tiistai 28. lokakuuta 2014

Afrikan tähti -pelin kansikuva Kirjamessuilla

Seppo Heinonen: Afrikan tähti -pelin kansikuvan alkuperäinen guassimaalaus.


Tämän vuotisten Helsingin kirjamessujen suurimmasta yllätyksestä piirroskeräilijälle ei ollut mitään epäilystä. Hagelstamin antikvariaatin messuosastolla oli lasivitriinissä Afrikan tähti -pelin kannen originaali. Siis tuon kaikkien suomalaisten tunteman kuvan alkuperäinen, käsintehty maalaus. Melkoisen ikoninen pala suomalaista käyttökuvan historiaa. Melkein kuin olisi nähnyt Tuntemattoman sotilaan kansikuvan originaalin.
Netistä löytyy useampikin artikkeli Afrikan tähdestä (alkaen wikipediasta). Huomataan kertoa, että pelin suunnitteli Kari Mannerla vain 19-vuotiaana ja se julkaistiin 1951. Kansikuvan piirtäjästä ei vain tunnu löytyvän mitään mainintaa.
Kannen on piirtänyt Seppo Heinonen. Hänen signeerauksensa löytyy kuvasta mustan toteemin kyljestä oikealta puolelta.


Seppo Heinosen piirtämä postikortti. Huomaa kanojen keltaisen pinnan yhtäläisyys Afrikan tähden karttakuvaan.


Teuvo Termosen toimittama kirja Suomalaista postikorttitaidetta osa 4 (Suomen postikorttiyhdistys Apollo ry, 2006) tietää kertoa, että Heinonen on syntynyt 1932 ja että tämä työskenteli Tilgmann Oy:ssa vuosina 1957-1961. Tilgmann oli Afrikan tähden alkuperäinen kustantaja. (Mistä tietysti nousee kysymys, että onko tämä kansikuva ollut käytössä pelissä alusta lähtien, vaiko onko lisätty siihen vasta tuolloin, 50-luvun lopulla?)
Tilgmannin jäljiltä myös suuri määrä yhtiölle tehtyjen kuvitusten originaaleja on päätynyt keräilijöiden käsiin. Jo 70–80-lukujen taitteessa myytiin postimyyntihuutokaupoissa satoja Tilgmannin painamien postikorttien alkuperäistöitä.


Seppo Heinosen piirtämä postikortti.

Tässä joukossa on myös Heinosen töitä. Hän teki postikortteja hauskasti tuon ajan henkisellä, modernilla lastenkirja- / mainoskuvitustyylillä. Pari näistä originaaleista olen itse nähnyt ja niissä Heinosen nimen ensi kertaa tavannut. Hänen signeerauksensa monissa kuvissa on neliön sisällä oleva H-kirjain.
Hagelstam esitteli kirjamessuilla suuren määrän pelikuvitusten originaaleja jo pari vuotta sitten. Mukana oli niin pelilautojen, kuin pelien kansienkin originaaleja, sekä muutamia töitä, joiden käyttötarkoitus jäi epäselväksi. Olivatko ne tarkoitettu julisteiksi, vai kiiltokuviksi, vai miksi. Mukana oli myös muita Heinosen töitä. Nämä olivat kuitenkin kaikki unohduksiin jääneitä pelejä, joista ei tullut samanlaista kestohittiä kuin Afrikan tähdestä.


Vielä yksi Seppo Heinosen maalaama postikortti.


Afrikan tähteä on myyty yli neljä miljoonaa kappaletta Suomessa ja muissa Pohjoismaissa. Siinä on käytetty tuota samaa kansikuvaa nyt siis ainakin 50 vuotta, ellei sitten koko pelin historian ajan. On vaikea keksiä montakaan muuta kotimaista käyttökuvaa, joka olisi yhtä laajalti tunnettu ja joka olisi ollut jatkuvassa käytössä, muuttumattomana, yhtä pitkän ajan. Kuten jo alussa totesin, Martti Mykkäsen Tuntemattoman sotilaan kansi tulee lähinnä mieleen. Eloveena-tyttökin on maalattu uudelleen vuosikymmenten myötä.
Joka tapauksessa puhutaan siis näin ikonisesta teoksesta. On ainutlaatuista, että tämän tason kuvan originaali on päätynyt jonkun keräilijän yksityiskokoelmiin.
Kauppa nimittäin kävi: messujen päätöspäivänä sunnuntaina, vain hetkeä yllä olevan valokuvan ottamisen jälkeen, teos lähti jonkun ostajan matkaan.
Kyllä tuosta joku sai melkoista kiinnostusta herättävän taulun saa olohuoneensa seinälle!

maanantai 20. lokakuuta 2014

Kolme pistettä Conradista


Conrad käytti pilakuvissaan tehokkaasti hyväksi infografiikan parodiointia.

 
Ihmiset varoittelevat minua Paul Conradista. Kun kerron ihailevani tämän piirroksia ja koitan kysellä, millainen hän on henkilönä, muotoillaan vastaus yleensä hyvin huolellisesti.
”Tiedän myös ihmisiä, jotka... tulevat hänen kanssaan toimeen ihan hyvin”, sommittelee sanojaan Jim Borgman.
”Hän on... melkoinen tyyppi”, luonnehtii puolestaan Mike Peters. Tämä saa vaimon vieressä naurahtamaan sarkastisesti. ”No todellakin!”
Yleinen mielipide tuntuu pitävän Conradia kärttyisänä ja mielipiteiltään jyrkkänä vanhana jääränä. Mutta tähän hänen julkinen maineensakin perustuu: Conrad (1924-2010) oli aikakautensa maineikkaimpia poliittisia pilapiirtäjiä. Hän voitti kuvillaan peräti kolme Pulitzer-palkintoa ja tuli tunnetuksi erityisesti Watergate-skandaalin aikaisista piirroksistaan, joilla hyökkäsi presidentti Nixonia vastaan. Tämä tuotti hänelle paikan Nixonin ylläpitämällä ”vihollisten listalla”. 


Conradin kuvat vaihtelivat teknisesti taiturimaisesta, yksityiskohtaisesta piirtämisestä äärimmäiseen pelkistykseen.

Conradin työnantajan, Los Angeles Timesin, päätoimittaja mainittiin samassa paperissa, mutta tämän ranking-listaus oli ylempänä. Conrad kertoo ilkikurisesti käyneensä tämän johdosta kysymässä, suostuisiko päätoimittaja vaihtamaan listasijoituksensa yhteen hänen Pulitzeriinsa.
Vaikka tapaus olikin tavallaan huvittava, ennen muuta se kuitenkin kiukutti Conradia. Häntä hävetti, että maalla oli presidentti, joka käytti aikaansa vihamiestensä luettelointiin.
Aikakausi tarjosi siis piirtäjälle isoja aiheita, joihin tarttua – ja jyrkkien mielipiteiden voimakas ilmaiseminen oli Conradin leipälaji.
”Aamulla herään äreänä. Sitten luen päivän lehdet ja raivostun. Sitten rupean piirtämään”, tiivistää Conrad pilapiirtäjän ammatinkuvan.

Yksinkertainen kuva, mutta vaikea toteuttaa: sommitelma on rakennettu hyvin taitavasti, jotta siitä välittyy aidon orgaanisen tuntuinen muoto. Se ei ole ollenkaan niin helppoa, kuin miltä näyttää.

Löysin Conradin piirrokset joskus opiskeluaikoinani. Ne tekivät minuun suuren vaikutuksen.
Samoin kun Suomessa monet pilapiirtäjät ovat pitkään olleet kiinni Kari Suomalaisen piirrostyylissä, myöskin Amerikassa alan vaikutteet ovat aika suppeita: siellä on laajalti jäljitelty Pat Oliphantin (s. 1935) siveltimenjälkeä. Kun tutustuin Conradin tuotantoon, en voinut kuin hämmästellä, miksi hänellä ei samaan tapaan ollut liutaa jäljittelijöitä, sillä hänen kuvansa näyttivät aivan erilaisilta ja tyystin omaperäisiltä.
Conrad on teknisesti taitava piirtäjä, jonka kuvat voivat olla viimeisteltyjä ja yksityiskohtaisia, asettelultaan taidokkaita ja viivaltaan dynaamisia. Mutta ainutlaatuista hänen tuotannolleen on, että toisinaan kuvat saattavat myös olla äärimmäisen minimalistisia.

USA:n valtionvelka. Kuvan piirtämisen jälkeen summa on peräti satakertaistunut: tätä kirjoitettaessa summa lähestyy 18.000.000.000.000 dollaria.


”Apartheid: mustavalkoinen tutkielma”, kuuluu erän piirroksen teksti. Kuvassa on musta miehen silhuetti, joka on täynnä valkoisia luodinreikiä. ”Mikroskooppinäkymä öljyä syövästä bakteerista”, kertoo toinen kuva. Ensi näkemältä se esittää petrimaljassa olevia mikrobirihmastoja. Lähempi tarkastelu paljastaa niiden olevan autoja.
Valtionvelkaa Conrad kuvasi vain kirjoittamalla sen silloisen, nykyaikaan verrattuna mitättömän, määrän suurin numeroin. Loputtoman nollajonon ylle on piirretty pieni hahmo: moottoripyöräilijä, joka yrittää tehdä selvästi mahdottoman surmanhypyn.


Watergate. Pilakuvan pelkistämisen mestariteos.


Ja sitten se ylittämätön mestariteos: kruununa monien vihaisten Watergate-piirrosten sarjalle äärimmilleen pelkistetty silhuettikuva, jossa ääninauhasta kietoutuu hirttosilmukka.
Conradin Watergate-kuvista on koottu kirja ”The King and Us” (1974). Siinä piirroksia on höystetty poiminnoilla Valkoisen talon keskustelunauhojen transkripteistä. Tämän johdosta Richard Nixon on kannessa leikillisesti mainittu teoksen toiseksi tekijäksi.
Minulla on kirjasta kappale, jonka Conrad on aikanaan omavaltaisesti signeerannut molempien tekijöiden nimissä. ”Nixonin” omiste kuuluu: ”Tämä kirja ei ole muuta kuin kasa valheita – valheita –VALHEITA!”


Omiste pilakuvakirjassa.

 
Minulle Paul Conradin piirrokset opettivat, mikä arvo on sillä, että ilmaisumuotoa käytetään vaihtelevan monipuolisesti: yhtenä päivänä kuva voi olla yksityiskohtainen ja esittävä, seuraavana päivänä taas todella minimalistinen, sitä seuraava vaikka informaatiografiikkaparodia. Tällöin siitä muodostuu myös eräänlaista leikkiä piirtäjän ja lukijoiden välillä: yleisön mielenkiinto pysyy paremmin yllä, kun ei koskaan voida etukäteen arvata, miltä seuraavan päivän piirros tulee näyttämään.
Tästä johtuen halusin yrittää päästä tapaamaan Conradin myös itse, varoituksista huolimatta. Kaikkien kanssa toimeen tulevan Mike Petersin ja toisen sarjakuva–pilapiirtäjän, Conradin läheisesti tuntevan Bill Schorrin, kautta tämä lopulta onnistui.


Luonnos CONartist-pilakuvakirjan kansikuvaksi, 1993.


Jo valmiiksi äkäisenä pidetty Conrad oli minun Los Angelesiin saapuessani ikämies, 85-vuotias, ja sen verran seniori-kunnossa, että oli muuttanut jonkinlaiseen hoivayhteisöön: ei varsinaisesti vanhainkotiin, mutta valvottuun asuntoon, jossa oli käytössä sairaanhoitaja.
Suoraselkäisenä ja jäntevänä hän kuitenkin tulee avaamaan minulle oven itse. Hänen suussaan on piippu ja olemus muutenkin kuin karikatyyri jostain menneestä aikakaudesta: puhetapansa ja käytöksensä puolesta hän voisi olla jonkun vanhan komediasarjan kitkerä naapurin setä.
Hän katsoo minua tiukasti, polttelee hetken piippuaan ja toteaa sitten ensi sanoinaan: ”Etkös sinä ole piirtäjäksi aika painava?”
En voi muuta kuin purskahtaa nauramaan.
”Eikö olekin aikamoinen tapaus”, nauraa Bill Schorr, kun kuvailen tilanteen jälkikäteen puhelimessa.
Nyt minullakin on antaa oma lisäni Conradia koskevien luonnehdintojen joukkoon.
”Kyllä”, sanon, ”hän oli... juuri täsmälleen sellainen, kuin kaikki lupailivatkin hänen olevan.”


John F. Kennedy. Conradin originaali vuodelta 1962. Piirros on vastoin kaikkia taiteen ja järjen sääntöjä päällystetty kontaktimuovilla. Onko tarpeen edes sanoa, että niin EI saisi tehdä?


Conradin originaaleja liikkuu keräilymarkkinoilla vain vähän ja nekin yleensä hänen uransa alkuvuosilta. Sitäkin valitettavampaa, että ne muutamat piirrokset jotka minä olen tavannut, ovat kaikki olleet tavalla tai toisella vaurioituneita. Ensimmäisessä minun kokoelmaani tulleessa Conradin originaalissa oli suunnilleen kaikki viat, mitä paperisessa teoksessa voi olla: kosteusvaurioita, hometta, jopa omistuskirjoituksen muste oli liuennut tahraksi. Mutta tämänkin ylitti seuraava löytö: ostin pari Conradin originaalia keräilijältä, jolla oli ollut tuhoisan omaperäinen tapa säästää piirrosten esillepanossa. Kalliin kehystämisen sijaan hän oli – päällystänyt originaalit ryppyisesti kontaktimuovilla.
Kun on keräilijänä kaiken nähnyt, niin silloin todellakin on saanut nähdä kaikenlaista.

(laajennettu versio Sarjainfossa 2/2011 julkaistusta artikkelista.)

* * *

Because his work has inspired me a lot, I wanted to meet Paul Conrad, despite the warnings that he was a cantankerous old grump. I did so shortly before he died, and he proved to be everything everyone had told me he was.
Conrad's originals seem to be rare on the collectors' market. That makes it an even greater shame, that all of the ones I've seen have been damaged one way or another. Most outrageously, couple of the ones I have in my collection have been very amateurishly laminated with contact paper, in an apparent attempt to save money in framing!

keskiviikko 8. lokakuuta 2014

Tomista on moneksi


Pilapiirros Ilta-Sanomiin, 4.10.2014.

Viime viikonlopun Ilta-Sanomissa (4.10.2014) oli taas tekemäni pilapiirros. Ja ei: ei ole tarkoitus, että kaikki piirtämäni kuvat piikittelisivät nimenomaan Venäjää – se suunta nyt vain on tarjonut viime aikoina niin paljon aiheita, mihin tarttua.
Tämä piirros oli edellisiä kevytmielisempi. Sen pohjana on tuttavieni facebook-keskustelusta poimimani sanaleikki, Rosatom of Finland. Tartuin siihen, kun sitä kautta sai herkullisesti yhdistettyä kaksi asiaa: keskustelun Fennovoiman yhdinvoima-hankkeen Venäjä-riippuvuuden järkevyydestä, sekä Venäjällä lietsotun homofobian.


Pertti Jarlalle lähetetty idealuonnos Fingerpori-stripiksi. Lyijykynä, 6 x 14 cm.


En kuitenkaan ensimmäisenä lähtenyt tekemään itse pilakuvaa: idea oli minusta niin suoran fingerporimainen, että tarjosin sitä ensin Pertti Jarlalle. Hän innostui ideasta aluksi, mutta totesi pohdittuaan, että ehkä se kuitenkin on hänelle liian päivänpoliittinen. Sarjakuvastripeillä voi parhaimmillaan olla pilapiirroksia pidempi elinkaari, joten sitä silmällä pitäen on tietysti järkevää, että ne eivät sisällä liian suoraa ajankohtaiskommentaaria.
Jarla ehdotti, että minun kannattaisi käyttää idea itse. Niinpä leiskasin idean uudelleen, stripin sijaan samaan muotoon aiempien pilakuvieni kanssa.


Uusittu layout-luonnos pilakuvan formaattiin. Lyijykynä, 7 x 11 cm.


Koska näin ollen aika idean synnystä piirroksen julkaisuun venyi, kävi sitten niin, että Alivaltiosihteeri ehti saman sanaleikki-idean kanssa ulos jo päivää aikaisemmin. Ja sitten sain kuulla, että itse asiassa Bisquit oli sivunnut aihetta pakinassaan jo 19.9.
Sinänsä tässä ei ollut sen suurempaa ongelmaa, sillä kaikki käytöt olivat aika erityyppisiä: Alivaltiosihteeri ketjutti useita sanaleikkejä aiheesta (Rosatom of Finland, Rosatom & Jerry, Rosatom Hanks), Bisquit taas liikkui klassisemmilla vesillä, viitaten Aleksis Kiven Nummisuutareihin.
Mutta tämä kuitenkin osoittaa ongelman, jonka takia itse käytän sanaleikkejä piirrosten pääpointtina vain harvakseltaan: sanaleikeillä "ei ole isää" – semmoisen idean saatua on hirveän vaikea arvioida, onko kyseessä omaperäinen ajatus, vai onko sama juttu keksitty jo tuhat kertaa aikaisemmin. Tai keksitäänkö sitä samaan aikaan monessa paikassa muualla. Erityisen riskialttiiksi tämän tekee, että Suomessa on jo niin monia pitkän uran tehneitä humoristeja, joiden tuotanto nojaa suurelta osin, ellei kokonaan, nimenomaan sanaleikeille.
Tämän vuoksi itse olen käyttänyt sanaleikkejä mieluummin enemmän höysteenä kuin kuvien kantavina ideoina.
(Tämä ei muuten ole kritiikkiä Pertti Jarlaa kohtaan: hän on itse saanut kierrettyä tämän ongelman sillä, että hän on onnistunut kohottamaan oman sarjansa sanaleikit kokonaan uudelle, kierolle tasolle).
 

Valmiin kuvan lyijykynäluonnos. Lyijykynä, 28 x 18 cm.


Varsinaisen kuvan luonnosversiossa huomasin, että Tom of Finland -hahmo olisi parempi siirtää kuvassa keskemmälle. Tämä oli tarkoitus tehdä tussausvaiheessa valopöydällä, mutta viimeistelin kuvan kuvan niin kiireessä, että unohdin ja tussasin sen samaan paikkaan kuin lyijykynäversiossakin. Niinpä oli turvauduttava Photoshopiin ja siirrettävä hahmon paikkaa koneella.
Olen jo useamman vuoden ajan pilakuvissani ja sarjakuvissani koittanut leikkiä kerrontatekniikoilla, jotka nuoruudessani tulivat samanaikaisesti vastaan Bill Wattersonin Lassissa ja Leevissä ja mm. Frank Millerin supersankarisarjakuvissa: että ruutuja ei ole sijoitettu vain mekaaniseen tasariviin, vaan että ne leijuvat toistensa päällä, edessä ja takana. Ja että ruutujen painotuksia voi vaihdella esim. erilaisilla ruutukehyksillä. Etenkin Watterson käytti paljon värillisiä ruutureunoja.
Värillisen ruutureunan käyttö tuli tähän piirroksen siis ikään kuin kerrontatekniikan kautta. Mutta se, mitä väriä päädyin siinä käyttämään, nousi kuvan aiheesta. Tosin Wattersonin hengessä: hänen esikuvansa mukaan olen muutenkin yrittänyt käyttää näissä enemmän yllättäviä, räväköitä värivalintoja.


* * *

A political cartoon in last weekend's Ilta-Sanomat (Oct. 4, 2014) combined commentary on Finland's nuclear industry's connections with Russia and Russia's anti-gay propaganda and legislation.

keskiviikko 1. lokakuuta 2014

Kylli-täteilyä

Nelivärisiä luentovisualisointi-piirroksia, 2014.

Opiskelukaverini Pertti Jarla tutustutti minut aikanaan luentovisualisointiin. Siihen, että piirtäjä on mukana elävöittämässä jotain tapahtumaa, tekemässä siitä kuvia paikan päällä livenä.


Aluehallinnon uudistus. Luentovisualisointipiirros.


Jarlan jalanjäljissä olen sitten käynyt tekemässä tällaisia keikkoja erilaisissa yritystapahtumissa ja seminaareissa. Se vaati aluksi hiukan totuttelua: yritin ensin jäljitellä liian suoraan Pertin työtapoja, ennen kuin tajusin, että minun luontainen kädenjälkeni toimii hiukan eri tavalla kuin hänen. Pertti piirtää kuvansa ihan mikroskooppisen pieneen kokoon – minun käteni kramppaisi, jos yrittäisin livetilanteessa samaa.


Byrokratian vaarat. Luentovisualisointipiirros.


Sitten tajusin, että hei: minullahan on itsellänikin jo rutosti kokemusta ihan vastaavanlaisesta piirtämisestä. Lukuisissa partiotapahtumissa olen huvittanut itseäni ja muita piirtelemällä kuvia ihmisten partiohuiveihin, istuma-alustoihin ja muihin mukana olleisiin tarvekaluihin. Ne ovat syntyneet juuri sellaisella tavalla, kuin tässä hommassa tarvitaan: suoraan huopakynällä, nopeasti, ilman minkäänlaista luonnostelua. Erona vain se, että minä olen tottunut tekemään nämä hiukan isommalla kynällä kuin Pertti.
Kesti vain hiukan tajuta asioiden yhteys. Sen jälkeen homma on kulkenut sujuvasti. Vaikka on se siltikin aina aika adrenaliinintäyteinen kokemus, astella lavalle piirtämään ihmisten silmien eteen.


Tapahtumavisualisointipiirros.


Tämän vuoden aikana olen kokeillut jotain uutta. Olen tehnyt pari tapahtumavisualisointia nelivärisenä. Uskomatonta kyllä, se tuntuu sujuvan minulta yhtä nopeasti kuin mustavalkoisten kuvien piirtäminen. Tunnissa syntyy 5-6 pientä piirrosta.
Nyt olen siis ollut yleisön silmien edessä lutraamassa vesiväreillä. Tapahtumavisualisoinnin ideana on, että piirtäjästä tulee tavallaan yksi lisäohjelmanumero, joka osaltaan tukee käsiteltävän asian sisäistämistä ja muistamista. Mutta tämä värien käyttö on kyllä tehnyt tästä jo melkoista Kylli-täteilyä!
Onko minusta nyt siis tullut tapahtumavisualisoinnin Kylli-setä?

* * *

Following in the footsteps of my friend Pertti Jarla, I've done live drawings at various seminars and corporate events. This year, I've developed a new specialty: live cartoons in color.