torstai 6. maaliskuuta 2014

Topi piirteli kahvilassa – vuonna 1916


Sattumalta tuli vastaan tällainenkin erikoisuus: Topi Vikstedtin – selvästikin käytetty – lautasenalunen, johon on piirrelty pöytäseurueen jäsenten karikatyyrejä vuonna 1916.
Vikstedt (1891–1930) oli 20-luvun merkittävimpiä suomalaisia kuvittajia ja pilapiirtäjiä. Kuvittajana hän tuli tunnetuksi etenkin lukuisista kirjankansistaan, pilapiirtäjänä mm. Ollin pakinoiden Mustapartaisen miehen ensimmäisenä kuvaajana.
Vikstedt kuoli nuorena, joten pääosa hänen piirroksistaan on kadonnut ties minne maailman tuuliin.
Tässä pienessä esineessä (voiko sanoa "teoksessa"? Kuulostaa liian suunnitelmalliselta) minua kiehtoo sen arkipäiväisyys. Kenelle on tullut mieleen ottaa suttuinen lautasenalunen talteen, vain sen takia, että siihen on sutaistu pari nopeaa luonnosta? Ottaisitko sinä sellaisen kaveriltasi talteen tänään?
Jotenkin asia muuttuu, kun katsoo kuvan päiväystä vuodelta 1916. Arkipäiväinen esine saakin ihan uudenlaista hohdetta, kun se on lähes sata vuotta vanha. Yhtäkkiä tuntuukin tavattoman sympaattiselta, että näin harkitsemattomasti syntynyt hetken tuotos, rasvatahroineen kaikkineen, onkin yhä tallella 2000-luvulla.
Tämänpäivän roskapaperit voivat olla seuraavalla vuosisadalla keräilijän aarteita.
Tai siis, ovat ainakin, jos pöydässä sattuu istumaan nimekäs taiteilija.

* * *

This is a used coaster, on which Topi Vikstedt has drawn caricatures of his friends at the table. It is dated 1916.
Vikstedt (1891–1930) was an acclaimed Finnish cartoonist and illustrator in the 1920's. He's especially known for his book covers and cartoons.
What's significant about this piece for me is how such an everyday object seems somehow very special and precious, when it's nearly a century old. Who had the foresight to save it? Would you save something like this today?

1 kommentti:

  1. Tässä blogitekstissä lisää Topi Vikstedtistä:
    http://jivetoons.blogspot.fi/2015/08/mainossarjakuvia-1920-luvulta.html

    VastaaPoista