valve, Jarkko Vehniäinen, Amanda Vähämäki, Elina Warsta ja minä.

Pyöräkulkue, alkuperäispiirros. Myynnissä hintaan 250 €.

Kauppa on auki syyskuun loppuun. Ensimmäinen erä teoksia on myynyt nopeasti jo ensimmäisen päivän aikana, mutta niitä päivittyy sivuille kuun aikana lisää.
Minä laitoin mukaan mukaan pari Ilta-Sanomien pilapiirrosta. Mukana on luonnollisestikin viime viikkoinen pakolaiskriisi-aiheinen piirros, koska se käsittelee juuri käsillä olevaa tilannetta. Mukana on myös taannoinen pyöräkulkue-piirros.

Tässä linkki Ylen juttuun aiheesta ja tässä vastaava juttu Hesarissa.
(Kuten tavallista, kommentteja ei kannata lukea).


*  *  *


A group of cartoonists and illustrators set up a webshop selling original to benefit the victims of the refugee crisis. It can be found at taideteossa.com.

Välinpitämättömyyden meri

Pilapiirros, Ilta-Sanomat 5.9.2015

Viikonlopun Ilta-Sanomissa (5.–6.9.2015) oli tekemäni piirros Eurooppaa kuohuttavasta ja jakavasta pakolaiskriisistä.
Tämä kuva tuskin suurempia selittelyjä aiheensa puolesta kaipaa, puhukoon se itse puolestaan.

Idean kehittelyä.

Yliopistossa tein sekä kandin työni että graduni pilapiirroksista. Haastattelin keväällä 2001 (merkittävästi siis ennen syyskuun yhdettätoista päivää ja sitä seuranneita Lähi-idän sotia) silloisia Helsingin Sanomien, Ilta-Sanomien ja Iltalehden pilapiirtäjiä.
Tuolloin vielä Hesarissa olleen Terho Ovaskan piirroksia pidettiin latteina ja hampaattomina. Tavatessa hän osoittautui kuitenkin mielenkiintoisemmaksi tapaukseksi, kuin olisi voinut töidensä perusteella olettaa. Henkilökohtaisesti keskusteltaessa nimittäin kävi ilmi, että Terholla oli paljonkin ajatuksia maailman asioista – mutta jotenkin hän ei sitten saanut kiteytettyä sanottavaansa yhtä terävästi paperille.
Erityisesti hän koki jonkinlaista yleistä maailmantuskaa, tunsi pienuutta ihmiskunnan kärsimyksen edessä. Hänestä tuntui, että maailman ongelmat ovat niin suuria, että niistä on vaikea saada mitään otetta paperilla. Ja silloin kun yrittää, hän valitteli, se ymmärretään helposti väärin.
"Jos minä piirrän pienen, nälkäisen mustan afrikkalaispojan, niin vaikka tarkoitan ilmaista piirroksella, että se pyytää apua, niin aina on ihmisiä, jotka luulevat, että teen siitä pilkkaa. Koska se on pilakuvassa", Terho harmitteli.

Terho Ovaska harmitteli, että hänen pilapiirroksiaan ei osata ottaa koskaan vakavasti.

Gradussani esitin, että osasyynä tähän ongelmaan on se, että suomalaisessa perinteessä pilakuvat ovat olleet suurimmalta osin humoristisia (sehän tulee esille jo itse termistä pilakuva). Rinnastin tämän amerikkalaiseen ja brittiläiseen pilapiirrosperinteeseen, joissa on enemmän totuttu siihen, että vakavan aiheen kohdalla myös sitä käsittelevä piirros voi olla vakava.
Toiseksi esitin, että meillä tätä ongelmaa on korostanut Kari Suomalaisen piirrosten liiallinen jäljittely. Karin piirrostyyli oli äärimmäisen pelkistetty ja loppuaikoja kohden yhä voimakkaammin karrikoitu, jopa naivistinen. Sen puitteissa on tosiaan hyvin vaikea käyttää muuta kuin humoristista äänilajia.
(On huomionarvoista, että kun Kari itse silloin tällöin teki vakavahenkisempiä kuvia, hän vaihtoi tuolloin yleensä piirrostyylinsä toisenlaiseksi).
Otin graduuni rinnastavaksi esimerkiksi amerikkalaisen Jim Borgmanin piirroksen, joka onnistuu siinä, mitä Terho piti vaikeana: se esittää afrikkalaisten lasten kärsimystä pilapiirroksessa, sellaisella tavalla, että kenellekään ei varmasti tule mieleen, että kuvan kohteista tehdään pilaa.
Jim Borgman tunnetaan meillä Jere-sarjakuvan piirtäjänä. Hänen humoristisemmat pilapiirroksensa on piirretty Jereä hyvin lähellä olevalla tyylillä.
Borgman kykenee siis mukauttamaan piirrostyyliään aiheen mukaan: saman, tunnistettavan kädenjäljen puitteissa hän pystyy tarvittaessa tekemään sekä kevyempiä, että vakavahenkisempiä kuvia.

Jim Borgmanin vakava pilapiirros, 1994.

Borgmanin luonnosmainen, rosoinen viiva on hyvin erilaista kuin minun oma kädenjälkeni. Siitä huolimatta se on ollut minulla opiskeluajoista lähtien mielessä esikuvana siitä, miten vakavia aiheita tulisi piirroksessa käsitellä.
En pysty itse arvioimaan, onnistuinko tämän kertaisen piirroksen kanssa tässä päämäärässä – tekemään kuvan, joka on samaan aikaan karrikoitu, mutta silti sävyltään vakava, eikä humoristinen – mutta ainakin se oli yritys siihen suuntaan.


*  *  *


A sombre cartoon about the Mediterranean refugee crisis for Ilta-Sanomat (Sept. 5, 2015).