Pop-taiteilijat lainasivat pilakuvien ja sarjakuvien kerrontakeinoja maalaustaiteen käyttöön. Mutta historia tuntee vain muutamia pilapiirtäjiä, jotka ovat töissään
tehneet saman siirtymän toiseen suuntaan: siirtyneet pilakuvista, yksioikoisesta käyttötaiteesta enemmän
galleriataiteen suuntaan.
Kyse onkin jossain määrin päinvastaisista pyrkimyksistä: siinä missä
galleriataide tarkoituksella pyrkii monitulkintaisuuteen ja saamaan katsojat pohtimaan
merkitystään, pilapiirrosten perinteisenä ajatuksena on ollut viestittää
sanomansa mahdollisimman selkeästi ja iskevästi. Pilakuvien viesti kiteytyy humoristiseen piikkiin,
jonka tulisi olla niin terävä ja yksiselitteinen kuin mahdollista. (*)
Vain muutamat tekijät, sellaiset kuin Saul Steinberg,
Ronald Searle, Quino ja Sempé, ovat pyrkineet luomaan kuvia, jotka selkeästi ovat pilapiirroksia, mutta joissa
yksioikoisen humoristinen sanoma ei silti ole mikään itsestäänselvyys. Suomessa tähän vähälukuiseen joukkoon kuului, oikeastaan ainoana lajissaan, Ansu, eli Antero Halla (1936–2007).
(*) Juuri tämä ristiriita saattaa olla yksi osasyy siihen, miksi pilapiirroksilla, huumorisarjakuvilla ja komedialla laajemminkin on kestänyt niin kauan tulla hyväksytyksi "oikeana taiteena". Taidemaailmassa on perinteisesti arvostettu monitulkintaisuutta – huumorin parhaan tehon saavuttaminen taas vaatii yleensä sen karsimista pois. Aina välillä näkee, että huumoria kuitenkin arvioidaan tämän monitulkintaisuuden mittapuun mukaan, edellytetään, että hyvä teos ei saisi olla liian yksiselitteinen. Silloin minusta syyllistytään siihen, että käytetään arviointiin aivan väärää mittatikkua, joka ei tähän ilmaisumuotoon sovellu.
Ansun äärimmäiseen pelkistykseen pyrkivä tussiviiva oli
selvää sukua Steinbergille. Tämän tavoin Ansu myös hyödynsi töissään
kollaasimaisesti käyttöesineitä, kirjekuoria, leimoja, informaatiografiikkaa.
Yhteistä on myös tapa assosioida yhteyksiä kuvallisten elementtien välillä
lajityyppi- ja mittakaavaeroista piittaamatta: Ansun kuvissa viivakoodipalkista
tulee haitari, sormenjäljestä aivot ja silmälasin pyöreät sangat rinnastuvat
polkupyörään.
Steinbergia tiukemmin Ansu kuitenkin kuvissaan pitäytyi
pilakuvien totutussa mekaniikassa sikäli, että ne rakenteellisesti aina
tuntuivat perustuvan kahden erilaisen asian rinnastamiseen. Mutta siinä missä
pilakuvan perinteinen tehtävä on käyttää tätä kontrastia huumorin synnyttämiseen,
Ansun kuvissa humoristinen tulkinta oli vain yksi mahdollisuus muiden joukossa.
Valokuva Olavi Järven kirjassa Parhaat pilapiirtäjämme (1979). |
Ansun piirrokset olivat aiheiltaan ajattomia mietelmiä. Kuvaavasti hän itse totesi pilapiirrosten olevan kuva-aforismeja ja sarjakuvien kuvanovelleja. Hän totesi myös työtavoistaan, että kuvista on riisuttava pois kaikki epäolennainen. Kuvan teknisen toteutuksen tulisi myös nousta kuvan aiheesta, eikä piirtäjän omista maneereista tai mieltymyksistä.
Yhteistä kaikille Ansun kuville on tekstittömyys. Ne tekivät
niistä myös luontevasti kansainvälisiä. Ansulla oli lukuisia omia ja
yhteisnäyttelyitä eri puolilla maailmaa. Hänen töistään julkaistiin kolme
kokoelmakirjaa, joista ensimmäinen, 1979 ilmestynyt Go-go, palkittiin Belgian
kansainvälisillä pilapiirrosfestivaaleilla vuoden parhaana pilapiirroskirjana.
Ansun töitä palkittiin lisäksi ainakin myös Saksassa, Italiassa ja Japanissa.
Tämän kuvan idea ei aukene minulle. Jotain samankaltaisista koiran ja huonekalujen jaloissa? |
Ansu ei ehkä koskaan saanut osakseen sellaista huomiota, jotka hänen työnsä olisivat ansainneet. Uran etenemistä ja maailmanvalloitusta saattoi osaltaan hidastaa myös se, että hänenkin kohtalokseen näytti koituvan niin monen taiteilijan turma, alkoholi.
Minulla on kokoelmissani kolme Ansun originaalia.
(Perustuu Sarjainfoon kirjoittamaani muistokirjoitukseen, 2007.)
* * *
Ansu, Antero Halla (1936–2007) did aphoristic cartoons in a style clearly influenced by Saul Steinberg.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti