Sibelius ja Andante festivo

Sibelius 150 -sarjakuva, Ilta-Sanomat 31.12.2015.

Koko vuoden 2015 joka puolelta päälle hyökynyt Sibelius 150 v. -juhlavuosi jatkoi vyörytystään vuoden viho viimeiseen päivään saakka. Minun piirtämäni sarjakuva aiheesta ilmestyi Ilta-Sanomissa uuden vuoden aattona 31.12. Lehdessä ilmestyi Sibelius-aiheinen sarjakuva joulukuun jokaisessa numerossa eri piirtäjien tekeminä.
Kun itse sain ajatuksesta kiinni, idea syntyi aika lailla valmiina: sisältö muuttui vain vähän ensimmäisestä luonnoksesta valmiiseen versioon. Tajusin nimittäin, että kertomalla omasta Sibeliuksen suosikkiteoksestani, Andante festivosta, voisin samalla nostaa esiin omaa sydäntäni lähellä olevan kulttuuripoliittisen pointin käyttötaiteen merkityksestä.

Sarjakuvan käsikirjoitus ja ensimmäinen layout-luonnos. Kyllä: käsialani on hyvin pientä piperrystä.

Minua itseäni on aina ärsyttänyt, jos taidetta arvostellaan yliolkaisesti pelkästään sen käyttötavan tai julkaisupaikan perusteella. Harrastan itse paljon elokuvamusiikkia ja olen usein esim. törmännyt sitä arvioitavan sillä perusteella, onko musiikki tehty hyvään vai huonoon elokuvaan, ei sillä perusteella, onko musiikki itse hyvää vai ei. (Tämäkin on tietysti edistystä siihen vielä vanhakantaisempaan käsitykseen, että se, että musiikki ylipäätään on tehty elokuvaan tekee siitä jo lähtökohtaisesti arvotonta).
Tämä sama kysymys liittyy tietysti olennaisesti myös itse käyttämiini ilmaisumuotoihin. Sarjakuvat, pilakuvat ja kuvitukset leimattiin historiassa pitkään arvottomiksi, koska niitä on arvioitu enemmän niiden käyttöympäristön perusteella, kuin teosten omilla ansioilla.
Minulle itselleni taas on selvää, että ainoa järkevä peruste taideteoksen arvioimiselle pitäisi olla teos itsessään. Yhtä lailla, kun on huonosti tehtyjä ja hyvin tehtyjä kuvia, on myös huonosti tehtyä ja hyvin tehtyä musiikkia, eikä tähän hyvyyteen tai huonouteen vaikuta se, onko teosta alunperin tehty johonkin "arvovaltaisena" pidettävään käyttötarkoitukseen vai ei.

Työstetympi layout-luonnos.

Koska sarjakuvan oli määrä kertoa tositapahtumista, minun oli hankittava sen tekemisen tueksi lähdemateriaalia. Tarkistuskierros osoittikin useamman luonnoksessa olevan seikan virheelliseksi. Radiolähetystä ei tehty Yleisradion, vaan Helsingin konservatorion (nyk. Sibelius-Akatemia) tiloissa. Eikä äänitystä ilmeisesti tallennettu kelanauhalle, vaan äänilevylle.
Olen aiemminkin arvellut, että en ehkä sovellu Hergén tai Don Rosan tyyppiseksi sarjakuvantekijäksi, jotka julistavat jokaisen pienimmänkin historiallisen tai maantieteellisen yksityiskohdan piirroksissaan olevan tutkitusti oikein. Sillä eikö niin pitkälle viety pedanttisuus ole piirtämisen kannalta pikkuisen tylsää ja rajoita tekemisen ilmeikkyyttä ja lennokkuutta?
Niinpä korjasin edellä mainitut kaksi seikkaa, jotka katsoin asiavirheiksi, mutta jätin entiselleen kaksi muuta kohtaa, joissa katsoin kuvan asettelun ja tunnelman faktoja tärkeämmäksi. Säynätsalon tehdasjuhlia ei nimittäin suinkaan vietetty ulkosalla, vaan paikkakunnan seuraintalolla – sillä niitä vietettiin joulukuun lopulla. Ja toisekseen – ja tämä tietysti saattaa olla puristille anteeksiantamatonta – Ainolassa piano on huoneessa toisin päin kuin piirroksessa!

 Sarjakuvan lyijykynäluonnos. Minulla tekstien lopulliseen sanamuodon määrittää, miten sanat asettuvat parhaiten riveille.

Sarjakuvassa mainittu äänite Andante festivosta Sibeliuksen itsensä johtamana on muuten kuunneltavissa Ylen elävässä arkistossa. Alan ammattilaiset ovat käyttäneet sellaisia kohteliaita kiertoilmaisuja kuten "Sibelius oli parempi säveltäjä kuin kapellimestari". Asia, jonka maallikkokin kuulee, on että Sibelius johtaa teoksen huomattavasti tavallista hitaammin. Siitä taas on kohteliaasti todettu, että "säveltäjän oikeudella Sibelius suhtautuu tahtimerkintöihin paikoin suurpiirteisesti".

Sarjakuvan valmis tussipiirros. Tällä kertaa myös osa ääriviivoista sai lopullisessa versiossa väriä.

*  *  *


A comic to celebrate the 150th anniversary of the composer Sibelius. Ilta-Sanomat, Dec. 31, 2015.