Pilapiirrosten (alaston)mallit

Bernard Partridge: pilapiirrosoriginaali "An Empty Victory", 27 x 35 cm, Punch 15.12.1915.

Pilapiirrokset ovat kuvina aina tunteneet ristivetoa kahteen suuntaan, ylös ja alas. Niiden juuret ovat kansanomaisessa käsityössä, niitä tekivät 1700–1800-luvuilla kaivertajat ja muut painotyöläiset, eivät akatemioissa opiskelleet kuvataiteilijat. Arvokkaammat kaunotaiteet halusivat sijoittaa itsensä kauas tällaisen rahvaanomaisen roskan yläpuolelle. Mutta alan kehittyessä vääjäämättä uudet tekijät halusivat kehittää työnsä jälkeä yhä hiotumpaan suuntaan – ja näin lähemmäs akateemista galleriataidetta. Eräät alan tutkijat ovat kritisoineet tällaista pyrkimystä kovinkin porvarilliseksi, että pilapiirrosten tulisi ammentaa tehonsa nimenomaan kansanomaisista juuristaan ja käyttää "tökerön" ja "amatöörimäisen" näköistä jälkeä tietoisesti hyväkseen yhteiskuntakritiikin keinona.
1900-luvun alun Englannissa toimi Punch-lehdessä kaksi pilapiirtäjää, jotka ovat hyviä esimerkkejä tästä kehityksestä: Linley Sambourne (1844–1910) ja Bernard Partridge (1861–1945). Heidän pilapiirroksensa ovat niin siroja ja teknisesti työstettyjä (molemmat lienevät käyttäneen mallivalokuvia töidensä pohjana), etteivät ne juuri eroa aikakauden akateemisten kuvataiteilijoiden "vakavammista" piirroksista.

Linley Sambourne poseeraa mallikuvissa itselleen, 1888 ja 1894.

Sambourne ja Partridge edustavat myös ensimmäistä lehtipiirtäjäsukupolvea, jonka oli mahdollista työskennellä fotomekaanisesti: he olivat siis ensimmäisiä, jotka tekivät paperille tussipiirroksia, jotka valokuvattiin painamista varten. Kaltaiselleni piirroskeräilijälle he ovat siis ensimmäistä ikäluokkaa, jolta on saatavilla varsinaisia julkaistujen töiden originaalipiirroksia. (Tätä aikaisemmin ainoa tapa painaa kuvia oli kaivertaa ne laatalle, jolloin varsinaista paperilla olevaa "originaalia" ei synny.)
Partridgelta minulla on originaalipiirros ensimmäisen maailmansodan ajalta. Siinä aikakaudelle tyypillisesti on personoitu kansakunta naishahmoksi. Kuvateksteinä on:
- Keisarillinen kuvanveistäjä: "Haluan sinun poseeraavan jättimäiselle voitonpatsaalleni!"
- Germania: "Kyllä, herra – mutta voisinko saada ensin vähän jotain syötävää?"
Sambournelta minulla ei vielä toistaiseksi ole kokoelmissani piirrosta.
Mutta sen sijaan voin sanoa käyneeni hänen kotonaan.

Sambourne mallikuvassa ja valmis piirros, Punch, 1908.

Sambournen talo Lontoon Kensingtonissa on nimittäin museoitu. Se on sattumalta ainoita lontoolaisia koteja, jotka ovat säilyneet sisustukseltaan lähes täysin alkuperäisessä asussaan tuosta ajasta lähtien. Taulut ovat edelleen seinällä Sambournen niille valitsemilla paikoilla, ja niin edelleen. Suosittelen käyntiä. (Paikka on auki vain parina päivänä viikossa ja käynti vaatii ennakkovarauksen).
Opas yritti vakuutella, että talo edusti omalle aikakaudelleen vain "keskiluokkaa", mutta näyttää hyvin loisteliaalta nykykävijän silmiin... samassa naapurustossa asuu nykyään Cityn pankkiireja ja talojen hinnat alueella ovat nousseet yli kymmeneen miljoonaan puntaan.

Partridgen palvelija Otley mallikuvassa ja valmis piirros, 1901.

Sambournen piirrosten ohella museo esittelee tämän valokuvausharrastusta. Tämä kun tapasi ottaa piirroksiaan varten mallikuvia, joissa sai itse pukeutua rooliasuihin ja ilveillä. Hän puki ja patisti kameran eteen myös palveluskuntaansa, jotka todennäköisesti olivat asiasta vähemmän innoissaan.
Suoraan työhön liittyvien kuvien lisäksi Sambourne harrasti innokkaasti myös "taidevalokuvausta" – mikä tietystikin tarkoittaa alastomia nuoria naisia. Herra Sambourne oli kuulemma tässä harrastuksessaan kovinkin puuhakas, joten eipä ihme, että rouva Sambournen kuvaillaan usein olleen "vähän väsynyt" ja joutuneen vetäytymään huoneeseensa potemaan päänsärkyä.

Piirros, 1896 ja mallikuvat. Miesmallina piirtäjän poika Roy, naismallina Maud Easton.

Sambournen valokuvat teoksesta Public Artist, Private Passions – The World of Edward Linley Sambourne (Robin Simon, toim.), 2001.


*  *  *


The Victorian cartoonist Linley Sambourne extensively used photographs as reference for his drawings. He would pose himself and use his servants. Female subjects were usually photographed in the nude. The Sambourne house is currently a museum in London's Kensington.

Yhteystiedot

Kerran eräs asiakas aloitti puhelun hengästyneellä toteamuksella: "Sinut oli todella vaikea löytää!"
Hetken verran rakentelin mielessäni jotain letkauttelevaa vastausta tyyliin: "siten ennakkokarsin asiakkaista jäljelle vain ne, jotka todella haluavat löytää minut."
Kuitenkin jopa minä tajusin, että kaupallisen taiteilijan uran kannalta tuskin on mitenkään ihanteellinen järjestely, jos edes kiinnostuneet asiakkaat eivät löydä mistään yhteystietoja.
Niinpä sittemmin olen nyt perustanut tämän blogin, laittanut portfolionettisivut osoitteeseen www.jyrkivainio.com ja olen löydettävissä Twitteristä osoitteesta @jyrkivainio.
Nyt sain lopultakin tehtyä itselleni myös päivitetyt käyntikortit.

 
Käyntikorttiasian potkaisi lopulta eteenpäin kaksi sattumaa: työhuonekaverini Heikki Sallinen (Logopolis graphic design) tarjosi kimppatilausta painoon erään hänen toisen projektinsa yhteydessä – ja kaverini Pertti Jarla suostui luopumaan pitkään himoitsemastani esineestä: käyntikorttikotelosta, jonka kannessa on itsensä Mustanaamion logo!
Voisinpa aikuisesti sanoa, että näistä syistä tuo ensin mainittu olisi ollut se toimintaan ryhtymisen kannalta merkittävin – mutta en ole varma, olisinko silloin täysin rehellinen itseni kanssa...

Huomasin yllätyksekseni, että "luottokorttikokoisen" käyntikortin muoto sattumalta vastaa mittasuhteiltaan hyvin tarkkaan usein käyttämäni piirrosformaatin kokoa. Joten ajattelin, että olisi hauska laittaa kortin toiselle puolelle joku kokonainen pilakuva. Joku, joka toimisi myös pienessä koossa, mutta olisi samalla edustava näyte töistäni.
Päädyin valitsemaan piirroksen, jota monikaan ei varmasti ole nähnyt: pilakuvan, jonka tein Audiovisuaalisen ammattiviestinnän toimialaliitto Avitan sähköiseen julkaisuun vuonna 2012.
Kortin etupuolelle laitoin fiktiivisen omakuvan, jota olen käyttänyt myös avatar-kuvana netissä. Se on peräisin Sarjainfon numerosta 1/2011. Se oli kokeilullinen erikoisnumero, joka toteutettiin kokonaan sarjakuvina – sisällysluetteloa, uutisia ja arvosteluja myöten. Niinpä myös minä tein Keräilijän tunnustuksia -kolumnini (josta siis olen mukauttanut myös tämän blogin nimen) sarjakuvana. Omakuvahahmoni esiintyy sen avausruuduissa.

Piirsin omakuvani polttelemassa piippua tupakkatakissa ja fetsi päässä. Fetsin innoittajana toimi mieleeni jäänyt valokuva Outsiderista, kirjailija Aarne Haapakoskesta. Mielestäni oli mahtavaa ja huvittavaa taiteilijapersoonan rakentamista, että eskapistinen pulp-kirjailija Suomessa muka sonnustautuisi kirjoituskoneensa ääressä fetsiin.

Outsider, Aarne Haapakoski.

Aina sitä ei tiedä, mitä tulee vahingossa laskeneeksi liikkeelle. Minä laitoin fetsin päähäni vain piirroksessa, mutta sen jälkeen olen saanut todistaa sellaisten käyttöä myös ihan tosielämässä mm. toisen työhuonekaverini Ossi Hiekkalan, Aapo Kukon, ja itsejulistautuneen "Suomen saastaisimman divaristin", Antti Vainion (*), päissä. Fetsejä on saatavilla ainakin Varustelekasta.

(*) ei onneksi tiettävästi mitään sukua

*  *  *

Finally got around to designing myself a proper business card. The other side neatly fitted a single panel cartoon.