Napoleon-kompleksinen pilapiirtäjä

Ensimmäinen kokoelmiini saama JAKin originaali on tyypillisen täynnä yksityiskohtia. Piirretty n. 1986.

 

Kun minulta on kysytty, mistä kiinnostukseni piirrosten keräilyyn on saanut alkunsa, olen itsekin hämmästynyt tajutessani, että en tiedä vastausta. Ikään kuin olisin tiennyt olevani kiinnostunut sarjakuvien alkuperäispiirrosten keräilystä jo ennnen, kuin edes ensimmäistä kertaa olen nähnyt sellaisia. Mutta miten se voisi olla mahdollista?
Vanhin muisto piirrosoriginaalin näkemisestä, jonka pystyn tavoittamaan, on kesältä 1993. Olin 15-vuotiaana kielikurssilla Englannissa. Kurssimme vetäjä majoittui isäntäperheeseen, jonka eteisen seinällä oli pilapiirtäjä JAKin originaali.
Outoa kyllä, sikäli kuin muistan, tuon piirroksen näkeminen ei silloin tuntunut mitenkään erityisen vaikuttavalta kokemukselta. En kokenut mitään palavan innostuksen syttymistä, en muista, että olisin edes tarkastellut kuvaa erityisen tarkkaan.
(Nyt, kaksikymmentä vuotta myöhemmin, tämä tuntuu yllättävältä, etenkin koska JAKin originaalit ovat erityisen näyttäviä: hänen alkuperäispiirroksensa ovat hyvin suuria. Yksiruutuiset pilakuvat on piirretty n. kokoon vaaka-A2).
Toinen mystinen kysymys on, että vaikka olin tuolloin ensimmäistä kertaa Englannissa, JAK tuntui silti jo ennestään tutulta piirtäjältä. Mutta nyt ihmettelen, että mitä kautta? Onko joku suomalainen lehti julkaissut hänen piirroksiaan?

Toinen minulla oleva originaali. Monimutkaiset, yhtenäiset mustat pinnat olivat myös JAKille tyypillisiä. N. 80-luvun alku.

Kuulemieni tarinoiden perusteella JAK oli myös hyvin erikoinen persoona. Häntä en koskaan saanut tavata, mutta silkasta mielenkiinnosta olisin sen mielelläni tehnyt.
JAK (Raymond Jackson, 1927-1997) oli oikeistolaisen brittilehti Evening Standardin pilapiirtäjä reilut kolmekymmentä vuotta. Häntä edelsi lehdessä kaksi maineikasta tekijää, alan suuri nimi David Low ja mm. Kari Suomalaistakin innoittanut Vicky. Nämä molemmat olivat olleet piirtäjinä hyvin vahvasti poliittisia ja selvästi lehtensä linjasta vasemmalla. JAK puolestaan oli itsekin avoimen konservatiivinen ja piirtäjänä enemmänkin Gilesin jäljillä, sekä piirrostyyliltään, että aiheiden käsittelytavaltaan.

JAKin piirroksissa ajankohtaisia aiheita kommentoidaan enemmän tavallisten ihmisten ja arkkityyppisten hahmojen, kuin suoranaisten poliitikkokarikatyyrien kautta. Mutta oli hän kuitenkin poliittisempi ja enemmän ajassaan kiinni kuin Giles ­– oman kertomansa mukaan JAK oli ensimmäinen valtalehden pilapiirtäjä, joka uskalsi laittaa kuningatar Elisabetin esiintymään piirroksessaan.

Lontoolaisen pilapiirrosgallerian esittelytiedot luonnehtivat, että JAK oli "näkemyksiltään jyrkän oikeistolainen, mutta uransa mittaan onnistui ärsyttämään ihmisiä laajalti puoluekannasta riippumatta."

Kuvausten perusteella JAK tuntui kärsivän Napoleon-kompleksista. Hän oli lyhyt, silmälasipäinen kalju mies, joka olisi hartaasti toivonut olevansa pidempi ja vahvempi. Niinpä hän täytti päivänsä aamusta iltaan kiivaalla, miehistä viriiliyttä korostavalla toiminnalla, kuin erään itäisen naapurimaan johtaja konsanaan. Hänellä oli musta vyö judossa. Hän vietti mielellään aikaa erikoisjoukkojen sotilaiden kanssa. Hän ajoi urheiluautoilla. Ja ennen kaikkea ­– hän juhli rankasti ja usein.

Työtoverit tunsivat Jacksonin "Uncle JAKinä". Omiste pilakuvakirjassa.

Lehtimieskollegat kertovat, että JAK saapui aina toimitukseen aikaisin. Joka aamu hän oli työpöytänsä ääressä seitsemältä. Luettuaan päivän lehdet hän luonnosteli puolisen tusinaa piirrosideaa ja vei ne yhdeksäksi päätoimittajalle. Brittilehtien tapaan tämä valitsi, mikä ideoista toteutetaan valmiiksi piirrokseksi. JAK meni takaisin pöytänsä ääreen ja piirsi päivän kuvan. Sitten lähdettiin lounaalle.

Lounaat saattoivat kestää puoleen yöhön, tai jopa aamuun saakka.

Muut lehden toimittajat kertovat, että vuosikymmeniä nuoremmillakin oli vaikeuksia pysyä JAKin perässä. Lounaat saattoivat alkaa jossain maineikkaassa, kalliissa ravintolassa, mutta illan edetessä ne etenivät Lontoon herrainkerhoilta aina vain hämärämpiin ja ryysyisempiin paikkoihin, päätyen mahdollisesti aamuyöllä johonkin Sohon strippibaariin, tahi kerrassaan ilotaloon.

Kun kollegat tarvitsivat tällaisista reissuista toipumiseen useita päiviä ja olivat seuraavana aamuna kalvakoita ja hiljaisia, JAK marssi pöytänsä ääreen taas kello seitsemän ja oli valmis uuteen kierrokseen.

Työkaverit pitivät tätä käsittämättömänä. Ainakin siihen asti, kunnes rankka elämä vaati veronsa ja JAK kuoli äkillisesti massiiviseen sydänkohtaukseen 70-vuotiaana.

Mutta merkillisin käänne oli vielä edessä. Koska JAK kuoli niin yllättäen, hän ei selvästikään ollut itse laatinut suunnitelmia hautajaistensa varalle. Niinpä yllätys olikin sitten melkoinen, kun häntä haudan äärelle suremaan saapuikin ei vain yksi, vaan kaksi perhettä, jotka eivät olleet tienneet toistensa olemassaolosta.

Hurjimpien tarinoiden mukaan JAK olisi vuosikausia kyennyt jopa syömään jouluateriat kummankin perheen luona jäämättä kiinni.

JAKin kuvat ovat täynnä yksityiskohtia ja tunnistettaviakin paikkoja.

Etenkin kun ottaa huomioon tarinat JAKin vähintäänkin erikoisesta yksityiselämästä, hänen työtahtinsa oli hurja. Hän piirsi kuvan kuutena päivänä viikossa. Piirrokset ovat paitsi suurikokoisia, myös täynnä yksityiskohtia: ne ovat yleensä laajoja yleiskuvia, joissa on suuri määrä ihmisiä ja paljon taustaa. Kuten Don Rosa, JAK ei uskonut pelkistykseen: kun hän piirsi tiiliseinän, niin sitten hän aina piirsi siitä joka ikisen tiilen. Etenkin viimeisinä vuosinaan hän halusi panostaa kuviensa huolelliseen visuaalisuuten aivan erityisesti, sillä hän halusi tällä tavoin osoittaa edenneensä oppi-isänsä Gilesin ohi. Giles oli monin tavoin kuin tältä vaikutteita saanut Kari Suomalainen: alansa ykkönen siitäkin huolimatta, että hänen kuvansa viimeisinä vuosina osoittivatkin yhä enemmän laiskistumisen ja teknisen huolimattomuuden merkkejä. JAK kärkkyi Gilesin paikkaa avoimesti, mutta lopulta turhaan.

JAKin lomallaan maalaama akvarelli, jonka hän lähetti lehtensä kustantajalle.

JAKin alkuperäispiirrokset olivat suosittuja sisustuselementtejä monissa Lontoon pubeissa ja hotelleissa. Kurssikaverini isäntäperhe ei siis ollut tässä mikään poikkeus. Ja kun JAK huomasi, että piirrokset käyvät hyvin kaupaksi, hän havaitsi tässä hyvän liikeidean, moraalisesti taipuisa kun luonnoltaan oli. Hän kun teki laajoja yleiskuvia, niin olihan siis täysin luonnollista, että hän piirsi katunäkymiinsä oikeasti olemassa olevien liikkeiden julkisivuja ja logoja. Täysin luonnollista, etenkin tietäen, että kyseisen liikkeen omistaja kuvan nähtyään hyvin todennäköisesti halusi ostaa itselleen sen originaalin. Product placement pilakuvissa.

Lomillaan JAK matkusteli Välimerellä ja maalasi akvarelleja. Niissä yhdistyy jännällä tavalla pilapiirrosmainen pelkistys ja esittävä realismi. JAKin muistokirjassa on kuva tekijästä maalauspuuhissa. Siinä kiteytyy humoristisella tavalla hänestä paljon.

JAK maalaamassa Cadaquesissa.

Minä tutustuin JAKin pilakuviin tarkemmin 2000-luvun alussa. Ostin Lontoossa käydessäni joitain hänen piirroskokoelmiaan. Erään niistä JAK oli omistuskirjoittanut pienellä omakuvapiirroksella ja kutsumanimellään "Uncle JAK".

JAKin teot olivat ilmeisesti tässä vaiheessa yleisesti tunnettuja. Kirjan etulehdelle oli antikvariaatti kirjoittanut lyijykynällä "signed by cartoonist" ja hinnan. Mutta lähemmin tarkasteltuani huomasin, että osa tekstistä oli huolellisesti kumitettu pois.

Kokonaisuudessaan merkintä oli kuulunut: "Sexist man and rubbish, but signed by cartoonist".

(perustuu alunperin Sarjainfossa 2/2013 julkaistuun juttuun).

* * *

The first original cartoon I remember seeing was by the British political cartoonist JAK. I never got to meet him, but his life seems to be surrounded by wild stories and rumors.

Farlaine the Goblin

Tussi ja vesiväri paperille, 16 x 17 cm.

Eräs amerikkalainen tuttavani on alkanut julkaista omakustannesarjakuvaa nimeltä Farlaine the Goblin. En mainitse nimeä, koska hän on myös leikkimielisesti päättänyt kokeilla, pystyykö nettiaikakaudella tällaista toimintaa tekemään anonyymisti ja voisiko se jopa lisätä kiinnostusta herättävää mystiikkaa tekijän ympärille. Hän käyttää sarjan yhteydessä vain signeerausta "J". (Ei, tämä ei kuitenkaan ole minun salanimeni!)
Nyt sarjasta on ilmestynyt ensimmäinen kokooma-albumi. Kirjassa on mukana myös minun tekemäni kuva sarjan päähenkilöstä.

Farlaine on koko perheen fantasiasarjakuva. Sen päähenkilö on hiisi (vai peikko?), joka matkaa halki erilaisten maiden löytääkseen itselleen metsän, johon asettua asumaan. Jokaisessa tarinassa tutustutaan uuteen maahan. Farlainen matkakumppanina on hänen repussaan mukana kantama pieni puu.
Sarjakuvana Farlainen esikuvina ovat Luupäät, Don Rosan tuotanto ja eurooppalaiset huumori-seikkailut. Tekijä toivookin, että juuri tästä syystä se löytäisi lukijoita myös Euroopasta.
Sarjan sisällöstä löytyy tarkempi kuvaus esim. tästä sarjakuva-aiheisesta podcastista. (Sisältää myös eeppisen amerikkalaisen yrityksen ääntää minun nimeni. Laske oikeat äänteet!)

* * *

I did a small illustration of J's Farlaine the Goblin for the series's first paperback collection that's out now.

Toinen Ukraina-piirros Ilta-Sanomissa

 

Viikonlopun Ilta-Sanomissa (6.–7.9.2014) oli toinen minun tekemäni pilapiirros Ukrainan tilanteessa. Vastapainona edelliselle kuvalle parin viikon takaa, tämänkertainen piirros oli sävyltään vakava ja pyrki välittämään sanottavansa puhtaasti kuvallisin keinoin. Minulle siis hiukan uudenlaisia haasteita.

Idealuonnos. Lyijykynä paperille, 6 x 8 cm.

Piirros lähti jälleen liikkeelle pienestä idealuonnoksesta. Koska idea sinänsä oli valmis, tällä kertaa ei tarvittu enempää apuluonnoksia. Mutta koska kuvan hahmo tuli etualalle suureen kokoon – ja, mikä merkittävämpää, en tällä kertaa tehnyt kuvaa kauheassa kiireessä – hifistelin sen verran, että otin käsien asentoa varten muutamia valokuvia malliksi.

Kuvan oli tarkoitus välittää voimakas viesti. Sattuikin sitten niin, että tein sitä minulle aika poikkeuksellisen tunnekuohun vallassa. (Yleensä piirtäminen on minulle enemmänkin kuin meditointia: paras jälki syntyy rauhallisena. Jos pulssi alkaa kohota, niin keskittyminen hukkuu helposti.) Kuuntelin vielä taustalla Shostakovitsin Leningrad-sinfoniaa – en ollakseni tarkoituksella melodramaattinen, vaan koska sattumalta olen juuri lukemassa hänen muistelmiaan. 
(Shostakovits kirjoitti pääosan sinfoniasta piiritetyssä Leningradissa ja sen on yleensä ajateltu kuvaavan saksalaisten hyökkäystä. Säveltäjä itse kuitenkin kertoo myöhemmin, että ajatus teoksesta oli jo ajalta ennen sotaa ja itse asiassa se kuvaa pääasiassa Stalinin vainoja).

Valmiin kuvan ensimmäinen lyijykynäluonnos, lyijykynä paperille, 39 x 25 cm.

Musiikin tai aiheen vaikutusta, mutta ensimmäinen kuvan lyijykynäversio syntyi niin raskain vedoin, että minun oli piirrettävä se kertaalleen puhtaaksi, ennen kuin edes siirryin tussausvaiheeseen.

Valmiin kuvan toinen lyijykynäluonnos, lyijykynä paperille, 39 x 25 cm.

Tiesin, että kuva tullaan julkaisemaan lehdessä koko sivun levyisenä, joten halusin lisätä siihen jotain kiinnostavaa tekstuuria, jotta se kantaisi kuvallisesti sille annetun tilan. Pohdiskelin erityisesti, miten toteuttaa kuvan taustan. Päädyin tekemään musteroiskeita.

Valmis tussipiirros. Pullomuste ja valkoinen guassi paperille, 39 x 25 cm.

Halusin myös lisätä etualan hahmoon jotain sävyjä, jotta siitä tulisi vähän kiinnostavampi kuvallisesti. Päädyin tekemään kuvaan "toisen layerin", piirtämään kuvaan toiselle arkille varjoja. Eikö olisi ollut helpompaa ja nopeampaa vain tehdä se tietokoneella, kuulen sinun kysyvän? Kiitos kysymästä, kyllä tosiaankin olisi.

Varjostusarkki. Huopakynä paperille, 39 x 25 cm.

Koska piirros on pääosin puhtaasti visuaalinen, siitä oli helppo tehdä samalla myös englanninkielinen versio – piti muuttaa vain yksi kirjain.

* * *

This weekend's Ilta Sanomat (Sept. 6–7, 2014) published my second political cartoon about Ukraine. This one was somber in tone, and as I had the idea ready and several days to work on it, I took my time with the technical execution of the drawing.

Helsingin sarjakuvafestivaalit 5.–7.9.2014

Haastattelemassa Veikko "Joonas" Savolaista sarjakuvafestivaaleilla 2011.

Viikonloppuna on tulossa Helsingin sarjakuvafestivaalit. Tällä kertaa olen ollut mukana koostamassa sinne puheohjelmaa yhteistyössä Kuvittajat ry:n kanssa. Olemme järjestäneet oman ohjelmakokonaisuuden Kirjasto 10:iin perjantai-iltapäiväksi, joka toivon mukaan puhuttelisi sekä sarjakuvasta, että kuvituksesta laajemminkin kiinnostuneita.


Tässä tuon kuvituspäivän ohjelma, siis perjantaina 5.9.:

14.00
Lastenkirjakuvittaja Marika Maijala haastattelussa. Maijala on kuvittanut mm. Tuula Kallioniemen Karoliina-sarjaa ja tehnyt Juha Virran kansa kolme Sylvi Kepponen -kirjaa. Maijala sai vuonna 2009 Rudolf Koivu -palkinnon kuvituksistaan Hannu Mäkelän Vauvaunia-kirjaan.

15.00
Kuvittaja–sarjakuvantekijä Jussi Kaakinen haastattelussa. Kaakinen on kuvittanut mm. Timo Parvelan Taro-sarjaa, suuret kuvateokset Suomen lasten historia ja Suomen lasten taidehistoria ja Veijo Meren klassikon Manillaköysi. Kaakisen ja Petri Tolppasen sarjakuvasovitus Risto Isomäen kirjasta Sarasvatin hiekkaa voitti vuoden 2009 Sarjakuva-Finlandian.

16.00
Kuvarunoilija Tiina Pystynen haastattelussa. Pystysen työt ovat rikkoneet luokittelun rajoja yhdistelemällä runoutta, kirjallisuutta, kuvitusta, taidegrafiikkaa ja sarjakuvaa. Pystynen palkittiin vuonna 2010 Puupäähatulla.

17.00 – 18.30
Kuvakerrontapaneeli. Mitä yhteistä ja mitä eroavuuksia on kuvakirjojen ja sarjakuvan kuvakerronnalla? Keskustelemassa sarjakuvantekijä–kuvittaja Christer Nuutinen, mm. Pikku Papu -sarjaa tehnyt lastenkirjakuvittaja Liisa Kallio, sekä mm. Hulda ja Jalmari -sarjaa ja Sinikka ja Tiina Nopolan Heinähattu ja Vilttitossu -kirjoja kuvittanut Markus Majaluoma. Keskustelua vetää sarjakuvantekijä–kuvittaja Jyrki Vainio.

18.30 – 20.00
Paneelikeskustelussa ammattina kuva. Millaista on tehdä työtä kuvittajana, kuva-alan ammattilaisena? Keskustelemassa kuvittajat Janne Harju, Satu Kettunen ja Ossi Hiekkala. Keskustelua vetää Jyrki Vainio.

Näiden lisäksi olen festareilla haastattelemassa kahta ulkomaista vierasta lauantaina 6.9.:

Päälava, klo 16.30
Israelin kansainvälisesti tunnetuimpiin sarjakuvataiteilijoihin kuuluva, etenkin sarjakuvaromaanista Exit Wounds tunnettu Rutu Modan.

Päälava, klo 18.00
Amerikkalainen LGBT-sarjakuvan pioneeri, etenkin sarjakuvaromaanista Stuck Rubber Baby tunnettu Howard Cruse.

Tunnearvo ja rahallinen arvo

A cartoon by Chon Day, published in the Wall Street Journal in 1991.

Ostin kerran ebaylta kaksi pilapiirrosoriginaalia. Niiden piirtäjä oli mm. New Yorkeriin kuvia tehnyt Chon (Chauncey) Day (1907–2000). Hänet muistetaan etenkin piirroksista, joiden päähenkilönä oli munkki nimeltä Brother Sebastian.
Piirrosten mukana tuli tarina. Myyjä kertoi, että eräänä päivänä hänen talonsa pihalle oli kurvannut kadulta auto. Ulos astui vanha herra, jolla oli juhlavaatteet päällä. Hän sanoi, että oli vaimonsa kanssa menossa häihin, mutta autosta oli puhjennut rengas.
Talon omistaja vaihtoi auton renkaan, koska kuljettaja oli ikämies ja tällä oli parhaat päällä. Vanha mies kiitteli kovasti ja jatkoi matkaansa.
Parin viikon päästä postissa tuli kirje, joka sisälsi kaksi pilapiirrosta ja pienen kirjelapun.

 

Muistelen maksaneeni pilakuvista 50 dollaria. Siis $ 25 per alkuperäinen, käsin tehty piirros. Minusta jo tämän tarinan tunnearvon olisi pitänyt olla myyjälle enemmän, kuin hänen näistä saamansa rahallinen korvaus.
Tämä liittyy populaarikulttuurin keräilyn ja arvostuksen suhteen olennaiseen asiaan. Keräilyn kohteilla on monenlaista arvoa: tunnearvoa, nostalgia-arvoa, kulttuurillista arvoa, historiallista arvoa, sekä sitten sitä rahallista arvoa.
Usein vain on niin, että se rahallinen arvo voi olla näistä mitättömin. Olen huomannut, että Suomessa monista asioista ihmisten tyypillinen reaktio on supattaa: "Ooo, tuo on varmaan todella arvokas". Mutta näille ihmisille ei tulisi mieleenkään kysyä, kuinka paljon kohde tosiassa oikein maksaisi, saati sitten käydä paikassa, jossa sellaisia on myynnissä. Niin tehdessä yllätys saattaa nimittäin olla melkoinen: "todella arvokkaitten" asioiden arvo on meilläkin usein rahassa mitattuna vain pari kymppiä.
Kun minä puolestani olen sitä tyyppiä, joka tonkii näitä kaikennäköisiä huutokauppoja ja kirpputoreja, olen tietysti itse hyötynyt tästä asetelmasta kovasti: minä olen saanut haltuuni melkoisen määrän näitä "todella arvokkaita" kulttuuriaarteita ihan pilkkahinnalla. Mutta aina välillä ihmetyttää, että eikö näillä kohteilla tosiaankaan ole toisille edes tarinoina ja muistoina enempää arvoa, kuin ne pari kymppiä.

A cartoon dated 1993.

* * *

I bought these two Chon Day cartoons on ebay for $50. The seller had helped the elderly artist change the tyre of his car on his way to a wedding. These cartoons arrived with a thank you note in the mail a few weeks later. On occasions like this, I wonder if the story and memory alone shouldn't be worth more to the seller than the few bucks they get for selling the art.

Ilta-Sanomien pilapiirros Ukrainasta

Ilta-Sanomissa 16.8.2014 julkaistu piirros.

 
Viikonlopun Ilta-Sanomissa (16.8.2014) oli tekemäni pilapiirros Ukrainan tilanteesta. Viikonlopun aikana kuva levisi sosiaalisessa mediassa, niin että Twitterin kautta sitä nähtiin myös paikan päällä Ukrainassa.
Kuva syntyi poikkeuksellisen nopeasti perjantaina. Idea tuli kuunnellessani puolen päivän aikaan National Public Radion uutisia Yle Mondolta ja otsikoissa olivat toisaalta Ukrainan konflikti ja toisaalta Afrikan Ebola-epidemia, jota on mukana torjumassa Lääkärit ilman rajoja -järjestö. Kun nämä törmäytti yhteen, syntyi piirroksen idea aika lailla itsestään.

Pieni layout-luonnos ja mallikuvia.

Tulin maininneeksi ideasta Ilta-Sanomiin ja harmittelin, että ajankohtainen juttu ei taida enää viikonlopun lehteen ehtiä. Siellä oltiin kuitenkin toista mieltä: minulle annettiin neljä tuntia aikaa.
Se oli sen verran kireä aikataulu, että en edes ehtinyt jäädä stressaamaan, olisiko kuvan tekeminen siinä ajassa mahdollista vai ei – oli vaan ruvettava saman tien tekemään. Tein ensin nopean layout-hahmotelman ja sitten etsin netistä muutamia lähdekuvia malliksi. Sitten olikin vain heittäydyttävä suoraan itse piirroksen tekoon, ehtimättä murehtia sen enempää.

Lopullisen kuvan lyijykynäluonnos.

Lyijykynäpiirrosta tehdessäni keksin, että kun kuvassa tulee etualalle yhden kuorma-auton peruutuspeili, siitä voisi heijastua autokolonnan jatkuminen toiseen suuntaan. Jatkoin samaa ideaa myös vartiokopin ikkunoissa. Näin kuvaan sai lisättyä viitteen autojonon pituudesta, vaikka varsinaisessa kuvassa näkyy vain muutama auto.
Koska tykkään panostaa kuvieni huolelliseen tussaamiseen, on se minulla yleensä piirroksen työläin vaihe. Tässä kuvassa se jännitti eniten, sillä aikaa oli vain vähän ja kuva oli aika yksityiskohtainen.
Ilahduttavaa kyllä, työ eteni hyvin ja sain tehtyä aikarajan puitteissa huolellisemman tussipiirroksen, kuin olisin ehkä edes kuvitellut mahdolliseksi.

Lopullinen tussipiirros. Sivellin ja pullomuste paperille, 17 x 28 cm.

Aikaraja tuli sitten vastaan siinä, että kuvan väritys jäi karkeammaksi, kuin ehkä olisin halunnut. Lehti yllätti myös siinä, että kuva julkaistiin suuremmassa koossa, kuin olin ennakoinut: koko sivun levyisenä, lähes piirroskoossa. Hiukan punastelin sitä katsoessani, että toivottavasti kuva kantoi koko sen tilan, joka sille oli annettu.
Ilmeisesti kuva tavoitti yleisönsä: lehdestä otettua valokuvaa on jaettu sosiaalisessa mediassa, myös Ukrainassa. Laitan kiinnostuneille oheen kuvan myös englanninkielisillä teksteillä.

* * *

Last weekend's Ilta-Sanomat (Aug. 16, 2014) printed a cartoon of mine, relating to the situation in Ukraine. Over the weekend, a photo of the cartoon has been shared in social media, also reaching Ukraine itself.
The cartoon came about very quickly on Friday: I only had four hours to work on it, start to finish.
Here it is with English captions. You can also find it on Twitter, @jyrkivainio.

Cartoon published in Ilta-Sanomat, Aug. 16, 2014.

20 vuotta julkaistuna piirtäjänä

Piirtämässä kuvia partioleirillä Sveitsissä kesällä 1994.

Tänään tulee täyteen 20 vuotta piirroksesta, josta katson julkaistun urani piirtäjänä alkaneen.
Kesällä 1994 olin 16-vuotias ja partion suurleirillä Sveitsissä. Piirtelin huvikseni kuvia kavereille leirin tapahtumista, etenkin leirillä jaettujen kangaskassien kylkiin. Huomasin, että huopakynä tarttui niihin mukavasti, niin että oli helppo tehdä niihin eräänlaista drybrush-sävytystä.
Eräänä päivänä meidän Suomi-osastollamme piipahti leirin lehden päätoimittaja. Niin kuin suomalaisillakin suurleireillä, kyseessä oli "oikea", paperille painettu päivittäinen sanomalehti.
Hän pyysi minua piirtämään kuvan heidän lehteensä. Leirillä oli tavoiteltu Guinnessin ennätystä rakentamalla maailman pisin riippusilta, joten tein piirroksen siitä.
Kuin sattumalta, minulla oli myös ammattimaiset piirrosvälineet rinkassa mukana. Edellisenä kesänä 1993 olin saanut kielikurssilla Englannissa käsiini ensimmäisen Winsor & Newton -siveltimeni. Olin talven aikana piirtänyt sillä pari kuvaa, mutta nyt loksahti kerralla monta palikkaa kohdalleen: piirsin ensimmäistä kertaa sarjakuvastripin siveltimellä ja se painettiin oikeaan sanomalehteen.
Lehdellä oli myös omakin piirtäjä, mutta hänen piirroksensa jäi sinä päivänä lehdestä väliin. (Se olisi pitänyt ehkä osata ottaa varhaisena opetuksena siitä, miten ihmisiä saatetaan tällä alalla kohdella...)
Muutamaa päivää myöhemmin ostin, samalla matkalla, uuden Winsor & Newtonin siveltimen. Series 7 -mallia, kokoa nolla. Se on ollut keskeisin piirtotyökaluni siitä lähtien.

Ensimmäinen julkaistu partio-sarjakuvani. Tussi ja korjauslakka paperille, 28 x 9 cm, 1.8.1994.

Päästyäni kotiin piirsin leirin tuomista ideoista syksyn aikana kymmenen strippiä lisää. Niiden avulla sain seuraavana keväänä ensimmäisen vakituisen julkaisupaikkani turkulaisessa Aamuset-lehdessä. Aamusten sarjaa ei ihmeemmin kannata muistella – mutta partio taas on säilynyt yhtenä piirrosteni kestoaiheena siitä lähtien. Samaisten partiostrippien voimalla olin nimittäin myös piirtäjänä kotimaisen Loisto-suurleirin lehdessä kesällä 1996 ja sieltä minut poimittiin tekemään sarjakuvaa Partio-lehteen.
Sarjani Närhivartio on ilmestynyt Partio-lehdessä siitä lähtien: tänä keväänä siitä ilmestyi sattumalta juuri sadas jakso. Sen yhteydessä lehdessä julkaistiin pieni haastattelu, joka on nähtävissä digimuodossa täällä. Myös useimmat näistä vuoden 1994 stripeistä on sittemmin nähty Partio-lehdessä.

* * *

Today marks the 20th anniversary of what I concider the start of my career as a pulished cartoonist. I was 16 years old and on a scouting jamboree in Switzerland. A strip of mine was printed in the camp newspaper. This was the first time I had drawn a comic strip with a brush – and my first public drawing featuring scouts. I have been drawing for the scouts ever since: this spring, my series Närhivartio in the Finnish scout magazine Partio featured its hundreth episode.