Pilapiirtäjien vihaamat lastenkirjat

John Tennielin "luonnos" pääministeri Disraelin muistokuvaan, 1881.

Kirjoitin aiemmin Punch-lehden piirtäjistä Linley Sambournesta ja Bernard Partridgesta. Totesin, että he edustivat ensimmäistä piirtäjäsukupolvea, jonka oli mahdollista saada piirroksensa painettua fotomekaanisesti, siis paperilta valokuvattuina. Ensimmäistä sukupolvea, joilta näin muodoin on olemassa varsinaisia "originaalipiirroksia".
Minulla on kuitenkin myös, eräänlaisena piirrosoriginaalien keräilyn loogisena alkupisteenä, kokoelmissa eräs työ heidän maineikkaalta edeltäjältään.

Sir John Tenniel (1820–1914) noin vuonna 1904. Kuva: National Portrait Gallery.

John Tenniel (1820–1914) toimi Punch-lehden piirtäjänä yli viisikymmentä vuotta, alkaen vuodesta 1850. Lehti oli perustettu vuonna 1840 ja antoi pian ilmestymisensä jälkeen englannin kieleen sen nykymerkityksen sanalle cartoon. Alunperin termi tarkoittaa maalauksen tai freskon luonnosta. Vuonna 1845 rakennettiin Englannin parlamenttitalo ja pidettiin suunnittelukilpailu seinämaalauksista rakennusta koristamaan. Punch-lehti tarjosi aiheeseen oman satiirisen versionsa: tässä meidän cartoonimme parlamentille.
Tenniel siis piirsi pilakuvia ennen fotomekaniikkaa. Hänen piirroksensa painettiin kaiverruksina – joku painoalan käsityöläinen siis toteutti varsinaisen painolaatan annetun luonnoksen pohjalta. Minulla on lyijykynäluonnos Tennielin piirrokseen, joka on tehty pääministeri Benjamin Disraelin kuoleman johdosta vuonna 1881. (Disraelin arvonimenä oli Beaconsfieldin jaarli, joten siksi tuo on se nimi, joka on piirrokseen merkitty). Painetusta, kaiverretusta lopputuloksesta minulla on vain huonolaatuinen, kuvapankista löytynyt kuva.

Tennielin piirroksen painettu versio.

En ole täysin varma, miten Tenniel työskenteli: antoiko hän kaivertajalle tosiaankin paperille tehdyn luonnoksen, vai olisiko hän mahdollisesti luonnostellut suoraan kaiverrettavalle levylle. Siinä tapauksessa tämä lyijykynäpiirros saattaisi olla vasta jälkeenpäin tehty toisinto – sellaisiakin Tennielin tiedetään nimittäin tehneen. Ainakaan kuvassa ei nykymielessä ole mitään "luonnosmaista": siinä on piirretty jokikinen sävytysviiva tarkasti paikoilleen, lyijykynä ei missään vaiheessa ole tehnyt siksakkia, tai pelkistänyt sävytystä pelkäksi valööripinnaksi, tyyliin "tämänsävyistä aluetta tänne taustalle".
Alkuperäisyyteen viittaisi myös se, että saadessani taulun käsiini sen taakse oli kiinnitetty, ei vain kellastunut, vaan rusehtunut paperi, jossa luki "original sketch for Punch". Käsiala näyttäisi olevan Tennielin itsensä – ja paperin väri näyttää uskottavasti siltä, että päiväyksensä mukaisesti se tosiaan on ollut kiinni taulun takana vuodesta 1881 asti.

Kehystytin kuvan uudelleen ja halusin myös tämän kuvan otsikon ja Tennielin signeerauksen mukaan lasin alle. Pohdin, että en kyllä pysty irrottamaan lappua puisesta taustalevystä. Entä pystyisinkö jotenkin leikkaamaan puulevyä pienemmäksi hajottamatta sitä lastuiksi?
Vastaus: levy oli niin hapertunutta, että, yllättävää kyllä, sitä pystyi leikkaamaan Fiskarsin saksilla.

Vaikka Tenniel tekikin monikymmenvuotisen uran pilapiirtäjänä, se ei kuitenkaan ole se syy, miksi maailma tuntee hänen nimensä ja kynänjälkensä vielä tänäkin päivänä. Ei: kaikki Tennielin pilapiirrokset ovat jääneet sen varjoon, että lehtitöidensä sivussa hän tuli myös kuvittaneeksi kaksi pientä lastenkirjaa. Ne nimittäin olivat Liisa ihmemaassa (1865) ja Liisa peilimaailmassa (1871).
Mikä erikoisinta, puolta vuosisataa myöhemmin Tennielin seuraaja koki lähes täysin samanlaisen kohtalon. 

Ernest Shepard (1879–1976) noin vuonna 1970.

Linley Sambournen ja Bernard Partridgen jälkeen Punchin pääpiirtäjäksi nousi vuosiksi 1945–1954 Ernest Shepard (1879–1976). Myös hän piirsi poliittisia pilapiirroksia yli viidenkymmenen vuoden ajan – ja myös hänellä koko muu tuotanto jäi parin lastenkirjakuvituksen varjoon. Shepardilla nuo kirjat olivat Nalle Puh (1926), Nalle Puh rakentaa talon (1928) ja Kaislikossa suhisee (1931).
Shepardin sanotaan vanhoilla päivillään – ja hän eli todella vanhaksi, lähes satavuotiaaksi – olleen hyvin nyreä siitä, että kaikki kiinnittivät huomiota vain Puh-kuviin ja sivuuttivat hänen muut työnsä.
Myös Ernest Shepardilta, jonka Puh-piirrosten hinnat lasketaan sadoissa tuhansissa punnissa, minulla on yksi originaalipiirros. Tämä ei tietenkään ole Puhista, mutta kuitenkin samalta aikakaudelta, jolloin hän kuvitti nuo lastenkirjojen tulevat klassikot.
Minulla oleva piirros on kuvitus vuodelta 1933 olevaan kirjaan Everybody's Lamb, joka on kokoelma Charles Lambin (1775–1834) kirjoituksia.

Ernest Shepardin kuvitusoriginaali vuodelta 1933. Piirros teokseen Everybody's Lamb.

Shepardin kuollessa hänen todettiin olleen viimeinen jäljellä ollut vuosisadan vaihteen klassisen tussipiirrostyylin jatkaja. Ja tussipiirroksissa hän todellakin on omimmillaan: minusta on suuri sääli, että useimmiten hänen Puh-kuviaan näkee hänen vanhalla iällään värittäminä versioina. Niissä on pilattu alkuperäisten mustavalkoisten kuvien herkkyys.

Jälkikirjoitus. Kun Lontoossa toiminut (sittemmin jo ovensa sulkenut) pilapiirrosgalleria piti vuonna 2006 näyttelyn Shepardin poliittisista pilakuvista, he antoivat näyttelylle nimeksi "Mies joka vihasi Puhia".


*  *  *


Original art from two artists who both drew political cartoons for over fifty years, but whose all other work was overshadowed by illustrations done for children's books. John Tenniel (1820–1914) illustrated Alice in Wonderland (1865) and Ernest Shepard (1979–1976) illustrated Winnie the Pooh (1926) and Wind in the Willows (1931).

Verkkokauppa pakolaisten hyväksi

Välinpitämättömyyden meri, alkuperäispiirros. Myynnissä hintaan 200 €.

Sarjakuvapiirtäjiltä ja kuvittajilta koottiin myyntiin muutamia alkuperäispiirroksia pop-up-verkkokauppaan pakolaisavun ja Punaisen ristin hyväksi. Kauppa löytyy osoitteesta taideteossa.com.
Myynnissä on töitä kotimaisilta alan kärkinimiltä. Mukana ovat Mari Ahokoivu, JP Ahonen, Maria Björklund, Terhi Ekebom, Jukka-Petteri Eronen, Roope Eronen, Aino Havukainen & Sami Toivonen, Petri Hiltunen, Pertti Jarla, Juho Juntunen, Satu Kettunen, Timo Kokkila, Kati Kovács, Anna Emilia Laitinen, Kivi Larmola, Kaisa Leka, Samuli Lintula, Eeva Meltio, Mikko Metsähonkala, Pauliina Mäkelä, Timo Mäkelä, Emmi Nieminen, Christer Nuutinen, Anni Nykänen, Kati Närhi, Jarkko Nääs, Pentti Otsamo, Milla Paloniemi, Ville Ranta, Joonas Rinta-Kanto, Kari Sihvonen, Samuli Siirala, Daniel Stolle, Tiitu Takalo, Tuomas Tiainen, Ville Tietäväinen, Petteri Tikkanen, Jukka Tilsa, Katja Tukiainen, Marko Turunen, Emmi Valve, Jarkko Vehniäinen, Amanda Vähämäki, Elina Warsta ja minä.

Pyöräkulkue, alkuperäispiirros. Myynnissä hintaan 250 €.

Kauppa on auki syyskuun loppuun. Ensimmäinen erä teoksia on myynyt nopeasti jo ensimmäisen päivän aikana, mutta niitä päivittyy sivuille kuun aikana lisää.
Minä laitoin mukaan mukaan pari Ilta-Sanomien pilapiirrosta. Mukana on luonnollisestikin viime viikkoinen pakolaiskriisi-aiheinen piirros, koska se käsittelee juuri käsillä olevaa tilannetta. Mukana on myös taannoinen pyöräkulkue-piirros.

Tässä linkki Ylen juttuun aiheesta ja tässä vastaava juttu Hesarissa.
(Kuten tavallista, kommentteja ei kannata lukea).


*  *  *


A group of cartoonists and illustrators set up a webshop selling original to benefit the victims of the refugee crisis. It can be found at taideteossa.com.

Välinpitämättömyyden meri

Pilapiirros, Ilta-Sanomat 5.9.2015

Viikonlopun Ilta-Sanomissa (5.–6.9.2015) oli tekemäni piirros Eurooppaa kuohuttavasta ja jakavasta pakolaiskriisistä.
Tämä kuva tuskin suurempia selittelyjä aiheensa puolesta kaipaa, puhukoon se itse puolestaan.

Idean kehittelyä.

Yliopistossa tein sekä kandin työni että graduni pilapiirroksista. Haastattelin keväällä 2001 (merkittävästi siis ennen syyskuun yhdettätoista päivää ja sitä seuranneita Lähi-idän sotia) silloisia Helsingin Sanomien, Ilta-Sanomien ja Iltalehden pilapiirtäjiä.
Tuolloin vielä Hesarissa olleen Terho Ovaskan piirroksia pidettiin latteina ja hampaattomina. Tavatessa hän osoittautui kuitenkin mielenkiintoisemmaksi tapaukseksi, kuin olisi voinut töidensä perusteella olettaa. Henkilökohtaisesti keskusteltaessa nimittäin kävi ilmi, että Terholla oli paljonkin ajatuksia maailman asioista – mutta jotenkin hän ei sitten saanut kiteytettyä sanottavaansa yhtä terävästi paperille.
Erityisesti hän koki jonkinlaista yleistä maailmantuskaa, tunsi pienuutta ihmiskunnan kärsimyksen edessä. Hänestä tuntui, että maailman ongelmat ovat niin suuria, että niistä on vaikea saada mitään otetta paperilla. Ja silloin kun yrittää, hän valitteli, se ymmärretään helposti väärin.
"Jos minä piirrän pienen, nälkäisen mustan afrikkalaispojan, niin vaikka tarkoitan ilmaista piirroksella, että se pyytää apua, niin aina on ihmisiä, jotka luulevat, että teen siitä pilkkaa. Koska se on pilakuvassa", Terho harmitteli.

Terho Ovaska harmitteli, että hänen pilapiirroksiaan ei osata ottaa koskaan vakavasti.

Gradussani esitin, että osasyynä tähän ongelmaan on se, että suomalaisessa perinteessä pilakuvat ovat olleet suurimmalta osin humoristisia (sehän tulee esille jo itse termistä pilakuva). Rinnastin tämän amerikkalaiseen ja brittiläiseen pilapiirrosperinteeseen, joissa on enemmän totuttu siihen, että vakavan aiheen kohdalla myös sitä käsittelevä piirros voi olla vakava.
Toiseksi esitin, että meillä tätä ongelmaa on korostanut Kari Suomalaisen piirrosten liiallinen jäljittely. Karin piirrostyyli oli äärimmäisen pelkistetty ja loppuaikoja kohden yhä voimakkaammin karrikoitu, jopa naivistinen. Sen puitteissa on tosiaan hyvin vaikea käyttää muuta kuin humoristista äänilajia.
(On huomionarvoista, että kun Kari itse silloin tällöin teki vakavahenkisempiä kuvia, hän vaihtoi tuolloin yleensä piirrostyylinsä toisenlaiseksi).
Otin graduuni rinnastavaksi esimerkiksi amerikkalaisen Jim Borgmanin piirroksen, joka onnistuu siinä, mitä Terho piti vaikeana: se esittää afrikkalaisten lasten kärsimystä pilapiirroksessa, sellaisella tavalla, että kenellekään ei varmasti tule mieleen, että kuvan kohteista tehdään pilaa.
Jim Borgman tunnetaan meillä Jere-sarjakuvan piirtäjänä. Hänen humoristisemmat pilapiirroksensa on piirretty Jereä hyvin lähellä olevalla tyylillä.
Borgman kykenee siis mukauttamaan piirrostyyliään aiheen mukaan: saman, tunnistettavan kädenjäljen puitteissa hän pystyy tarvittaessa tekemään sekä kevyempiä, että vakavahenkisempiä kuvia.

Jim Borgmanin vakava pilapiirros, 1994.

Borgmanin luonnosmainen, rosoinen viiva on hyvin erilaista kuin minun oma kädenjälkeni. Siitä huolimatta se on ollut minulla opiskeluajoista lähtien mielessä esikuvana siitä, miten vakavia aiheita tulisi piirroksessa käsitellä.
En pysty itse arvioimaan, onnistuinko tämän kertaisen piirroksen kanssa tässä päämäärässä – tekemään kuvan, joka on samaan aikaan karrikoitu, mutta silti sävyltään vakava, eikä humoristinen – mutta ainakin se oli yritys siihen suuntaan.


*  *  *


A sombre cartoon about the Mediterranean refugee crisis for Ilta-Sanomat (Sept. 5, 2015).