Kolme pistettä Conradista

Conrad käytti pilakuvissaan tehokkaasti hyväksi infografiikan parodiointia.

 

Ihmiset varoittelevat minua Paul Conradista. Kun kerron ihailevani tämän piirroksia ja koitan kysellä, millainen hän on henkilönä, muotoillaan vastaus yleensä hyvin huolellisesti.

”Tiedän myös ihmisiä, jotka... tulevat hänen kanssaan toimeen ihan hyvin”, sommittelee sanojaan Jim Borgman.

”Hän on... melkoinen tyyppi”, luonnehtii puolestaan Mike Peters. Tämä saa vaimon vieressä naurahtamaan sarkastisesti. ”No todellakin!”

Yleinen mielipide tuntuu pitävän Conradia kärttyisänä ja mielipiteiltään jyrkkänä vanhana jääränä. Mutta tähän hänen julkinen maineensakin perustuu: Conrad (1924-2010) oli aikakautensa maineikkaimpia poliittisia pilapiirtäjiä. Hän voitti kuvillaan peräti kolme Pulitzer-palkintoa ja tuli tunnetuksi erityisesti Watergate-skandaalin aikaisista piirroksistaan, joilla hyökkäsi presidentti Nixonia vastaan. Tämä tuotti hänelle paikan Nixonin ylläpitämällä ”vihollisten listalla”. 

Conradin kuvat vaihtelivat teknisesti taiturimaisesta, yksityiskohtaisesta piirtämisestä äärimmäiseen pelkistykseen.

Conradin työnantajan, Los Angeles Timesin, päätoimittaja mainittiin samassa paperissa, mutta tämän ranking-listaus oli ylempänä. Conrad kertoo ilkikurisesti käyneensä tämän johdosta kysymässä, suostuisiko päätoimittaja vaihtamaan listasijoituksensa yhteen hänen Pulitzeriinsa.

Vaikka tapaus olikin tavallaan huvittava, ennen muuta se kuitenkin kiukutti Conradia. Häntä hävetti, että maalla oli presidentti, joka käytti aikaansa vihamiestensä luettelointiin.

Aikakausi tarjosi siis piirtäjälle isoja aiheita, joihin tarttua – ja jyrkkien mielipiteiden voimakas ilmaiseminen oli Conradin leipälaji.

”Aamulla herään äreänä. Sitten luen päivän lehdet ja raivostun. Sitten rupean piirtämään”, tiivistää Conrad pilapiirtäjän ammatinkuvan.

Yksinkertainen kuva, mutta vaikea toteuttaa: sommitelma on rakennettu hyvin taitavasti, jotta siitä välittyy aidon orgaanisen tuntuinen muoto. Se ei ole ollenkaan niin helppoa, kuin miltä näyttää.

Löysin Conradin piirrokset joskus opiskeluaikoinani. Ne tekivät minuun suuren vaikutuksen.

Samoin kun Suomessa monet pilapiirtäjät ovat pitkään olleet kiinni Kari Suomalaisen piirrostyylissä, myöskin Amerikassa alan vaikutteet ovat aika suppeita: siellä on laajalti jäljitelty Pat Oliphantin (s. 1935) siveltimenjälkeä. Kun tutustuin Conradin tuotantoon, en voinut kuin hämmästellä, miksi hänellä ei samaan tapaan ollut liutaa jäljittelijöitä, sillä hänen kuvansa näyttivät aivan erilaisilta ja tyystin omaperäisiltä.

Conrad on teknisesti taitava piirtäjä, jonka kuvat voivat olla viimeisteltyjä ja yksityiskohtaisia, asettelultaan taidokkaita ja viivaltaan dynaamisia. Mutta ainutlaatuista hänen tuotannolleen on, että toisinaan kuvat saattavat myös olla äärimmäisen minimalistisia.

USA:n valtionvelka. Kuvan piirtämisen jälkeen summa on peräti satakertaistunut: tätä kirjoitettaessa summa lähestyy 18.000.000.000.000 dollaria.

”Apartheid: mustavalkoinen tutkielma”, kuuluu erän piirroksen teksti. Kuvassa on musta miehen silhuetti, joka on täynnä valkoisia luodinreikiä. ”Mikroskooppinäkymä öljyä syövästä bakteerista”, kertoo toinen kuva. Ensi näkemältä se esittää petrimaljassa olevia mikrobirihmastoja. Lähempi tarkastelu paljastaa niiden olevan autoja.

Valtionvelkaa Conrad kuvasi vain kirjoittamalla sen silloisen, nykyaikaan verrattuna mitättömän, määrän suurin numeroin. Loputtoman nollajonon ylle on piirretty pieni hahmo: moottoripyöräilijä, joka yrittää tehdä selvästi mahdottoman surmanhypyn.

Watergate. Pilakuvan pelkistämisen mestariteos.

Ja sitten se ylittämätön mestariteos: kruununa monien vihaisten Watergate-piirrosten sarjalle äärimmilleen pelkistetty silhuettikuva, jossa ääninauhasta kietoutuu hirttosilmukka.

Conradin Watergate-kuvista on koottu kirja ”The King and Us” (1974). Siinä piirroksia on höystetty poiminnoilla Valkoisen talon keskustelunauhojen transkripteistä. Tämän johdosta Richard Nixon on kannessa leikillisesti mainittu teoksen toiseksi tekijäksi.

Minulla on kirjasta kappale, jonka Conrad on aikanaan omavaltaisesti signeerannut molempien tekijöiden nimissä. ”Nixonin” omiste kuuluu: ”Tämä kirja ei ole muuta kuin kasa valheita – valheita –VALHEITA!”

Omiste pilakuvakirjassa.

 

Minulle Paul Conradin piirrokset opettivat, mikä arvo on sillä, että ilmaisumuotoa käytetään vaihtelevan monipuolisesti: yhtenä päivänä kuva voi olla yksityiskohtainen ja esittävä, seuraavana päivänä taas todella minimalistinen, sitä seuraava vaikka informaatiografiikkaparodia. Tällöin siitä muodostuu myös eräänlaista leikkiä piirtäjän ja lukijoiden välillä: yleisön mielenkiinto pysyy paremmin yllä, kun ei koskaan voida etukäteen arvata, miltä seuraavan päivän piirros tulee näyttämään.

Tästä johtuen halusin yrittää päästä tapaamaan Conradin myös itse, varoituksista huolimatta. Kaikkien kanssa toimeen tulevan Mike Petersin ja toisen sarjakuva–pilapiirtäjän, Conradin läheisesti tuntevan Bill Schorrin, kautta tämä lopulta onnistui.

Luonnos CONartist-pilakuvakirjan kansikuvaksi, 1993.

Jo valmiiksi äkäisenä pidetty Conrad oli minun Los Angelesiin saapuessani ikämies, 85-vuotias, ja sen verran seniori-kunnossa, että oli muuttanut jonkinlaiseen hoivayhteisöön: ei varsinaisesti vanhainkotiin, mutta valvottuun asuntoon, jossa oli käytössä sairaanhoitaja.

Suoraselkäisenä ja jäntevänä hän kuitenkin tulee avaamaan minulle oven itse. Hänen suussaan on piippu ja olemus muutenkin kuin karikatyyri jostain menneestä aikakaudesta: puhetapansa ja käytöksensä puolesta hän voisi olla jonkun vanhan komediasarjan kitkerä naapurin setä.

Hän katsoo minua tiukasti, polttelee hetken piippuaan ja toteaa sitten ensi sanoinaan: ”Etkös sinä ole piirtäjäksi aika painava?”

En voi muuta kuin purskahtaa nauramaan.

”Eikö olekin aikamoinen tapaus”, nauraa Bill Schorr, kun kuvailen tilanteen jälkikäteen puhelimessa.

Nyt minullakin on antaa oma lisäni Conradia koskevien luonnehdintojen joukkoon.

”Kyllä”, sanon, ”hän oli... juuri täsmälleen sellainen, kuin kaikki lupailivatkin hänen olevan.”

John F. Kennedy. Conradin originaali vuodelta 1962. Piirros on vastoin kaikkia taiteen ja järjen sääntöjä päällystetty kontaktimuovilla. Onko tarpeen edes sanoa, että niin EI saisi tehdä?

Conradin originaaleja liikkuu keräilymarkkinoilla vain vähän ja nekin yleensä hänen uransa alkuvuosilta. Sitäkin valitettavampaa, että ne muutamat piirrokset jotka minä olen tavannut, ovat kaikki olleet tavalla tai toisella vaurioituneita. Ensimmäisessä minun kokoelmaani tulleessa Conradin originaalissa oli suunnilleen kaikki viat, mitä paperisessa teoksessa voi olla: kosteusvaurioita, hometta, jopa omistuskirjoituksen muste oli liuennut tahraksi. Mutta tämänkin ylitti seuraava löytö: ostin pari Conradin originaalia keräilijältä, jolla oli ollut tuhoisan omaperäinen tapa säästää piirrosten esillepanossa. Kalliin kehystämisen sijaan hän oli – päällystänyt originaalit ryppyisesti kontaktimuovilla.

Kun on keräilijänä kaiken nähnyt, niin silloin todellakin on saanut nähdä kaikenlaista.

(laajennettu versio Sarjainfossa 2/2011 julkaistusta artikkelista.)

* * *

Because his work has inspired me a lot, I wanted to meet Paul Conrad, despite the warnings that he was a cantankerous old grump. I did so shortly before he died, and he proved to be everything everyone had told me he was.

Conrad's originals seem to be rare on the collectors' market. That makes it an even greater shame, that all of the ones I've seen have been damaged one way or another. Most outrageously, couple of the ones I have in my collection have been very amateurishly laminated with contact paper, in an apparent attempt to save money in framing!

Tomista on moneksi

Pilapiirros Ilta-Sanomiin, 4.10.2014.

Viime viikonlopun Ilta-Sanomissa (4.10.2014) oli taas tekemäni pilapiirros. Ja ei: ei ole tarkoitus, että kaikki piirtämäni kuvat piikittelisivät nimenomaan Venäjää – se suunta nyt vain on tarjonut viime aikoina niin paljon aiheita, mihin tarttua.
Tämä piirros oli edellisiä kevytmielisempi. Sen pohjana on tuttavieni facebook-keskustelusta poimimani sanaleikki, Rosatom of Finland. Tartuin siihen, kun sitä kautta sai herkullisesti yhdistettyä kaksi asiaa: keskustelun Fennovoiman yhdinvoima-hankkeen Venäjä-riippuvuuden järkevyydestä, sekä Venäjällä lietsotun homofobian.

Pertti Jarlalle lähetetty idealuonnos Fingerpori-stripiksi. Lyijykynä, 6 x 14 cm.

En kuitenkaan ensimmäisenä lähtenyt tekemään itse pilakuvaa: idea oli minusta niin suoran fingerporimainen, että tarjosin sitä ensin Pertti Jarlalle. Hän innostui ideasta aluksi, mutta totesi pohdittuaan, että ehkä se kuitenkin on hänelle liian päivänpoliittinen. Sarjakuvastripeillä voi parhaimmillaan olla pilapiirroksia pidempi elinkaari, joten sitä silmällä pitäen on tietysti järkevää, että ne eivät sisällä liian suoraa ajankohtaiskommentaaria.
Jarla ehdotti, että minun kannattaisi käyttää idea itse. Niinpä leiskasin idean uudelleen, stripin sijaan samaan muotoon aiempien pilakuvieni kanssa.

Uusittu layout-luonnos pilakuvan formaattiin. Lyijykynä, 7 x 11 cm.

Koska näin ollen aika idean synnystä piirroksen julkaisuun venyi, kävi sitten niin, että Alivaltiosihteeri ehti saman sanaleikki-idean kanssa ulos jo päivää aikaisemmin. Ja sitten sain kuulla, että itse asiassa Bisquit oli sivunnut aihetta pakinassaan jo 19.9.
Sinänsä tässä ei ollut sen suurempaa ongelmaa, sillä kaikki käytöt olivat aika erityyppisiä: Alivaltiosihteeri ketjutti useita sanaleikkejä aiheesta (Rosatom of Finland, Rosatom & Jerry, Rosatom Hanks), Bisquit taas liikkui klassisemmilla vesillä, viitaten Aleksis Kiven Nummisuutareihin.
Mutta tämä kuitenkin osoittaa ongelman, jonka takia itse käytän sanaleikkejä piirrosten pääpointtina vain harvakseltaan: sanaleikeillä "ei ole isää" – semmoisen idean saatua on hirveän vaikea arvioida, onko kyseessä omaperäinen ajatus, vai onko sama juttu keksitty jo tuhat kertaa aikaisemmin. Tai keksitäänkö sitä samaan aikaan monessa paikassa muualla. Erityisen riskialttiiksi tämän tekee, että Suomessa on jo niin monia pitkän uran tehneitä humoristeja, joiden tuotanto nojaa suurelta osin, ellei kokonaan, nimenomaan sanaleikeille.
Tämän vuoksi itse olen käyttänyt sanaleikkejä mieluummin enemmän höysteenä kuin kuvien kantavina ideoina.
(Tämä ei muuten ole kritiikkiä Pertti Jarlaa kohtaan: hän on itse saanut kierrettyä tämän ongelman sillä, että hän on onnistunut kohottamaan oman sarjansa sanaleikit kokonaan uudelle, kierolle tasolle).
 

Valmiin kuvan lyijykynäluonnos. Lyijykynä, 28 x 18 cm.

Varsinaisen kuvan luonnosversiossa huomasin, että Tom of Finland -hahmo olisi parempi siirtää kuvassa keskemmälle. Tämä oli tarkoitus tehdä tussausvaiheessa valopöydällä, mutta viimeistelin kuvan kuvan niin kiireessä, että unohdin ja tussasin sen samaan paikkaan kuin lyijykynäversiossakin. Niinpä oli turvauduttava Photoshopiin ja siirrettävä hahmon paikkaa koneella.
Olen jo useamman vuoden ajan pilakuvissani ja sarjakuvissani koittanut leikkiä kerrontatekniikoilla, jotka nuoruudessani tulivat samanaikaisesti vastaan Bill Wattersonin Lassissa ja Leevissä ja mm. Frank Millerin supersankarisarjakuvissa: että ruutuja ei ole sijoitettu vain mekaaniseen tasariviin, vaan että ne leijuvat toistensa päällä, edessä ja takana. Ja että ruutujen painotuksia voi vaihdella esim. erilaisilla ruutukehyksillä. Etenkin Watterson käytti paljon värillisiä ruutureunoja.
Värillisen ruutureunan käyttö tuli tähän piirroksen siis ikään kuin kerrontatekniikan kautta. Mutta se, mitä väriä päädyin siinä käyttämään, nousi kuvan aiheesta. Tosin Wattersonin hengessä: hänen esikuvansa mukaan olen muutenkin yrittänyt käyttää näissä enemmän yllättäviä, räväköitä värivalintoja.


* * *

A political cartoon in last weekend's Ilta-Sanomat (Oct. 4, 2014) combined commentary on Finland's nuclear industry's connections with Russia and Russia's anti-gay propaganda and legislation.

Kylli-täteilyä

Nelivärisiä luentovisualisointi-piirroksia, 2014.

Opiskelukaverini Pertti Jarla tutustutti minut aikanaan luentovisualisointiin. Siihen, että piirtäjä on mukana elävöittämässä jotain tapahtumaa, tekemässä siitä kuvia paikan päällä livenä.

Aluehallinnon uudistus. Luentovisualisointipiirros.

Jarlan jalanjäljissä olen sitten käynyt tekemässä tällaisia keikkoja erilaisissa yritystapahtumissa ja seminaareissa. Se vaati aluksi hiukan totuttelua: yritin ensin jäljitellä liian suoraan Pertin työtapoja, ennen kuin tajusin, että minun luontainen kädenjälkeni toimii hiukan eri tavalla kuin hänen. Pertti piirtää kuvansa ihan mikroskooppisen pieneen kokoon – minun käteni kramppaisi, jos yrittäisin livetilanteessa samaa.

Byrokratian vaarat. Luentovisualisointipiirros.

Sitten tajusin, että hei: minullahan on itsellänikin jo rutosti kokemusta ihan vastaavanlaisesta piirtämisestä. Lukuisissa partiotapahtumissa olen huvittanut itseäni ja muita piirtelemällä kuvia ihmisten partiohuiveihin, istuma-alustoihin ja muihin mukana olleisiin tarvekaluihin. Ne ovat syntyneet juuri sellaisella tavalla, kuin tässä hommassa tarvitaan: suoraan huopakynällä, nopeasti, ilman minkäänlaista luonnostelua. Erona vain se, että minä olen tottunut tekemään nämä hiukan isommalla kynällä kuin Pertti.
Kesti vain hiukan tajuta asioiden yhteys. Sen jälkeen homma on kulkenut sujuvasti. Vaikka on se siltikin aina aika adrenaliinintäyteinen kokemus, astella lavalle piirtämään ihmisten silmien eteen.

Tapahtumavisualisointipiirros.

Tämän vuoden aikana olen kokeillut jotain uutta. Olen tehnyt pari tapahtumavisualisointia nelivärisenä. Uskomatonta kyllä, se tuntuu sujuvan minulta yhtä nopeasti kuin mustavalkoisten kuvien piirtäminen. Tunnissa syntyy 5-6 pientä piirrosta.
Nyt olen siis ollut yleisön silmien edessä lutraamassa vesiväreillä. Tapahtumavisualisoinnin ideana on, että piirtäjästä tulee tavallaan yksi lisäohjelmanumero, joka osaltaan tukee käsiteltävän asian sisäistämistä ja muistamista. Mutta tämä värien käyttö on kyllä tehnyt tästä jo melkoista Kylli-täteilyä!
Onko minusta nyt siis tullut tapahtumavisualisoinnin Kylli-setä?

* * *

Following in the footsteps of my friend Pertti Jarla, I've done live drawings at various seminars and corporate events. This year, I've developed a new specialty: live cartoons in color.

Napoleon-kompleksinen pilapiirtäjä

Ensimmäinen kokoelmiini saama JAKin originaali on tyypillisen täynnä yksityiskohtia. Piirretty n. 1986.

 

Kun minulta on kysytty, mistä kiinnostukseni piirrosten keräilyyn on saanut alkunsa, olen itsekin hämmästynyt tajutessani, että en tiedä vastausta. Ikään kuin olisin tiennyt olevani kiinnostunut sarjakuvien alkuperäispiirrosten keräilystä jo ennnen, kuin edes ensimmäistä kertaa olen nähnyt sellaisia. Mutta miten se voisi olla mahdollista?
Vanhin muisto piirrosoriginaalin näkemisestä, jonka pystyn tavoittamaan, on kesältä 1993. Olin 15-vuotiaana kielikurssilla Englannissa. Kurssimme vetäjä majoittui isäntäperheeseen, jonka eteisen seinällä oli pilapiirtäjä JAKin originaali.
Outoa kyllä, sikäli kuin muistan, tuon piirroksen näkeminen ei silloin tuntunut mitenkään erityisen vaikuttavalta kokemukselta. En kokenut mitään palavan innostuksen syttymistä, en muista, että olisin edes tarkastellut kuvaa erityisen tarkkaan.
(Nyt, kaksikymmentä vuotta myöhemmin, tämä tuntuu yllättävältä, etenkin koska JAKin originaalit ovat erityisen näyttäviä: hänen alkuperäispiirroksensa ovat hyvin suuria. Yksiruutuiset pilakuvat on piirretty n. kokoon vaaka-A2).
Toinen mystinen kysymys on, että vaikka olin tuolloin ensimmäistä kertaa Englannissa, JAK tuntui silti jo ennestään tutulta piirtäjältä. Mutta nyt ihmettelen, että mitä kautta? Onko joku suomalainen lehti julkaissut hänen piirroksiaan?

Toinen minulla oleva originaali. Monimutkaiset, yhtenäiset mustat pinnat olivat myös JAKille tyypillisiä. N. 80-luvun alku.

Kuulemieni tarinoiden perusteella JAK oli myös hyvin erikoinen persoona. Häntä en koskaan saanut tavata, mutta silkasta mielenkiinnosta olisin sen mielelläni tehnyt.
JAK (Raymond Jackson, 1927-1997) oli oikeistolaisen brittilehti Evening Standardin pilapiirtäjä reilut kolmekymmentä vuotta. Häntä edelsi lehdessä kaksi maineikasta tekijää, alan suuri nimi David Low ja mm. Kari Suomalaistakin innoittanut Vicky. Nämä molemmat olivat olleet piirtäjinä hyvin vahvasti poliittisia ja selvästi lehtensä linjasta vasemmalla. JAK puolestaan oli itsekin avoimen konservatiivinen ja piirtäjänä enemmänkin Gilesin jäljillä, sekä piirrostyyliltään, että aiheiden käsittelytavaltaan.

JAKin piirroksissa ajankohtaisia aiheita kommentoidaan enemmän tavallisten ihmisten ja arkkityyppisten hahmojen, kuin suoranaisten poliitikkokarikatyyrien kautta. Mutta oli hän kuitenkin poliittisempi ja enemmän ajassaan kiinni kuin Giles ­– oman kertomansa mukaan JAK oli ensimmäinen valtalehden pilapiirtäjä, joka uskalsi laittaa kuningatar Elisabetin esiintymään piirroksessaan.

Lontoolaisen pilapiirrosgallerian esittelytiedot luonnehtivat, että JAK oli "näkemyksiltään jyrkän oikeistolainen, mutta uransa mittaan onnistui ärsyttämään ihmisiä laajalti puoluekannasta riippumatta."

Kuvausten perusteella JAK tuntui kärsivän Napoleon-kompleksista. Hän oli lyhyt, silmälasipäinen kalju mies, joka olisi hartaasti toivonut olevansa pidempi ja vahvempi. Niinpä hän täytti päivänsä aamusta iltaan kiivaalla, miehistä viriiliyttä korostavalla toiminnalla, kuin erään itäisen naapurimaan johtaja konsanaan. Hänellä oli musta vyö judossa. Hän vietti mielellään aikaa erikoisjoukkojen sotilaiden kanssa. Hän ajoi urheiluautoilla. Ja ennen kaikkea ­– hän juhli rankasti ja usein.

Työtoverit tunsivat Jacksonin "Uncle JAKinä". Omiste pilakuvakirjassa.

Lehtimieskollegat kertovat, että JAK saapui aina toimitukseen aikaisin. Joka aamu hän oli työpöytänsä ääressä seitsemältä. Luettuaan päivän lehdet hän luonnosteli puolisen tusinaa piirrosideaa ja vei ne yhdeksäksi päätoimittajalle. Brittilehtien tapaan tämä valitsi, mikä ideoista toteutetaan valmiiksi piirrokseksi. JAK meni takaisin pöytänsä ääreen ja piirsi päivän kuvan. Sitten lähdettiin lounaalle.

Lounaat saattoivat kestää puoleen yöhön, tai jopa aamuun saakka.

Muut lehden toimittajat kertovat, että vuosikymmeniä nuoremmillakin oli vaikeuksia pysyä JAKin perässä. Lounaat saattoivat alkaa jossain maineikkaassa, kalliissa ravintolassa, mutta illan edetessä ne etenivät Lontoon herrainkerhoilta aina vain hämärämpiin ja ryysyisempiin paikkoihin, päätyen mahdollisesti aamuyöllä johonkin Sohon strippibaariin, tahi kerrassaan ilotaloon.

Kun kollegat tarvitsivat tällaisista reissuista toipumiseen useita päiviä ja olivat seuraavana aamuna kalvakoita ja hiljaisia, JAK marssi pöytänsä ääreen taas kello seitsemän ja oli valmis uuteen kierrokseen.

Työkaverit pitivät tätä käsittämättömänä. Ainakin siihen asti, kunnes rankka elämä vaati veronsa ja JAK kuoli äkillisesti massiiviseen sydänkohtaukseen 70-vuotiaana.

Mutta merkillisin käänne oli vielä edessä. Koska JAK kuoli niin yllättäen, hän ei selvästikään ollut itse laatinut suunnitelmia hautajaistensa varalle. Niinpä yllätys olikin sitten melkoinen, kun häntä haudan äärelle suremaan saapuikin ei vain yksi, vaan kaksi perhettä, jotka eivät olleet tienneet toistensa olemassaolosta.

Hurjimpien tarinoiden mukaan JAK olisi vuosikausia kyennyt jopa syömään jouluateriat kummankin perheen luona jäämättä kiinni.

JAKin kuvat ovat täynnä yksityiskohtia ja tunnistettaviakin paikkoja.

Etenkin kun ottaa huomioon tarinat JAKin vähintäänkin erikoisesta yksityiselämästä, hänen työtahtinsa oli hurja. Hän piirsi kuvan kuutena päivänä viikossa. Piirrokset ovat paitsi suurikokoisia, myös täynnä yksityiskohtia: ne ovat yleensä laajoja yleiskuvia, joissa on suuri määrä ihmisiä ja paljon taustaa. Kuten Don Rosa, JAK ei uskonut pelkistykseen: kun hän piirsi tiiliseinän, niin sitten hän aina piirsi siitä joka ikisen tiilen. Etenkin viimeisinä vuosinaan hän halusi panostaa kuviensa huolelliseen visuaalisuuten aivan erityisesti, sillä hän halusi tällä tavoin osoittaa edenneensä oppi-isänsä Gilesin ohi. Giles oli monin tavoin kuin tältä vaikutteita saanut Kari Suomalainen: alansa ykkönen siitäkin huolimatta, että hänen kuvansa viimeisinä vuosina osoittivatkin yhä enemmän laiskistumisen ja teknisen huolimattomuuden merkkejä. JAK kärkkyi Gilesin paikkaa avoimesti, mutta lopulta turhaan.

JAKin lomallaan maalaama akvarelli, jonka hän lähetti lehtensä kustantajalle.

JAKin alkuperäispiirrokset olivat suosittuja sisustuselementtejä monissa Lontoon pubeissa ja hotelleissa. Kurssikaverini isäntäperhe ei siis ollut tässä mikään poikkeus. Ja kun JAK huomasi, että piirrokset käyvät hyvin kaupaksi, hän havaitsi tässä hyvän liikeidean, moraalisesti taipuisa kun luonnoltaan oli. Hän kun teki laajoja yleiskuvia, niin olihan siis täysin luonnollista, että hän piirsi katunäkymiinsä oikeasti olemassa olevien liikkeiden julkisivuja ja logoja. Täysin luonnollista, etenkin tietäen, että kyseisen liikkeen omistaja kuvan nähtyään hyvin todennäköisesti halusi ostaa itselleen sen originaalin. Product placement pilakuvissa.

Lomillaan JAK matkusteli Välimerellä ja maalasi akvarelleja. Niissä yhdistyy jännällä tavalla pilapiirrosmainen pelkistys ja esittävä realismi. JAKin muistokirjassa on kuva tekijästä maalauspuuhissa. Siinä kiteytyy humoristisella tavalla hänestä paljon.

JAK maalaamassa Cadaquesissa.

Minä tutustuin JAKin pilakuviin tarkemmin 2000-luvun alussa. Ostin Lontoossa käydessäni joitain hänen piirroskokoelmiaan. Erään niistä JAK oli omistuskirjoittanut pienellä omakuvapiirroksella ja kutsumanimellään "Uncle JAK".

JAKin teot olivat ilmeisesti tässä vaiheessa yleisesti tunnettuja. Kirjan etulehdelle oli antikvariaatti kirjoittanut lyijykynällä "signed by cartoonist" ja hinnan. Mutta lähemmin tarkasteltuani huomasin, että osa tekstistä oli huolellisesti kumitettu pois.

Kokonaisuudessaan merkintä oli kuulunut: "Sexist man and rubbish, but signed by cartoonist".

(perustuu alunperin Sarjainfossa 2/2013 julkaistuun juttuun).

* * *

The first original cartoon I remember seeing was by the British political cartoonist JAK. I never got to meet him, but his life seems to be surrounded by wild stories and rumors.

Farlaine the Goblin

Tussi ja vesiväri paperille, 16 x 17 cm.

Eräs amerikkalainen tuttavani on alkanut julkaista omakustannesarjakuvaa nimeltä Farlaine the Goblin. En mainitse nimeä, koska hän on myös leikkimielisesti päättänyt kokeilla, pystyykö nettiaikakaudella tällaista toimintaa tekemään anonyymisti ja voisiko se jopa lisätä kiinnostusta herättävää mystiikkaa tekijän ympärille. Hän käyttää sarjan yhteydessä vain signeerausta "J". (Ei, tämä ei kuitenkaan ole minun salanimeni!)
Nyt sarjasta on ilmestynyt ensimmäinen kokooma-albumi. Kirjassa on mukana myös minun tekemäni kuva sarjan päähenkilöstä.

Farlaine on koko perheen fantasiasarjakuva. Sen päähenkilö on hiisi (vai peikko?), joka matkaa halki erilaisten maiden löytääkseen itselleen metsän, johon asettua asumaan. Jokaisessa tarinassa tutustutaan uuteen maahan. Farlainen matkakumppanina on hänen repussaan mukana kantama pieni puu.
Sarjakuvana Farlainen esikuvina ovat Luupäät, Don Rosan tuotanto ja eurooppalaiset huumori-seikkailut. Tekijä toivookin, että juuri tästä syystä se löytäisi lukijoita myös Euroopasta.
Sarjan sisällöstä löytyy tarkempi kuvaus esim. tästä sarjakuva-aiheisesta podcastista. (Sisältää myös eeppisen amerikkalaisen yrityksen ääntää minun nimeni. Laske oikeat äänteet!)

* * *

I did a small illustration of J's Farlaine the Goblin for the series's first paperback collection that's out now.

Toinen Ukraina-piirros Ilta-Sanomissa

 

Viikonlopun Ilta-Sanomissa (6.–7.9.2014) oli toinen minun tekemäni pilapiirros Ukrainan tilanteessa. Vastapainona edelliselle kuvalle parin viikon takaa, tämänkertainen piirros oli sävyltään vakava ja pyrki välittämään sanottavansa puhtaasti kuvallisin keinoin. Minulle siis hiukan uudenlaisia haasteita.

Idealuonnos. Lyijykynä paperille, 6 x 8 cm.

Piirros lähti jälleen liikkeelle pienestä idealuonnoksesta. Koska idea sinänsä oli valmis, tällä kertaa ei tarvittu enempää apuluonnoksia. Mutta koska kuvan hahmo tuli etualalle suureen kokoon – ja, mikä merkittävämpää, en tällä kertaa tehnyt kuvaa kauheassa kiireessä – hifistelin sen verran, että otin käsien asentoa varten muutamia valokuvia malliksi.

Kuvan oli tarkoitus välittää voimakas viesti. Sattuikin sitten niin, että tein sitä minulle aika poikkeuksellisen tunnekuohun vallassa. (Yleensä piirtäminen on minulle enemmänkin kuin meditointia: paras jälki syntyy rauhallisena. Jos pulssi alkaa kohota, niin keskittyminen hukkuu helposti.) Kuuntelin vielä taustalla Shostakovitsin Leningrad-sinfoniaa – en ollakseni tarkoituksella melodramaattinen, vaan koska sattumalta olen juuri lukemassa hänen muistelmiaan. 
(Shostakovits kirjoitti pääosan sinfoniasta piiritetyssä Leningradissa ja sen on yleensä ajateltu kuvaavan saksalaisten hyökkäystä. Säveltäjä itse kuitenkin kertoo myöhemmin, että ajatus teoksesta oli jo ajalta ennen sotaa ja itse asiassa se kuvaa pääasiassa Stalinin vainoja).

Valmiin kuvan ensimmäinen lyijykynäluonnos, lyijykynä paperille, 39 x 25 cm.

Musiikin tai aiheen vaikutusta, mutta ensimmäinen kuvan lyijykynäversio syntyi niin raskain vedoin, että minun oli piirrettävä se kertaalleen puhtaaksi, ennen kuin edes siirryin tussausvaiheeseen.

Valmiin kuvan toinen lyijykynäluonnos, lyijykynä paperille, 39 x 25 cm.

Tiesin, että kuva tullaan julkaisemaan lehdessä koko sivun levyisenä, joten halusin lisätä siihen jotain kiinnostavaa tekstuuria, jotta se kantaisi kuvallisesti sille annetun tilan. Pohdiskelin erityisesti, miten toteuttaa kuvan taustan. Päädyin tekemään musteroiskeita.

Valmis tussipiirros. Pullomuste ja valkoinen guassi paperille, 39 x 25 cm.

Halusin myös lisätä etualan hahmoon jotain sävyjä, jotta siitä tulisi vähän kiinnostavampi kuvallisesti. Päädyin tekemään kuvaan "toisen layerin", piirtämään kuvaan toiselle arkille varjoja. Eikö olisi ollut helpompaa ja nopeampaa vain tehdä se tietokoneella, kuulen sinun kysyvän? Kiitos kysymästä, kyllä tosiaankin olisi.

Varjostusarkki. Huopakynä paperille, 39 x 25 cm.

Koska piirros on pääosin puhtaasti visuaalinen, siitä oli helppo tehdä samalla myös englanninkielinen versio – piti muuttaa vain yksi kirjain.

* * *

This weekend's Ilta Sanomat (Sept. 6–7, 2014) published my second political cartoon about Ukraine. This one was somber in tone, and as I had the idea ready and several days to work on it, I took my time with the technical execution of the drawing.

Helsingin sarjakuvafestivaalit 5.–7.9.2014

Haastattelemassa Veikko "Joonas" Savolaista sarjakuvafestivaaleilla 2011.

Viikonloppuna on tulossa Helsingin sarjakuvafestivaalit. Tällä kertaa olen ollut mukana koostamassa sinne puheohjelmaa yhteistyössä Kuvittajat ry:n kanssa. Olemme järjestäneet oman ohjelmakokonaisuuden Kirjasto 10:iin perjantai-iltapäiväksi, joka toivon mukaan puhuttelisi sekä sarjakuvasta, että kuvituksesta laajemminkin kiinnostuneita.


Tässä tuon kuvituspäivän ohjelma, siis perjantaina 5.9.:

14.00
Lastenkirjakuvittaja Marika Maijala haastattelussa. Maijala on kuvittanut mm. Tuula Kallioniemen Karoliina-sarjaa ja tehnyt Juha Virran kansa kolme Sylvi Kepponen -kirjaa. Maijala sai vuonna 2009 Rudolf Koivu -palkinnon kuvituksistaan Hannu Mäkelän Vauvaunia-kirjaan.

15.00
Kuvittaja–sarjakuvantekijä Jussi Kaakinen haastattelussa. Kaakinen on kuvittanut mm. Timo Parvelan Taro-sarjaa, suuret kuvateokset Suomen lasten historia ja Suomen lasten taidehistoria ja Veijo Meren klassikon Manillaköysi. Kaakisen ja Petri Tolppasen sarjakuvasovitus Risto Isomäen kirjasta Sarasvatin hiekkaa voitti vuoden 2009 Sarjakuva-Finlandian.

16.00
Kuvarunoilija Tiina Pystynen haastattelussa. Pystysen työt ovat rikkoneet luokittelun rajoja yhdistelemällä runoutta, kirjallisuutta, kuvitusta, taidegrafiikkaa ja sarjakuvaa. Pystynen palkittiin vuonna 2010 Puupäähatulla.

17.00 – 18.30
Kuvakerrontapaneeli. Mitä yhteistä ja mitä eroavuuksia on kuvakirjojen ja sarjakuvan kuvakerronnalla? Keskustelemassa sarjakuvantekijä–kuvittaja Christer Nuutinen, mm. Pikku Papu -sarjaa tehnyt lastenkirjakuvittaja Liisa Kallio, sekä mm. Hulda ja Jalmari -sarjaa ja Sinikka ja Tiina Nopolan Heinähattu ja Vilttitossu -kirjoja kuvittanut Markus Majaluoma. Keskustelua vetää sarjakuvantekijä–kuvittaja Jyrki Vainio.

18.30 – 20.00
Paneelikeskustelussa ammattina kuva. Millaista on tehdä työtä kuvittajana, kuva-alan ammattilaisena? Keskustelemassa kuvittajat Janne Harju, Satu Kettunen ja Ossi Hiekkala. Keskustelua vetää Jyrki Vainio.

Näiden lisäksi olen festareilla haastattelemassa kahta ulkomaista vierasta lauantaina 6.9.:

Päälava, klo 16.30
Israelin kansainvälisesti tunnetuimpiin sarjakuvataiteilijoihin kuuluva, etenkin sarjakuvaromaanista Exit Wounds tunnettu Rutu Modan.

Päälava, klo 18.00
Amerikkalainen LGBT-sarjakuvan pioneeri, etenkin sarjakuvaromaanista Stuck Rubber Baby tunnettu Howard Cruse.