keskiviikko 17. joulukuuta 2014

Piirtämässä televisiossa

Piirtämässä Teknavi-ohjelmassa 26.11. Huomaa taustalla sohvan takana lattialla oleva taulu.


Sain marraskuun lopulla osallistua pienen pätkän tekemiseen Teknavi-tv-ohjelmaan. Tekniikkaa käsittelevän ohjelman tässä jaksossa (keskiviikko 26.11.) puhuttiin uusista, isonäyttöisistä älypuhelimista. Ohjelman väki halusi mukaan jonkun ammattipiirtäjän testaamaan laitteen piirrosominaisuuksia.
Osio, jossa minä olen mukana, on katsottavissa täällä. Sivulla on kaksi videoklippiä: ylemmässä on alustuksena puhelimen yleisesittely, alemmassa se pätkä, jossa minä piirrän.


Paperille nopeasti tekemäni piirros.

Parin minuutin videopätkän tekemiseen käytettiin hyvä tovi, mutta lopputulos näyttää myös ihan hyvältä. Tykkään erityisesti kynieni ja siveltimieni tunnelmallisista lähikuvista!

* * *

Piirroksen teksti oli suunnilleen: "Nättöä piti kyllä vähän hiekkapaperoida, ennen kuin maali alkoi ottaa kunnolla kiinni."

I got to do a short tv clip for the tech program Teknavi. The clip can be viewed here, the second of the two videos on the page.

keskiviikko 3. joulukuuta 2014

Ritari Ässän auto, ennen ja nyt


Pilapiirros Ilta-Sanomissa 22.11.2014.

Marraskuun alussa uutisoitiin laajalti Berliinin muurin murtumisen 25-vuotispäivästä ja siihen liittyvistä juhlallisuuksista. Niin laajalti, että esiin kaivettiin jälleen, vaihtelevalla ironisuusasteella, kuinka David Hasselhoff vaikutti muurin murtumiseen. Ainakin omasta mielestään.
Berliinin tapahtumat kun sattuivat sijoittumaan samoihin aikoihin kun Hasselhoffin laulu-ura ja hänen tunnetuin biisinsä oli... "Looking for Freedom". Uuden vuoden aattona 1989 Hasselhoff piti konsertin Berliinissä, jossa lauloi kappaleen muurilla.
Tästä saivat alkunsa lukuisat "Hasselhoff on valtavan suosittu Saksassa" läpät.
Yhden tarinan mukaan joitain vuosia sitten Hasselhoff oli tarjonnut joitain muistoesineitä berliiniläiseen museoon, koska oli ollut osallisena muurin murtumisessa. Berliiniläisten reaktio oli ollut lähinnä "ai, olitko?"


Idealuonnos. Lyijykynä paperille, n. 5 x 7 cm.

Sain näitä miettiessäni todella pöhkön piirrosidean ja luonnostelin sen nopeasti talteen. Ensin ajattelin, että taisi olla liian hölmö juttu piirrettäväksi, mutta sitten huomasin palaavani yhä uudelleen sen ääreen ja hihitteleväni itsekseni. Totesin, että ei se nyt voi olla pilakuvalle huono merkki että tekijää naurattaa, joten päätin tehdä kuvan valmiiksi.
Kuten tavallista, alkuun päästyäni upposin piirroksen nyhräämiseen todella syvälle ja väkersin sen täyteen yksityiskohtia. Piirsin kuvaan itäpuolelle Trabantin ja tein sen näyttämään korostetun pieneltä jenkkikaaraan verrattuna. Piirsin vielä taustalle berliiniläisiä taloja... ja siinä vaiheessa kuva olikin jo niin täynnä tavaraa, että uhkasi käydä sekavaksi. Värittäminen kestikin sitten tavallista pitempään, kun kuvaan piti uudelleen saada jotain selkeyttä.

Tussipiirros paperille, 28 x 17 cm.

No niin. Ollaanpa sitten alun ironisoinnin jälkeen rehellisiä. Luonnollisestikin suurin ilo tätä piirrosta tehdessä oli päästä hyvällä syyllä piirtämään Ritari Ässän auto.
Olen ikäluokkaa, joka meni kouluun syksyllä 1984. Meille Ritari Ässä oli välituntileikeissä ainakin hetken aikaa ihan vilpittömästi ja puhtain sydämin aika kova juttu. (Päähuomio ja innostus taisi keskittyä siihen puhuvaan autoon). Sarjan diddidi-dii tunnaria rallateltiin pitkin pihoja.
Mutta hassua kyllä, tajusin merkittävimmän yhteyden, vasta kun olin jo piirtänyt kuvan valmiiksi. Mieleen tuli, että hetkinen: minähän olen piirtänyt tätä autoa ennenkin.
Tein ensimmäiset itse muistamani sarjakuvat vuonna 1986. Aloin piirtämään yksittäiskappaleena omaa sarjakuvalehteä. Sitä valmistui vuoden aikana viisi numeroa. Vuoden päätösnumerossa alkaa "uutena sarjana" Ritari Ässä.
Kiinnittäkää huomiota kuvaan auton sisältä. Siihen on poimittu kojelaudan jännimmät jutut: tv-ruutu ja merkkivalo, joka vilkkui auton puhuessa.


8-vuotiaana piirtämäni Ritari Ässä -sarjakuva. Sivukoko A5.

Tarinalle tuli vielä yllättävämpi jälkikirjoitus. Olen tässä blogissa kirjoittanut sekä omista piirroksistani, että keräilyharrastuksistani. Tämä esimerkki osoittaa, kuinka läheisesti ne voivat kietoutua yhteen.
Olen aina ollut aktiivinen elokuvamusiikin harrastaja. Joten tehdessäni tätä piirrosta Ritari Ässän tunnari soi luonnollisestikin päässäni taukoamatta. Lopulta minun oli kaivettava se esiin YouTubesta.
Videossa oli kommentti, joka kiinnitti huomioni: "Säveltäjä Stu Phillips, tänään 85 vuotta!"
Yllätyin, että todellako, niin vanha. Etsin tekijästä lisää tietoa. Vaikka olinkin kuullut nimen aikaisemmin, en ollut hahmottanut, että kyseessä on sama henkilö, joka on tehnyt myös toisen, hyvin erilaisen, ikonisen tv-tunnarin, Taisteluplaneetta Galacticaan. Etenkin yllätti, että omaan aikaansa niin uusmuotisen syntikka-pop-biisin säveltäjä oli jo sen tehdessään yli viisikymppinen.
Säveltäjälle löytyi jopa omat vanhat nettisivut, mutta niitä oli viimeksi päivitetty vuonna 2011. Ei näyttänyt hyvältä. Taisi olla jo liian myöhäistä tavoittaa tätä vanhaa herraa.
Laitoin kuitenkin piruuttani sähköpostia – ja herra vastasi jo parin tunnin päästä.
Kysyin nimmaria (nettisivut olivat tarjonneet signeerattuja Knight Rider -soundtrack-levyjä, mutta ne olivat loppuneet). Säveltäjä sanoi, että hänellä on vielä tunnarin nuotteja jäljellä. Semmoisen hän voisi lähettää – jos minä toimittaisin hänelle palautuskuoren ja postimerkit.




Ei mennyt kuin seuraavaan aamuun, kun selailin uutisotsikoita ja siellä oli kuolleita-osastossa: Ritari Ässän ja Taisteluplaanetta Galactican... tuottaja, Glen A. Larson! Sydämeni hypähti melkoisesti lauseen alusta: ei voi olla totta, näinkö kävi, mikä ajoitus...
Larson on kylläkin merkitty myös tunnaribiisien toiseksi tekijäksi, mutta minulle ei ole selvinnyt, osallistuiko hän oikeasti aktiivisesti niiden tekoon, vai halusiko vain päästä osalliseksi rojalteista, kuten teki Star Trekin Gene Roddenberry, änkemällä oman sarjansa tunnariin sanoituksen, jota ei missään koskaan käytetty.

* * *

Cartoon in Ilta-Sanomat, Nov. 22, 2014.

I did this cartoon to commemorate the 25th anniversary of the fall of the Berlin Wall... but also, really, to get a chance to draw the Knight Rider car. I had already drawn comics about it when I was 8 years old.

tiistai 25. marraskuuta 2014

Älä lue tekstiä


Kosti Meriläisen pilapiirros. Tussi ja vesiväri paperille, 25 x 29 cm, 1929.

Minulla on kokoelmissa kaksi Kosti Meriläisen pilapiirrosta 1920-luvulta.
Meriläinen (1886-1938) kuului Jalmari Ruokokosken pahamaineisiin boheemipiireihin. Tätä henkeä on havaittavissa toisessa piirroksessa, jossa ilmeestä päätellen juopunut, tai muuten vaan röyhkeästi käyttäytyvä herra jututtaa trendikkäästi pukeutunutta neitokaista. (Ja katsokaa kuinka lyhyt hame! Polvet näkyvät, pöyristyttävää!)
Ajan turhauttavaan tapaan piirros ei sisällä mitään merkintää siitä, missä kuva on julkaistu, tai minkälainen teksti siihen on liittynyt. Asiayhteyden päättely pelkän kuva-aiheen perusteella on aika toivotonta. Todennäköisesti kuva on kuitenkin julkaistu mustavalkoisena ja väritetty vasta siinä vaiheessa kun se on myyty, tai lahjoitettu jollekulle? Tätäkään ei tiedä varmaksi.


Kosti Meriläisen pilapiirros, tussi paperille, 18 x 22 cm, 1922.

Toinen piirros on mustavalkoinen ja paljastaa Meriläisen ihan kelvollisen hyväksi piirtäjäksi: taustan viivoitus on lennokasta ja myös koristaa kuvaa pelkän tilan täyttämisen lisäksi.
Tässäkään kuvassa ei ole merkintää julkaisupaikasta, mutta nurjalta puolelta löytyy kuvan teksti.
Jos pilapiirrosten teksteillä on ollut historiallinen kehityssuunta, niin se on ollut selkeästi lyhyempään suuntaan. Vuosisadan alussa tekstinä oli usein kokonainen vitsi. Sen jälkeen etenkin Amerikassa nähtiin paljon kuvia, joissa oli kaksi repliikkiä, toteamus ja vastaus (mallia "he said / she said"). Nykyisin yritetään tiivistää asia yhteen repliikkiin.


Kuvateksti piirroksen nurjalla puolella.


Tuntuu, että etenkin ruotsalaisissa vanhoissa pilakuvissa tekstit ovat mahdottoman pitkiä. Niissä pitää juurta jaksaen selittää missä ollaan ja kuka tekee mitäkin – teksti maalailee siis sellaisetkin asiat, jotka kuvan pitäisi tuoda muutenkin esille.
Tässä Meriläisen kuvassa teksti on pitkä ja hyvin puiseva.

Talonpoika tulee kerran asioille kauppias Guseffin luo. Ollakseen vähän hienotunteisempi kysäsee (sic) hän, josko kauppias Piseff on kotosalla.
Konttoristi: "Ei täällä asu ketään sen nimistä. Täällä asuu kauppias Guseff".
"No olkoon Kuseff sitte!" karjasee (sic) ukko suuttuneena.


Kaikki tämä selitys, jotta päästään pikkutuhmaan kömpelöön alatyylin vitsiin?
Joopa joo. Ehkä olisi ollut onnellisemmassa asemassa, jos tämänkin kuvan vitsiä olisi joutunut arvailemaan pelkän piirroksen perusteella.


* * *

Old Finnish originals often don't contain any markings about where the work was published, or even what the caption is. In the case of a nicely drawn cartoon by Kosti Merilainen, the reverse side contains the caption, but reveals it to be so lame that I would've almost prefered not to know it.

maanantai 17. marraskuuta 2014

Kaksi kuvaa Ruotsista ja sukellusveneistä

Pilapiirros Ilta-Sanomissa 25.10.2014. Tämä on kuvan "nettiversio", jossa on pienemmät puhekuplat kuin printtilehdessä.

Ennen kuun vaihdetta minulla oli Ilta-Sanomien viikonloppunumerossa (25.10.2014) ei vain yksi, vaan kaksi pilapiirrosta liittyen Ruotsin sukellusvene-etsintöihin.


Pilapiirros Ilta-Sanomissa 25.10.2014. Myös tämä on puhekupliltaan pienempi versio kuin printtilehdessä.


Olin aluksi tekemässä vain yhtä kuvaa. Pyörittelin aihetta paperilla ja päädyin ideaan, jossa kommentoidaan sitä, miten Venäjän uhittelulla on ollut sähköistävä vaikutus myös Itämerta ympäröivien maiden puolustuspoliittiseen keskusteluun.


Mallikuvia laivastopiirrosta varten.


Ilta-Sanomien viikonloppusivuilla on erilainen valikoima piirroksia joka viikko, joten niiden keskinäisistä mittasuhteista riippuu, paljonko tilaa millekin osalle jää. Nyt sain tiedon, että tarjolla olisikin aiemmista kuvista poiketen matala, koko sivun levyinen tila. Se sopisi paremmin stripille, kuin pilakuvalle.


Laivastokuvan lyijykynäluonnos, isommin puhekuplin. Lyijykynä paperille, 28 x 17 cm.

Tunsin, että minulla oleva idea ei oikein taipuisi stripin muotoon. Siihen jäisi turhaa tilaa, joka olisi jotenkin täytettävä – mikä näyttäisi helposti tyhjäkäynniltä. Joten ehdotin sen sijaan, että tekisin toisenkin samanmallisen pilakuvan ja molemmat julkaistaisiin vierekkäin, pienemmässä koossa.
Arvelin, että kuva kyllä kestäisi pienemmässäkin koossa. Enemmän olin huolissani puhekuplien teksteistä: menisivätkö ne niin pieneksi, että lukeminen olisi hankalaa. Päätin pelata varman päälle ja tehdä ne tavallista isompaan kokoon printtiversiota varten. (Tein kuvista myös "nettiversion", jonka laitoin jakoon Twitteriin, jossa tekstit ovat normaalissa koossa).


Idealuonnos, 27.7.2014. Lyijykynä paperille, 5 x 7 cm.


Mutta nyt tuli tehtäväksi toinenkin kuva, eikä aikaa ollut paljoa. Kävin läpi aiempia idealuonnoksiani – tässäpä hyvin havainnollistava esimerkki siitä, miksi kaikki ideat kannattaa aina merkitä heti muistiin ja laittaa talteen! – ja löysin kesällä tekemäni luonnoksen. Se oli alunperin liittynyt toiseen aiheeseen, mutta tajusin, että pystyisin soveltamaan kuvaideaa nyt tähän käyttöön.
Halusin toiseen kuvaan huolestuneemman näkökulman, kuin ensimmäiseen kuvaan: meillä Suomessa on ikäänkuin automaattisena reaktiona naureskella ruotsalaisille ja pitää heidän huolenaiheitaan hysteerisinä ylilyönteinä. Halusin kuvalla huomauttaa, että näiden huolien takana on kuitenkin vakava tosiasia: sotilaallisen tilanteen kiristyminen Itämeren alueella.

Päivitetty idealuonnos, 23.10.2014. Lyijykynä paperille, 5 x 7 cm.

Mikä parasta, kuva-aihe oli sen verran yksinkertainen, että sen toteuttaminen oli mahdollista myöskin käytettävissä olevassa ajassa.
Periskooppikuva syntyi siis täysin yllättäen, ylimääräisenä lisänä laivastokuvalle. Mutta nyt jälkeenpäin olen siihen melkein noista kahdesta tyytyväisempi.

* * *

A planned cartoon about the Swedish hunt for Russian submarines suddenly turned into two separate cartoons, published in the same weekend edition of Ilta-Sanomat (Oct. 25, 2014).

tiistai 4. marraskuuta 2014

Tunnista oikea Pohjola

Lautapelin kansikuvan originaali. Guassi illustration boardille, 50 x 41 cm.


Viime viikolla kerroin Afrikan tähti -pelin kansikuvan myynnistä kirjamessuilla. Mainitsin, että Hagelstamin antikvariaatti oli myynyt osastollaan pelikuvitusten originaaleja jo muutamaa vuotta aikaisemmin.
Ostin tuolloin yhden originaalin, joka erottui joukosta muista poikkeavan realistisella mainoskuvitustyylillä. Totesin, että harvoinpa tulee Suomessa vastaan tilaisuutta hankkia tuontyyppistä teosta kokoelmiinsa.
En ole saanut selville, mihin peliin tämä kuva liittyy.
(Oheinen skannaus on tehty kahdessa osassa ja skannerin automatiikka sääti omapäisesti sävyjä niin, että kuvan vasemman laidan värit näyttävät nyt paljon saturoituneemmilta, kuin kuvan oikea laita. Näin ei tietenkään tapahdu alkuperäistyössä.)
Kuva myös havainnollistaa sitä salapoliisintyötä, jota Suomessa on tehtävä saadakseen selville käyttökuvan tekijöitä. Kuka on tämän kuvan piirtänyt?




Ohessa lähikuva piirroksen signeerauksesta. Siinä näyttäisi lukevan J. Pohjola.
Edellisessä blogissa mainitsemani Teuvo Termosen neliosainen kirjasarja Suomalaista postikorttitaidetta (Osat 1–3 Oy Kaj Hellman Ltd. 1983, 1984, 1987, osa 4 Suomen postikorttiyhdistys Apollo ry, 2006) on ollut suureksi avuksi harrastuksessani.
Perinteisesti monet suomalaiset kuvittajat signeerasivat työnsä tyylitellyllä puumerkillä. Jos ei valmiiksi tiedä, mitä merkki tarkoittaa, sen selvittäminen pelkästään päättelemällä voi olla hyvinkin vaikeaa. Termonen on listannut teoksiinsa yli 440 suomalaista postikorttitaiteilijaa ja näyttää näiden puumerkit. Monet näistä taiteilijoista ovat tehneet myös muita kuvitustöitä, myös pilakuvia ja sarjakuvia.
Tämän kuvan kohdalla tulee kuitenkin ongelmia.


Tunnista oikea Pohjola. Onko keskellä olevan kortin tekijä vasemmalla vai oikealla?


Kirjasarjan osassa 2 Termonen esittelee taidegraafikko Jouko Pohjolan (1920–1975), jonka kerrotaan toimineen taide- ja mainosgraafikkona ja aikakauslehtien kuvittajana. Tämän puumerkiksi kerrotaan nimikirjaimet JP, joko pölkkykirjaimin tai lennokkaammin tyyliteltynä.
Osassa 4 taas esitellään Pertti Pohjola (1931–1995), joka työskenteli Elannon mainososastolla. Tämän signeeraus korteissa on P.P. – mutta Termonen arvioi myös selkeästi tämän pelikuvan kaltaisen signeerauksen viittaavaan nimenomaan Pertti Pohjolaan.
Termosen esimerkkikortissa (yllä, keskellä) signeerauksen alkukirjain on samankokoinen koukero kuin sukunimen ensimmäinen kirjain. Minulla olevassa pelioriginaalissa on selvästi sama signeeraus, mutta siinä alkukirjain on paljon selvemmin hahmotettavissa J:ksi. Joten jos on valittava kahden Pohjolan väliltä, niin silloin minusta tämän pelikuvituksen tekijä, ja sen muodoin myös tämän signeerauksen haltija, paljon todennäköisemmin olisi Jouko Pohjola, kuin Pertti Pohjola.
Vai onko kyseessä vielä kolmas eri henkilö? Pieneenkin maahan mahtuu saman nimisiä ja samoilla nimikirjaimilla varustettuja taiteilijoita. Meillä on esim. ollut piirtäjinä Teemu Kunnas ja Tauno Kunnas.
Itse puolestani rupesin signeeraamaan kuvitukseni sukunimellä, sen jälkeen kun Jarkko Vehniäinen alkoi profiloitua sarjakuvantekijänä, joka käyttää signeerauksena nimikirjaimia JV.

tiistai 28. lokakuuta 2014

Afrikan tähti -pelin kansikuva Kirjamessuilla

Seppo Heinonen: Afrikan tähti -pelin kansikuvan alkuperäinen guassimaalaus.


Tämän vuotisten Helsingin kirjamessujen suurimmasta yllätyksestä piirroskeräilijälle ei ollut mitään epäilystä. Hagelstamin antikvariaatin messuosastolla oli lasivitriinissä Afrikan tähti -pelin kannen originaali. Siis tuon kaikkien suomalaisten tunteman kuvan alkuperäinen, käsintehty maalaus. Melkoisen ikoninen pala suomalaista käyttökuvan historiaa. Melkein kuin olisi nähnyt Tuntemattoman sotilaan kansikuvan originaalin.
Netistä löytyy useampikin artikkeli Afrikan tähdestä (alkaen wikipediasta). Huomataan kertoa, että pelin suunnitteli Kari Mannerla vain 19-vuotiaana ja se julkaistiin 1951. Kansikuvan piirtäjästä ei vain tunnu löytyvän mitään mainintaa.
Kannen on piirtänyt Seppo Heinonen. Hänen signeerauksensa löytyy kuvasta mustan toteemin kyljestä oikealta puolelta.


Seppo Heinosen piirtämä postikortti. Huomaa kanojen keltaisen pinnan yhtäläisyys Afrikan tähden karttakuvaan.


Teuvo Termosen toimittama kirja Suomalaista postikorttitaidetta osa 4 (Suomen postikorttiyhdistys Apollo ry, 2006) tietää kertoa, että Heinonen on syntynyt 1932 ja että tämä työskenteli Tilgmann Oy:ssa vuosina 1957-1961. Tilgmann oli Afrikan tähden alkuperäinen kustantaja. (Mistä tietysti nousee kysymys, että onko tämä kansikuva ollut käytössä pelissä alusta lähtien, vaiko onko lisätty siihen vasta tuolloin, 50-luvun lopulla?)
Tilgmannin jäljiltä myös suuri määrä yhtiölle tehtyjen kuvitusten originaaleja on päätynyt keräilijöiden käsiin. Jo 70–80-lukujen taitteessa myytiin postimyyntihuutokaupoissa satoja Tilgmannin painamien postikorttien alkuperäistöitä.


Seppo Heinosen piirtämä postikortti.

Tässä joukossa on myös Heinosen töitä. Hän teki postikortteja hauskasti tuon ajan henkisellä, modernilla lastenkirja- / mainoskuvitustyylillä. Pari näistä originaaleista olen itse nähnyt ja niissä Heinosen nimen ensi kertaa tavannut. Hänen signeerauksensa monissa kuvissa on neliön sisällä oleva H-kirjain.
Hagelstam esitteli kirjamessuilla suuren määrän pelikuvitusten originaaleja jo pari vuotta sitten. Mukana oli niin pelilautojen, kuin pelien kansienkin originaaleja, sekä muutamia töitä, joiden käyttötarkoitus jäi epäselväksi. Olivatko ne tarkoitettu julisteiksi, vai kiiltokuviksi, vai miksi. Mukana oli myös muita Heinosen töitä. Nämä olivat kuitenkin kaikki unohduksiin jääneitä pelejä, joista ei tullut samanlaista kestohittiä kuin Afrikan tähdestä.


Vielä yksi Seppo Heinosen maalaama postikortti.


Afrikan tähteä on myyty yli neljä miljoonaa kappaletta Suomessa ja muissa Pohjoismaissa. Siinä on käytetty tuota samaa kansikuvaa nyt siis ainakin 50 vuotta, ellei sitten koko pelin historian ajan. On vaikea keksiä montakaan muuta kotimaista käyttökuvaa, joka olisi yhtä laajalti tunnettu ja joka olisi ollut jatkuvassa käytössä, muuttumattomana, yhtä pitkän ajan. Kuten jo alussa totesin, Martti Mykkäsen Tuntemattoman sotilaan kansi tulee lähinnä mieleen. Eloveena-tyttökin on maalattu uudelleen vuosikymmenten myötä.
Joka tapauksessa puhutaan siis näin ikonisesta teoksesta. On ainutlaatuista, että tämän tason kuvan originaali on päätynyt jonkun keräilijän yksityiskokoelmiin.
Kauppa nimittäin kävi: messujen päätöspäivänä sunnuntaina, vain hetkeä yllä olevan valokuvan ottamisen jälkeen, teos lähti jonkun ostajan matkaan.
Kyllä tuosta joku sai melkoista kiinnostusta herättävän taulun saa olohuoneensa seinälle!

maanantai 20. lokakuuta 2014

Kolme pistettä Conradista


Conrad käytti pilakuvissaan tehokkaasti hyväksi infografiikan parodiointia.

 
Ihmiset varoittelevat minua Paul Conradista. Kun kerron ihailevani tämän piirroksia ja koitan kysellä, millainen hän on henkilönä, muotoillaan vastaus yleensä hyvin huolellisesti.
”Tiedän myös ihmisiä, jotka... tulevat hänen kanssaan toimeen ihan hyvin”, sommittelee sanojaan Jim Borgman.
”Hän on... melkoinen tyyppi”, luonnehtii puolestaan Mike Peters. Tämä saa vaimon vieressä naurahtamaan sarkastisesti. ”No todellakin!”
Yleinen mielipide tuntuu pitävän Conradia kärttyisänä ja mielipiteiltään jyrkkänä vanhana jääränä. Mutta tähän hänen julkinen maineensakin perustuu: Conrad (1924-2010) oli aikakautensa maineikkaimpia poliittisia pilapiirtäjiä. Hän voitti kuvillaan peräti kolme Pulitzer-palkintoa ja tuli tunnetuksi erityisesti Watergate-skandaalin aikaisista piirroksistaan, joilla hyökkäsi presidentti Nixonia vastaan. Tämä tuotti hänelle paikan Nixonin ylläpitämällä ”vihollisten listalla”. 


Conradin kuvat vaihtelivat teknisesti taiturimaisesta, yksityiskohtaisesta piirtämisestä äärimmäiseen pelkistykseen.

Conradin työnantajan, Los Angeles Timesin, päätoimittaja mainittiin samassa paperissa, mutta tämän ranking-listaus oli ylempänä. Conrad kertoo ilkikurisesti käyneensä tämän johdosta kysymässä, suostuisiko päätoimittaja vaihtamaan listasijoituksensa yhteen hänen Pulitzeriinsa.
Vaikka tapaus olikin tavallaan huvittava, ennen muuta se kuitenkin kiukutti Conradia. Häntä hävetti, että maalla oli presidentti, joka käytti aikaansa vihamiestensä luettelointiin.
Aikakausi tarjosi siis piirtäjälle isoja aiheita, joihin tarttua – ja jyrkkien mielipiteiden voimakas ilmaiseminen oli Conradin leipälaji.
”Aamulla herään äreänä. Sitten luen päivän lehdet ja raivostun. Sitten rupean piirtämään”, tiivistää Conrad pilapiirtäjän ammatinkuvan.

Yksinkertainen kuva, mutta vaikea toteuttaa: sommitelma on rakennettu hyvin taitavasti, jotta siitä välittyy aidon orgaanisen tuntuinen muoto. Se ei ole ollenkaan niin helppoa, kuin miltä näyttää.

Löysin Conradin piirrokset joskus opiskeluaikoinani. Ne tekivät minuun suuren vaikutuksen.
Samoin kun Suomessa monet pilapiirtäjät ovat pitkään olleet kiinni Kari Suomalaisen piirrostyylissä, myöskin Amerikassa alan vaikutteet ovat aika suppeita: siellä on laajalti jäljitelty Pat Oliphantin (s. 1935) siveltimenjälkeä. Kun tutustuin Conradin tuotantoon, en voinut kuin hämmästellä, miksi hänellä ei samaan tapaan ollut liutaa jäljittelijöitä, sillä hänen kuvansa näyttivät aivan erilaisilta ja tyystin omaperäisiltä.
Conrad on teknisesti taitava piirtäjä, jonka kuvat voivat olla viimeisteltyjä ja yksityiskohtaisia, asettelultaan taidokkaita ja viivaltaan dynaamisia. Mutta ainutlaatuista hänen tuotannolleen on, että toisinaan kuvat saattavat myös olla äärimmäisen minimalistisia.

USA:n valtionvelka. Kuvan piirtämisen jälkeen summa on peräti satakertaistunut: tätä kirjoitettaessa summa lähestyy 18.000.000.000.000 dollaria.


”Apartheid: mustavalkoinen tutkielma”, kuuluu erän piirroksen teksti. Kuvassa on musta miehen silhuetti, joka on täynnä valkoisia luodinreikiä. ”Mikroskooppinäkymä öljyä syövästä bakteerista”, kertoo toinen kuva. Ensi näkemältä se esittää petrimaljassa olevia mikrobirihmastoja. Lähempi tarkastelu paljastaa niiden olevan autoja.
Valtionvelkaa Conrad kuvasi vain kirjoittamalla sen silloisen, nykyaikaan verrattuna mitättömän, määrän suurin numeroin. Loputtoman nollajonon ylle on piirretty pieni hahmo: moottoripyöräilijä, joka yrittää tehdä selvästi mahdottoman surmanhypyn.


Watergate. Pilakuvan pelkistämisen mestariteos.


Ja sitten se ylittämätön mestariteos: kruununa monien vihaisten Watergate-piirrosten sarjalle äärimmilleen pelkistetty silhuettikuva, jossa ääninauhasta kietoutuu hirttosilmukka.
Conradin Watergate-kuvista on koottu kirja ”The King and Us” (1974). Siinä piirroksia on höystetty poiminnoilla Valkoisen talon keskustelunauhojen transkripteistä. Tämän johdosta Richard Nixon on kannessa leikillisesti mainittu teoksen toiseksi tekijäksi.
Minulla on kirjasta kappale, jonka Conrad on aikanaan omavaltaisesti signeerannut molempien tekijöiden nimissä. ”Nixonin” omiste kuuluu: ”Tämä kirja ei ole muuta kuin kasa valheita – valheita –VALHEITA!”


Omiste pilakuvakirjassa.

 
Minulle Paul Conradin piirrokset opettivat, mikä arvo on sillä, että ilmaisumuotoa käytetään vaihtelevan monipuolisesti: yhtenä päivänä kuva voi olla yksityiskohtainen ja esittävä, seuraavana päivänä taas todella minimalistinen, sitä seuraava vaikka informaatiografiikkaparodia. Tällöin siitä muodostuu myös eräänlaista leikkiä piirtäjän ja lukijoiden välillä: yleisön mielenkiinto pysyy paremmin yllä, kun ei koskaan voida etukäteen arvata, miltä seuraavan päivän piirros tulee näyttämään.
Tästä johtuen halusin yrittää päästä tapaamaan Conradin myös itse, varoituksista huolimatta. Kaikkien kanssa toimeen tulevan Mike Petersin ja toisen sarjakuva–pilapiirtäjän, Conradin läheisesti tuntevan Bill Schorrin, kautta tämä lopulta onnistui.


Luonnos CONartist-pilakuvakirjan kansikuvaksi, 1993.


Jo valmiiksi äkäisenä pidetty Conrad oli minun Los Angelesiin saapuessani ikämies, 85-vuotias, ja sen verran seniori-kunnossa, että oli muuttanut jonkinlaiseen hoivayhteisöön: ei varsinaisesti vanhainkotiin, mutta valvottuun asuntoon, jossa oli käytössä sairaanhoitaja.
Suoraselkäisenä ja jäntevänä hän kuitenkin tulee avaamaan minulle oven itse. Hänen suussaan on piippu ja olemus muutenkin kuin karikatyyri jostain menneestä aikakaudesta: puhetapansa ja käytöksensä puolesta hän voisi olla jonkun vanhan komediasarjan kitkerä naapurin setä.
Hän katsoo minua tiukasti, polttelee hetken piippuaan ja toteaa sitten ensi sanoinaan: ”Etkös sinä ole piirtäjäksi aika painava?”
En voi muuta kuin purskahtaa nauramaan.
”Eikö olekin aikamoinen tapaus”, nauraa Bill Schorr, kun kuvailen tilanteen jälkikäteen puhelimessa.
Nyt minullakin on antaa oma lisäni Conradia koskevien luonnehdintojen joukkoon.
”Kyllä”, sanon, ”hän oli... juuri täsmälleen sellainen, kuin kaikki lupailivatkin hänen olevan.”


John F. Kennedy. Conradin originaali vuodelta 1962. Piirros on vastoin kaikkia taiteen ja järjen sääntöjä päällystetty kontaktimuovilla. Onko tarpeen edes sanoa, että niin EI saisi tehdä?


Conradin originaaleja liikkuu keräilymarkkinoilla vain vähän ja nekin yleensä hänen uransa alkuvuosilta. Sitäkin valitettavampaa, että ne muutamat piirrokset jotka minä olen tavannut, ovat kaikki olleet tavalla tai toisella vaurioituneita. Ensimmäisessä minun kokoelmaani tulleessa Conradin originaalissa oli suunnilleen kaikki viat, mitä paperisessa teoksessa voi olla: kosteusvaurioita, hometta, jopa omistuskirjoituksen muste oli liuennut tahraksi. Mutta tämänkin ylitti seuraava löytö: ostin pari Conradin originaalia keräilijältä, jolla oli ollut tuhoisan omaperäinen tapa säästää piirrosten esillepanossa. Kalliin kehystämisen sijaan hän oli – päällystänyt originaalit ryppyisesti kontaktimuovilla.
Kun on keräilijänä kaiken nähnyt, niin silloin todellakin on saanut nähdä kaikenlaista.

(laajennettu versio Sarjainfossa 2/2011 julkaistusta artikkelista.)

* * *

Because his work has inspired me a lot, I wanted to meet Paul Conrad, despite the warnings that he was a cantankerous old grump. I did so shortly before he died, and he proved to be everything everyone had told me he was.
Conrad's originals seem to be rare on the collectors' market. That makes it an even greater shame, that all of the ones I've seen have been damaged one way or another. Most outrageously, couple of the ones I have in my collection have been very amateurishly laminated with contact paper, in an apparent attempt to save money in framing!

keskiviikko 8. lokakuuta 2014

Tomista on moneksi


Pilapiirros Ilta-Sanomiin, 4.10.2014.

Viime viikonlopun Ilta-Sanomissa (4.10.2014) oli taas tekemäni pilapiirros. Ja ei: ei ole tarkoitus, että kaikki piirtämäni kuvat piikittelisivät nimenomaan Venäjää – se suunta nyt vain on tarjonut viime aikoina niin paljon aiheita, mihin tarttua.
Tämä piirros oli edellisiä kevytmielisempi. Sen pohjana on tuttavieni facebook-keskustelusta poimimani sanaleikki, Rosatom of Finland. Tartuin siihen, kun sitä kautta sai herkullisesti yhdistettyä kaksi asiaa: keskustelun Fennovoiman yhdinvoima-hankkeen Venäjä-riippuvuuden järkevyydestä, sekä Venäjällä lietsotun homofobian.


Pertti Jarlalle lähetetty idealuonnos Fingerpori-stripiksi. Lyijykynä, 6 x 14 cm.


En kuitenkaan ensimmäisenä lähtenyt tekemään itse pilakuvaa: idea oli minusta niin suoran fingerporimainen, että tarjosin sitä ensin Pertti Jarlalle. Hän innostui ideasta aluksi, mutta totesi pohdittuaan, että ehkä se kuitenkin on hänelle liian päivänpoliittinen. Sarjakuvastripeillä voi parhaimmillaan olla pilapiirroksia pidempi elinkaari, joten sitä silmällä pitäen on tietysti järkevää, että ne eivät sisällä liian suoraa ajankohtaiskommentaaria.
Jarla ehdotti, että minun kannattaisi käyttää idea itse. Niinpä leiskasin idean uudelleen, stripin sijaan samaan muotoon aiempien pilakuvieni kanssa.


Uusittu layout-luonnos pilakuvan formaattiin. Lyijykynä, 7 x 11 cm.


Koska näin ollen aika idean synnystä piirroksen julkaisuun venyi, kävi sitten niin, että Alivaltiosihteeri ehti saman sanaleikki-idean kanssa ulos jo päivää aikaisemmin. Ja sitten sain kuulla, että itse asiassa Bisquit oli sivunnut aihetta pakinassaan jo 19.9.
Sinänsä tässä ei ollut sen suurempaa ongelmaa, sillä kaikki käytöt olivat aika erityyppisiä: Alivaltiosihteeri ketjutti useita sanaleikkejä aiheesta (Rosatom of Finland, Rosatom & Jerry, Rosatom Hanks), Bisquit taas liikkui klassisemmilla vesillä, viitaten Aleksis Kiven Nummisuutareihin.
Mutta tämä kuitenkin osoittaa ongelman, jonka takia itse käytän sanaleikkejä piirrosten pääpointtina vain harvakseltaan: sanaleikeillä "ei ole isää" – semmoisen idean saatua on hirveän vaikea arvioida, onko kyseessä omaperäinen ajatus, vai onko sama juttu keksitty jo tuhat kertaa aikaisemmin. Tai keksitäänkö sitä samaan aikaan monessa paikassa muualla. Erityisen riskialttiiksi tämän tekee, että Suomessa on jo niin monia pitkän uran tehneitä humoristeja, joiden tuotanto nojaa suurelta osin, ellei kokonaan, nimenomaan sanaleikeille.
Tämän vuoksi itse olen käyttänyt sanaleikkejä mieluummin enemmän höysteenä kuin kuvien kantavina ideoina.
(Tämä ei muuten ole kritiikkiä Pertti Jarlaa kohtaan: hän on itse saanut kierrettyä tämän ongelman sillä, että hän on onnistunut kohottamaan oman sarjansa sanaleikit kokonaan uudelle, kierolle tasolle).
 

Valmiin kuvan lyijykynäluonnos. Lyijykynä, 28 x 18 cm.


Varsinaisen kuvan luonnosversiossa huomasin, että Tom of Finland -hahmo olisi parempi siirtää kuvassa keskemmälle. Tämä oli tarkoitus tehdä tussausvaiheessa valopöydällä, mutta viimeistelin kuvan kuvan niin kiireessä, että unohdin ja tussasin sen samaan paikkaan kuin lyijykynäversiossakin. Niinpä oli turvauduttava Photoshopiin ja siirrettävä hahmon paikkaa koneella.
Olen jo useamman vuoden ajan pilakuvissani ja sarjakuvissani koittanut leikkiä kerrontatekniikoilla, jotka nuoruudessani tulivat samanaikaisesti vastaan Bill Wattersonin Lassissa ja Leevissä ja mm. Frank Millerin supersankarisarjakuvissa: että ruutuja ei ole sijoitettu vain mekaaniseen tasariviin, vaan että ne leijuvat toistensa päällä, edessä ja takana. Ja että ruutujen painotuksia voi vaihdella esim. erilaisilla ruutukehyksillä. Etenkin Watterson käytti paljon värillisiä ruutureunoja.
Värillisen ruutureunan käyttö tuli tähän piirroksen siis ikään kuin kerrontatekniikan kautta. Mutta se, mitä väriä päädyin siinä käyttämään, nousi kuvan aiheesta. Tosin Wattersonin hengessä: hänen esikuvansa mukaan olen muutenkin yrittänyt käyttää näissä enemmän yllättäviä, räväköitä värivalintoja.


* * *

A political cartoon in last weekend's Ilta-Sanomat (Oct. 4, 2014) combined commentary on Finland's nuclear industry's connections with Russia and Russia's anti-gay propaganda and legislation.

keskiviikko 1. lokakuuta 2014

Kylli-täteilyä

Nelivärisiä luentovisualisointi-piirroksia, 2014.

Opiskelukaverini Pertti Jarla tutustutti minut aikanaan luentovisualisointiin. Siihen, että piirtäjä on mukana elävöittämässä jotain tapahtumaa, tekemässä siitä kuvia paikan päällä livenä.


Aluehallinnon uudistus. Luentovisualisointipiirros.


Jarlan jalanjäljissä olen sitten käynyt tekemässä tällaisia keikkoja erilaisissa yritystapahtumissa ja seminaareissa. Se vaati aluksi hiukan totuttelua: yritin ensin jäljitellä liian suoraan Pertin työtapoja, ennen kuin tajusin, että minun luontainen kädenjälkeni toimii hiukan eri tavalla kuin hänen. Pertti piirtää kuvansa ihan mikroskooppisen pieneen kokoon – minun käteni kramppaisi, jos yrittäisin livetilanteessa samaa.


Byrokratian vaarat. Luentovisualisointipiirros.


Sitten tajusin, että hei: minullahan on itsellänikin jo rutosti kokemusta ihan vastaavanlaisesta piirtämisestä. Lukuisissa partiotapahtumissa olen huvittanut itseäni ja muita piirtelemällä kuvia ihmisten partiohuiveihin, istuma-alustoihin ja muihin mukana olleisiin tarvekaluihin. Ne ovat syntyneet juuri sellaisella tavalla, kuin tässä hommassa tarvitaan: suoraan huopakynällä, nopeasti, ilman minkäänlaista luonnostelua. Erona vain se, että minä olen tottunut tekemään nämä hiukan isommalla kynällä kuin Pertti.
Kesti vain hiukan tajuta asioiden yhteys. Sen jälkeen homma on kulkenut sujuvasti. Vaikka on se siltikin aina aika adrenaliinintäyteinen kokemus, astella lavalle piirtämään ihmisten silmien eteen.


Tapahtumavisualisointipiirros.


Tämän vuoden aikana olen kokeillut jotain uutta. Olen tehnyt pari tapahtumavisualisointia nelivärisenä. Uskomatonta kyllä, se tuntuu sujuvan minulta yhtä nopeasti kuin mustavalkoisten kuvien piirtäminen. Tunnissa syntyy 5-6 pientä piirrosta.
Nyt olen siis ollut yleisön silmien edessä lutraamassa vesiväreillä. Tapahtumavisualisoinnin ideana on, että piirtäjästä tulee tavallaan yksi lisäohjelmanumero, joka osaltaan tukee käsiteltävän asian sisäistämistä ja muistamista. Mutta tämä värien käyttö on kyllä tehnyt tästä jo melkoista Kylli-täteilyä!
Onko minusta nyt siis tullut tapahtumavisualisoinnin Kylli-setä?

* * *

Following in the footsteps of my friend Pertti Jarla, I've done live drawings at various seminars and corporate events. This year, I've developed a new specialty: live cartoons in color.

maanantai 22. syyskuuta 2014

Napoleon-kompleksinen pilapiirtäjä



Ensimmäinen kokoelmiini saama JAKin originaali on tyypillisen täynnä yksityiskohtia. Piirretty n. 1986.
 

Kun minulta on kysytty, mistä kiinnostukseni piirrosten keräilyyn on saanut alkunsa, olen itsekin hämmästynyt tajutessani, että en tiedä vastausta. Ikään kuin olisin tiennyt olevani kiinnostunut sarjakuvien alkuperäispiirrosten keräilystä jo ennnen, kuin edes ensimmäistä kertaa olen nähnyt sellaisia. Mutta miten se voisi olla mahdollista?
Vanhin muisto piirrosoriginaalin näkemisestä, jonka pystyn tavoittamaan, on kesältä 1993. Olin 15-vuotiaana kielikurssilla Englannissa. Kurssimme vetäjä majoittui isäntäperheeseen, jonka eteisen seinällä oli pilapiirtäjä JAKin originaali.
Outoa kyllä, sikäli kuin muistan, tuon piirroksen näkeminen ei silloin tuntunut mitenkään erityisen vaikuttavalta kokemukselta. En kokenut mitään palavan innostuksen syttymistä, en muista, että olisin edes tarkastellut kuvaa erityisen tarkkaan.
(Nyt, kaksikymmentä vuotta myöhemmin, tämä tuntuu yllättävältä, etenkin koska JAKin originaalit ovat erityisen näyttäviä: hänen alkuperäispiirroksensa ovat hyvin suuria. Yksiruutuiset pilakuvat on piirretty n. kokoon vaaka-A2).
Toinen mystinen kysymys on, että vaikka olin tuolloin ensimmäistä kertaa Englannissa, JAK tuntui silti jo ennestään tutulta piirtäjältä. Mutta nyt ihmettelen, että mitä kautta? Onko joku suomalainen lehti julkaissut hänen piirroksiaan?


Toinen minulla oleva originaali. Monimutkaiset, yhtenäiset mustat pinnat olivat myös JAKille tyypillisiä. N. 80-luvun alku.


Kuulemieni tarinoiden perusteella JAK oli myös hyvin erikoinen persoona. Häntä en koskaan saanut tavata, mutta silkasta mielenkiinnosta olisin sen mielelläni tehnyt.
JAK (Raymond Jackson, 1927-1997) oli oikeistolaisen brittilehti Evening Standardin pilapiirtäjä reilut kolmekymmentä vuotta. Häntä edelsi lehdessä kaksi maineikasta tekijää, alan suuri nimi David Low ja mm. Kari Suomalaistakin innoittanut Vicky. Nämä molemmat olivat olleet piirtäjinä hyvin vahvasti poliittisia ja selvästi lehtensä linjasta vasemmalla. JAK puolestaan oli itsekin avoimen konservatiivinen ja piirtäjänä enemmänkin Gilesin jäljillä, sekä piirrostyyliltään, että aiheiden käsittelytavaltaan.
JAKin piirroksissa ajankohtaisia aiheita kommentoidaan enemmän tavallisten ihmisten ja arkkityyppisten hahmojen, kuin suoranaisten poliitikkokarikatyyrien kautta. Mutta oli hän kuitenkin poliittisempi ja enemmän ajassaan kiinni kuin Giles ­– oman kertomansa mukaan JAK oli ensimmäinen valtalehden pilapiirtäjä, joka uskalsi laittaa kuningatar Elisabetin esiintymään piirroksessaan.
Lontoolaisen pilapiirrosgallerian esittelytiedot luonnehtivat, että JAK oli "näkemyksiltään jyrkän oikeistolainen, mutta uransa mittaan onnistui ärsyttämään ihmisiä laajalti puoluekannasta riippumatta."
Kuvausten perusteella JAK tuntui kärsivän Napoleon-kompleksista. Hän oli lyhyt, silmälasipäinen kalju mies, joka olisi hartaasti toivonut olevansa pidempi ja vahvempi. Niinpä hän täytti päivänsä aamusta iltaan kiivaalla, miehistä viriiliyttä korostavalla toiminnalla, kuin erään itäisen naapurimaan johtaja konsanaan. Hänellä oli musta vyö judossa. Hän vietti mielellään aikaa erikoisjoukkojen sotilaiden kanssa. Hän ajoi urheiluautoilla. Ja ennen kaikkea ­– hän juhli rankasti ja usein.

Työtoverit tunsivat Jacksonin "Uncle JAKinä". Omiste pilakuvakirjassa.


Lehtimieskollegat kertovat, että JAK saapui aina toimitukseen aikaisin. Joka aamu hän oli työpöytänsä ääressä seitsemältä. Luettuaan päivän lehdet hän luonnosteli puolisen tusinaa piirrosideaa ja vei ne yhdeksäksi päätoimittajalle. Brittilehtien tapaan tämä valitsi, mikä ideoista toteutetaan valmiiksi piirrokseksi. JAK meni takaisin pöytänsä ääreen ja piirsi päivän kuvan. Sitten lähdettiin lounaalle.
Lounaat saattoivat kestää puoleen yöhön, tai jopa aamuun saakka.
Muut lehden toimittajat kertovat, että vuosikymmeniä nuoremmillakin oli vaikeuksia pysyä JAKin perässä. Lounaat saattoivat alkaa jossain maineikkaassa, kalliissa ravintolassa, mutta illan edetessä ne etenivät Lontoon herrainkerhoilta aina vain hämärämpiin ja ryysyisempiin paikkoihin, päätyen mahdollisesti aamuyöllä johonkin Sohon strippibaariin, tahi kerrassaan ilotaloon.
Kun kollegat tarvitsivat tällaisista reissuista toipumiseen useita päiviä ja olivat seuraavana aamuna kalvakoita ja hiljaisia, JAK marssi pöytänsä ääreen taas kello seitsemän ja oli valmis uuteen kierrokseen.
Työkaverit pitivät tätä käsittämättömänä. Ainakin siihen asti, kunnes rankka elämä vaati veronsa ja JAK kuoli äkillisesti massiiviseen sydänkohtaukseen 70-vuotiaana.
Mutta merkillisin käänne oli vielä edessä. Koska JAK kuoli niin yllättäen, hän ei selvästikään ollut itse laatinut suunnitelmia hautajaistensa varalle. Niinpä yllätys olikin sitten melkoinen, kun häntä haudan äärelle suremaan saapuikin ei vain yksi, vaan kaksi perhettä, jotka eivät olleet tienneet toistensa olemassaolosta.
Hurjimpien tarinoiden mukaan JAK olisi vuosikausia kyennyt jopa syömään jouluateriat kummankin perheen luona jäämättä kiinni.

JAKin kuvat ovat täynnä yksityiskohtia ja tunnistettaviakin paikkoja.


Etenkin kun ottaa huomioon tarinat JAKin vähintäänkin erikoisesta yksityiselämästä, hänen työtahtinsa oli hurja. Hän piirsi kuvan kuutena päivänä viikossa. Piirrokset ovat paitsi suurikokoisia, myös täynnä yksityiskohtia: ne ovat yleensä laajoja yleiskuvia, joissa on suuri määrä ihmisiä ja paljon taustaa. Kuten Don Rosa, JAK ei uskonut pelkistykseen: kun hän piirsi tiiliseinän, niin sitten hän aina piirsi siitä joka ikisen tiilen. Etenkin viimeisinä vuosinaan hän halusi panostaa kuviensa huolelliseen visuaalisuuten aivan erityisesti, sillä hän halusi tällä tavoin osoittaa edenneensä oppi-isänsä Gilesin ohi. Giles oli monin tavoin kuin tältä vaikutteita saanut Kari Suomalainen: alansa ykkönen siitäkin huolimatta, että hänen kuvansa viimeisinä vuosina osoittivatkin yhä enemmän laiskistumisen ja teknisen huolimattomuuden merkkejä. JAK kärkkyi Gilesin paikkaa avoimesti, mutta lopulta turhaan.


JAKin lomallaan maalaama akvarelli, jonka hän lähetti lehtensä kustantajalle.


JAKin alkuperäispiirrokset olivat suosittuja sisustuselementtejä monissa Lontoon pubeissa ja hotelleissa. Kurssikaverini isäntäperhe ei siis ollut tässä mikään poikkeus. Ja kun JAK huomasi, että piirrokset käyvät hyvin kaupaksi, hän havaitsi tässä hyvän liikeidean, moraalisesti taipuisa kun luonnoltaan oli. Hän kun teki laajoja yleiskuvia, niin olihan siis täysin luonnollista, että hän piirsi katunäkymiinsä oikeasti olemassa olevien liikkeiden julkisivuja ja logoja. Täysin luonnollista, etenkin tietäen, että kyseisen liikkeen omistaja kuvan nähtyään hyvin todennäköisesti halusi ostaa itselleen sen originaalin. Product placement pilakuvissa.
Lomillaan JAK matkusteli Välimerellä ja maalasi akvarelleja. Niissä yhdistyy jännällä tavalla pilapiirrosmainen pelkistys ja esittävä realismi. JAKin muistokirjassa on kuva tekijästä maalauspuuhissa. Siinä kiteytyy humoristisella tavalla hänestä paljon.


JAK maalaamassa Cadaquesissa.

Minä tutustuin JAKin pilakuviin tarkemmin 2000-luvun alussa. Ostin Lontoossa käydessäni joitain hänen piirroskokoelmiaan. Erään niistä JAK oli omistuskirjoittanut pienellä omakuvapiirroksella ja kutsumanimellään "Uncle JAK".
JAKin teot olivat ilmeisesti tässä vaiheessa yleisesti tunnettuja. Kirjan etulehdelle oli antikvariaatti kirjoittanut lyijykynällä "signed by cartoonist" ja hinnan. Mutta lähemmin tarkasteltuani huomasin, että osa tekstistä oli huolellisesti kumitettu pois.
Kokonaisuudessaan merkintä oli kuulunut: "Sexist man and rubbish, but signed by cartoonist".

(perustuu alunperin Sarjainfossa 2/2013 julkaistuun juttuun).

* * *

The first original cartoon I remember seeing was by the British political cartoonist JAK. I never got to meet him, but his life seems to be surrounded by wild stories and rumors.

maanantai 15. syyskuuta 2014

Farlaine the Goblin

Tussi ja vesiväri paperille, 16 x 17 cm.


Eräs amerikkalainen tuttavani on alkanut julkaista omakustannesarjakuvaa nimeltä Farlaine the Goblin. En mainitse nimeä, koska hän on myös leikkimielisesti päättänyt kokeilla, pystyykö nettiaikakaudella tällaista toimintaa tekemään anonyymisti ja voisiko se jopa lisätä kiinnostusta herättävää mystiikkaa tekijän ympärille. Hän käyttää sarjan yhteydessä vain signeerausta "J". (Ei, tämä ei kuitenkaan ole minun salanimeni!)
Nyt sarjasta on ilmestynyt ensimmäinen kokooma-albumi. Kirjassa on mukana myös minun tekemäni kuva sarjan päähenkilöstä.




Farlaine on koko perheen fantasiasarjakuva. Sen päähenkilö on hiisi (vai peikko?), joka matkaa halki erilaisten maiden löytääkseen itselleen metsän, johon asettua asumaan. Jokaisessa tarinassa tutustutaan uuteen maahan. Farlainen matkakumppanina on hänen repussaan mukana kantama pieni puu.
Sarjakuvana Farlainen esikuvina ovat Luupäät, Don Rosan tuotanto ja eurooppalaiset huumori-seikkailut. Tekijä toivookin, että juuri tästä syystä se löytäisi lukijoita myös Euroopasta.
Sarjan sisällöstä löytyy tarkempi kuvaus esim. tästä sarjakuva-aiheisesta podcastista. (Sisältää myös eeppisen amerikkalaisen yrityksen ääntää minun nimeni. Laske oikeat äänteet!)

* * *

I did a small illustration of J's Farlaine the Goblin for the series's first paperback collection that's out now.

maanantai 8. syyskuuta 2014

Toinen Ukraina-piirros Ilta-Sanomissa


 


Viikonlopun Ilta-Sanomissa (6.–7.9.2014) oli toinen minun tekemäni pilapiirros Ukrainan tilanteessa. Vastapainona edelliselle kuvalle parin viikon takaa, tämänkertainen piirros oli sävyltään vakava ja pyrki välittämään sanottavansa puhtaasti kuvallisin keinoin. Minulle siis hiukan uudenlaisia haasteita.


Idealuonnos. Lyijykynä paperille, 6 x 8 cm.


Piirros lähti jälleen liikkeelle pienestä idealuonnoksesta. Koska idea sinänsä oli valmis, tällä kertaa ei tarvittu enempää apuluonnoksia. Mutta koska kuvan hahmo tuli etualalle suureen kokoon – ja, mikä merkittävämpää, en tällä kertaa tehnyt kuvaa kauheassa kiireessä – hifistelin sen verran, että otin käsien asentoa varten muutamia valokuvia malliksi.




Kuvan oli tarkoitus välittää voimakas viesti. Sattuikin sitten niin, että tein sitä minulle aika poikkeuksellisen tunnekuohun vallassa. (Yleensä piirtäminen on minulle enemmänkin kuin meditointia: paras jälki syntyy rauhallisena. Jos pulssi alkaa kohota, niin keskittyminen hukkuu helposti.) Kuuntelin vielä taustalla Shostakovitsin Leningrad-sinfoniaa – en ollakseni tarkoituksella melodramaattinen, vaan koska sattumalta olen juuri lukemassa hänen muistelmiaan. 
(Shostakovits kirjoitti pääosan sinfoniasta piiritetyssä Leningradissa ja sen on yleensä ajateltu kuvaavan saksalaisten hyökkäystä. Säveltäjä itse kuitenkin kertoo myöhemmin, että ajatus teoksesta oli jo ajalta ennen sotaa ja itse asiassa se kuvaa pääasiassa Stalinin vainoja).


Valmiin kuvan ensimmäinen lyijykynäluonnos, lyijykynä paperille, 39 x 25 cm.


Musiikin tai aiheen vaikutusta, mutta ensimmäinen kuvan lyijykynäversio syntyi niin raskain vedoin, että minun oli piirrettävä se kertaalleen puhtaaksi, ennen kuin edes siirryin tussausvaiheeseen.


Valmiin kuvan toinen lyijykynäluonnos, lyijykynä paperille, 39 x 25 cm.


Tiesin, että kuva tullaan julkaisemaan lehdessä koko sivun levyisenä, joten halusin lisätä siihen jotain kiinnostavaa tekstuuria, jotta se kantaisi kuvallisesti sille annetun tilan. Pohdiskelin erityisesti, miten toteuttaa kuvan taustan. Päädyin tekemään musteroiskeita.



Valmis tussipiirros. Pullomuste ja valkoinen guassi paperille, 39 x 25 cm.


Halusin myös lisätä etualan hahmoon jotain sävyjä, jotta siitä tulisi vähän kiinnostavampi kuvallisesti. Päädyin tekemään kuvaan "toisen layerin", piirtämään kuvaan toiselle arkille varjoja. Eikö olisi ollut helpompaa ja nopeampaa vain tehdä se tietokoneella, kuulen sinun kysyvän? Kiitos kysymästä, kyllä tosiaankin olisi.


Varjostusarkki. Huopakynä paperille, 39 x 25 cm.


Koska piirros on pääosin puhtaasti visuaalinen, siitä oli helppo tehdä samalla myös englanninkielinen versio – piti muuttaa vain yksi kirjain.

* * *



This weekend's Ilta Sanomat (Sept. 6–7, 2014) published my second political cartoon about Ukraine. This one was somber in tone, and as I had the idea ready and several days to work on it, I took my time with the technical execution of the drawing.